Historian 7 pahinta palkkamurhaajaa

Aleksander Solonikin ura ammattimaisena palkkatappajana alkoi 1980-luvulla Itä-Saksassa. Hän palveli siellä Neuvostoliiton erikoisjoukkojen sotilaana, jonka tehtävänä oli hänen omien sanojensa mukaan murhata Naton upseereita. Solonikin kertomaa ei kuitenkaan ole vahvistettu muista lähteistä.

Neuvostoliiton romahdettua vuonna 1991 Solonik alkoi tappaa venäläisten gangsteripomojen kilpailijoita rahasta.

Vuonna 1994 Solonik ampui Moskovassa sattuneessa ampumavälikohtauksessa neljä poliisia, ja hänet pidätettiin.

Seuraavana vuonna Venäjän pahamaineisin palkkamurhaaja pakeni ensimmäisenä vankina Moskovan Matroskaja Tishinan vankilasta. Vuonna 1997 Solonik jätti hyvästit gangsterielämälle ja muutti naisystävänsä kanssa Kreikkaan. Siihen mennessä hän oli tappanut ainakin 43 ihmistä.

Venäjän mafia ei kuitenkaan päästänyt tappajaansa eläkkeelle. Se lähetti Solonikin perään palkkamurhaajan, joka kuristi tämän kuoliaaksi tämän kotona Ateenassa 31. tammikuuta 1997.

45-vuotias Chester Campbell pidätettiin ylinopeudesta Orchard Laken esikaupungissa Detroitissa vuonna 1975. Kun poliisi tutki hänen autonsa, he löysivät aseita, huumeita ja tukun käteistä. Kaikkein hätkähdyttävin löytö oli kuitenkin pieni muistikirja.

Siihen oli kirjoitettu pitkä lista ihmisistä, jotka Campbell oli jo tappanut tai aikoi tappaa lähitulevaisuudessa.

Chester Campbell oli erittäin älykäs, ja hän kävi ahkerasti Detroitin museoissa ja kirjastoissa. Lisäksi hän opiskeli kieliä. Lukutoukan ulkokuoren takana piileksi kuitenkin kylmäverinen palkkamurhaaja, joka tappoi rahasta mafian ja muiden maksuhalukkaiden asiakkaiden laskuun.

Campbell veloitti murhasta vähintään 15 000 dollaria, mikä vastaa nykyrahassa noin sataatuhatta euroa, ja hänen arvioidaan tappaneen ainakin 50 ihmistä.

Campbell tuomittiin pidätyksensä jälkeen vankeuteen, ja hän kuoli vankilassa hepatiitti C:hen 71-vuotiaana toukokuussa 2001.

Yhdysvaltalainen näyttelijä Woody Harrelson on esiintynyt yli sadassa elokuvassa ja tv-sarjassa, mutta hän ei ole perheensä ainoa kuuluisuus.

Hänen isänsä Charles Harrelson oli 1960- ja 1970-luvuilla yksi Yhdysvaltojen pelätyimmistä palkkamurhaajista, ja FBI:n lähteet kuvailivat häntä ”tappavaksi yhdistelmäksi älyä, charmia ja raakuutta”.

Näistä ominaisuuksista oli hänelle hyötyä työssä mafian palkkatappajana.

Charles Harrelson teki ensimmäisen murhansa vuonna 1968 ja jatkoi ”uraansa” vuoteen 1979, jolloin hän ampui tuomari John Wood Jr:ia viisi kertaa kiväärillä tämän kodin edustalla San Antoniossa Texasissa.

Murhaa seurasi kiivas ihmisjahti, ja tukevassa kokaiinipilvessä ollut Harrelson pidätettiin kuusia tuntia kestäneen piirityksen päätteeksi.

Harrelson tuomittiin elinkautiseen, ja hän kuoli vankilassa vuonna 2007.

Murhaamisen 1950-luvulla aloittanut Richard Kuklinski väitti tappaneensa 30 vuoden aikana 100–200 ihmistä. Suurin osa murhista oli tilaustöitä New Yorkin mafialle.

Parimetrinen ja 135 kilon painoinen Kuklinski tappoi uhrejaan monin eri tavoin.

Hän ampui, kuristi, puukotti, pommitti, myrkytti ja kidutti uhrinsa hengiltä ja osasi myös hävittää jälkensä paloittelemalla ruumiit ja varastoimalla ne pakastimiin, mikä toi hänelle lisänimen ”Iceman” eli ”Jäämies”.

