Lamm ei jättänyt mitään sattuman varaan pankkiryöstöä suunnitellessaan, vaan keikan jokainen vaihe oli ennalta määritelty ja harjoiteltu.

© Indiana Historical Society

Pankkiryöstöjen isä: Viimeisestä keikasta tuli kohtalokas

Historioitsijat pitävät Herman Lammia nykyaikaisten pankkiryöstöjen isänsä. Hän tyhjensi yhdysvaltalaisia pankkeja menetelmällä, jossa kaikki oli suunniteltu pienintä piirtoa myöhten. Viimeisellä keikalla suunnitelma meni kuitenkin vikaan.

Huolella suunniteltuja ryöstöjä

Oli 16. joulukuuta 1930. Clintonin pikkukaupungissa Indianassa sijaitsevan Citizens State Bank -pankin eteen pysähtyi musta Buick-merkkinen henkilöauto.

Siitä nousi ulos neljä siistiin pukuun ­pukeutunutta miestä. He näyttivät liikemiehiltä, mutta todellisuudessa he olivat pankkiryöstäjä Herman ”Paroni” Lamm tovereineen, ja he olivat aikeissa ryöstää Clintonin pankin.

Kello oli vähän yli yhdeksän aamulla, ja pankki oli ollut auki puolisen tuntia. Virkailijat olivat ehtineet siirtää käteisen rahan pankkiholvista pankkisalin kassakaappiin ja palvelutiskin kassoihin, mistä se olisi helppo ryöstää.

Koplan jäsenet menivät sisälle pankkiin, osa pääovesta ja osa takaovesta. Lamm katseli hetken aikaa rauhallisesti ympärilleen.

Pankissa oli viisi virkailijaa ja yksi asiakas. Kukaan heistä ei kiinnittänyt tulijoihin mitään huomiota, ennen kuin Lamm veti takkinsa taskusta pistoolin ja huusi: ”Tämä on ryöstö! Menkää makuullenne salin takaosaan!” Sen jälkeen asiat etenivät nopeasti.

Ryövärit ohjasivat aseillaan uhaten pankin työntekijät ja ainoan asiakkaan pankkisalin takaosaan. Lamm tarkisti, oliko holvin ovi auki. Se oli kiinni ja siinä oli aikalukko, mikä merkitsi sitä, ettei holvia voinut avata kuin tiettyinä aikoina.

Lamm pakotti yhden pankkivirkailijan avaamaan kassojen vieressä olevan kassakaapin ja sulloi sen sisällä olevat setelit sekä kassojen sisällön kassiin.

Rahaa oli kaikkiaan 15 567 dollaria, mikä vastaa nykyrahassa hieman alle 150 000:ta euroa.

Pankkiin oli ryöstön aikana tullut kaksi uutta asiakasta. Se ei ollut ongelma, sillä yksi roistoista oli vahdissa etu­ovella. Hän ohjasi tulijat pankki­salin takaosaan muiden joukkoon.

Ryöstö sujui aivan suunnitelman mukaan. Tasan viiden minuutin kuluttua ryövärit poistuivat pankista ja kiipesivät pako­autoonsa. Kopla oli tehnyt jälleen yhden onnis­tuneen pankkiryöstön – tai niin he ainakin luulivat.

Salaperäinen ”Paroni”

Herman Karl Lamm oli yksi 1920-luvun puhutuimmista mutta myös arvoituksellisimmista rikollisista.

Hänen kerrottiin olevan entinen Preussin armeijan sotilas, joka oli muuttanut Yhdysvaltoihin ennen ensimmäistä maailmansotaa. Hän hyödynsi sotilaana oppimiaan taitoja suunnitellessaan täydellisiä pankkiryöstöjä.

Lammia kutsuttiin rikollisissa piireissä ”Paroniksi”, mutta hän ei ollut sini­veristä sukua. Yhdysvaltojen armeijan kutsunta-asiakirjojen ­mukaan Lamm oli syntynyt Kasselissa Saksassa 19. huhtikuuta 1890.

Hän oli saanut Yhdysvaltojen kansalaisuuden ja asui Utahin osavaltiossa. Asiakirjojen mukaan Lamm oli ammatiltaan ”työmies”, ja hänellä oli sydänvaivoja.

Heikon terveyden ja saksalaisen syntyperän vuoksi häntä ei ollut kutsuttu palvelukseen Yhdysvaltojen lii­tyttyä ensimmäiseen maailmansotaan ­Saksaa vastaan vuonna 1917.

