Our website does not support Internet Explorer.

To get the best experience on our website and of our content, please use a more modern browser like Edge, Chrome, Safari or similar.

James Butler Hickok

Kiivas šeriffi sai kenkää

”Wild Bill” Hickok työskenteli Abilenessä šeriffinä. Eräänä päivänä hän ampui häirikön, joka sattui olemaan hänen vihamiehensä. Tämä herätti pahaa verta.

Polfoto/Topfoto & Bridgeman/Shutterstock

Lokakuun 5. päivä vuonna 1871 oli tavanomaisen kiireinen kansasilaisen Abilenen šeriffille James Butler Hickokille, joka käveli määrätietoisin askelin kaupungilla.

Kavioiden kopse ja vaununpyörien kitinä sekoittuivat karjan mylvintään ja niitä eteenpäin ajavien karjapaimenten huutoihin. Kaupungin lukuisista saluunoista kantautui hilpeää pianonsoittoa ja humalaista puheensorinaa.

Äkkiä Hickok kuuli lähistöltä tappelun mäiskettä. Kaikenlaiset yhteenotot olivat Abilenessä arkipäivää, sillä kaupunki oli perustettu vasta muutamaa vuotta aiemmin ja väki vaihtui tiheään.

Kaupungissa kohtasivat kauppiaiden ja Teksasista karjaa ajavien karjapaimenten reitit. Eläimet lastattiin juniin asemalla, josta ne kuljetettiin länteen uudisasutusalueille.

Wild Bill Hancock/James Butler Hickok

Pyssysankari ”Wild Bill” Hickok oli ollut Abilenen šeriffinä lähes vuoden. Häntä kunnioitettiin, mutta hän oli hankkinut myös vihamiehiä.

© FotoGuy 49057/Flickr

Kun karjavaunut hävisivät junan höyrypilveen, karjapaimenille tarjoutui tilaisuus hengähtää rasittavan työrupeaman päätteeksi.

Usein tämä tapahtui saluunassa juopottelemalla. Ilman karjanajajia saluunat olisivatkin menneet pian nurin. Toisaalta asiakkaat merkitsivät aina myös tappeluita, verta ja murtumia ja hajonneita huonekaluja.

Tällä kertaa kyse ei ilmeisesti ollut mistään tavanomaisesta nahistelusta. Katsomaan oli kerääntynyt suuri joukko ihmisiä, ja tappelun osapuolet olivat vetäneet aseensa esiin.

Tilanne oli jo muuttunut uhkaavaksi, kun Hickok tunkeutui paikalle väkijoukon läpi.

Hickokia ei syyttä kutsuttu ”Villiksi”

34-vuotias Hickok oli saanut ensimmäisen tuliaseensa jo poikana, sillä hänen isänsä oli kuulunut karanneita orjia auttaneeseen järjestöön.

Kun palkkionmetsästäjät ilmaantuivat perheen maatilalle Illinois'hin etsimään karkulaisia, Hickok auttoi isäänsä karkottamaan heidät. 18-vuotiaana Hickok joutui tappeluun, jonka päätteeksi hän luuli toisen osapuolen kuolleen.

Välttyäkseen rangaistukselta hän pakeni Keskilänteen ja liittyi puolisotilaallisiin joukkoihin, jotka terrorisoivat orjanomistajia.

Hän kantoi aina revolveriaan vyöllään niin, että hän sai sen nopeasti käsiinsä.

Sisällissodan aikana vuonna 1863 Hickokista tuli ensi kertaa virallinen lainvalvoja, kun hänet värvättiin Pohjoisvaltioiden armeijan sotapoliisiin.

Hän ei pysynyt armeijan leivissä kovin pitkään, sillä palkanmaksu kangerteli. Seuraavaksi Hickok alkoi ansaita leipänsä pelaamalla pokeria.

Vuonna 1865 hän joutui pelivelkojen vuoksi pahaan riitaan, joka ratkaistiin kaksintaistelulla keskellä katua. Hickok tappoi vastustajansa, ja hänet pidätettiin murhasta.

Oikeudenkäynnin aikana valamiehet kuitenkin päättivät, että kyse oli reilusta taistelusta eikä murhasta, ja Hickok vapautettiin.

Šeriffin tähti

Lainvalvojan asemasta kertova kuusisakarainen merkki otettiin ensimmäisenä käyttöön New Yorkissa.

Lännessä se tehtiin tavallisesti kierrätysmateriaalista, kuten peltipurkista. Teksasissa šeriffit kantoivat usein tähteä, joka oli tehty meksiko­laisesta kahdeksan realin kolikosta.

