Portugalin kuningas Kaarle I oli hermostunut allekirjoittaessaan hallituksen viimeisimmän lakialoitteen talvipalatsissaan Koillis-Portugalissa torstaina 30. tammikuuta 1908, sillä laki ei ollut lainkaan hänen mieleensä.
”Allekirjoitan oman kuolemantuomioni. Mutta sitähän te toivotte.” Kaarle I kaksi päivää ennen murhaiskua
Sen nojalla jokainen, joka toimi tai yritti toimia virallista järjestystä vastaan, karkotettaisiin siirtokuntiin.
”Allekirjoitan oman kuolemantuomioni. Mutta sitähän te toivotte, hyvät herrat”, kuningas totesi synkästi laskiessaan kynän kädestään.
Niin laki kuin kuninkaan suhtautuminenkin siihen heijastivat Portugalin epätoivoista tilannetta. Maassa oli jo vuosia ollut levotonta. Poliitikot ja tuomarit olivat korruptoituneita, valtion alijäämä oli kasvanut, ja suuri osa portugalilaista oli lukutaidottomia ja köyhiä.
Kun Portugali oli lisäksi joutunut Britannian painostuksesta luopumaan alueistaan Afrikassa, kansan keskuudessa alkoi kypsyä viha,
joka kohdistui yhä enemmän kuninkaaseen.
Vallankumous uhkasi
Tilanne oli kärjistynyt siihen, että 28. tammikuuta ryhmä miehiä yritti vallata pääkaupungissa Lissabonissa tärkeitä paikkoja aloittaakseen vallankumouksen.
Kumouksen johtajiin kuului kiihkorepublikaani Alfredo Costa, joka johti hyökkäystä eräälle kaupungin kasarmille.
Vallankaappausyritys epäonnistui, koska poliisi oli saanut tiedon aikeesta. Virkavalta onnistui siksi saamaan kiinni sata kumouksellista mutta ei kaikkia. Muun muassa Alfredo Costa pääsi pakenemaan.
”Jos joku yrittää vangita minut, ammun heidät kappaleiksi.” Alfredo Costa, radikalisoitunut tasavaltalainen.
Hallitus tuli siihen tulokseen, että monarkian pelastaminen vaati kovia otteita, ja se pakotti siksi kuninkaan allekirjoittamaan karkotuslain. Kaksi päivää myöhemmin eli 1. helmikuuta Kaarle I lähti talvipalatsistaan pääkaupunkiin selvittämään valtion kriisiä.
Kuningas saapui Lissaboniin viiden aikaan iltapäivällä. Matkan viimeinen osuus tehtiin lautalla Tajojoen yli.
Pienehkö väkijoukko oli saapunut ottamaan vastaan majesteettia, kun tämä astui satamassa odottaviin hevosvaunuihin yhdessä vaimonsa, kuningatar Amélien, sekä kahden poikansa, kruununprinssi Ludvig Filipin ja prinssi Manuelin, kanssa.
Hyökkääjät iskivät aukiolla
Vaunut ajoivat poliisien ja yhden ratsuväen upseerin saattamina kohti kuninkaanlinnaa kaupungin keskusaukion Terreiro do Paçon poikki.
Murha tapahtui keskellä Lissabonia Terreiro do Paço -aukiolla (nykyisin Praça do Comércio).
Kaarle I ei kuitenkaan päässyt linnaansa asti. Kun vaunut olivat lähes ylittäneet aukion, esiin astui mies, joka otti päällystakkinsa alta kiväärin ja ampui. Yksi laukaus osui kuningasta kaulaan ja surmasi tämän heti.
Mies jatkoi ampumista ihmisten paetessa paniikissa, ja samalla toinen mies nousi vaunujen astinlaudalle, josta hän ampui useita laukauksia.
Kuningatar nousi ylös ja mäiski hyökkääjää kädessään olevalla kukkakimpulla. ”Infames, infames, ’roistot, roistot’”, hän huusi.
Näin hyökkäys tapahtui:
Kuningas murhattiin
Manuel Buíça ampui Kaarle I:tä Winchester-kiväärillä noin 8 metrin etäisyydeltä, ja luoti osui kuningasta kaulaan.
Kukkakimppu aseena
Kuningaspari toivoi paluun Lissaboniin sujuvan normaalisti ja rauhallisesti. Kuningatar piteli kädessään kukkakimppua, ja
murhaajan noustessa astinlaudalle kuningatar yritti puolustautua kukkakimpullaan.
Upseeri riensi apuun
Kuninkaan saattueeseen kuulunut ratsuväen upseeri Francisco Freire esti murhaaja Alfredo Costaa pakenemasta.
Murhaa seurasi sekasorto. Aikalaispiirroksessa on virheellisesti neljä hyökkääjää kahden sijaan.
Seuraavaksi hyökkääjät suuntasivat aseensa kohti kruununprinssiä ja ampuivat tätä päähän. Kuningas ja kruununprinssi kiidätettiin läheiseen laivaston ammusvarastoon, jossa heidät todettiin kuolleiksi.
Silloin asemiehetkin olivat jo hengettömiä, sillä poliisi oli ampunut heidät. Poliisit tunnistivat murhaajat kumousjohtaja Alfredo Costaksi ja Manuel Buíçaksi, joka oli myös osallistunut aiempaan epäonnistuneeseen vallankaappausyritykseen.
Koskaan ei selvinnyt, mistä murhaajat olivat saaneet tietoonsa kuninkaan saapumisajankohdan, mutta tutkinnassa paljastui laaja salaliitto. Tapausta ei ollut vielä täysin selvitetty, kun tasavaltalaiset panivat viralta kuningas Manuelin, Kaarle I:n pojan ja seuraajan. 5. lokakuuta 1910 tehty vallankaappaus päätti Portugalin monarkian lopullisesti.