Bonnie ja Clyde olivat yhdessä viimeiseen saakka
Bonnie oli levittänyt Louisianan kartan syliinsä punaiselle hameelleen. Clyde oli kerrankin nakannut aurinkolasinsa kojelaudalle – aamuaurinko paistoi heidän selkänsä takaa.
Pari oli vain muutaman kilometrin päässä piilopaikastaan, hylätystä talosta lähellä Gibslandia pohjoisessa Louisianassa.
Maantien molemmin puolin oli suuria pensaita, mutta näkyvyys oli hyvä. Clyde ajoi lujaa, kuten hänen tapanaan oli – lähes 120:tä kilometriä tunnissa.
Moottori jylisi auton noustessa mäkeä. Hieman kauempana tien sivussa Bonnie ja Clyde huomasivat tutunnäköisen kuorma-auton.
Clyde hidasti vauhtia. Kuorma-autosta puuttui toinen etupyörä, eikä kuskiakaan näkynyt lähimain. Clyde haravoi katseellaan ympäristöä antaessaan auton rullata hiljalleen lähemmäs. Yhtäkkiä pusikosta erottui jotain: kiväärinpiippu.
Salamana pusikoista hyökkäsi kuusi lainvartijaa, ja hetkessä he ampuivat pistooleillaan ja haulikoillaan niin auton kuin sen matkustajatkin täyteen reikiä.
Moottori kävi yhä, kun poliisit lähestyivät varovasti autoa, joka oli jo melkein kaatunut ojaan. Vielä viimeiset laukaukset ammuttiin, ennen kuin poliisit uskaltautuivat kurkistamaan lasinsirujen läpi autoon.
Aseet laskettiin, tehtävä oli suoritettu – Bonnie ja Clyde eivät enää olleet elävien kirjoissa.
Bonnie Parkerin ja Clyde Barrow’n kuolemaan johtanut väijytys 23.5.1934 oli pitkän ja dramaattisen ajojahdin huipentuma.
Neljän vuoden ajan Texasin viranomaiset olivat yrittäneet napata historian kuuluisinta rikollispariskuntaa, joka oli etsintäkuulutettu ryöstöistä, kidnappauksista ja murhista.
Rakastavaiset ja heidän temppunsa sekä kauhistuttivat että kiehtoivat kokonaista kansakuntaa, joka seurasi heidän liikkeitään tiiviisti radion, lehtien ja uutisfilmien kautta.
Rikollisten taustat erosivat hyvin paljon
Texas oli 1900-luvun alussa yhä ”villiä länttä”. Ihmiset ottivat usein oikeuden omiin käsiinsä, ja kuudestilaukeava vyöllä ei ollut mikään harvinainen näky.
Vuonna 1920 voimaan astunut kieltolaki sai viinan virtaamaan vuolaasti Meksikon vastaisen rajan yli. Viinatrokareilla ja muilla rikollisilla oli kissanpäivät.
Clyde kasvoi seitsenlapsisen perheen viidentenä vesana köyhässä vuokraviljelijäperheessä. Maata omistivat vain harvat, ja he repivätkin sitten omaisuuksia köyhien vuokraviljeilijöidensä selkänahasta.
Myös Clyde joutui jo pikkupoikana mukaan puuvillapelloille hankkimaan leipää pöytään. Pian perhe joutui kuitenkin lähtemään maatilkultaan, ja he asettuivat majailemaan joutomaalle Dallasissa.
He asuivat pienessä teltta- ja hökkelikylässä yhdessä maankiertäjien ja muiden laitapuolen kulkijoiden kanssa.
Clyde uskoi, että ainoa tie köyhyydestä oli ryhtyä rikolliseksi, ja hän pääsikin pian lainsuojattomien seuraan. Siinä hän sai apua isoveljeltään Martin Ivanilta, joka tunnettiin paremmin nimellä Buck.
Kun alueen muut pojat pelasivat baseballia, Clyde opetteli käyttämään aseita ja pakenemaan poliisia.
Bonniesta sen sijaan ei mitenkään olisi arvannut, että hänestä tulisi yksi maan etsityimmistä rikollisista. Hän eli suojattua lapsuutta suhteellisen hyvätuloisessa kodissa. Kun Bonnie oli nelivuotias, hänen isänsä kuoli.