Revolverisankarikaudellaan Hickok alkoi nimittää itseään ”Wild Billiksi” (”Villiksi Billiksi”). Hänen arvellaan tappaneen kaikkiaan viisi miestä ja olleen osasyy kolmen muun kuolemaan.

Toimittuaan šeriffinä useilla paikkakunnilla Hickok asettui Abileneen, joka oli huonomaineinen preeriakaupunki. Esimerkiksi Hickokin edeltäjä oli saanut surmansa väijytyksessä.

Abilenen lainvalvojaksi ryhdyttyään Hickok voitti kaupunkilaisten kunnioituksen melko nopeasti. Jos asukas joutui pulaan, hänen ei tarvinnut kuin huutaa Hickokia, niin kiusanhenget kaikkosivat nopeasti.

Saluunan omistaja uhkaili aseella

Hickok lähestyi riitapukareita. Hän aikoi nytkin rauhoittaa tilanteen ennen kuin kenellekään kävisi kalpaten. Sitten hän sai näköpiiriinsä tutut kasvot: yksi tappelijoista oli Phil Coe, yksi Bull's Head -saluunan omistajista.

Kun hän näki varjon vilahtavan erään rakennuksen nurkalla, hän ei aikaillut vaan ampui vaistomaisesti.

Coe ja Hickok eivät voineet sietää toisiaan, vaikka kukaan ei oikein enää muistanutkaan, miksi. Joku väitti kuulleensa heidän kiistelleen siitä, kumpi oli kovempi pyssymies, joku toinen taas oli varma, että välirikon syy oli nainen.

Tilanne ei selvästikään ollut rauhoittumassa. Coe laukaisi aseensa, mikä oli ankarasti kielletty kaupungin rajojen sisällä.

Hickok ilmoitti pidättävänsä Coen, jolloin Coe väitti yrittäneensä ampua koiraa. Kulkukoirat olivat kaupungissa niin suuri riesa, että jokaisen päästä oli luvattu 50 sentin palkkio.

VIDEO – Katso lisää Hickokin työstä šeriffinä Abilenessa, Kansasissa:

Ennen kuin Hickok ehti vastata Coen ilmiselvään valheeseen, saluunanomistaja käänsi aseensa kohti häntä ja ampui kahdesti.

Toinen luodeista iskeytyi jalkakäytävään Hickokin jalkojen väliin, toinen lävisti hänen takkinsa helman.

Kaksi kuoli Abilenessa

Coen ammuskelun jälkeen tapahtumat lähtivät vyörymään sellaisella vauhdilla, että paikalla olijoidenkin oli vaikeaa pysyä tilanteen tasalla. Hickokia ei ollut syyttä suotta valittu šeriffiksi.

Hän kantoi aina revolveriaan – hopeoitua ja norsunluukahvaista 1851-mallin Coltia – vyöllään niin, että hän sai sen nopeasti käsiinsä.

Hän oli myös erittäin tarkka ampuja. Coe kaatuikin pian maahan kuolettavasti haavoittuneena. Hickok vilkuili ympärilleen tarkkaillen valppaasti kaikkea, mikä liikkui.

Kun hän näki varjon vilahtavan yhden rakennuksen nurkalla, hän ei aikaillut vaan ampui vaistomaisesti ja osui lähestyvää miestä kahdesti päähän.

Kun mies alkoi kaatua, Hickok tunnisti tämän: mies oli Mike Williams – hänen oma apulais­šeriffinsä, joka oli ollut tulossa apuun. Williams kuoli välittömästi.

Järkyttynyt Hickok kantoi hänet lähimpään taloon, minkä jälkeen hän riisui paikalle kerääntyneet karjapaimenet aseista. Tuskainen Coe kannettiin saluunaan huoneeseensa.

Paikalle kutsuttu lääkäri totesi, ettei mitään ollut tehtävissä. Coe kuoli kolme päivää myöhemmin.

Šeriffiä ei syytetty

Ilmapiiri Abilenessa oli kireä. Coella oli kaupungissa runsaasti ystäviä.

Kerrotaan, että päivänä, jolloin Hickok ampui häntä, Coe oli tarjonnut ilmaisia ryyppyjä parillesadalle ihmiselle saadakseen kaupungilla aikaan kahinoita, joiden varjolla hän pääsisi haastamaan riitaa Hickokin kanssa.

Georg Ruffner var sherif i Arizona i slutningen af 1800-tallet

Hiljainen päivä töissä. Georg Ruffner toimi šeriffinä Arizonassa 1800-luvun lopulla.

