Johan Alfred Andersson Ander oli saanut vieraakseen Långholmenin keskusvankilaan viranomaisten edustajan ja vankilapapin.
37-vuotias murhaaja odotti teloitustaan, ja lain mukaan jokaisen kuolemaantuomitun piti ennen tuomionsa täytäntöönpanoa saada puhua papin kanssa.
Ander oli tuomittu kuolemaan Viktoria Hellstenin murhasta. Kello oli kahdeksan aamulla ja teloituksen oli määrä tapahtua samana päivänä.
Vieraat pyysivät Anderia keventämään sydäntään, mutta hän kieltäytyi. Miehet sanoivat, että heidän velvollisuutensa oli puhua hänen kanssaan. Ander äksyili, ettei välittänyt piruakaan siitä, mitä he halusivat.
Ander oli ensimmäinen ja viimeinen Ranskasta hankitulla giljotiinilla teloitettu Ruotsissa.
Vankilan henkilökunta valmistautui tuomion täytäntöönpanoon. Anderille luettiin sellissä hänen tuomionsa, minkä jälkeen hänet vietiin vankilan puoliympyrän muotoiselle pihalle.
Siellä odottivat virkavallan edustajat, pyöveli Albert Dahlman apulaisineen, vankilapastori ja viiden metrin korkuinen giljotiini, jolla tuomittu mestattaisiin.
Ander käveli kädet selän taakse sidottuina ripeästi mestauslavan luo, pysähtyi ja tokaisi: ”Hyvää huomenta, herrat.” Hän katseli giljotiinin terää pyövelin taitellessa hänen kaulustaan pois tieltä.
Ryöstömurha
Anderin lyhyt elämä oli ollut viheliäinen. Suoritettuaan asepalveluksensa tykistössä hän oli vaimonsa Julia Charlottan kanssa yrittänyt muutamaan otteeseen pitää krouvia Ruotsissa ja Suomessa.
Yritykset olivat aina karahtaneet karille, ja Ander oli alkanut etsiä lohtua pullosta. Hänen vaimonsa kertoi myöhemmin oikeudessa miehensä humalapäissään pahoinpidelleen häntä niin, että hän oli joskus pelännyt henkensä puolesta.
Ander istui välillä vankilassa pikkurikoksista, ja tuomioiden välillä hän harhaili päämäärättömästi ympäriinsä. Tammikuussa 1910 hän otti huoneen hotelli Temperancesta Tukholmasta.
Ander tarvitsi kipeästi rahaa. Hän oli aiemmin Temperancessa asuessaan yrittänyt lähteä laskua maksamatta, joten nyt henkilökunta piti häntä silmällä.
Ander löi Viktoria Hellsteniä puntarilla päähän, ja Hellsten vuosi hitaasti kuiviin vekselikonttorin lattialla.
Iltapäivällä 4. tammikuuta hän soitti hotellin läheiseen pieneen vekselikonttoriin. Hän esittäytyi väärällä nimellä, kertoi olevansa kauppamatkustaja ja kyseli mahdollisuutta vaihtaa seuraavana päivänä rahaksi muutamia osakkeita, joiden arvo oli noin 8 000 kruunua.
Konttorinhoitaja ei pystynyt antamaan vastausta suoralta kädeltä, mutta keskustelun perusteella Ander päätteli, että konttorissa oli runsaasti käteisvaroja.
Noin puoli yhdeksältä seuraavana aamuna Ander lähti hotellista pitkää kapeaa pakettia kantaen. Seuraavan tunnin tapahtumat eivät ole täysin varmoja, sillä Ander kielsi syyllisyytensä viimeiseen asti, mutta todistajanlausuntojen perusteella poliisi arveli tapahtumien kulun olleen seuraavanlainen:
Ander meni vekselikonttoriin ryöstääkseen sen kassan. Konttoria tuona aamuna hoitanut nuori Viktoria Hellsten yritti ilmeisesti vastustella, jolloin Ander löi häntä päähän mukanaan tuomalla raskaalla puntarilla.
Poliisi löysi hänen tavaroistaan muun muassa paperilapun, johon oli kirjoitettu vekselikonttorin puhelinnumero, nipuittain ulkomaisia seteleitä sekä Viktoria Hellstenin käsilaukun.