Armeijan papereissa ei mainittu sitä, että Lammilla oli rikosrekisteri. Hänet oli pidätetty San Franciscossa vuonna 1914 epäiltynä ryöstöstä, mutta häntä ei ollut tuomittu.

Sen sijaan hän oli istunut Utahin osavaltion vankilassa maaliskuusta 1916 marraskuuhun 1917 varkaudesta tuomittuna. Kyseessä oli Lammin ainoa vankeustuomio, vaikka hänet pidätettiinkin neljä kertaa epäiltynä muun muassa ryöstöstä ja murrosta. Todisteet eivät kuitenkaan riittäneet tuomioon.

Lammin kopla murhasi poliisin

Vähitellen pikkurikoksilla aloittaneesta Lammista tuli rikolliskoplan johtaja. Hän oli taitava välttelemään huomiota, ja kesti pitkään, ennen kuin virkavalta tajusi hänen olevan vastuussa 10–20 pankkiryöstöstä, joiden yhteenlaskettu saalis oli yli miljoona dollaria eli noin kahdeksan miljoonaa euroa.

Lammia ei tunnistettu tai pidätetty, vaikka hän ei peittänyt ryöstöjen aikana kasvojaan. Hän oli sitä mieltä, että tavallinen ulkonäkö oli parempi suoja kuin huomiota herät­tävät valepuvut.

Lamm ja muita hänen koplansa jäseniä tunnistettiin vasta vuonna 1927 heidän tehtyään useita ryöstöjä ­lyhyessä ajassa.

Yksi dramaattisimmista ryöstöistä oli tapahtunut 1. marraskuuta 1927 Tippecanoe Loan and Trust -pankissa Lafayettessa Indianan osavaltiossa. Sen aikana Lammin kopla oli joutunut tappamaan poliisin.

Yksi pankkivirkailijoista oli ehtinyt tehdä hälytyksen ryöstäjien tultua sisään. Hetkeä myöhemmin poliisi Charles Arman oli tullut pankkiin aseistautuneena mutta yksin. Hän oli ehkä luullut, että kyseessä oli väärä hälytys.

Ryövärit olivat tunnistaneet siviiliasuisen Armanin poliisiksi, ja yksi heistä oli ampunut häntä. Arman oli ehtinyt tyhjentää aseensa lippaan roistoja kohti, ennen kuin hän oli vajonnut henkitoreissaan lattialle.

Yksi roistoista oli myös loukkaantunut vakavasti Armanin luodeista. Hänen ­toverinsa olivat raahanneet hänet ulos ja paenneet paikalta autollaan. Indianan poliisi oli tutkinut tapausta, mutta Armanin tappajia ei ollut saatu kiinni.

Lafayetten tapauksen jälkeen Lamm ei kolmeen vuoteen tehnyt yhtään rikosta, jotka olisi voitu yhdistää häneen. Joko hän pysytteli kaidalla tiellä, tai sitten hän ­rötösteli kaukana Indianasta.

  1. joulukuuta 1930 hän kuitenkin ­asteli Farmers State Bank -pankkiin, joka sijaitsi Frankfortissa vain 40 kilometrin päässä Lafayettesta. Muutaman minuutin kuluttua hän poistui pankista saaliinaan 125 000 dollaria eli noin 1,2 miljoonaa euroa. Kyseessä oli Indianan historian suurin ryöstö­saalis.

Koplan viimeinen keikka

Frankfortin jättipotista huolimatta 41-vuotias Lamm päätti tehdä vielä yhden keikan.

13 päivää Frankfortin ryöstön jälkeen hän matkusti tovereineen Clintoniin. Mukana olivat 71-vuotias G. W. ”Dad” Landy, ”Oklahoma” Jack Clark, Walter Dietrich sekä pako­autonkuljettaja E. H. Hunter. Hunter oli entinen viina­trokari, ja hän tiesi, miten poliiseilta kaahattiin pakoon.

Citizens State Bankin ryöstö sujui suunnitelmien mukaan. Siitä alkoi kuitenkin tapahtumasarja, joka teki tyhjäksi kaikki Lammin huolelliset suunnitelmat. Vakuutuskauppias Henry Call oli toinen niistä kahdesta asiakkaasta, jotka tulivat pankkiin kesken ryöstön ja joutuivat lattialle makaamaan muiden jookkoon.

