Jesse James: pankkirosvo pakeni henkensä edestä
7. syyskuuta 1876 Jesse James tovereineen aikoi ryöstää pankin Northfieldissä Minnesotassa. Koplan kaikki jäsenet olivat kokeneita pankkirosvoja, mutta tällä kertaa ryöstö ei sujunutkaan suunnitelman mukaan. Kaupungin asukkaat tarttuivat aseisiin, ja James tovereineen joutui pakomatkalle.
Pankkirosvo Jesse Jamesin pakomatka Minnesotan halki kesti kaksi viikkoa.
Kauppiaat George Bates ja J. S. Allen tuijottivat uteliaina kolmea muukalaista, jotka ylittivät Cannon River -joen yli sillan ja jatkoivat sitten minnesotalaisen Northfieldin pikkukaupungin keskusaukiolle. Kolmikko oli jo kolmas muukalaisporukka, jonka
Bates ja Allen näkivät tulevan kaupunkiin sinä päivänä.
Tulijat kiinnittivät Batesin huomion, sillä he näyttivät ”ylpeiltä”, mutta myös ”välinpitämättömiltä ja jotenkin röyhkeän itsevarmoilta”. Bates mietti mielessään, että miehistä oli viisainta pysytellä kaukana.
Myös muut northfieldiläiset aavistelivat pahaa nähdessään muukalaiset, ja syystäkin. Nuo kahdeksan miestä, jotka ratsastivat kaupunkiin 7. syyskuuta 1876, kuuluivat etelämpänä monista juna- ja pankkiryöstöistä etsintäkuulutettuun James-Younger-koplaan.
Tuona leppeänä syyspäivänä roistojen tähtäimessä oli Northfieldin First National Bank -pankki. Koplan pomo Jesse James katseli vahtipaikaltaan Mill Squarelta, kun viimeksi tullut kolmikko ratsasti hitaasti aukion poikki ja kääntyi sitten Division Streetille, jonka varrella First National Bank sijaitsi. Miehet laskeutuivat ratsailta pankin ulkopuolella ja marssivat sisään.
Kaksi jo aiemmin kaupunkiin tullutta ryövärikoplan jäsentä piti vahtia kadulla pankin oven ulkopuolella.
50-vuotias kauppias J. S. Allen vaistosi ongelmia ja lähti kävelemään kohti pankkia. Yhtäkkiä hän huomasi tuijottavansa suoraan revolverin piippuun.
”Senkin typerys! Älä edes kuvittele huutavasti apua”, koplaan kuuluva Clell Miller murisi yhteenpuristettujen hampaidensa lomitse.
Millerin uhkaus ei kuitenkaan säikäyttänyt Allenia, jonka kaikki säästöt olivat tallessa pankin holvissa.
”Aseet esiin, pojat! Nämä aikovat ryöstää pankin!” Allen huusi täyttä kurkkua kaupunkilaisille.
Kaupunkilaiset avasivat tulen
Sisällä pankissa Jesse Jamesin isoveli Frank osoitti pankkivirkailijaa kuudestilaukeavallaan.
”Kädet ylös! Tämä on ryöstö, ja jos inahdatkaan, ammun aivosi pihalle”, 33-vuotias Frank James totesi tyynesti.
Hän ei ollut vielä ehtinyt panna merkille ulkoa kuuluvaa meteliä. Kolme pankkivirkailijaa istui kauhusta jäykkänä tiskin takana, mutta kassanhoitaja Joseph Heywood rohkaisi mielensä ja änkytti, että pankkiholvissa oli aikalukko, eikä sitä siksi voinut noin vain avata.
”Valehtelet, senkin lurjus!” Frank James karjaisi ja hyppäsi tiskin yli avatakseen holvin raskaan oven itse.
Heywood yritti estää Jamesia asettumalla holvin oven eteen mutta joutui väistymään, kun tämä iski häntä revolverinsa perällä päähän. Siinä samassa ulkoa alkoi kuulua kovaa meteliä ja laukauksia, ja ryövärit tajusivat, että jokin oli pahasti pielessä.
