Kello kolmelta yöllä rytmikkäät askelet rikkoivat talvisen hiljaisuuden Japanissa Edon kaupungissa.
Kaupungin asukkaiden vielä nukkuessa joukko isännättömiä samuraita eli ronineita marssi Ryogoku-sillan yli kohti etelää määränpäänään Edon laitamilla oleva Sengakujin temppeli, jossa heidän edesmennyt isäntänsä Asano Naganori oli maannut haudassaan jo kaksi vuotta.
Samurailla oli isännälleen tuomisina makaaberi voitonmerkki.
Miehet olivat taistelun uuvuttamia, ja heidän vaatteensa ja varusteensa olivat veren tahrimat.
He olivat aiemmin illalla tunkeutuneet Kira Yoshihisa -nimisen miehen maatilalle ja käynnistäneet siellä traagisen tapahtumaketjun.
Kira oli Japanin sotilaskomentajan ja todellisen hallitsijan, shogunin, seremoniamestari.
Isännättömät samurait olivat käyneet Kiran maatilalla hänen vartijoidensa kanssa ankaran miekkataistelun, ja voittonsa merkkinä samurait roikottivat keihään kärjessä Kira Yoshihisan irti hakattua päätä.
Kohtalokas riita hovin käytävällä
Kaksi vuotta aiemmin, 17. huhtikuuta 1701, keisarin lähettiläät olivat tulossa shogunin hoviin Edoon tuomaan Japanin ylimmälle sotilasjohtajalle keisarillisen uudenvuodentervehdyksen.
Päävastuu tilaisuuteen liittyvistä tarkoista seremonioista oli shogunin seremoniamestarilla Kira Yoshihisalla.
Tämä oli nimittänyt avukseen vierailun hoitamiseen kaksi nuorta tilanomistajaa, Date Muneharun ja Asano Naganorin.
Shogunin ja keisarin lähettiläiden välisen perinteisen lahjojenantoseremonian valmistelujen aikana seremoniamestarin ja nuoren Asanon välille syntyi jostakin syystä kiistaa.
Historialliset lähteet eivät kerro Kiran ja Asanon välisen erimielisyyden syytä, mutta sen seurauksena Asano kuitenkin etsi seremoniamestarin käsiinsä Edon linnan käytävällä keskipäivän aikaan.
”Oletteko unohtanut, mistä äskettäin puhuimme?”
Asano huudahti kiihtyneenä. Sitten nuorukainen tarttui miekkaansa ja kävi varoittamatta Kiran kimppuun.
Iäkäs seremoniamestari sai hyökkäyksessä vain pintanaarmun, ja vartijat panivat nuoren päällekarkaajan nopeasti aisoihin ja veivät hänet pois.
Kuulustelut päättyivät noin kello 13 iltapäivällä, ja Asano määrättiin kotiarestiin läheiselle maatilalle. Siellä hänen sallittiin kirjoittaa viesti palvelusväelleen.
Kirjeessään Asano valitteli, ettei hänellä ollut ollut mahdollisuutta kertoa aikeistaan etukäteen, mutta hän ei kuitenkaan paljastanut, mistä riidassa oli ollut kysymys.
Nykyhistorioitsijoiden mukaan Kira oli ehkä läksyttänyt Asanoa, koska nuori mies ei ollut antanut seremoniamestarille soveliasta lahjaa kiitokseksi nimityksestään ja tältä saamistaan neuvoista seremoniallisten velvollisuuksiensa hoitamiseksi.
Yksi mahdollisuus oli se, että Kira oli nöyryyttänyt Asanoa julkisesti sen johdosta, että tämä ei ollut hoitanut velvollisuuksiaan tarpeeksi huolellisesti.
Olipa kiistan aihe mikä hyvänsä, shogun Tokugawa Tsunayoshi ei aikaillut Asanon tuomitsemisessa.
Asano oli hyökännyt shogunin läheisen alaisen kimppuun, ja vieläpä Edon linnan muurien sisällä, missä kaikki verenvuodatus oli kiellettyä.