Äiti Emma Parker jäi yksin kolmen lapsen kanssa ja joutui asettumaan vanhempiensa luokse Cement Cityyn, karuun asuinyhteisöön lähellä sementtitehdasta Dallasin reunamilla.
Bonnie oli ajoittain rasavilli ja tottelematon, mutta samanaikaisesti hän myös pärjäsi hyvin koulussa ja suhtautui erittäin huolehtivaisesti erityisesti äitiinsä.
16-vuotiaana hän meni naimisiin lapsuudenihastuksensa ja koulutoverinsa kanssa. Nuorukainen oli kuitenkin usein pitkiä aikoja poissa kotoa ryöstöretkillään, ja lopulta se oli Bonnielle liikaa.
18-vuotiaana hän heitti miehensä ulos, ja pian sen jälkeen mies tuomittiin viideksi vuodeksi vankilaan.
He eivät koskaan virallisesti eronneet, sillä Bonnien mielestä olisi ollut väärin jättää avioeropaperit miehelle, joka istui vankilassa.
Bonnie ja Clyde saavuttivat kuuluisuutta
Bonnie tapasi Clyden tammikuussa 1930. Hän oli 19-vuotias, pieni ja siro, ja hänellä oli eloisat silmät.
Hänen tukkansa oli vaalea ja sen ajan muodin mukaan lyhyeksi leikattu. Clyde oli tummahiuksinen ja vain hitusen Bonnieta pidempi.
Hän oli 20-vuotias, mutta näytti ikäistään nuoremmalta. He tapasivat Bonnien ystävättären luona ja ihastuivat.
Hädin tuskin kahden kuukauden kuluttua Clyde joutui vankilaan murrosta. Bonnie auttoi häntä pakenemaan murtautumalla ensin serkkunsa kanssa Clyden sellikaverin vanhempien luokse varastamaan pistoolin.
Kun Clyde sitten uhkasi vanginvartijoita Bonnien tuomalla aseella, serkku, joka oli luullut heidän vain vievän joitain vaatteita Clyden sellikaverille, oli kauhusta kankea.
Omaksi yllätyksekseen Bonnie, joka ei aiemmin ollut osallistunut laittomuuksiin, pysyi rauhallisena koko episodin ajan.
Kuukautta myöhemmin Clyde joutui jälleen vankilaan – tällä kertaa syytettynä ryöstöjen sarjasta. Hänet tuomittiin 14 vuodeksi kiven sisään.
Bonnie oli murtunut. Alle vuoden kuluttua Clyde kuitenkin päästettiin ehdonalaiseen, ja Bonnien äidin suureksi suruksi nuoret päätyivät taas pian yhteen.
Kaksi kuukautta Clyden ehdonalaiseen pääsyn jälkeen Bonnie ilmoitti äidilleen, että hän aikoi muuttaa Houstoniin, mistä oli saanut töitä kosmetiikkamyyjänä.
Todellisuudessa hän aikoi lyöttäytyä yhteen Clyden kanssa. Tuolloin Bonnie Parker ja Clyde Barrow aloittivat taipaleensa ”Bonniena ja Clydena”.
Eräästä pariskunnan asunnosta poliisi löysi kasan valokuvia, jotka Bonnie ja Clyde olivat ottaneet leikillään. Lehdet saivat pian kuvat käyttöönsä ja tekivät parista maankuuluja.
Clyde petti Bonnien
Bonnie oli täysin Clyden lumoissa. Hän ei kyseenalaistanut Clyden rikollisia tekoja, vaan seurasi tätä uskollisesti.
Yhdessä Clyden kahden ystävän kanssa he yrittivät ryöstää pankin ja varastaa aseita Kaufman-nimisessä kaupungissa lähellä Dallasia. Bonnie oli tapansa mukaan autossa vahdissa.
Joukkio yllätettiin rysän päältä, ja heidän oli paettava poliisi kintereillään. Paon tiimellyksessä Clyde jätti Bonnien ojaan ja lupasi palata hakemaan häntä myöhemmin.