”Herran tähden, tulkaa ulos! Ne ampuvat meidät kohta seulaksi”, huusi roistokoplaan kuuluva Cole Younger, joka oli juuri nähnyt Clell Millerin lyyhistyvän maahan pankkia puolustamaan rientäneiden northfieldiläisten ammuttua häntä.
Jesse James ja koplan kaksi muuta jäsentä ratsastivat täyttä laukkaa Mill Squarelta pankille ja alkoivat ampua hurjasti joka suuntaan suojatakseen pankin ovea ja pelastaakseen toverinsa teurastukselta.
Sisällä pankissa Frank James tajusi, että he saisivat tällä kertaa saaliikseen vain pikkurahoja kassoista. Ajatus pankkiholvissa olevan noin 15 000 dollarin menettämisestä sai hänet niin raivoihinsa, että hän suuntasi revolverinsa kohti 39-vuotiasta Heywoodia ja veti liipaisimesta.
”Kasvot vääristyneinä kuin itse paholaisella hän työnsi aseensa piipun melkein kiinni Heywoodin päähän ja ampui”, pankin kirjanpitäjä kertoi myöhemmin.
Luoti lävisti Heywoodin vasemman ohimon, ja pankin tiskille roiskahti verta ja aivojen palasia. Sitten Frank marssi ulos ovesta, jonka luona muu kopla jo odotti kärsimättömänä. Frank näki heti, että northfieldiläiset olivat ampuneet kaksi hänen toveriaan, ja hän itsekin sai osuman oikeaan jalkaansa juostessaan hevosensa luo.
Myös kaikki kolme Youngeria ehtivät saada luodeista, ennen kuin kopla pakeni täyttä laukkaa ulos kaupungista. Koplan kahdeksasta miehestä kaksi oli kuollut, ja ryöstösaalis oli surkeat 26,60 dollaria. Pahinta oli kuitenkin se, että nyt heitä ajettiin kiivaasti takaa.
Jamesit ja Youngerit liittoutuivat rikolliskoplaksi.
Takaa-ajo käynnistyi
Pakenevien roistojen ilmaan nostattama tomu oli tuskin ehtinyt laskeutua, kun Northfieldin asukkaat jo tungeksivat pankkiin. Kun J. S. Allen nyt näki Clell Millerin, tämän silmissä ei enää palanut
pahaenteinen tuli, vaan ne tuijottivat elottomina kohti taivasta.
Kaupunkilaiset raahasivat toisenkin ammutun roiston, Bill Chadwellin, Division Streetille Millerin viereen niin, että kaikki saattoivat varmasti nähdä heidän ruumiinsa tyhjien hylsyjen ja lasinsirpaleiden keskellä. Ihmiset tuijottivat vihaisina ammuttuja roistoja, jotka olivat vajaassa kymmenessä minuutissa rikkoneet idyllisen Northfieldin rauhan.
Jo vajaan tunnin kuluttua ryöstöstä lennätinkonttorista alkoi kuulua sähkötysavaimen taukoamaton nakutus.
”Kahdeksan aseistettua miestä hyökkäsi pankkiin klo 14. Kadulla tulitaistelu roistojen ja kaupunkilaisten välillä. Pankkivirkailija ammuttu. Kasööri haavoittunut. Kaksi roistoa ammuttu, muutamaa muuta haavoitettu. Lähettäkää miehiä ja aseita takaa-ajoa varten”, kuului kaikkiin Minnesotan osavaltion suuriin kaupunkeihin lähetetty viesti.
Samaan aikaan kun Northfieldissä valmistauduttiin takaa-ajoon, ryövärit kiisivät ratsujensa selässä pakoon. Sekä Jamesit että Youngerit olivat kotoisin etelästä Missourista, jossa he olivat tehneet suurimman osan aiemmista ryöstöistään. Nyt he olivat tuntemattomalla seudulla ja joutuivat tulemaan toimeen miten parhaiten taisivat.
Roistot joutuivat vähän väliä pysähtymään ja hoitamaan haavoittunutta 22-vuotiasta Bob Youngeria. Kantoside helpotti hänen oloaan hieman, mutta hän oli silti tuskainen, kun roistot kello 18:n aikaan ratsastivat noin 25 kilometrin päässä Northfieldistä länteen sijaitsevaan Shieldsvilleen.