© Bridgeman

Viisi hyvää neuvoa uudelle šeriffille

Lainvalvojen oppikirja: Neuvot ovat peräisin David J. Cookin vuonna 1882 julkaisemasta kirjasta Hands Up! Cook toimi šeriffinä 20 vuotta.

  • Älä koskaan lyö vankia päähän pistoolillasi. Voi käydä niin, että se ei toimi myöhemmin, kun tarvitset sitä. Rikollisella saattaa olla vaatteissaan piilossa aseita, joita et ole huomannut.

  • Älä yritä pidättää ketään, jos et ole aivan varma, että sinulla on valtuudet tehdä se. Hanki valmiiksi tuomioistuimen päätös tai varmistaudu muuten siitä, että henkilö, jota olet pidättämässä, on tehnyt rikoksen.

  • Kun yrität pidättää jonkun, ole varovainen. Älä anna hänelle mahdollisuutta vetää asetta esiin. Jos henkilö vaikuttaa liipaisinherkältä, pidä ase esillä tai ole valmiina vetämään heti. Minun mottoni on aina ollut: ”On parempi tappaa kaksi miestä kuin antaa yhden tappaa sinut.”

  • Kun rikollinen on pidätetty ja riisuttu aseista, kohtele häntä niin kuin vankia on kohdeltava: niin lempeästi kuin hänen käytöksensä sallii. Jos et pidä huostassasi olevista vangeista huolta, myöhemmin vastaan tulevat rikolliset yrittävät tehdä kovaa vastarintaa, kun olet pidättämässä heitä. Tieto huonosta kohtelusta saa heidät panemaan vastaan kaksin verroin kovemmin.

  • Älä luota koskaan vangin sanaan. Älä anna heille vapauksia, jotka voivat vaarantaa oman turvallisuutesi. Älä myöskään anna heille mahdollisuutta paeta. Yhdeksällä kymmenestä rikollisesta ei ole omaatuntoa.

  1. lokakuuta 1871 suoritettiin kuolinsyytutkimus. Todistajat kertoivat, että Coe ja Hickok olivat seisoneet ammuskelun aikana alle 2,5 metrin päässä toisistaan.

Coen oli siksi täytynyt olla suunnattoman päissään tai äärimmäisen kehno ampuja, kun hän oli ampunut ohi niin lyhyeltä etäisyydeltä. Oli asian laita niin tai näin, Hickokilla ei olisi pitänyt olla vaikeuksia riisua Coeta aseista.

Toisin sanoen Hickok oli ylireagoinut. Hickokia ei silti asetettu syytteeseen Coen murhasta. Päätös ei ollut Abilenen asukkaille yllätys, sillä šeriffit saattoivat toimia varsin omavaltaisesti niin kauan kuin he vain pystyivät säilyttämään järjestyksen.

Ammuskelukaan ei herättänyt suurta huomiota. Jos molemmat osapuolet olivat aseistautuneita, oli selvää, että usein ainakin toinen kuoli.

Kahden tasavertaisen miehen kaksintaistelua pidettiin yleensä yksityisasiana, kun se vain tapahtui reilusti, vaikkei se tarkkaan ottaen ollut laillista.

Hickokia ei syytetty Williamsinkaan tappamisesta. Hänen piti vain maksaa apulaisšeriffin ruumiin kuljetus tämän synnyinkaupunkiin Kansas Cityyn ja järjestää tälle näyttävät hautajaiset orkestereineen.

Kun Kansas Cityn paikallislehdessä Journal of Commercessä kirjoitettiin hautajaisista, kuolinsyyn kerrottiin olleen ”puhdas onnettomuus”.

Monet Abilenen asukkaista eivät kuitenkaan osanneet suhtautua tapahtumiin yhtä kevyesti.

Hickokin ja Coen huonot välit olivat olleet tiedossa, ja piakkoin kaupungilla alettiin juoruta, että Hickok oli ehdoin tahdoin houkutellut Coen ansaan.

Hickok alkoi tuntea olonsa turvattomaksi. Kun jonkun kerrottiin jopa luvanneen hänen päästään 11 000 dollarin palkkion, hän ryhtyi kantamaan mukanaan katkaistua haulikkoa.

Tegning af slagsmål i en western saloon

Šeriffinä olo oli vaarallista, sillä lähes jokainen kantoi tuliasetta.

© Mary Evans

Kaupunginhallituksen jäsenet, joille lainvalvoja oli vastuussa toiminnastaan, alkoivat muistella aiempia tapauksia, joissa Hickokin liipaisinsormi oli vaikuttanut liian herkältä.

