Hypnoosimurhat herättivät maailmanlaajuista huomiota

Kassalla seisoi lähetti odottamassa vuoroaan, ja kadulle antavan ikkunan edessä konttorinjohtaja Arnold Wisbom jutteli asiakkaan kanssa. Yhtäkkiä salissa kajahti laukaus, ja kaikki heittäytyivät lattialle.

Hardrup laski pistoolinsa, meni kassalle ja heitti salkun tiskin takana istuvan pankkivirkailijan Kaj Møllerin eteen.

”Rauhallisesti. Lado rahat salkkuun”, Hardrup sanoi hiihtonaamionsa takaa.

Sen sijaan että olisi avannut kassan, Møller kavahti ja yritti kääntyä pois. Hardrup kohotti aseensa ja ampui Mølleriä kohti, ja virkailija rojahti kuolettavasti haavoittuneena lattialle. Sitten ryöstäjä kääntyi konttorinjohtaja Wisbomin puoleen.

”Kädet ylös. Täytä salkku rahalla!” Hardrup kivahti.

Järkyttynyt Wisbom epäröi kohtalokkaan hetken, ja ilmassa kaikui jälleen yksi laukaus. Wisbom lyyhistyi kasaan. Laukaus oli osunut häntä sydämeen.

Hardrup jätti salkkunsa ja ryntäsi paniikissa kadulle. Pankin kimeä hälytys oli saanut ihmisiä kerääntymään jalkakäytävälle pankin eteen, ja yksi heistä yritti kampata ryöstäjän. Hardrup väisti ja karjaisi raivoissaan miehelle:

”Häivy tai ammun!” Sitten hän nousi pyöränsä selkään ja ylitti kadun.

Toinen pyöräilijä kuuli ihmisten huutavan: ”Pysäyttäkää ryöstäjä!” ja yritti katkaista Hardrupin tien. Pyörät törmäsivät ja kaatuivat. Hardrup pudotti pistoolinsa mutta sai sen nopeasti käsiinsä, nousi pyöränsä selkään ja jatkoi matkaansa.

Ryöstäjä pakeni lähitaloon

Yksi pankin edustalla olleista ihmisistä seurasi Hardrupia turvallisen matkan päästä ja näki tämän kääntyvän sivukadulle. Vajaan neljänsadan metrin päässä pankista ryöstäjä nousi pyöränsä päältä Griffenfeldsgade-nimisellä kadulla ja katosi kadun varren taloon.

Todistaja, 20-vuotias peltiseppäoppilas, aikoi vilkaista sisään nähdäkseen, oliko roisto paennut takaovesta, mutta kun hän aukaisi oven, hän seisoi kasvokkain Hardrupin kanssa. Tämä murahti pistooliaan puristaen: ”Painu tiehesi!”

Kun poliisi saapui Griffenfeldsgadelle, peltiseppäoppilas osoitti taloa, jonne ryöstäjä oli paennut.

Poliisi jäi väijyksiin, ja muutaman minuutin kuluttua Hardrup säntäsi ovesta ulos, jolloin hänet pidätettiin. Poliisit taluttivat hänet odottavaan poliisiautoon, ja paikalle kokoontuneesta ihmisjoukosta kuului vihaisia huutoja.

”Tappakaa se! Henki hengestä!” joku huusi.

Poliisin hämmästykseksi roisto vilkutti ihmisille ja hymyili. Vielä suurempi oli hämmästys, kun 28-vuotias Hardrup tunnusti poliisiasemalla kaiken. Kaksoissurmaaja vaikutti kuulusteluissa poissaolevalta, poliisin mukaan hän oli kuin transsissa.

Hän väitti, että hänen ”suojelushenkensä” oli käskenyt häntä tekemään ryöstön. Myöhemmin tutkinnassa selvisi, että ”suojelushenki” oli ilmeisesti Hardrupin entinen sellitoveri, joka oli opetellut hypnotisointia. Pian lehdet ympäri maailman kohisivat ”Kööpenhaminan hypnoosimurhista”.

Haave Suur-Skandinaviasta

Palle Wischmann Hardrup syntyi 3. joulukuuta 1922 varakkaaseen perheeseen toisena kaksospojista. Isä työskenteli tehtaassa johtajana, ja perhe asui mukavassa esikaupunkitalossa. Kun isä sai lyijymyrkytyksen ja jäi työkyvyttömäksi, Hardrupien elämä muuttui täysin.