Call oli tapoihinsa piintynyt mies, ­joka kävi joka arkiaamu pankissa tekemässä talletuksen. Hän jätti aina sekä ­rahat että pankkikirjansa virkailijalle ja lähti käymään postissa. Sitten hän palasi pankkiin noutamaan pankkikirjansa.

­Sama toistui joka ikinen aamu, eikä Call koskaan unohtanut tervehtiä ohikulkiessaan Ed Vansicklea, joka seurasi kadun tapahtumia parturiliikkeensä ikkunasta.

  1. joulukuuta 1930 Call ei kuitenkaan tullutkaan ulos pankista, kuten hänen tapansa oli. Vansickle alkoi oitis epäillä, että jokin oli vialla. Hän otti haulikkonsa, latasi sen molemmat piiput ja suuntasi kohti pankkia.

Juuri sillä hetkellä Lamm tovereineen tuli ulos pankista. He olivat työntäneet pistoolit taskuunsa ja astuivat rauhallisesti pankin eteen pysäköityyn mustaan Buickiin. Vansickle epäröi.

Hunter käynnisti auton ja lähti liikkeelle, kun hän yhtäkkiä näki keskellä ajorataa haulikkoa pitelevän miehen. Hunter käänsi auton nopeasti ympäri ja lähti kaasuttamaan poispäin. U-käännös oli kuitenkin niin raju, että auton rengas osui johonkin ja puhkesi pamahtaen.

Vansickle tajusi oitis, mistä oli kyse, ja alkoi huutaa kovan ääneen: ”Pankkiryöstö! Pankkiryöstö!” Hän tähtäsi haulikollaan loittonevaa Buickia ja veti liipaisimista, mutta mitään ei tapahtunut. Hän oli unohtanut poistaa varmistimet.

Kun Vansickle oli poistanut varmistimet, Buick oli jo kadonnut renkaiden nostattaman tomupilven taakse.

Roistojen epäonni jatkui

Rosvojen lähdettyä pankin työntekijät tekivät hälytyksen, ja kaksi paikallista poliisia lähti seuraamaan roistoja autolla. He olisivat tuskin saavuttaneet näitä, ­ellei Buickin rengas olisi ollut puhki.

Roistot olivat juuri vaihtamassa rengasta hieman Clintonin pohjoispuolella, kun poliisit tavoittivat heidät. Lamm oli määrännyt yhden tovereistaan vartioon, ja kun poliisiauto lähestyi, ­tämä avasi tulen.

Konepistoolin luodit rikkoivat poliisiauton tuuli­lasin ja haavoittivat toista poliisia pinnallisesti. Poliisit syöksyivät ulos autosta ja alkoivat ampua.

Laukaustenvaihdon aikana Hunter sai renkaan vaihdettua, ja roistot jatkoivat pakoaan. Kaikki viisi ryöstäjää olivat toistaiseksi vahingoittumattomia. Lisää epäonnea oli kuitenkin luvassa.

Roistot eivät olleet päässeet pitkällekään, kun Buickin vararengaskin puhkesi. Lamm päätti hylätä epäonnisen auton tien sivuun. Roistojen onneksi heitä vastaan körötteli toinen, hieman vanhempaa vuosimallia oleva Buick, jota ajoi 71-vuotias Jediah Frist.

Roistot pysäyttivät Fristin, vetivät hänet ulos autostaan, työnsivät hänen käteensä 500 dollaria ja kaahasivat tiehensä. Roistojen epäonni ei kuitenkaan ollut ohi. Pian Hunterille valkeni, että Fristin Buickin huippunopeus oli vaivaiset 55 kilometriä tunnissa.

Syy auton hitauteen selvisi pian: kaasupolkimen alle oli asennettu puu­palikka. Vanha Frist ei enää ­ollut terävimmillään liikenteessä, ja ­hänen poikansa oli ruuvannut puupalikan kaasupolkimen alle, jotta poljinta ei pystyisi painamaan alas asti.

Roistot ­köröttelivät hitaasti kohti Illinoisin rajaa Clintonin poliisit kannoillaan. Vain konepistoolit pitivät poliisit matkan päässä. Clintonin poliisilaitos oli ilmoittanut ryöstöstä ja roistojen paosta kaikille lähiseudun poliisiasemille.