Hellsten lyhistyi lattialle, ja Ander otti mukaansa Ruotsin kruunuja, Suomen ja Saksan markkoja, Yhdysvaltain dollareita, Englannin puntia, Venäjän ruplia ja arvopapereita yhteensä 5 211,27 kruunun arvosta.
Sitten Ander palasi hotelliin, pakkasi, maksoi laskunsa ja kirjautui ulos. Kello kymmenen aikaan vekselikonttoriin tullut lähetti löysi Hellstenin tiskin takaa verilammikosta makaamasta.
Hellsten oli edelleen elossa, ja sekä lähetti että poliisi yrittivät elvyttää häntä. Hän kuitenkin kuoli, ja murhaajan ajojahti alkoi.
Murhaaja löydettiin samana iltana
Kun uutiset murhasta kiirivät hotelli Temperanceen, sen henkilökunta kertoi poliisille äkillisesti rahaa saaneen Anderin epäilyttävästä käytöksestä.
Poliisi seurasi Anderin jälkiä Vaxholmin kaupunkiin Tukholman lähistöllä, ja jo samana iltana Ander pidätettiin.
Poliisi löysi hänen tavaroistaan muun muassa paperilapun, johon oli kirjoitettu vekselikonttorin puhelinnumero, nipuittain ulkomaisia seteleitä sekä Viktoria Hellstenin käsilaukun.
Tällä paikalla Kööpenhaminassa teloitettiin 29 kuolemaantuomittua.
Tanska laati poikkeuslain
Tanskan laki ei tuntenut kuolemanrangaistusta, joten maanpetturit toisessa maailmansodassa eivät aavistaneet, mikä heitä odotti.
Kuolemanrangaistus rauhan aikana lakkautettiin Tanskassa vuonna 1933. 12 vuotta myöhemmin kuolemanrangaistus otettiin poikkeuslailla käyttöön takautuvasti.
Saksan joukoissa palvelleet, miehitysjoukkojen kanssa yhteistyötä tehneet ja muut valtionpetoksesta epäillyt pantiin teoistaan tuomiolle toisen maailmansodan jälkeen.
13 521 tuomittiin, osa heistä kuolemaan. 46 henkilöä teloitettiin, vaikka tekohetkellä heidän teoistaan ei lain mukaan ollut kuolemanrangaistusta.
Ryhmä vapaaehtoisia poliiseja pani tuomiot täytäntöön ampumalla. Viimeinen kuolemaantuomittu, Gestapolle työskennellyt Ib Birkedal Hansen, ammuttiin 20. heinäkuuta 1950. Seuraavana vuonna kuolemanrangaistus poistettiin.
Myöhemmin kuolemanrangaistuksia on kritisoitu kostonhalun motivoimiksi, sattumanvaraislksi ja kohtuuttomiksi sekä oikeusvaltion periaatteiden vastaisiksi.
Suomessa kuolemanrangaistus rauhan aikana poistettiin laista vuonna 1949 ja lopullisesti vuonna 1972. Viimeinen kuolemanrangaistus rauhan aikana toimeenpantiin tiettävästi vuonna 1825.
- toukokuuta 1910 Ander tuomittiin Viktoria Hellstenin murhasta ja vekselikonttorin ryöstöstä kuolemaan. Hän kuunteli tyynenä tuomaria, joka ilmoitti teloituspäiväksi 23. marraskuuta.
Mestauslavalla Ander pyysi saada lausua viimeiset sanansa, mutta pyöveli kieltäytyi tai ei kuullut pyyntöä ja ohjasi Anderin giljotiinin terän alle. Samassa kun Ander oli oikeassa asennossa, pyöveli vapautti giljotiinin terän.
Myöhemmin Aftonbladet kirjoitti: ”Gerellin vekselikonttorissa tehdystä hirmuisesta ryöstömurhasta pidätetty ja kuolemaan tuomittu Alfred Andersson Ander on tänään sovittanut rikoksensa kuolemalla.”
Alfred Ander oli viimeinen Ruotsissa teloitettu. Kuolemantuomiot olivat harvinaisia, ja vuonna 1921 kuolemantuomio rauhan aikana lakkautettiin.
Lue lisää:
Sampo Terho: Silmä silmästä: Kuolemanrangaistuksen historiaa, Atena, 2007
Dalman & Gunne: Sveriges siste skarprättare A. G.
Dahlman – Föregångare och Förrättningar, Skandinaviska Pressförlaget, 1934