Roistot antoivat katseensa kiertää rakennuksesta toiseen, kunnes he äkkäsivät hevoskärryt täynnä aseita ja patruunalaatikoita.
”Ne tulivat viitisen minuuttia sitten”, muuan ohikulkija vastasi, kun roistot kysyivät huolestuneina, kuinka kauan kärryt olivat olleet saluunan edessä.
Epäonnistuneesta ryöstöstä oli kulunut vasta nelisen tuntia, mutta lennätin oli levittänyt tietoa laajalle ja nopeasti. Kuultuaan Northfieldin tapahtumista sadat tavalliset työmiehet olivat lähteneet etsimään roistoja, joista oli luvattu 2 000 dollarin palkkio.
Vaunut kuuluivat tällaiselle palkkionmetsästäjien porukalle, joka oli juuri saapunut Shieldsvilleen ryypylle. Kun he hetkeä myöhemmin astelivat ulos saluunasta, he näkivät kadulla kuusi epäilyttävää miestä, joiden vaatteissa oli veritahroja.
”Siinä ne ovat!” yksi palkkionmetsästäjistä karjaisi, minkä jälkeen koko porukka riensi kärryille, tarttui aseisiin ja lähti roistojen perään.
Cole Younger sai takaa-ajon aikana luodinosuman kyynärpäähänsä. Kopla onnistui kuitenkin karistamaan kokemattomat takaa-ajajat kannoiltaan Jesse Jamesin johdatettua heidät läheiseen Big Woodsin metsään.
Shieldsvillen tapahtumat olivat roistoille oiva varoitus siitä, etteivät he olleet turvassa missään. He kävivät levolle varuillaan ja nälkäisinä. Synkät pilvet peittivät taivaan, ja jossain kaukana jyrähteli lähestyvä ukkonen. Minnesotan eteläosia piiskasi seuraavina viikkoina kaatosade, joka jatkui heltymättä koko roistojen pakomatkan ajan.
500 miestä jahtasi Jesse Jamesia
Seuraavana päivänä, perjantaina 8. syyskuuta, roistojen takaa-ajoon oli liittynyt kaksisataa ihmistä, ja viikonloppuna jo yli viisisataa aseistautunutta miestä haravoi Minnesotan soita ja metsiä.
Roistot olivat sillä välin löytäneet aution metsämökin, jossa he lepäsivät keskiviikkoon 13. syyskuuta asti. He olivat hylänneet hevosensa, sillä ilman niitä heidän oli helpompi piiloutua. Outo maasto aiheutti kuitenkin jatkuvasti huolta.
”Olimme tuntemattomalla seudulla. Preerialla karttamme piti melko hyvin paikkansa, mutta noissa metsissä ja suurten järvien keskellä olimme jokseenkin eksyksissä”, Cole Younger kertoi myöhemmin.
Päivän mittaan roistot törmäsivät uuteen ongelmaan. Karttaan merkitty pieni joki, Blue Earth River, oli luonnossa niin leveä, ettei sen yli voinut uida aseen kanssa. Niinpä kopla joutui seuraamaan joen vartta Mankaton kaupunkiin, jossa oli joen yli johtava rautatiesilta.
Keskiyön jälkeen ryövärit hiipivät hiljaa 6 000 asukkaan Mankatoon, johon oli majoittunut myös etsintäpartioiden jäseniä. Roistojen onneksi satoi kaatamalla, ja he pääsivät luikkimaan rautatiesillalle kenenkään huomaamatta.
Koiranilma oli ilmeisesti ajanut siltaa vartioivat miehet sisätiloihin, ja roistot ylittivät sillan kahden aikaan yöllä. Sen jälkeen he kulkivat jonkin matkaa kiskoja pitkin ja leiriytyivät sitten radan varteen. He olivat päässeet turvassa Mankaton ohi – tai niin he kuvittelivat.
Northfieldin jälkeen Jesse James pysytteli muutaman vuoden kaidalla tiellä. Jännityksen puute ja rahapula ajoivat hänet kuitenkin takaisin rikoksen polulle, ja hänestä luvattiin suuri palkkio rötöstelyjen lopettamiseksi.