Perheellä ei ollut enää varaa hienoon taloon ja palvelijoihin, vaan se joutui muuttamaan vaatimattomaan asuntoon Kööpenhaminan Valbyn työläiskaupunginosaan.

Äiti yritti itsemurhaa, ja teini-ikäinen Palle vetäytyi yhä enemmän omiin oloihinsa. Saksan miehittäessä Tanskaa sulkeutunut 17-vuotias Palle Hardrup liittyi natsien nuorisojärjestöön NSU:hun, jossa vallitsi kova kuri.

Sodan aikana hän liittyi myös miehittäjän alaisuudessa toimiviin vihattuihin Schalburg- ja Hipo-joukkoihin, jotka muun muassa jahtasivat vastarintaliikkeen jäseniä.

Hardrup hakeutui natsien pariin taistellakseen yli kaiken pelkäämäänsä kommunismia vastaan. Hän haaveili yhdistyneestä pohjolasta, Suur-Skandinaviasta, jonka johtaja hänestä tulisi.

Kun Tanska vapautettiin toukokuussa 1945, Hardrup tuomittiin 14 vuodeksi vankeuteen maanpetturuudesta, ja haaveet Suur-Skandinaviasta saivat jäädä hetkeksi. Vankilassa Hardrup tapasi ”suojelushenkensä” Bjørn Schouw Nielsenin.

Schouw Nielsen oli seitsemän vuotta Hardrupia vanhempi taparikollinen. Hän oli sodan aikana kiristänyt tanskalaisyrityksiä uhkaamalla räjäyttää ne. Hän oli myös muun muassa ryöstänyt aseella uhaten tanskalaisen poliisin ja saksalaisen sotilaan, jota hän oli lisäksi haavoittanut.

Myös Schouw Nielsenistä oli tullut saksalaisten kätyri, ja hän oli ilmiantanut tanskalaisia vapaustaistelijoita, mistä hän sai sodan jälkeen 12 vuoden vankeusrangaistuksen.

Hardrup oli helppo uhri

Vankilaelämä oli Hardrupille kovaa. Ajatus nuoruuden kulumisesta telkien takana oli murskaava, ja Hardrup pakeni vähitellen vanhoihin kuvitelmiinsa. Niissä hän perusti poliittisen puolueen, nousi sen johtajaksi ja yhdisti Pohjolan.

Edes fantasiat eivät kuitenkaan riittäneet kohottamaan hänen synkkää mielialaansa. Myöhemmin hän kuvaili tunteneensa olonsa hyvin yksinäiseksi, kuin ”meren pohjaan juuttuneeksi sukelluskelloksi”.

Hardrupin ainoa ilo loputtoman tuntuisina päivinä vankilassa oli Schouw Nielsen. Kaksikkoa yhdisti kiinnostus hengelliseen ja henkiseen maailmaan.

Miehet pyysivät päästä samaan selliin, ja lupa heltisikin. Sellissään he muun muassa harjoittivat yhdessä joogaa ja kokeilivat hypnoosia. Jossakin vaiheessa Schouw Nielsen ilmeisesti huomasi, että hän voisi saada Hardrupin tiukasti valtaansa hypnoosin avulla.

Päivisin kaksikko työskenteli vankilan pienessä verstaassa, jossa muut vangit eivät juurikaan sekaantuneet heidän keskusteluihinsa, ja iltaisin Schouw Nielsen hypnotisoi sellitoverinsa.

Hän alkoi myös valvoa tämän tekemisiä vuorokauden ympäri. Schouw Nielsen oli keksinyt nerokkaan suunnitelman ja oli kuukausia kestäneiden valmistelujen jälkeen vihdoin valmis toteuttamaan sen. Hän esitti Hardrupille vaipuvansa hypnoottiseen transsiin ja saavansa yhteyden suojelushengen, jota hän kutsui nimellä X.

Suojelushenki käski ensin Hardrupin katkaista kaikki siteensä muihin vankeihin, joiden kanssa tämä oli välillä jutustellut. Mitä enemmän Hardrup eristäytyi, sitä suuremman vallan Schouw Nielsen häneen sai. Seuraavaksi henki käski Hardrupin lopettaa kirjeiden kirjoittamisen vanhemmilleen ja veljelleen, ja tämä totteli kuuliaisesti.

