Ruumiin tunkeminen viemäriputkeen oli odotettua hankalampaa. Nuorukaiset olivat arvioineet väärin, ja putki oli kapeampi kuin he olivat luulleet.
Ruumis oli alkanut jo jäykistyä, ja ojassa oleva vesi vielä vaikeutti tehtävää. Lopulta Nathan Leopold tunki jaloillaan ruumiin putkeen.
Sitten Leopold kapusi ojan reunalla odottelevan ystävänsä Richard Loebin luo.
Rikos suunniteltiin tarkasti
19-vuotias Leopold ja 18-vuotias Loeb olivat rikkaiden perheiden hemmoteltuja poikia, jotka asuivat Chicagon hienolla Kenwoodin asuinalueella.
Leopold oli pöyhkeä ja itsetietoinen. Hän oli pakkomielteisen kiinnostunut saksalaisesta filosofista Friedrich Nietzschestä ja tämän yli-ihmisopista. Hän uskoi, että rikos saattoi olla oikeutettu vain sen tähden, että sen pystyi tekemään. Loeb oli puolestaan superälykäs ja valmistunut Michiganin yliopistosta kaikkien aikojen nuorimpana. Hän oli kiinnostunut rikoksista ja luki paljon rikosromaaneja.
Poikien välille kehittyi erikoinen ystävyys. Riskejä rakastava Loeb kokeili onneaan huijaamalla korttipeleissä ja tekemällä tihutöitä. Leopold ihaili Loebia ja teki, mitä tämä halusi.
Jännityksen kaipuussaan kaksikko alkoi huvikseen rötöstellä, kuten varastaa autoja, ja vähitellen he ottivat yhä suurempia riskejä. Lopulta he päättivät viedä tempauksensa äärimmilleen: he tekisivät täydellisen rikoksen, murhan.
Leopold ja Loeb suunnittelivat murhaa seitsemän kuukautta. He sopivat tarkasti kaiken uhrin tappamisesta ruumiin hävittämiseen. Murhan pitäisi tarjota riittävästi haastetta.
Uhri ei saisi olla kuka tahansa satunnainen henkilö jostakin syrjäkylästä vaan joku, joka asui lähellä ja jonka he tunsivat hyvin. Kun uhri olisi tapettu, he lähettäisivät tämän perheelle lunnasvaatimuksen johdattaakseen rikostutkijoita harhaan.
Pojat valitsivat uhrikseen Loebin pikkuserkun, myös Kenwoodissa asuvan 14-vuotiaan Bobby Franksin. 21. toukokuuta Franks oli kävelemässä yksin koulusta kotiin, kun Leopold ja Loeb houkuttelivat hänet autoon, jonka he olivat vuokranneet suunnitelmaansa varten. Tarkoitus oli ajaa Franks Wolf Lakelle ja kuristaa tämä siellä yhdessä.
Asiat eivät kuitenkaan sujuneet aivan suunnitelman mukaan. Kun Franks oli saatu houkuteltua takapenkille, Loeb yritti lyödä hänet tajuttomaksi taltalla, mutta Franks teki ankaraa vastarintaa.
Silloin Loeb hätääntyi ja iski pikkuserkkuaan taltalla päähän useita kertoja täysin voimin, kunnes poika oli eloton ja auto sisältä veriroiskeiden peitossa.
Leopold ja Loeb murhasivat Bobby Franksin jännityksen vuoksi.
Tutkinta lähti harhapoluille
Murhaajat kaatoivat Franksin kasvoille happoa, ennen kuin Leopold tunki tämän viemäriin. Sitten nuorukaiset ajoivat takaisin Chicagoon ja ostivat matkalta postimerkkejä lunnaskirjeitä varten. Kotiin päästyään he polttivat Franksin ja omat vaatteensa Loebin kotitalon kellarissa pannuhuoneessa.
Kun todisteet oli hävitetty, Leopold soitti Franksin äidille Flora Franksille esittäytyen herra Johnsoniksi. Leopold kertoi, että Bobby oli siepattu mutta kunnossa ja että lunnasvaatimus oli 10 000 dollaria. Perhe saisi myöhemmin kirjeitse tarkemmat ohjeet lunnaiden maksamisesta.
Pojat ehtivät lähettää ensimmäisen kirjeen, kun tapahtumiin tuli uusi käänne. Kun tehdastyöläinen Tony Minke oli seuraavana aamuna kävelemässä töihin Wolf Lakella kanavanvartta pitkin, hän näki kirkkaassa aamuauringossa paljaan pojanjalan pilkistävän sameasta vedestä.