Asano Naganori tuomittiin tekemään seppuku eli rituaalinen itsemurha, ja kello 18 samana päivänä Asano pani shogunin tuomion täytäntöön.
Nuori tilanomistaja Asano ajautui riitoihin shogunin seremoniamestarin kanssa ja joutui
tekemään rituaali-itsemurhan eli seppukun.
47 samuraista tuli ronineita
Asano ei ollut kuitenkaan ainoa, jota rangaistiin päällekarkauksesta. Hänen veljensä määrättiin kotiarestiin, ja kun shogun lisäksi takavarikoi Asanon maaomaisuuden, tämän 270
palveluskunnan jäsentä jäi ilman työtä ja kotia.
Kun Asanoa Edossa palvelleet ja nyt isännättömiksi jääneet samurait olivat haudanneet hänet, he matkustivat hänen sukutilalleen Akon provinssiin Edon itäpuolelle.
Roninit pitivät siellä kokouksen keskustellakseen, miten he voisivat palauttaa Asano Naganorin kunnian.
Koska shogun oli tuominnut Asanon kuolemaan mutta jättänyt Kira Yoshihisan täysin ilman rangaistusta, Asanon suvun kunnia oli tuon aikaisten kunniakäsitysten mukaan vakavasti tahraantunut.
Nykyihmisestä voi tuntua kohtuuttomalta, että roninien mielestä myös uhria eli Kiraa olisi pitänyt rangaista Asanon yksipuolisen hyökkäyksen vuoksi.
Shogunaattien perinteet poikkesivat kuitenkin suuresti modernista länsimaisesta oikeuskäsityksestä.
Vastaavia tapauksia oli sattunut lukuisia kertoja aiemminkin, ja oli täysin normaali käytäntö, että niin syyllinen kuin uhrikin sai rangaistuksen rauhan rikkomisesta.
Esimerkiksi vuonna 1627 jalkaväen sotilas Naramura Mogokuro oli hyökännyt raivon vallassa kahden sotilastoverinsa kimppuun linnan seinien sisäpuolella.
Naramura Mogokuro tuomittiin tekemään seppuku, mutta myös hänen hyökkäyksestään hengissä selvinnyt uhri tuomittiin kanssasyyllisenä rangaistukseksi maanpakoon.
Myös Asanon suku oli aiemmin ollut osallisena vastaavassa selkkauksessa.
Vuonna 1681 Asanon setä Naido Tadakatsu oli tuomittu kuolemaan, kun hän oli Japanin tuolloisen shogunin hautajaisseremonioissa hyökännyt erään edolaisen tilanomistajan kimppuun ja tappanut tämän.
Uhri oli Naido Tadakatsun mukaan loukannut häntä, minkä vuoksi myös uhria rangaistiin. Koska uhri oli tuolloisen käsityksen mukaan osaltaan syyllistynyt rauhan rikkomiseen, hänen omaisuutensa takavarikoitiin.
Asanon tapauksessa seremoniamestari Kira Yoshihisan täydellinen vapauttaminen vastuusta oli osoitus siitä, että shogunin mielestä Asano oli yksin syyllinen tapahtumaan.
Se jätti Asanon kunniaan tahran, joka piti puhdistaa. Siitä Asanon miehet olivat yksimielisiä, mutta vielä piti päättää, miten toimittaisiin.
Ehdotuksia sateli. Osa miehistä ehdotti, että he valtaisivat Akossa olleen sukutilan ja vaatisivat shogunia palauttamaan Asanon kunnian. Jotkut uskoivat vakaasti, että oli epärealistista toivoa
ymmärrystä ja että heidän kaikkien oli sensijaan tehtävä itsemurha protestiksi.
Ronineista vanhin, 76-vuotias Horibe Yahei, toi esiin vielä kolmannen vaihtoehdon, kun hän totesi:
”Miten voisimme näyttää kasvojamme julkisesti niin kauan kuin Kira elää?” Yhteistuumin päätettiin, että suvun kunnian palauttamiseksi Kiran oli kuoltava.