Jesse James ja kopla lähtivät eri suuntiin
Muuan nuorukainen oli kuitenkin uhmannut kaatosadetta ja jäänyt vartiopaikallaan Mankaton sillan kupeeseen. Hän ilmoitti palkkionmetsästäjä Mike Hoylle roistojen sillanylityksestä, ja Hoy lähti heti aamunkoitteessa roistojen perään apumiestensä kanssa.
Hoy tovereineen seurasi rautatietä, ja kello 6.30 heidän ohitseen puksutti höyryveturi, jonka kuljettaja viittilöi kiivaasti kohti läheistä metsän peittämää kukkulaa.
Hoy, joka oli jahdannut ryöväreitä viikon ajan lähes kellon ympäri, puristi tiukasti Winchester-kivääriään ja hoputti ratsuaan. Siinä samassa hän näki puiden lomasta kiemurtelevan savuvanan.
”Vauhtia! Tuolla he ovat!” Hoy karjui ja kannusti hevostaan läpi tiheän pensaikon, kunnes hän tuli nuotiopaikalle.
Ryövärit olivat kuulleet takaa-ajajien tulon ja pötkineet pakoon. Jäljellä oli vain pari puoliksi paistettua varastettua kanaa. Kuusikko ylitti läheisen puron hyppelemällä kiveltä toiselle, ja he onnistuivat eksyttämään vainoojansa kulkemalla toistensa jalanjäljissä.
Jesse ja Frank James olivat kuitenkin vähitellen tuskastuneet haavoittuneeseen Bob Youngeriin, jonka heikko kunto hidasti pakomatkaa. Molemmat Jamesit olivat naimisissa, ja Jesseä odotti kotona vaimon lisäksi pieni vauva.
Hän halusi kaikin keinoin välttää hirsipuun jo perheensäkin vuoksi. Cole ja Jim Younger eivät kuitenkaan suostuneet hylkäämään pikkuveljeään, ja syyskuun 15. päivän vastaisena yönä kopla päätti lähteä eri suuntiin.
Muutamassa tunnissa Jamesit tulivat läheiseen pappilaan ja murtautuivat sen talliin. Hiirenhiljaa he satuloivat kaksi suurta harmaata tammaa ja karauttivat kohta täyttä vauhtia yön pimeyteen.
Vähän myöhemmin joukko palkkionmetsästäjiä ampui veljeksiä, kun he olivat ylittämässä siltaa, mutta nopeiden ratsujensa ansiosta he pääsivät pakoon.
Seuraavina päivinä takaa-ajajat eivät nähneet vilaustakaan sen enempää Jamesin kuin Youngerinkaan veljeksistä. Tiesulut ja siltojen vartiointi eivät pysäyttäneet ryöväriveljesten pakomatkaa, ja sanomalehdet alkoivat kirjoittaa heistä lähes kunnioittavaan sävyyn.
”Moinen tahto, rohkeus ja sitkeys ei voi olla herättämättä ihailua”, kirjoitti Pioneer Press and Tribune -lehden toimittaja 20. syyskuuta, jolloin roistot olivat hyvällä menestyksellä pakoilleet palkkionmetsästäjiä ja osavaltion parhaita jäljittäjiä jo pari viikkoa. Lehden toimittaja ei osannut aavistaa, että osa koplasta saataisiin kiinni jo seuraavana päivänä.
Pakomatka päättyi verilöylyyn
Torstaina 21. syyskuuta 17-vuotias Oscar Sorbel oli aamulla isänsä kanssa kotitalonsa pihalla lypsämässä lehmää, kun ohi kulki kaksi vierasta miestä. Miehet toivottivat kohteliaasti hyvää huomenta, ja Oscarin isä nyökkäsi heille vastaukseksi.
Hetkeä myöhemmin Sorbelien talon ohitti vielä kaksi miestä, joista toisen käsi oli kantositeessä ja joka laahusti vaivalloisesti.
”Nuo ovat ne roistot!” Oscar kuiskasi isälleen. Kun muukalaiset olivat ehtineet kauemmas, hän hyppäsi hevosen selkään ja ratsasti 13 kilometrin päässä sijaitsevaan Madelian kaupunkiin.
