Huijari myi Eiffel-tornin
Robert V. Miller syntyi vuonna 1890 pormestarin perheeseen pienessä böömiläisessä kaupungissa.
Pormestarin pojasta kasvoi yksi maailman taitavimmista huijareista. Kepposista
ja pikkuhuijauksista tuli pian pojan lempipuuhaa, ja Robertin vimma ansaita helppoa rahaa vain vahvistui iän myötä.
19-vuotiaana Miller lähetettiin Pariisiin opiskelemaan, mutta kaupungin peliluolat houkuttelivat häntä opiskelua enemmän, ja sulavan käytöksensä ja loistavien puhelahjojensa sekä kielitaitonsa – hän puhui seitsemää kieltä – ansiosta hän tutustui kasinoiden raharikkaisiin, joita oli helppo huijata pelipöydissä.
Mahdollisuuksien maa
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Ranskan poliisi pääsi nuoren huijarin jäljille, ja Miller päätti paeta Yhdysvaltoihin.
Iloisen 1920-luvun kynnyksellä maa tarjosi paljon mahdollisuuksia Millerin kaltaiselle miehelle, ja hän esiintyi siellä monilla valenimillä, joista kuuluisin lienee kreivi Victor Lustig.
Millerin ensimmäinen uhri Yhdysvalloissa oli missourilainen pankinjohtaja. Miller esitteli itsensä nimellä Robert Duval ja kertoi koskettavan tarinan siitä, miten hänen perheensä oli menettänyt lähes koko omaisuutensa sodan aikana.
Hän kertoi tulleensa Yhdysvaltoihin aloittaakseen liiketoiminnan viimeisillä rahoillaan ja olevansa kiinnostunut ostamaan pankin omistuksessa olevan maatilan konkurssipesän.
Miller tarjoutui antamaan vakuudeksi 22 000 dollarin arvosta obligaatioita, jos pankki lainaisi hänelle 10 000 dollaria käteistä alkupääomaa.
Pankinjohtaja, joka oli enemmän kuin halukas pääsemään eroon konkurssipesästä, suostui.
Kun oli aika vaihtaa rahaa ja obligaatioita, näppäräsorminen roisto onnistui sekoittamaan kirjekuoret ja häipyi paikalta niin rahojen kuin obligaatioidenkin kanssa.
Pankin palkkaama yksityisetsivä löysi Millerin Kansas Citystä, mutta tämä onnistui vakuuttamaan pankinjohtajan siitä, että pankin oli paras jättää syyte nostamatta, jos se halusi säilyttää uskottavuutensa asiakkaidensa silmissä.
Millerin röyhkeydellä ei ollut rajoja, vaan hän onnistui vieläpä kinuamaan itselleen tuhat dollaria vaivanpalkaksi.
FBI törmäsi vielä vuosia Robert V. Millerin kuoleman jälkeen tämän väärentämiin seteleihin, joita kutsuttiin ”kreivi Lustigin rahaksi”.
Eiffel-torni teki kauppansa
Vuonna 1925 Miller päätti palata Pariisiin, jossa hän toteutti ehkä kuuluisimman huijauksensa.
Idean siihen hän sai nähtyään lehdessä pikku-uutisen, jossa kerrottiin, että kaupunki joutuisi ehkä romuttamaan Eiffel-tornin.
Vuoden 1889 maailmannäyttelyn vetonaula oli niin huonossa kunnossa, että sen kunnostaminen tulisi kalliiksi.
Miller näki mahdollisuutensa tulleen. Hän valmistutti virallisen näköisiä ”ministeriön asiakirjoja” sekä käyntikortin, jossa hän ilmoitti tittelikseen Sous-directeur Générale du Ministère des Postes et Télegraphes eli posti- ja teleministeriön apulaisjohtaja.
Sitten hän lähetti viidelle Pariisin suurimmalle romukauppiaalle korttinsa sekä kutsun tapaamiseen hienoon hotelliin. ”Apulaisjohtaja” painotti, että tapaaminen tuli pitää salassa, jottei suuri yleisö saisi vihiä tornin romutusaikeista.