Schouw Nielsenillä oli nyt käsissään väline, jonka hän sai tekemään, mitä halusi. Hän odotti enää tilaisuutta hyötyä tuntikausien työstä, jonka hän oli panostanut sellitoveriinsa.

Sellitoverista rahanhankintakoneeksi

Lokakuussa 1949 Tanska päätti armahtaa osan toisen maailmansodan maanpettureista, ja Hardrup ja Schouw Nielsen pääsivät koevapauteen.

He tapasivat jo toisena päivänään vapaudessa, ja Hardrup lupasi sijoittaa säästönsä yhteiseen, hypnoosia kirjekurssina opettavaan yritykseen. Yritys karahti kuitenkin karille, ja miehet joutuivat menemään töihin tehtaaseen.

Suojelushenki käski Hardrupin jakamaan palkkansa Schouw Nielsenin kanssa niin, että hän sai pitää kahdensadan kruunun viikkopalkastaan itse vain 35 kruunua.

Sekään ei kuitenkaan riittänyt Schouw Nielsenille, joka määräsi suojelushengen välityksellä Hardrupin lainaamaan rahaa ystäviltään ja perheeltään ja tuomaan ne hänelle, kun Hardrup kävi hänen hypnoosikäsittelyssään pari kolme kertaa viikossa.

Schouw Nielsen esitteli Hardrupin Bente-nimiselle naistuttavalleen ja piti huolen siitä, että nämä avioituivat keskenään. Vaimo, Bente Hardrup, kertoi myöhemmin poliisille olleensa lähes epätoivoinen siitä, että Schouw Nielsenillä oli ollut niin suuri valta hänen aviomieheensä. Schouw Nielsen sekaantui kaikkeen, myös Hardrupien talousasioihin.

Vaimo oli pyytänyt miestään katkaisemaan suhteensa Schouw Nielseniin, mutta tämä ei ollut suostunut. Schouw Nielsen alkoi sen sijaan tavata Hardrupia kapakassa, jossa he saivat puhua rauhassa vaimon häiritsemättä.

Miesten ollessa ulkona Hardrup maksoi aina laskun. Jollei hän ollut Schouw Nielsenin mukana kapakkareissuilla, tämä saattoi ottaa ravintolasta taksin ja käydä hakemassa Hardrupilta rahaa laskun maksuun.

Huolestuneelle vaimolleen Hardrup kertoi, että valtaosa hänen palkastaan meni uuden puolueen perustamiseen ja että tavatessaan iltaisin Schouw Nielsenin kanssa he järjestelivät puolueen asioita. Hän ei kertonut, että hän oli lainannut Schouw Nielsenille muun muassa rannekellonsa ja kameransa ja tämä oli pantannut ne.

Schouw Nielsen tuli yhä ahneemmaksi, kun hänen Hardrupeilta saamansa rahat eivät enää riittäneet hänen huvitustensa maksamiseen.

Hän sai uuden idean, jonka ansiosta hän voisi jatkaa tuhlailevaa elämäntapaansa: hän hypnotisoisi Hardrupin ryöstämään pankin. Näin hän saisi tuhansia kruunuja niiden kymppien tai satasten sijaan, joita hän oli siihen asti pystynyt puristamaan Hardrupilta.

Eräänä kesäiltana Schouw Nielsen kutsui Hardrupit rannalle Charlottenlundiin Kööpenhaminan pohjoispuolelle. Miehet menivät yhdessä uimaan, ja suojelushenki sanoi Hardrupille kertovansa myöhemmin samana päivänä, minne tämän piti viedä rahat pankkiryöstön jälkeen.

Kotimatkalla Schouw Nielsen ja Hardrup erosivat jonkin verukkeen varjolla Bentestä ja pyöräilivät takaisin Charlottenlundin metsään.

Siellä henki osoitti Hardrupille pensaan, jonka suojaan hänen tuli tuoda rahat siistissä paketissa. Seuraavien päivien hypnoosi-istunnoissa suojelushenki iskosti Hardrupin mieleen tarkat ohjeet pankkiryöstön tekemiseksi.

Sitten Schouw Nielsenin tarvitsi vain lähettää kauko-ohjattu ryöstäjänsä liikkeelle.

