Mafiapomo surmasi surutta
Matteo Messina Denaroa pidetään nykyään Sisilian mafian eli Cosa Nostran ylimpänä johtajana, ja hänen tiensä huipulle on kivetty murhilla. Väitetään, että Denaro on itse murhannut 50 ihmistä ja lisäksi surmauttanut useita muita. Esimerkiksi vuonna 1992 hän tappoi kilpailevan mafiapäällikön Vincenzo Milazzon ja kuristi tämän raskaana olleen naisystävän.
Denaron kerrotaan myös siepanneen toisen mafiapomon 11-vuotiaan pojan ja pitäneen tätä vankina kaksi vuotta, jottei pojan isä rohkenisi ryhtyä yhteistyöhön poliisin kanssa. Lopulta hän kuitenkin surmasi pojan ja tuhosi ruumiin hapolla.
Muut mafiosot kutsuvat Denaroa nimellä Diabolik. Nimi tulee tunnetusta italialaisesta sarjakuvahahmosta, roistosta, joka pääsee aina livahtamaan viranomaisilta ja tappaa armotta vastustajansa veitsellä.
Denaro itse kehuskelee mielellään teoillaan; erään entisen mafioson mukaan hän on todennut, että ”Olen yksinäni täyttänyt kokonaisen hautausmaan.”
Denaro oli osallisena myös kahden Italian mafiaa vastaan taistelleen tutkintatuomarin, Giovanni Falconen ja Paolo Borsellinon murhiin vuonna 1992. Murhat oli tilannut mafian korkein johtaja Salvatore Riina, ja ne olivat alkua Cosa Nostran avoimelle taistelulle valtiovaltaa vastaan. Mafia toteutti muun muassa Firenzessä, Milanossa ja Roomassa pommi-iskut, joissa kuoli 10 ja haavoittui 93 ihmistä. Denaron on todettu olleen osallisena myös näihin iskuihin.
Valtiovalta jatkoi kuitenkin mafian vastaista taisteluaan ja pidätti muun muassa Riinan 15. tammikuuta 1993. Poliisi oli myös Denaron kintereillä, mutta tämä painui maan alle, ja hänestä tuli yksi Italian etsityimmistä rikollisista.
Kun Salvatore Riina kuoli vankilassa vuonna 2017, Denaro oli viimeinen eloonjäänyt vanhoista mafiapomoista, ja hänestä tuli Cosa Nostran ylin johtaja. Viranomaiset tekivät kaikkensa saadakseen hänet kiinni, ja 16. tammikuuta 2023 se vihdoin onnistui – tasan 30 vuotta sen jälkeen kun hänen vanha johtajansa ja oppi-isänsä Salvatore Riina oli pidätetty.