Yksi romukauppiaista, André Poisson, tarttui syöttiin ja maksoi Millerille tuntemattoman summan rahaa Eiffel-tornista.
Kun Poisson tajusi tulleensa huijatuksi, hän ei häpeissään kehdannut mennä poliisin luo.
Niinpä Miller saattoi pian toistaa saman tempun toisen romukauppiaan kanssa.
Tällä kertaa uhri kuitenkin ilmoitti poliisille, ja Miller joutui pakenemaan Yhdysvaltoihin.
Ihmeellinen rahantekokone
Yhdysvalloissa Miller ansaitsi rahaa yhdellä kuuluisista petkutusnumeroistaan. Hän rakennutti ”rahakoneen”, pienen puulaatikon, jossa oli paljon nappuloita ja aukko kummassakin päässä.
Hän löysi Floridasta otollisen uhrin, Herman Loller-nimisen miljonäärin, joka oli ansainnut omaisuutensa autoteollisuudessa.
Miller uskotteli Lollerille keksineensä koneen, joka kopioi seteleitä ”salaisen kemiallisen prosessin” avulla.
Kun koneen toiseen päähän syötti tuhannen dollarin setelin, kuuden tunnin kuluttua toisesta päästä putkahti kaksi tuhannen dollarin seteliä.
Loller osti puulaatikon 2 000 dollarilla (noin 200 000 nykyeuroa). Miller laski, että hänellä oli kuusi tuntia aikaa paeta, ennen kuin karu totuus paljastuisi petetylle Lollerille.
Hänen ei kuitenkaan olisi tarvinnut kiirehtiä: Loller yritti viikkokausia saada koneen toimimaan vakuuttuneena siitä, että hän ei vain osannut käyttää sitä oikein.
Robert Miller matkalla oikeuteen. Miller yritti paeta oikeudenkäyntiä ujuttautumalla ulos sellinsä ikkunasta ja esittämällä ikkunanpesijää. Hän joutui kuitenkin pian kiinni ja päätyi Alcatrazin vankilaan.
Millerin tuottoisin kepulikonsti oli kuitenkin rahan väärentäminen. Hän laski liikkeelle niin paljon vääriä seteleitä, että FBI:n ja Yhdysvaltojen salaisen palvelun agenteista perustettiin erityisryhmä etsimään väärentäjää.
Miller jäi kuitenkin kiinni vasta, kun hylätty rakastajatar antoi viranomaisille nimettömän vinkin. FBI takavarikoi Millerin painolaatat sekä 51 000 väärää dollaria.
Miller pidätettiin jo 38. kerran viiden vuoden sisään, mutta tällä kertaa hän ei enää onnistunut puhumaan itseään vapaaksi. Vuonna 1935 hänet tuomittiin 20 vuodeksi Alcatrazin vankilaan, ja hän kuoli keuhkokuumeeseen kahdentoista vuoden kuluttua 57-vuotiaana.
Gangsterikin meni lankaan
Miller oli aito huijari, joka nautti ihmisten petkuttamisesta, vaikka usein saikin vaivansa palkaksi vain pikkurahaa.
Yhtä temppuaan hän arvosti ylitse muiden: ihailemansa gangsteripomon Al Caponin höynäyttämistä.
Miller lupasi Caponelle, että jos tämä antaisi hänelle 50 000 dollaria, Miller tuplaisi summan kahdessa kuukaudessa.
Capone antoi hänelle rahat varoittaen, että jos Miller yrttäisi huijata, hänen äitinsäkään ei tuntisi poikaansa Caponen käsittelyn jälkeen.
Miller pani rahat pankkiin, ja kahden kuukauden päästä hän meni Caponen luo valitellen, ettei ollut onnistunut tuplaamaan summaa.
Sitten hän palautti Caponelle alkuperäisen summan. Vaikuttuneena Millerin rehelli-syydestä Capone antoi tälle 5 000 dollaria. Sen varaan Miller oli laskenutkin.
Hän oli onnistunut huijaamaan kuuluisaa gangsteria, joka ei missään vaiheessa tajunnut tulleensa huijatuksi.
