Yhdysvaltalaiset DNA-tutkijat ovat ratkaisseet 40 vuotta vanhan arvoituksen, johon liittyy kirvesmurhaajan päätön luuranko.
Vuonna 1979 muuan perhe löysi päättömän luurangon torson luolasta Yhdysvalloista Idahon osavaltiosta. 12 vuotta myöhemmin samasta luolasta löytyi myös käsi, käsivarsi ja kaksi jalkaa.
Poliisin mukaan luuranko oli noin 40-vuotiaan miehen. Vainajan henkilöllisyyttä ei kuitenkaan saatu selvitettyä.
Dna-tietokannoista löytyi osuma
Vuonna 2019 Idaho State Universityn tutkijat ja ryhmä vapaaehtoisia oikeuslääkäreitä DNA Doe Project -hankkeesta alkoi tutkia asiaa.
He onnistuivat eristämään dna:ta luurangon toisesta jalasta. Dna-profiilia verrattiin sitten miljooniin muihin profiileihin muun muassa dna-tietokannoista, joissa oli esimerkiksi sukulaisiaan etsineiden yksityishenkilöiden tietoja – ja tuloksia tuli.
Kuukausien etsinnän jälkeen saatiin osuma – 87-vuotias kalifornialaismies, joka osoittautui vainajan lapsenlapseksi.
Vainaja oli murhannut vaimonsa
Joulukuussa poliisi selvitti, että luuranko oli Joseph Henry Loveless -nimisen miehen, joka joutui vuonna 1916 vankilaan murhattuaan vaimonsa kirveellä.
Loveless, jolla oli pitkä rikollinen ura takanaan, kuitenkin karkasi pian ja katosi jäljettömiin.
Tutkijoiden mukaan ratkaiseva johtolanka tunnistamisessa olivat vaatteiden jäännökset, joita löytyi luurangon yhteydestä. Vaatteet vastasivat niitä, joita Lovelessillä oli poliisin tietojen mukaan yllään hänen paetessaan vankilasta.
Kaikki viittaa siihen, että murhaaja joutui itse tapetuksi ja paloitelluksi pian pakonsa jälkeen. Mahdollisesti surmatun vaimon sukulaiset ovat etsineet miehen käsiinsä ja ottaneet lain omiin käsiinsä.