Pari kuukautta ampumisvälikohtauksen jälkeen kaupunkilaiset olivat kääntyneet Hickokia vastaan, ja hänelle ilmoitettiin, että hänen toivottiin lähtevän kaupungista.

Länsi kesytettiin vähitellen

Williamsin kuolema piinasi Hickokia hänen elämänsä loppuun saakka. Hickok ansaitsi elantonsa muun muassa lyöttäytymällä joksikin aikaa ”Buffalo Bill” Codyn seurueeseen, joka kiersi pitämässä Villin lännen esityksiä.

Myöhemmin hän ryhtyi kullankaivajaksi. Hickok kuoli vuonna 1876, kun hänet ammuttiin pokeripelin aikana. Kuollessaan hänellä oli kädessään kaksi ässää ja kahdeksikkoa. Siitä lähtien yhdistelmä on tunnettu ”kuolleen miehen kätenä”.

Hickokin tarina kuvastaa Yhdysvaltojen kehitystä 1800-luvun lopulla, jolloin pyssysankarit saivat väistyä sivistyneemmän lainvalvonnan tieltä.

Teollisuus ja kauppa alkoivat kukoistaa preerian pikkukaupungeissa, ja hallitus halusi kerätä niistä omansa pois veroina.

Pystymetsästä palkattujen šeriffien sijaan tarvittiin luotettavampia miehiä. Kongressi perusti tätä varten oikeusministeriön, joka valvoi lainvalvojien toimintaa. Tämän jälkeen myös šeriffeiltä alettiin vaatia lainkuuliaisuutta.

Moni rikollinen marssi hirttolavalle

Laki oli varsin selkeä, mutta Villissä lännessä sitä ei aina noudatettu. Tuomari antoi tavallisesti syytetyn maineen vaikuttaa tuomioon rikoksen vakavuutta enemmän, mikä tarkoitti usein hirttotuomiota.

  • Šeriffi-sana oli tuontitavaraa

    Menneisyys Britannian siirtomaana vaikutti tapaan, jolla lainvalvonta oli järjestetty Yhdysvalloissa. Kuten keskiajan Englannissa, siirtokunnissa järjestystä valvoi kansan valitsema palkaton virkamies, jonka nimi juontui englannin kuninkaallista valvojaa tarkoittavista sanoista ”shire reeve”.

  • Ensimmäiset poliisit

    Kun siirtokunnat itsenäistyivät Britanniasta vuonna 1776 ja muodostivat Yhdysvallat, šeriffit säilyttivät asemansa lainvalvojina. Kun itärannikon kaupungit kasvoivat, niihin perustettiin oikea poliisi, ensin Bostoniin (1838) ja sitten New Yorkiin (1845). Maan länsiosassa tilanne säilyi ennallaan.

  • Villit hautausurakoitsijat

    Šeriffijärjestelmässä huonoa oli se, että sekä šeriffin että muiden paikallisten lainvalvojien, kuten tuomarin ja hautausurakoitsijoiden (jotka osallistuivat kuolinsyyn selvittämiseen), toimia oli vaikeaa valvoa. Siksi tuomion ankaruus riippui usein syytetyn henkilöhistoriasta ja maineesta.

  • Hetkessä hirteen

    Kun epäilty oli pidätetty, oikeus kutsuttiin nopeasti koolle. Kuolemantuomio oli yleinen rangaistus. Se voitiin langettaa jopa karjavarkaudesta, jota pidettiin vakavana rikoksena. Tuomio pantiin täytäntöön julkisissa hirttäjäisissä varoitukseksi muille.

Lue myös:

Kirjaudu sisään

Tarkista sähköpostiosoite
Salasana vaaditaan
Näytä Piilota

Oletko jo tilaaja? Oletko jo lehden tilaaja? Napsauta tästä

Uusi käyttäjä? Näin saat käyttöoikeuden!

Nollaa salasana

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin saat ohjeet salasanasi nollaamiseksi.
Tarkista sähköpostiosoite

Tarkista sähköpostisi

Olemme lähettäneet sinulle sähköpostia osoitteeseen . Siinä on ohjeet, joiden avulla voit nollata salasanasi. Jos et ole saanut sähköpostia, tarkista, että se ei ole joutunut roskapostin joukkoon.

Anna uusi salasana.

Nyt sinun pitää antaa uusi salana. Salasanassa pitää olla vähintään 6 merkkiä. Kun olet luonut uuden sanasanan, sinua pyydetään kirjautumaan sisään palveluun.

Salasana vaaditaan
Näytä Piilota