Yksityiselämässään Richard Kuklinski esiintyi yhteiskunnan tukipylväänä. Hänen Barbara-vaimonsa, jonka kanssa hän oli avioitunut vuonna 1961, ja heidän kaksi tytärtään pitivät häntä menestyvänä liikemiehenä. Kuklinskit kävivät sunnuntaisin yhdessä kirkossa, tyttäret kävivät yksityiskoulua ja lomalla perhe matkusti usein Disneylandiin.

Vuonna 1987 Kuklinskin keskiluokkainen julkisivu kuitenkin romahti, kun hänen paras ystävänsä, gangsteri Phil Solimene, ilmiantoi hänet FBI:lle.

Kuklinski tuomittiin elinkautiseen vankeuteen.

15. huhtikuuta 1931 New Yorkin vaikutusvaltaisin mafiapomo ”Joe the Boss” Masseria murhattiin gangsteri Charles ”Lucky” Lucianon käskystä.

Pian sen jälkeen ”Lucky” Luciano perusti maanlaajuisen rikollisjärjestön nimeltä ”The Syndicate”, joka puolestaan perusti palkkamurhaajaryhmän Murder Inc.:in eli ”Murha Oy:n”.

Murder Inc.:in tappajat murhasivat 1930-luvulla ainakin 700 ihmistä eri puolilla Yhdysvaltoja. Aikana, jolloin keskimääräinen viikkopalkka oli noin 30 dollaria, palkkatappajat ansaitsivat jokaisesta murhasta noin 5 000 dollaria.

Uhrit olivat yleensä pikkurikollisia, ylivelkaantuneita uhkapelureita sekä kauppiaita, jotka kieltäytyivät maksamasta Syndikaatin jäsenille suojelurahaa.

1940-luvun alussa ryhmä jäi kiinni, ja monia sen jäseniä vangittiin ja teloitettiin, mukaan lukien ryhmän johtaja Louis Buchalter. Pian sen jälkeen sekä Murder Inc. että itse Syndikaatti olivat historiaa.

Julio Santanan lapsuudessa harva olisi uskonut, että hänestä tulisi kysytty palkkamurhaaja.

Brasilialainen Santana vietti lapsuutensa syvällä Amazonin sademetsissä suunnitellen uraa kalastajana joella, mutta vuonna 1971, Santanan ollessa 17-vuotias, hänen elämänsä suunta muuttui.

Hänen palkkamurhaajasetänsä suostutteli veljenpoikansa tekemään murhan sievoisesta rahasummasta, ja Santana myöntyi vastahakoisesti. Hän oli murhan jälkeen niin järkyttynyt, että vannoi, ettei tappaisi enää koskaan.

Lupaus ei kuitenkaan pitänyt. Seuraavien 40 vuoden aikana Santana murhasi satoja ihmisiä – usein Brasilian hallituksen toimeksiannosta. Santanan uhreihin lukeutui niin kommunistisissejä ja vasemmistopoliitikkoja kuin kullankaivajia, pettäviä vaimoja ja merkittäviä valtion virkamiehiäkin.

Vuonna 2006 hän päätti lopettaa palkkamurhaajan uransa. Tuolloin hän oli kirjannut muistikirjaansa 492 uhrin nimet.

Niin sanottu pimeä verkko on internetin synkkä takapiha.

Pimeää verkkoa käytetään nimettömänä, ja ammattitappajiksi itseään väittävät henkilöt kauppaavat siellä palveluksiaan ”Murder Incorporated Hitmanin”, ”Slayersin” ja ”Chechen Mobin” kaltaisilla verkkosivustoilla.

Väitetään, että pimeässä verkossa murhan hinta vaihtelee muutamasta tuhannesta kymmeniin tuhansiin euroihin – hieman sen mukaan, miten uhri on tarkoitus päästä päiviltä.

Useita henkilöitä muun muassa Britanniassa, Yhdysvalloissa ja jopa Suomessa on tuomittu viime vuosina vankeuteen palkkamurhaajien värväämisestä pimeässä verkossa.

Eri asia on, saako tilaaja maksamansa murhan.

The New York Times -lehdessä vuonna 2020 ilmestyneen artikkelin mukaan yhtään tappoa ei toistaiseksi ole onnistuttu yhdistämään pimeän verkon palkkamurhasivustoihin. Artikkelissa 24:ää palkkamurhasivustoa analysoineet Michiganin osavaltion yliopiston tutkijat väittävät sivustojen olevan pelkkää huijausta.

Huijaus on lähes riskitön: Kenelle tyytymättömät ”asiakkaat” voisivat valittaa, jos palkkamurhaaja katoaa rahojen kanssa tekemättä työtään?