Miesten oli kuitenkin vielä maltettava mielensä. Lainsäädännön mukaan he eivät olleet oikeutettuja hyökkäämään vihollisensa kimppuun.
Shogunin lain mukaan sukulaiset saattoivat hakea lupaa kostaa suvun jäsenen kuolema, mutta sääntö ei koskenut palvelijoita, jotka halusivat kostaa herransa kuoleman.
Niinpä 47 roninin piti toimia laittomasti ja toteuttaa suunnitelmansa salassa.
Hyvin aseistautuneiden ronineiden ja unestaan yllätettyjen vartijoiden välinen taistelu päättyi odotetusti.
Roninit esittivät alistuneensa
Tilanteen piti kuitenkin antaa rauhoittua, ennen kuin roninit voisivat alkaa toteuttaa suunnitelmaansa.
Kostoa pelkäävä seremoniamestari oli lähettänyt vakoojia selvittämään, suunnitteliko joku salaliittoa häntä vastaan.
Seuraavina kuukausina kostonhimoiset roninit yrittivät elää ikään kuin olisivat tyytyneet kohtaloonsa eivätkä elätelleet kostohaaveita.
Roninien johtaja, Akon sukutilan entinen vuokralainen Oishi Kuranosuke, heittäytyi täysillä rooliinsa isännättömänä samuraina.
Hän erosi vaimostaan ja esitti alkoholisoituvansa. Hän joi itsensä usein tolkuttomaan humalaan ja horjui ja kaatuili kadulla ohikulkijoiden pilkatessa.
Kuukausien vieriessä Kira alkoi käydä varomattomammaksi. Roninit onnistuivat jopa hankkimaan Kiran maatilan pohjapiirustukset, kun yksi heistä avioitui kiinteistön rakennusmestarin tyttären kanssa.
Kiran maatila muistutti linnoitusta, kuten Edon silmäätekevillä yleensä. Tilan rakennukset sijaitsivat noin puolentoista hehtaarin kokoisella alueella.
Tilaa ympäröi korkea muuri, jonka sisäreunaa vartijoiden parakit kiersivät. Keskellä olivat asuintalot, virkamiesten työtilat, ulkorakennukset ja pieniä suojaisia puutarhoja.
Naapurien tilat ympäröivät Kiran tilaa kolmelta puolelta, ja sen neljännellä sivulla virtasi joki. Turvanaan Kiralla oli noin 180 samuraita, vartijaa ja palvelijaa.
Jotta 47 roninia pystyisivät tunkeutumaan Kiran kotiin ja voittamaan ylivoimaisen vastustajansa, heidän oli valmistauduttava hyökkäykseen huolellisesti ja oltava sekä nopeita että ovelia.
He valmistivat itselleen tukevat kypärät ja kevyet haarniskat ompelemalla kolikoita ja rautarenkaita vaatteisiinsa. 30. tammikuuta 1703 he olivat valmiit.
Hyökkäys tilalle alkoi
Kullakin roninilla oli kaksi perinteistä miekkaa – pitkä katana ja lyhyt wakazashi – jotka kuvastivat heidän asemaansa samuraina.
Lisäksi heillä oli aseinaan keihäitä, jousia ja kirveitä. Osa kantoi mukanaan tikkaita, pieniä lyhtyjä ja raskaita vasaroita. Jokaisella oli lisäksi kimeä-ääninen pilli.
Suunnitelma oli yksinkertainen. Roninit hiipisivät pimeässä tilalle ja tunkeutuisivat Kiran yksityistiloihin.
Jos joku löytäisi Kiran, hän kutsuisi muut paikalle pilliin puhaltamalla, ja kiinniotetun henkilöllisyys varmistettaisiin mukana tuotujen lyhtyjen valossa. Kun Kira olisi tunnistettu, hän saisi kuolla.
Kaikki Asanon samurait tiesivät hyvin, mikä heitä odotti heidän kostonsa jälkeen.
Ronin Yogokawa Kanpei kiteytti tämän viisi päivää ennen hyökkäystä kirjoittamassaan jäähyväiskirjeessään sanoin ”kyyneleet olivat soturin osa”.