Minke soitti poliisille. Pian uutinen ”Chicagon historian kauheimmasta rikoksesta” oli kaupungin kaikkien lehtien etusivulla. Vaikka pojan ruumista ei ollut vielä tunnistettu, Leopold ja Loeb hermostuivat ja päättivät luopua lunnaiden vaatimisesta.
Jonkin aikaa nuorukaiset saattoivat hengähtää helpotuksesta, kun Franksin koulun opettaja pidätettiin. Huhuttiin, että homoseksuaalisella opettajalla oli perverssejä taipumuksia. Franksin ruumis oli löydettäessä alaston, mikä sai poliisin aluksi epäilemään seksuaalirikosta.
Tutkijoita kiinnostivat myös silmälasit, jotka löytyivät ruumiin läheltä. Lasien kehykset olivat kalliit ja harvinaiset. Kysely kaupungin optikoiden keskuudessa paljasti, että lasit kuuluivat Nathan Leopoldille, ja tämä haettiin kuulusteltavaksi.
14-vuotiaan pojan ruumis löydettiin viemäriputkesta. Murha oli muutamassa tunnissa lehtien otsikoissa.
Autonkuljettajan kertomus
Leopold myönsi, että lasit olivat hänen, ja selitti, että oli muutama päivä ennen murhaa ollut ystävänsä kanssa alueella lintuja tarkkailemassa ja oli todennäköisesti tuolloin pudottanut lasinsa.
Ystävä vahvisti kertomuksen. Leopold kertoi vielä, että hän oli ollut murhapäivänä Loebin kanssa punaisella Willys-Knight-urheiluautollaan ajelulla ja tyttöjä metsästämässä. Pojan kertomus vaikutti uskottavalta.
Illinoisin osavaltion syyttäjä Robert Crowe alkoi kuitenkin pian uudelleen epäillä Leopoldia ja Loebia. Teknisissä tutkimuksissa oli ilmennyt, että lunnaskirjeen teksti oli kirjoitettu samanlaisella Underwood-merkkisellä kirjoituskoneella kuin Loebin opiskelumuistiinpanot.
Leopold oli varastanut kirjoituskoneen opiskelijoiden veljeskuntatalosta Ann Arborin kaupungista. Pojat hävittivät kirjoituskoneen kiireesti, mutta poliisi sai pian uusia todisteita, jotka puhuivat poikien syyllisyyden puolesta.
Loebin ja Leopoldin perheet uskoivat lujasti poikien syyttömyyteen. Leopoldin isä lähetti perheen autonkuljettajan Sven Englundin syyttäjän puheille, koska uskoi siitä olevan pojalleen apua. Murhapäivänä Nathan oli nimittäin pyytänyt Englundia tarkastamaan autonsa jarrut, ja auto oli ollut koko päivän tallissa. Niinpä isän mukaan poika ei ollut voinut millään päästä Wolf Lakelle.
Crowe huomasi ristiriidan poikien kertomuksen kanssa. Leopoldhan oli aiemmin kertonut olleensa murhapäivänä Loebin kanssa ajelemassa autollaan ja tyttöjä katselemassa.
Kun Leopoldille kerrottiin autonkuljettajan lausunnosta, hän ymmärsi olevansa satimessa ja tunnusti rikoksen. Tosin hän painotti, että ajatus oli alunperin Loebin ja että juuri tämä oli murhannut Franksin.
Varhain aamulla 31. toukokuuta syyttäjä Crowe saattoi ilmoittaa ulkona odottaville toimittajille, että tapaus oli ratkaistu ja murhaajat pidätetty.
Nietzschen syytä
Bobby Franksin murha sai paljon huomiota, ja Nathan Leopoldin ja Richard Loebin oikeudenkäyntiä seurattiin kaikkialla Yhdysvalloissa.
Syyttäjä Robert Crowe vaati kuolemanrangaistusta, mutta puolustusasianajaja Clarence Darrow sai puhuttua pojille elinkautiset vankeusrangaistukset.
Darrow’n mukaan Leopoldin maaninen usko Nietzschen oppeihin oli tehnyt hänestä ja Loebista uhreja eikä nuorukaisia voinut pitää täysin vastuullisena teostaan.
Oikeudenkäynti oli ensimmäisiä, jossa psykologiset ja ulkopuoliset tekijät lievensivät rangaistusta. Richard Loeb vietti 11 vuotta Statevillen vankilassa, kunnes vankitoveri surmasi hänet tammikuussa 1936. Surmaaja väitti toimineensa itsepuolustukseksi.
Nathan Leopold vapautettiin vankilasta vuonna 1958, ja hän muutti Puerto Ricoon, missä hän kuoli vuonna 1971.