20 000 kruunua ei riittänyt

23. elokuuta 1950 Hardrup tekeytyi sairaaksi ja jäi kotiin. Vaimonsa lähdettyä töihin Hardrup ajoi pyörällä Hvidovren pankkia vastapäätä olevan asuintalon luo, varustautui aurinkolaseilla ja pitkällä takilla ja kampasi hiuksiinsa kiiltävää hiusvettä, jottei häntä tunnistettaisi.

Hardrup kertoi myöhemmin, ettei hän muistanut ryöstön yksityiskohdista juuri mitään.

Hän sai pistoolilla uhaten rahat, ja sitten hän pakeni polkupyörällään. Muutaman sadan metrin päässä hän pysähtyi ja riisui takin ja aurinkolasit. Sitten hän ajoi taksilla Charlottenlundin metsään. Matkalla Hardrup pysähtyi ostamaan vahvaa paperia, johon hän kääri rahat.

Schouw Nielsen sai rahat, joita oli hieman yli 20 000 kruunua, ja Hardrup sai 20 kruunua vaivanpalkaksi.

Ryöstö piti suojelushengen vähän aikaa tyytyväisenä, mutta noin puolen vuoden päästä Schouw Nielsen oli jo tuhlannut lähes kaiken kaupungin yöelämään ja alkoi suunnitella uutta, suurempaa keikkaa.

Tammikuussa 1951 hän aloitti Landmandsbankenin ryöstön valmistelut. Schouw Nielsen kertoi Hardrupille, että suojeluhenki ei ollut täysin tyytyväinen edelliseen ryöstöön, ja lähetti tämän ostamaan uudet aurinkolasit, hiihtomaskin ja pistoolin.

Sitten hän osoitti Hardrupille pankin ja paikan, jonne tämän tuli jättää ryöstösaalis. Schouw Nielsen opetti Hardrupille hypnoosi-istunnoissa ryöstösuunnitelman pienintä yksityiskohtaa myöten. Lisäksi Hardrupin pitäisi unohtaa kaikki hänestä ja hypnoosi-istunnoista, jos ryöstö menisi pieleen.

Jos poliisi pidättäisi Hardrupin, tämä ei saisi kertoa entisen sellikaverinsa nimeä eikä antaa kenenkään muun hypnotisoida itseään. Sen sijaan hänen tulisi esittää olevansa transsissa ja kertoa poliisien kysymyksiin ennalta sovitut vastaukset.

Vahvistaakseen suojelushengen otetta uhristaan Schouw Nielsen järjesti Hardrupin haaveileman puolueen perustavan kokouksen. Siihen osallistuivat vain Hardrup, Schouw Nielsen ja vanha natsi, jonka miehet tunsivat Hipo-joukkojen ajoilta.

Puolueen nimeksi tuli Tanskan kansalliskommunistinen puolue, DNKP. Puolueohjelman mukaan puolueen tavoite oli muun muassa vapauttaa työläiset orjuudesta niin, että heillä olisi enemmän aikaa hengelliseen tutkiskeluun.

Työaika lyhennettäisiin kahteen tuntiin, pohjola yhdistettäisiin ja uudelle valtakunnalle nimitettäisiin valtakunnanjohtaja, jolla olisi diktaattorin valtuudet. Lisäksi hankittaisiin aluksia, joilla tanskalainen fyysikko Niels Bohr ja muita arvokkaita tutkijoita evakuoitaisiin, jos syttyisi uusi sota.

Jäätyään kahden Hardrupin kanssa Schouw Nielsen hypnotisoi tämän ja tähdensi, että kaikki riippui nyt tästä. Pelissä olisi Hardrupin eletty ja tuleva elämä. Jos hän tuottaisi pettymyksen, suojelushenki ei pystyisi pelastamaan häntä ikuiselta kadotukselta.

Lopuksi Schouw Nielsen vielä painotti, että Hardrupin tuli höpistä vain suojelushengestä ja DNKP:stä, jos hän jäisi kiinni.

Pyörä johti jäljille

Kahden ihmisen ampuminen Kööpenhaminan keskustassa Nørrebrogaden Landmandsbankenissa oli pääuutinen tanskalaisten lehtien sivuilla perjantaina 30. maaliskuuta 1951.

