”Palkkionmetsästäjät jahtasivat Villin lännen pahiksia”

Lännenelokuvissa tarkimmat ampujat päätyvät usein palkkionmetsästäjiksi ja nappaavat suurimmat pahikset, joille arat tai saamattomat seriffit eivät voi mitään. Tapahtuiko näin todellisuudessa?

Lännenelokuvissa tarkimmat ampujat päätyvät usein palkkionmetsästäjiksi ja nappaavat suurimmat pahikset, joille arat tai saamattomat seriffit eivät voi mitään. Tapahtuiko näin todellisuudessa?

United Artists/AF Archive/Mary Evans/Ritzau Scanpix

Villissä lännessä Tucumcarin kaupungissa junasta nousee tuimakatseinen muukalainen. Mustahattuinen mies, Douglas Mortimer, laskeutuu laiturilta kiiltävissä saappaissaan.

Lennätintoimiston seinässä on juliste: Guy Callaway on etsintäkuulutettu murhasta, ja hänestä on luvattu 1 000 dollarin palkkio. Summan perään on lisätty kynällä kaksi nollaa.

”Guy kävi itse piirtämässä siihen nuo pari nollaa”, virnuilee lennätintoimiston mies.

”Hän sanoi, että vaivaiset tuhat taalaa on liian vähän ja että hän on paljon arvokkaampi”, sähköttäjä kertoo arvellen, ettei kukaan rohkenisi nousta Guy Callawayta vastaan.

Mortimer irrottaa julisteen seinästä ja astelee kadun poikki saluunaan. Hän levittää julisteen baaritiskille kapakanpitäjän eteen ja kysyy: ”Missä hän on?”

Mies ei ensin vastaa mutta nostaa sitten katseensa merkitsevästi kattoon. Mortimer lähtee yläkertaan, ja pian Guy Callaway makaa kuolleena pölyisellä pääkadulla – ja palkkionmetsästäjä käy hakemassa rahansa.

Douglas Mortimerilla oli aseidensa joukossa vaikuttava revolveri, Colt Buntline Special, jossa oli 30 sentin piippu. Niitä ei oikeasti käytetty Villissä lännessä, sillä niitä valmistettiin vasta vuosina 1957–1992.

© Ricce

Kohtaus on elokuvasta For a Few Dollars More eli Vain muutaman dollarin tähden vuodelta 1965. Lee Van Cleef ja Clint Eastwood esittivät elokuvan pääosia palkkionmetsästäjinä, jotka käärivät rahaa nappaamalla tai tappamalla Villin lännen pahimpia rikollisia.

Maksettiinko pyssysankareille todella suuria summia siitä, että he toivat rikollisia lain eteen ”elävinä tai kuolleina”? Myytinmurskaajat perehtyivät asiaan.

©

Etsintäkuulutukset olivat tunnettu ilmiö 1800-luvun Yhdysvalloissa. Joskus julisteissa oli piirros tai valokuva etsintäkuulutetusta rikollisesta, ja kuvan alla saattoi olla maininta palkkiosta.

Seriffit yrittivät pitää yllä lakia ja järjestystä valtavilla alueilla sivistyksen rajamailla Mississippijoen länsipuolella – eikä heidän palkkansa ollut niin suuri, että sen vuoksi olisi kannattanut panna henkensä alttiiksi. Heille kelpasi kaikki saatavilla oleva apu.

Palkkionmetsästäjä oli lännenelokuvien vakiokalustoa siinä missä seriffi, saluunanpitäjä, uhkapeluri ja hautausurakoitsijakin, joten toki luulisi hahmon perustuvan todelliseen historiaan.

©

Vain harvoista rikollisista, kuten Billy the Kidistä, luvattiin vaikkapa 5 000 dollarin palkkioita. Yleensä palkkiot olivat 10 dollarin luokkaa, eikä se riittänyt houkuttelemaan palkkionmetsästäjiä. Palkkion lunasti usein seriffi.

Historialliset lähteet eivät mainitse palkkionmetsästäjiä, mutta seriffit saivat ajoittain apua muun muassa Pinkertonin etsivätoimiston väeltä.

Palkkionmetsästäjä on harhaanjohtava nimitys bail enforcement agenteille. He jahtaavat syytettyjä, jotka ovat lainannet takuusumman takuutoimistolta ja kadonneet maksamatta sitä takaisin. He saavat palkkionsa takuutoimistolta. Elokuvissa pyssysankarien palkkiot maksoi oikeuslaitos.

Billy the Kid oli yksi harvoista rikollisista, joista todella luvattiin tuntuva palkkio.

© Fototeca Storica Nazionale./Getty Images

Lain pitkä koura ei saanut auttavia käsiä

1800-luvun yhdysvaltalaisista lehdissä ei mainita palkkionmetsästäjiä. Sellainen esiintyy vasta vuonna 1954 lännenelokuvassa The Bounty Hunter, suomeksi Elävänä tai kuolleena, jonka pääosassa palkkionmetsästäjänä on Randolph Scott.

Kun häneltä kysytään, miksi hän on ryhtynyt palkkionmetsästäjäksi, hän vastaa setelinippu kädessään:

”Laskeskelen tässä juuri niitä syitä!”

VIDEO: The Bounty Hunter -elokuvan traileri

Setelitukko oli kuitenkin liian paksu ollakseen realistinen: 10 000 dollarin palkkio etsintäkuulutetusta 1800-luvulla vastaisi reilusti yli 300 000:ta nykyeuroa. Komea summa oli keksitty vain elokuvayleisöä varten.

Vaikka voisi tuntua loogiselta, että lännen pyssysankarit auttoivat virkavaltaa rahasta, niin elokuvien palkkionmetsästäjän hahmo on silkkaa sepitettä.

MYYTINMURSKAAJIEN TUOMIO: Palkkionmetsästäjiä ei ollut.