Lainvartijat lähtivät autoillaan roistojen perään, ja heidän kannoillaan seurasi lukuisia kiukkuisia siviilejä. Yksi heistä oli entinen apulaisseriffi Joe Walker, joka lähti rosvojahtiin muutaman ystävänsä ja useiden pistoolien kanssa.

Lamm käytti ryöstöissään usein Charles Birgerin johtamaa rosvokoplaa, jonka pääasiallinen elinkeino oli salakuljettaa laitonta alkoholia Keskilänteen.

© Getty/All over

Kaksi roistoa valitsi kuoleman

Walker tovereineen äkkäsi roistot juuri, kun roistot olivat taas vaihtamassa ­pakoautoa. Roistot olivat pysäyttäneet vanhan karjankuljetusauton, jonka omistaja oli lähtenyt auttamaan poliiseja ryöstäjien takaa-ajosssa. Roistot olivat juuri kipuamassa autoon, kun Walker tovereineen ilmestyi paikalle.

Hetken aikaa roistot ja takaa-ajajat vain silmäilivät toisiaan. Sitten Walker astui eteenpäin pistooli tanassa ja käski näiden antautua. Nämä vastasivat luoti­sateella, joka kaatoi Walkerin maahan.

”Ampukaa menemään pojat, minuun osui!” huusi Walker, joka oli saanut kuolettavan osuman mahaansa. Toisaalta hän oli myös osunut Hunteriin.

Roistot nostivat haavoittuneen Hunterin karja-autoon ja kaasuttivat matkoihinsa perässään pitkä letka poliisi- ja siviiliautoja. Kukaan ei huomannut, että letka oli jo jokin aika sitten ylittänyt osavaltion rajan Illinoisin puolelle, missä ­Indianan poliisilla ei ollut toimivaltaa.

Suuri osa ­takaa-ajajista oli kuitenkin siviilejä, jotka eivät piitanneet moisista teknisistä yksityiskohdista.

Takaa-ajajia oli jo noin kaksisataa, kun Lamm näki upouuden vuoden 1930 A-Fordin ja päätti jälleen vaihtaa autoa. Tuliterä Ford olisi todennäköisesti kiidättänyt roistot pakoon, jollei sen polttoainesäiliö olisi sattunut olemaan lähes tyhjä.

Epä­toivoissaan Lamm käski Hunterin ajaa maantien vierellä sijaitsevan maatalon pihaan. ”Me haluamme autosi!” Lamm huusi Leo Moodylle, joka sattui juuri olemaan kotitalonsa pihalla roistojen saapuessa.

”Se ei valitettavasti onnistu…” Moody virkkoi. Hänen vaimonsa oli ottanut auton ja lähtenyt asioille.

”Vauhtia!” roistot huusivat uhkaavasti, ja Moody epäröi hetken. Sitten hän sanoi auton olevan ladossa ja lähti muka noutamaan avaimia talosta. Pian Moody tuli takaisin ulos – ilman autonavaimia ja metsästyskivääriä pidellen.

Hän ampui roistoja, ja siinä samassa takaa-ajajat kurvasivat pihaan. Lamm käski tovereidensa hajaantua läheisille pelloille. Kun Lamm itse oli päässyt piiloon korkeiden maissinvarsien sekaan, hän pysähtyi.

Nyt hän oli suojassa, mutta ­etsijät löytäisivät hänet pian. Lamm ei halunnut joutua hirteen tai virua loppuelämäänsä sellissä. Hän avasi paitansa napit, painoi revolverinsa piipun rintaansa vasten ja veti liipaisimesta.

Iäkäs ”Dad” Landy ampui niin ikään itsensä, mutta Dietrich, Clark ja Hunter antautuivat tekemättä vastarintaa. Clark oli vähällä joutua lynkatuksi siihen paikkaan, ja Hunter kuoli muutamaa päivää myöhemmin haavoihinsa.

Lammin koplan tarina oli ohi. Tarkat suunnitelmatkaan eivät auttaneet, kun ryöstäjien hyvä onni vihdoin loppui Clintonin pankkiryöstön jälkeen.

LUE LISÄÄ: Herman Lammin täydellisen pankkiryöstön opas

Lammin koplan viimeinen pakoauto oli Ford A Coupe. Pako keskeytyi, kun autosta loppui polttoaine. Sitä ennen poliisit olivat jo ampuneet auton takaikkunan rikki.

© Indiana Historical Society