”Pankkimurhaaja oli koevapaudessa oleva Hipo-mies”, kirjoitti Politiken-lehti etusivullaan. Juttua käsittelevässä artikkelissa kirjoitettiin, että ryöstäjän motiivi ei ollut henkilökohtainen rikastuminen vaan ”rahan hankkiminen parempaa yhteiskuntaa varten”.

Berlingske Tidende kertoi, että Horsenin vankilan muut vangit olivat pitäneet Hardrupia ”haihattelijana”. Mielikuva vahvistui kotietsinnässä Hardrupin asuntoon. Poliisi löysi sieltä DNKP:n propagandamateriaalia ja vihkon, johon oli kirjoitettu sodan kauhuista ja ihmisten pahuudesta toisiaan kohtaan.

VIDEO: Katso Suojelusenkeli-elokuvan traileri

Vihkon kannessa oli nimi: Bjørn Schouw Nielsen. Samana päivänä poliisiasemalle ilmestyi mies, joka kyseli polkupyöräänsä. Päivystäjä havahtui, kun mies ilmoitti nimekseen Bjørn Schouw Nielsen.

Poliisi esitti hänelle muutaman kysymyksen, mutta Schouw Nielsen ei kertonut juuri muuta kuin että hän oli lainannut Hardrupille pyöräänsä. Varmuuden vuoksi poliisi päätti kuitenkin pidättää mystisen miehen.

Ei tiedetä, kaipasiko hypnotisoija todella pyöräänsä vai yrittikö hän vain saada selville, mitä Hardrup oli poliisille kertonut. Joka tapauksessa hän joutui katumaan päätöstään tulla poliisiasemalle.

Vuorokautta myöhemmin Schouw Nielsenin alustavissa kuulusteluissa poliisilla oli esittää todistusaineistoa siitä, että Hardrup oli vähän ennen ryöstöä oleskellut asunnossa, jonka omisti Schouw Nielsenin iäkäs täti.

Lisäksi se pystyi todistamaan, että Schouw Nielsen oli hankkinut lippaan pistooliin, jolla Hardrup oli ampunut pankissa. Schouw Nielsen määrättiin tutkintavankeuteen. Kun lehdistö sai vihiä mahdollisesta rikoskumppanista, Horsenin vankilasta ilmoittautui 40 todistajaa.

He kaikki vannoivat, että Schouw Nielsen oli ohjaillut hypnoosilla Hardrupia kuin sätkynukkea ja saanut tämän muun muassa välttelemään kaikkia muita vankeja. Poliisille tuli kiire selvittää, voisiko ihmisen hypnotisoida tekemään murhan ja osasiko Schouw Nielsen hypnotisoida.

Schouw Nielsen valehteli hypnoosista

Schouw Nielsen joutui taas tuomarin eteen, kun poliisi halusi jatkaa hänen 14 päivän tutkintavankeuttaan. Poliisi toi paikalle Horsenin vankilan vangin, joka kertoi valaehtoisessa todistajanlausunnossaan käyneensä eräänä iltana Schouw Nielsenin sellissä ja nähneensä siellä Hardrupin transsissa.

Todistajan mukaan hän oli nostanut Hardrupin silmäluomea ja puhaltanut tätä voimakkaasti silmään Hardrupin reagoimatta mitenkään. Schouw Nielsen kielsi hypnotisoineensa ketään. Hän väitti vain harjoittaneensa joogaa sellitoverinsa kanssa ja tuhahti sitten halveksivasti:

”Kaikkihan tietävät, ettei joogalla ja hypnoosilla ole mitään tekemistä keskenään.”

Sitten poliisi luki Bente Hardrupin lausunnon, jonka tämä oli antanut kuulusteluissa kaksi päivää murhien jälkeen. Raportin mukaan vaimo oli siinä käsityksessä, että hänen miehensä oli ”tietyissä asioissa täysin Schouw Nielsenin ohjailtavissa”. Schouw Nielsenin tutkintavankeutta jatkettiin.

Tutkinnan aikana Hardrupin hallusta löytyi Kööpenhaminan Vanløsen kaupunginosan postista ja sen ympäristöstä tehty piirros, ja poliisi epäili, että posti oli ollut suunniteltu seuraava ryöstökohde. Schouw Nielsenille poliisi kuitenkin kertoi vain kuulleensa eräältä todistajalta piirroksesta, jolloin hän alkoi ladella valheita päästäkseen pälkähästä.