Bonnie kyyhötti ojassa koko yön ja seuraavan päivän. Seuraavana aamuna hän etsiytyi lähimmälle maantielle, mistä hän sai pian kyydin. Valitettavasti auton kuljettaja oli ollut poliisivoimien mukana jahtaamassa heitä pari päivää aikaisemmin.
Hän tunnisti Bonnien, joka päätyi vankilaan. Hänen oli raskain sydämin soitettava äidilleen ja kerrottava, että hän ei suinkaan ollut uudessa työpaikassaan Houstonissa vaan vankilassa epäiltynä rikoksista.
Bonnie vapautettiin myöhemmin todisteiden puutteessa, mutta tunne siitä, että hänen suuresti rakastamansa mies oli pettänyt hänet, painoi vahvan leiman nuoreen naiseen.
Hän vannoi äidilleen, ettei enää koskaan haluaisi olla missään tekemisissä Clyden kanssa.
Vala piti noin kaksi viikkoa, minkä jälkeen Bonnie matkusti Wichita Fallsiin noin 300 kilometrin päähän Dallasista ollakseen yhdessä Clyden kanssa elämänsä loppuun asti.
Bonnien viruessa Kaufmanin vankilassa Clyde ja hänen toverinsa Raymond Hamilton olivat menneet ryöstämään lahjatavaraliikettä. Raymond tuli vahingossa painaneeksi liipaisinta ja tappoi kauppiaan.
Clyde oli nyt etsintäkuulutettu avunannosta murhaan – rangaistuksena olisi erittäin todennäköisesti joutuminen sähkötuoliin. Clydella ei ollut enää paluuta lain oikealle puolelle, vaan hänen oli paettava.
Se oli Bonnielle selvää, mutta hän ei silti ilmeisesti koskaan enää harkinnut eroa Clydesta.
Vaikka nuoripari eli nyt pakosalla, he eivät laiminlyöneet perheitään vaan vierailivat säännöllisesti näiden luona.
Tapaamiset järjestettiin varovaisesti: he sujauttivat pieniä lappusia pulloihin ja salakuljettivat ne perheidensä puutarhoihin ja joskus he sopivat asioista puhelimitse salakielisillä viesteillä.
Esimerkiksi kutsu syömään punaisia papuja tarkoitti, että Bonnie ja Clyde olivat pian tulossa vierailulle. Yleensä he tapasivat perheitään Dallasin lähistöllä autioilla maa-alueilla.
Bonnien äiti yritti joka kerta saada tyttärensä antautumaan, mutta turhaan. Bonnie vakuutti haluavansa kuolla yhdessä lainsuojattoman rakastajansa kanssa.
Clyden sisar Nellie on myöhemmin kertonut, että nämä perhetapaamiset olivat kuin ”vierailuja vankilan kuolemansellissä”.
Bonnie ja Clyde muuttuivat kohujulkkiksiksi
Bonnien, Clyden ja Raymondin elämä asettui pian uomiinsa. Bonnie laittoi ruokaa ja hoiti pientä taloa, jonka kolmikko oli vuokrannut.
Silloin tällöin hän oli mukana ryöstökeikoilla pitämässä vahtia. He joutuivat vaihtamaan autoa usein, jotta eivät paljastuisi, ja heistä tulikin varsinaisia mestariautovarkaita.
Huhtikuussa 1933 Clyden isoveli Buck ja hänen vaimonsa Blanche lyöttäytyivät mukaan. Raymond oli jäänyt kiinni ja istui vankilassa, mutta Barrow’n kopla sai vahvistusta W. D. Jonesista, jonka Clyde tunsi hökkelikylän ajoiltaan.
Yhdessä he vuokrasivat asunnon Joplinista Missourista. Asuntoon kuului suuri autotalli, jossa oli hyvin tilaa sekä autoille että aseille. Siellä oli myös valikoima eri osavaltioiden rekisterikilpiä.
Eräs naapuri alkoi epäillä jotain ja hälytti poliisit, jotka hyökkäsivät asuntoon. Bonnie, Clyde ja muut asukkaat livahtivat pakoon, ja poliisi löysi vain kasan valokuvia.
Kuvat, joilla Bonnien ja Clyden maine julkisuudessa rakennettiin, kertoivat rennoista ja leikkimielisistä rakastavaisista: oli kuvia Bonniesta nojaamassa autoon kaksi pistoolia vyöllä ja hennosta Bonniesta uhkaamassa valtavalla kiväärillä muka kauhistunutta Clydea.