Tuon tammikuisen päivän tapahtumia vuonna 1703 ei tarkoin tunneta. Lukuisten historiallisten asiakirjojen avulla asiantuntijat ovat kuitenkin kyenneet arvioimaan tapahtumien kulun melko luotettavasti.
Paksu lumipeite peitti Edon tuona päivänä. Koska oli kylmä, ihmiset pysyttelivät sisätiloissa.
Roninit aloittivat kostohyökkäyksensä keskiyön aikaan täyden hiljaisuuden vallitessa.
Neljä roninia kiipesi tikkaita pitkin äänettömästi muurin yli itäisen portin luota, ja toinen joukko ylitti muurin länsiportin luona.
Roninien tarkoitus oli saada haltuunsa porttien avaimet ja päästää muut soturit sisään ilman turhaa hälyä. Porttivahdilla ei kuitenkaan ollut avaimia, ja roninien piti siksi särkeä portit raskailla lekoillaan.
Roninien johtaja Oishi Kuranosuke lähetti välittömästi viestinviejät ympärillä oleville tiloille.
Kaikkien tuli saada tietää, että hyökkäys ei ollut murto vaan jalo kostotoimenpide.
Oishi lähetti ronineista arvoltaan alhaisimman Akon tilalle kertomaan hyökkäyksestä. Matkaan lähetetty säästyi näin osallistumasta verilöylyyn.
Kun osa Oishin miehistä mursi vielä porttia, kaksi muuta ryhmää riensi muurin varjossa vartijoiden parakkeihin. Useimmat Kiran miehistä olivat syvässä unessa.
Roninit telkesivät parakkien ovet rautakiiloilla varmistaakseen, että vartijat eivät pääsisi keskeyttämään tarkoin suunniteltua yöllistä hyökkäystä.
Sen jälkeen roninit siirtyivät suunnitelman seuraavaan vaiheeseen. Oishi löi rumpuaan merkiksi miehilleen siitä, että oli aika tunkeutua seremoniamestarin yksityistiloihin.
Kun Kira perheineen heräsi rikki pirstoutuvien ovien ja huutavien palvelijoiden ääniin, hän ei jäänyt odottelemaan hyökkääjiä.
Seremoniamestari leikkasi paperiseen seinään aukon ja katosi pienen vartijajoukon kanssa pimeyteen aikomuksenaan piiloutua jonnekin tilan uumeniin.
Maatilan käytävillä ja huoneissa vallitsi täysi kaaos.
Haarniskoihin pukeutuneilla, miekoin, jousin ja kirvein varustautuneilla kostonhimoisilla ronineilla oli vastassaan Kiran unenpöpperöiset ja yllätetyt palvelijat, joten taistelun lopputulos oli arvattavissa.
Kostajien armeija eteni rakennuksesta toiseen kohtaamatta suurtakaan vastarintaa. Vasta etupihalla he joutuivat kunnon taisteluun.
Ulkona kaksi roninia sai vastaansa yhden Kiran samuraista. Kiran urhea soturi tiesi, että hänen velvollisuutensa oli puolustaa herraansa kuolemaan asti, ja hän taisteli kaikkensa antaen.
Yhtäkkiä hän kuitenkin horjahti ja kaatui pää edellä pieneen lammikkoon.
Kun hän pääsi jälleen jaloilleen, hän huomasi haavoittuneensa ohi juosseen roninin miekasta. Häpeissään tappiostaan samurai tiesi, mitä hänen oli tehtävä. Hän tarttui päättäväisesti keihääseen ja surmasi sillä itsensä.
Roninit eivät löytäneet Kiraa
Sisällä talossa taistelu oli ajautumassa ratkaisevaan vaiheeseen.
Oishin johtamat roninit olivat vähitellen päässeet etenemään entistä syvemmälle seremoniamestarin asuintiloihin, missä he kohtasivat kirkuvia naisia ja vimmaisesti taistelevia sotureita.