Schouw Nielsen selitti, että Bente Hardrup oli tehnyt luonnoksen ja että hän oli kyllä nähnyt sen mutta repinyt sen palasiksi ja sanonut, ettei halunnut olla missään tekemisissä sellaisen kanssa.

Kun poliisi näytti ehjää piirrosta Schouw Nielsenille, tämä muutti heti kertomustaan.

Nyt hän kertoi kuulleensa luonnoksesta mutta unohtaneensa sitten sen täysin. Kuulustelun jatkuessa Schouw Nielsen muutti jälleen strategiaansa: hänen mukaansa hänen entinen sellitoverinsa oli mielisairas.

Hän kertoi, ettei ollut vankilassa tajunnut Hardrupin hullujen ideoiden ja fantasioiden olevan merkki mielisairaudesta, sillä vankilan suljetussa ympäristössä mielipuolisetkin ideat voivat kuulostaa hyviltä – ehkä he molemmat olivat kärsineet jonkinlaisesta vankilapsykoosista.

Schouw Nielsen väitti myös, että hän oli liian tyhmä pystyäkseen hypnotisoimaan Hardrupin.

Hän kertoi, ettei ollut esimerkiksi DNKP:n perustamiskokouksessa hieman ennen ryöstöä ymmärtänyt juuri mitään Hardrupin ajatuksista ja suunnitelmista.

Psykiatri hypnotisoi Hardrupin

Poliisi halusi selvittää, oliko Hardrup ollut teot tehdessään täysissä sielun voimissaan ja kykeneväinen vastaamaan teoistaan.

Hardrup ei ollut esimerkiksi osoittanut katumusta ammuttuaan kaksi viatonta ihmistä, joten psykiatri Max Schmidt kutsuttiin tutkimaan, oliko hän paatunut rikollinen vai mielenhäiriöinen, joka ei ymmärtänyt täysin, mitä oli tehnyt.

Kun Schmidt hypnotisoi Hardrupin, tämä kertoi hypnoosissa pitkät pätkät suojelushengestään, jota hän kutsui nimellä X. Lisäksi hän selitti, että suojelushenki oli käskenyt hänen ryöstää pankin. Hardrup kertoi myös DNKP:stä ja tehtävästään pohjolan yhdistäjänä.

Lisäksi hän selitti, että suojelushenki oli käskenyt hänen ryöstää pankin. Hardrup kertoi myös DNKP:stä ja tehtävästään pohjolan yhdistäjänä. ”Ei ole epäilystäkään, etteikö tutkittu noudattaisi sokeasti ja empimättä suojelushengen mitä tahansa määräystä”, Max Schmidt arvioi.

Hän ei kuitenkaan pystynyt sanomaan, oliko suojelushenki Schouw Nielsen. Toukokuussa 1951 poliisi joutui päästämään Schouw Nielsenin vapaaksi todisteiden puuttuessa.

Turhautunut Schmidt antoi joulukuussa 1951 raporttinsa: Hardrup oli mielisairas ja kuului laitokseen. Psykiatri ei kuitenkaan halunnut täysin sulkea pois hypnoosin mahdollisuutta, hän ei vain voinut todistaa sitä.

Mahdollisesti julistaminen mielisairaaksi järkytti Hardrupia siinä määrin, että Schouw Nielsen menetti otteensa hänestä. Tai sitten Hardrup vain yli kuukausi kaksoismurhan jälkeen havahtui transsistaan ja näki taas todellisuuden sellaisena kuin se oli.

Horsenin vankilassa tehdyt hypnoosikokeilut palasivat vähitellen Hardrupin mieleen. Hardrup kirjoitti uuden ja täysin aiemmasta poikkeavan tunnustuksen tapahtumista kahteen vihkoon joulun aikaan 1951.

Hardrupin tunnustusta alettiin kutsua lehdistössä ”vihkotunnustukseksi”. Tunnustuksessaan Hardrup kertoi, että hän oli tietoisesti valehdellut psykiatri Max Schmidtille ja että hypnoositeoria piti paikkansa:

Bjørn Schouw Nielsen oli suojelushenki X. Hän oli heidän vankilassa ollessaan saanut ”nerokkaimman idean, mikä rikollisissa aivoissa oli koskaan syntynyt” – hän hypnotisoisi sellitoverinsa ryöstämään pankin tyydyttääkseen ”pohjattoman alkoholin ja naisten tarpeensa”.