Tunnetuimmassa kuvassa Bonnie seisoo jalka auton puskurilla revolveri kädessään ja savuke suussaan. Lehdet kautta maan julkaisivat näitä kuvia ja kirjoittivat kuvateksteissä ”kiiluvasilmäisestä gangsterista ja hänen sauhuttelevasta gangsteriheilastaan”.
Kuvaukset harmittivat Bonnieta – kuvathan oli otettu leikkimielellä. Clyde jopa kirjoitti Forth Worth Star Telegram -lehden omistajalle ja uhkasi ”etsiä hänet käsiinsä”, jos lehti julkeaisi käyttää kuvaa uudestaan.
Kun lähes jokainen amerikkalainen tiesi, miltä Bonnie ja Clyde näyttivät, kaikki yhteydet ulkomaailmaan olivat käyneet vaarallisiksi.
Kirjoittautuminen sisään motelliin tai asunnon vuokraaminen oli vaarallista, ja jopa ruuan ja polttoaineen ostaminen oli suunniteltava ja toteutettava äärimmäisen huolellisesti.
Kevään ja kesän 1933 Barrow’n veljekset sekä Bonnie, Blanche ja W. D. Jones elivät maanteillä. He peseytyivät joissa, ja yönsä he nukkuivat autoissaan kaukana asutuksesta.
Bonnie esiteltiin ”tupakkaa tupruttelevana gangsteriheilana”, mikä sai Clyden kirjoittamaan paikalliseen lehteen uhkauskirjeen.
Viranomaiset iskivät Bonnien ja Clyden kimppuun
Heinäkuussa he uskaltautuivat motelliin. Pian paikalle ryntäsi joukko paikallisia poliiseja, ja Buck haavoittui vakavasti ammuskelussa.
Muutama päivä myöhemmin gangstereiden piileskellessä metsässä poliisit järjestivät väijytyksen. Poliisit ja gangsterit vaihtoivat laukauksia, ja Buck haavoittui uudestaan.
Bonnie, Clyde ja W. D. pääsivät pakenemaan, mutta Buck ja Blanche jäivät poliisin käsiin. Buck kuoli muutamaa päivää myöhemmin.
Kopla suunnitteli rikoksensa yhä tarkemmin, ja niinpä Bonnie ja Clyde onnistuivatkin tammikuussa 1934 vapauttamaan joukon vankeja syrjäisestä Eastham Prison Farm -rangaistuslaitoksesta Texasissa.
Heidän joukossaan oli Clyden vanha rikoskumppani Raymond Hamilton ja nuori mies nimeltä Henry Methvin, joka myös liittyi Bonnien ja Clyden koplaan.
Clyde oli itse istunut Easthamissa, ja kostoisku vankilaan oli hänen pitkäaikainen unelmansa, joka nyt toteutui. Viimeiseen asti hän oli epäillyt, olisiko se mahdollista, sillä Easthamin vankeja vartioitiin erityisen tarkasti.
Vankilassa oli jopa ns. ”long-arm man” – tarkka-ampuja, jonka vankilanjohtaja oli palkannut tarkkailemaan tilannetta Winchester-kivääri valmiina kaiken varalta.
Paon aikana kopla ampui vanginvartijan, ja nyt Texasin viranomaiset olivat saaneet tarpeekseen. Neljässä vuodessa Clyde ja kumppanit olivat viranomaisten mukaan keränneet tusinan verran murhia tunnolleen.
Bonnie ja Clyde eivät ehkä olleet sellaisia kylmäverisiä murhaajia, jollaisina tiedotusvälineet heidät esittivät – useimmat koplan murhista olivat puhtaasti paniikissa tehtyjä hätäratkaisuja – mutta osa tapetuista oli lainvartijoita, ja sen viranomaiset ottivat erityisen vakavasti.
Pari julistettiin ”yhteiskunnan vihollisiksi” – ilmaus, joka yleensä yhdistettiin Al Caponeen ja muihin suuriin chicagolaisgangstereihin.