Talon keskiosissa heidän omat, vastakkaiselta puolelta taloon tunkeutuneet toverinsa tulivat heitä vastaan, mutta Kirasta ei vain näkynyt jälkeäkään.
Osa ronineista riensi seremoniamestarin makuuhuoneeseen, jossa he kolme Kiran miestä lyötyään havaitsivat tämän sängyn tyhjäksi.
Taistelu oli laantumassa, ja 17 Kiran miestä makasi kuolleena tai kuolemaisillaan pitkin seremoniamestarin asuintiloja.
Kauhistuttava ajatus alkoi levitä Oishin miesten keskuudessa: ehkä Kira ei ollutkaan tilallaan!
Jos roninit eivät löytäisi häntä, kaikki oli ollut turhaa. Roninit tiesivät, että jolleivät he tekisi Kirasta selvää tuona yönä, he joutuisivat häpeään.
He eivät onnistuisi suorittamaan tehtäväänsä ja joutuisivat kuitenkin häpeänsä vuoksi tekemään itsemurhan.
Seppukussa tekijä iski miekan vatsaansa ja veti sillä vasemmalta oikealle näyttämättä eleillään tai äänellään tuskaansa.
Kira kohtasi kohtalonsa
Silloin yksi ronineista sai ajatuksen. Hän kokeili Kiran vuodetta, joka oli edelleen lämmin.
Kiran oli siis täytynyt maata vuoteessaan vain hetkeä aikaisemmin, ja hän oli vielä jossakin tilalla. Roninit alkoivat etsiä Kiraa tilalta.
Kun yksi ryhmä tuli pienelle puutarhavajalle, kaksi Kiran samuraita hyökkäsi heidän kimppuunsa.
Roninit selättivät miehet helposti ja menivät tutkimaan vajaa. Sieltä löytyi vanhahko mies, joka yritti kauhusta täristen piiloutua pimeyteen.
Roninit puhalsivat pilleihinsä, ja pian Oishi seisoi miehen edessä.
Pienten lyhtyjen kelmeässä valossa Oishi tarkasteli miestä ja löysikin tästä paljastavan arven. Arpi vastasi sitä haavaa, jonka Asano oli Kiralle viiltänyt kaksi vuotta aikaisemmin.
Oishi polvistui kunnioittavasti seremoniamestarin eteen.
Hän kertoi Kiralle aikeistaan ja antoi tälle mahdollisuuden suorittaa kunniakas seppuku.
Kira ei ottanut tarjousta vastaan, ja niinpä Oishi katkaisi hänen kaulansa miekalla, jolla Asano oli tehnyt seppukun pari vuotta aikaisemmin.
Oishi ja muut roninit olivat valmiit tehtävänsä viimeiseen osaan.
Ensin he jättivät Kiran taloon kirjeen, jossa he selittivät tekonsa. Sitten he sitoivat Kiran irti lyödyn pään kankaanriekaleeseen, ripustivat sen keihääseen ja aloittivat marssinsa kohti Sengakujin temppeliä ja Asanon hautaa.
Temppelissä roninit pesivät huolellisesti seremoniamestarin pään ja laskivat sen kunnioittavasti kuolleen herransa haudan eteen.
Tällä seremoniallisella teolla he olivat lopulta kostaneet isäntänsä kuoleman ja palauttaneet hänen kunniansa.
Ympärillä joukko shogunin miehiä oli jo asettunut asemiin, ja roninit antautuivat vastarintaa tekemättä.
Oishi ja 45 roninia lähtivät suosiolla shogunien miesten mukaan, ja heidät määrättiin kotiarestiin odottamaan tuomiotaan.
Kaksi kuukautta myöhemmin, 20. maaliskuuta 1703, shogun Tokugawa Tsunayoshi antoi tuomionsa.
Kaikki 46 roninia todettiin syylliseksi shogunin vastaiseen salaliittoon ja Edon rauhan rikkomiseen, ja heidät määrättiin tekemään seppuku.
Miehet tarttuivat miekkoihinsa ja iskivät ne vatsaansa. Heidän ruumiinsa poltettiin ja tuhkat haudattiin Sengakujin temppelin luo.