Lehdet tarttuivat tunnustukseen innokkaasti. ”Teki hypnoosissa pankkiryöstön ja murhasi kaksi pankkivirkailijaa”, Politiken otsikoi 8. tammikuuta 1952.

Berlingske Tidende kirjoitti: ”Suojelushenki ajoi tappamaan”, ja Information totesi: ”Kunnon ihmisenkin voi hypnotisoida tappamaan.”

Hypnoosiasiantuntija tohtori Gunnar Kelstrup selitti Informationille, että Hardrup ei ollut ryöstön tehdessään hypnoosissa vaan posthypnoottisessa tilassa, jossa hän teki kaiken, mitä Schouw Nielsen oli aiemmin hänet hypnotisoidessaan käskenyt.

Molemmat miehet saivat syytteen

Schouw Nielsen vangittiin jälleen. Hän yritti sinnikkäästi tehdä Hardrupista syntipukkia, mutta uusissa psykiatrisissa tutkimuksissa tätä ei enää todettu parantumattomasti mielisairaaksi vaan psykiatrisen hoidon tarpeessa olevaksi. Tapausta käsiteltiin oikeudessa vasta 16. kesäkuuta 1954, ja oikeussali täyttyi yleisöstä.

Jottei Schouw Nielsen saisi katsekontaktia Hardrupiin ja voisi mahdollisesti vaikuttaa tähän, miesten välissä oli kaksi riviä poliiseja.

Hardrupia syytettiin kahdesta pankkiryöstöstä sekä kahdesta taposta. Syytteen mukaan Schouw Nielsen oli suunnitellut rikokset ja yllyttänyt Hardrupin tekemään ne.

”Olen tehnyt rikokset, mutta en ole syyllinen niihin”, Hardrup vastasi, kun syytteet luettiin hänelle.

”Syytön. Tuo on kaikki silkkaa hölynpölyä”, Schouw Nielsen puolestaan vastasi syytteisiin.

Oikeudenkäynti kesti yli kuukauden. Suurin kiistakapula oli hypnoositeoria. Syyttäjän asiantuntijatodistajana toiminut ylilääkäri ja psykiatri totesi oikeudelle, että Schouw Nielsen oli taustavaikuttaja, joka oli tehnyt Hardrupilla hypnoosikokeita.

Schouw Nielsenin puolustuksen asiantuntijatodistaja, joka oli ylilääkäri ja hypnoosin asiantuntija, huomautti, että mielisairaita oli lähes mahdoton hypnotisoida – joten Hardrup ei ollut mielisairas vaan vastuussa teoistaan.

17. heinäkuuta 1954 lautamiehet antoivat päätöksensä, jonka toimittajat levittivät pian eri puolille maailmaa. Los Angeles Times kirjoitti: ”Tanskalainen sai elinkautisen vankeustuomion hypnoosin alaisena tekemästään pankkiryöstöstä.”

Australiassa The Sun-Herald otsikoi pari päivää myöhemmin: ”Hypnotisoitiin murhaamaan.”

Schouw Nielsen sai elinkautisen vankeustuomion siitä, että hän oli hypnotisoimalla manipuloinut Hardrupin tekemään pankkiryöstön ja tappamaan, ja Hardrup tuomittiin loppuelämäkseen vankimielisairaalaan.

Tuomio herätti kansainvälistä huomiota, sillä koskaan aiemmin ketään ei ollut tuomittu toisen ihmisen hypnotisoimisesta tappamaan.

Psykologit, psykiatrit ja hypnoosin asiantuntijat keskustelivat kiivaasti ”hypnoosimurhista”, ja useimmat kiistivät sellaisten mahdollisuuden.

Schouw Nielsen yritti saada muutosta tuomioon väittämällä, että poliisi oli houkutellut Hardrupin kirjoittamaan ”vihkotunnustuksensa” lupaamalla tälle lievempää tuomiota.

Asiantuntijat pohtivat edelleen, olivatko niin sanotut hypnoosimurhat viekkaan hypnotisoijan syytä vai päätyikö syytön mies häiriintyneen toverinsa vuoksi telkien taakse.