Bonnie ja Clyde saivat kukkia koko maasta
Käynnistyi kiivas ajojahti. Tehtävän otti vastaan Frank Hamer – eläkkeellä oleva poliisi Texas Rangers -erikoisyksiköstä, jonka sanottiin pystyvän nappaamaan kenet tahansa etsintäkuulutetun.
Hän sai kuvernöörin luvan myöntää armahduksia, jos saisi jonkun Bonnien ja Clyden kumppaneista auttamaan poliisia.
Hamer alkoi kartoittaa Bonnien ja Clyden liikkeitä ja huomasi pian, että he liikkuivat neljän etelän ja keskilännen osavaltion reunamilla.
Seurattuaan rikollisparin jälkiä kuukauden ajan Hamer päätti, että järkevintä olisi järjestää väijytys ja odottaa, että Bonnie ja Clyde itse ilmaantuisivat paikalle.
Väijytyspaikka Gibslandin maantiellä saattoi olla aivan sattumalta valittu. Erään teorian mukaan kuitenkin koplan jäsen Henry Methvin petti kumppaninsa ja järjesti paikan.
Tiellä oleva kuorma-auto, joka sai Clyden hidastamaan vauhtia kohtalokkaana aamuna Louisianassa, kuului Henry Methvinin isälle. Henry itse ei ollut koplan auton kyydissä juuri tuona aamuna, ja hänet armahdettiin myöhemmin Texasissa tekemistään rikoksista.
Bonnie ja Clyde olivat jo kuollessaan legendoja, ja heidän hautajaisistaan tuli todellisia kansanjuhlia. Kukkia ja seppeleitä tulvi joka puolelta maata, ja poliisin oli useaan otteeseen kutsuttava lisäjoukkoja varmistamaan, että hautajaiset saatiin vietyä läpi.
Bonnie oli toivonut, että hänet ja Clyde haudattaisiin rinnakkain, mutta he päätyivät eri kirkkomaille. Näin Bonnie saatiin erotettua rakkaasta Clydestaan vasta kuoleman jälkeen.
Hollywood otti rikollisparin omakseen
Bonnien ja Clyden asema rikoshistorian ikoneina vahvistui, kun Hollywood tarttui tarinaan nuorista rakastavaisista, jotka kohtasivat kuoleman yhdessä. Elokuva romantisoi tapahtumia melkoisesti.
Warren Beattyn ja Faye Dunawayn tähdittämää elokuvaa Bonnie ja Clyde (1967) mainostettiin elokuvana nuorista rakastavaisista, jotka ryöstävät pankkeja.
Elokuva – ja sen mainos – kertoi kuitenkin vain osittaisen totuuden, sillä Bonnie ja Clyde ryöstivät ensisijaisesti pikku kauppoja ja huoltoasemia; 1930-luvun lama-aikaan pankkien ryöstäminen olisi harvoin ollut edes kannattavaa.
Elokuva poikkeaa todellisuudesta myös muilta osin. Tarinaa on yksinkertaistettu ja tärkeitä tapahtumia, kuten Bonnien aika vankilassa sekä Easthamin vankilapako, on jätetty pois.
Elokuvassa Bonnien ja Clyden kumppanit W. D. Jones ja Henry Methvin on yhdistetty yhdeksi henkilöksi nimeltä C. W. Moss. Elokuvassa on ilmiselvää, että Bonnie ja Clyde petettiin, vaikka todellisuudessa sitä ei ole pystytty varmuudella osoittamaan.
Lue myös: Murhattiinko Marilyn Monroe?
Elokuvan Frank Hamer on pahansuopa, itsetärkeä ja ennen kaikkea kostonhimoinen. Hän löytää Bonnien ja Clyden lepäämästä metsässä ja yrittää ottaa heidät kiinni.
Ylivoimalla Bonnie ja Clyde vangitsevatkin hänet ja ottavat hänestä sitten valokuvia nöyryyttävissä tilanteissa – yhdessä kuvista Bonnie esimerkiksi suutelee Hameria.
Bonnien ja Clyden ampuminen on elokuvassa Hamerin kosto. Todellisuudessa Hamer ei koskaan kohdannut Bonnieta ja Clydea elävänä, eikä mikään viittaa siihen, että hän olisi tuntenut henkilökohtaista kostonhimoa heitä kohtaan.