Maantierosvot piinasivat Englantia
Aatelisto ja rikkaat kauppiaat vapisivat pelosta vaunuissaan poistuessaan Lontoosta. Mistä pensaasta tahansa saattoi ilmestyä naamioitu ratsastaja pistooli ladattuna. Varakkaiden matkalaisten ansiosta maantierosvot elivät kulta-aikaa.

Rahakukkaro vaihtoi usein omistajaa Lontoon pimeillä ulosmenoteillä.
Jack Sheppard hymyili, iski silmää ja heitteli satatuhatpäiselle väkijoukolle lentosuukkoja. Lontoolaisia oli saapunut joukoittain Tyburnin hirttopaikalle tuona marraskuisena päivänä vuonna 1724, ja aukio oli aivan täynnä.
Kun väki pakkautui lavan eteen, kaupat ammottivat tyhjyyttään. Kansa halusi nähdä elävänä legendana pidetyn Jack Sheppardin viimeisen tempun: tänään hän heittäisi henkensä.
Pyöveli valmistautui hirttämään 22-vuotiaan maantierosvon ja murtovarkaan, joka oli neljästi paennut Lontoon synkkämaineisesta Newgaten vankilasta ja josta rämäpäinen viehätysvoima ja ääretön röyhkeys olivat tehneet tähden.
Vankila-aikoina punastelevat neitoset olivat piirittäneet lipevää sankaria, ja nyt taiteilijat koettivat kilvan saada häntä mallikseen. Ne, jotka eivät nähneet itse Sheppardia, ikuistivat kankaalle taiteilijoita maalaamassa roiston muotokuvaa.
Nyt Sheppard oli kuitenkin matkansa päässä. Lontoolaiset olivat innoissaan seuraamassa tarinan loppuhuipennusta, sillä vuoden kahdeksan teloituspäivää olivat suurta kansanhuvia.
Väristys kulki kansanjoukossa, kun jalusta potkaistiin Sheppardin alta ja hänen jalkansa alkoivat sätkiä ilmassa.
Hirtetyn oli tapana antaa riippua hirressä 15 minuuttia, ennen kuin pyöveli julisti hänet kuolleeksi. Kun Sheppard hilattiin alas, hänen ihailijansa ympäröivät hänet nopeasti, jotta ruumiinryöstelijät eivät pääsisi varastamaan vainajan vaatteita tai ruumiinosia.
Sheppard kuoli, mutta rosvous jatkui. Lontoon lähiseudut olivat täynnä maantierosvoja. Kansa rakasti heitä, koska he piinasivat rikasta yläluokkaa.