Madelian 28-vuotias seriffi James Glispin kuunteli tarkkaan, kun Oscar kertoi tohkeissaan näkemistään miehistä. Viisi minuuttia myöhemmin Glispin ratsasti kuuden miehen kanssa etsimään roistoja Lake Hanska -järveä ympäröivältä soiselta metsäalueelta, jolla he uskoivat miesten piileksivän.
Kello 11:n aikaan Youngerit ja Pitts äkkäsivät seriffin miehineen. He säntäsivät pakoon pehmeässä maastossa, jonka pari viikkoa kestäneet kaatosateet olivat tehneet vielä tavallistakin upottavammaksi. Pian he asettuivat suojaan paksun kaatuneen puunrungon taakse ja latasivat revolveriensa rullat täyteen. Takaa-ajajat lähestyivät joka suunnasta.
”Cole, meidät on saarrettu. Emme pääse pakoon. Antaudutaan”, Pitts ehdotti. Cole katsoi ystäväänsä silmiin ja vastasi:
”Antaudu sinä vain, jos haluat. Cole Younger kuolee tässä.”
”No, niin minäkin sitten. Hoidetaan homma”, Pitts vastasi. Sitten hän nousi seisomaan ja ampui kohti Glispiniä. Tämä pudottautui vaistomaisesti polvilleen ja ampui Pittsiä rintaan.
Seurasi tulitaistelu, ja pian puiden lomassa leijui sankka ruudinsavu. Jim Younger vavahti tuskasta, kun luoti osui häntä lonkkaan ja toinen luoti porautui hänen leukansa.
Hän valahti tiedottomana maahan ja sai pian seuraa Colesta, jota oli ammuttu muun muassa oikean silmän yläpuolelle. Veljekset jäivät virumaan verissään maahan.
”Älkää ampuko! Pojat ovat jo ihan seulana”, huusi Bob Younger, joka toivoi selviävänsä yhteenotosta elävänä.
Seriffi Glispin ja hänen kuusi toveriaan, joita alettiin myöhemmin kutsua nimellä ”Madelia’s Magnificent Seven” eli ”Madelian mahtiseitsikko”, lopettivat tulituksen ja menivät Bobin ja hänen haavoittuneiden veljiensä luo.
Youngerit olivat kuin ihmeen kaupalla yhä elossa, mutta heidät piti kantaa paikalle tuoduille hevoskärryille. Seriffi Glispinin apureihin kuulunut sotaveteraani William Murphy katseli vakavana, kuinka veljekset kiemurtelivat tuskissaan kärryjen nytkähtäessä liikkeelle.
”Pojat, onhan se kamalaa, mutta se on rikoksen palkka”, hän totesi kuivasti.
Cole Younger ei suostunut antautumaan mutta jäi silti henkiin kuin ihmeen kaupalla.
Frank ja Jesse James pääsivät pakoon
Samaan aikaan kun tieto Youngerien vangitsemisesta levisi lennättimen välityksellä, Jesse ja Frank James kiisivät ratsuillaan preerialla jo monen sadan kilometrin päässä.
He olivat jättäneet Minnesotan taakseen ja olivat päivää ennen Youngerien vangitsemista livahtaneet pakoon 25 palkkionmetsästäjältä Iowassa. Eräs seriffi oli jatkanut takaa-ajoa pienen miesjoukon kanssa, mutta pian hänkin oli jättänyt leikin kesken.
”Roistoilla oli kahden päivän etumatka, ja he etenivät sellaista vauhtia, että totesimme viisaimmaksi antaa toisten jatkaa takaa-ajoa”, yksi seriffin apureista totesi lehtihaastattelussa. Hänen lannistunut asenteensa oli tyypillinen reaktio Jamesien vauhtiin ja sitkeyteen.
”On häpeällistä, ettei näiden kahden rikollisen vangitsemiseksi tehdä enempää – tässä osavaltiossa ei liene tehty mitään”, kirjoitti iowalainen sanomalehti syyttävästi 27. syyskuuta, jolloin Jameseista ei ollut kuultu mitään neljään päivään – eikä kuultaisi pitkään aikaan. Jesse ja Frank James olivat kadonneet kuin maan nieleminä.