Bridgeman Images & Shutterstock

Pikaopas: Mafian aika Italiassa

Mafia alkoi sisilialaisista tilanhoitajista, ja satojen vuosien aikana siitä tuli yksi maailman pahamaineisimmista rikollisjärjestöistä.

Milloin mafia oli vahvimmillaan?

Noin 1860–2006

Missä mafia toimi?

Ensin Sisiliassa, sitten koko Italiassa sekä osassa Eurooppaa ja Yhdysvaltoja.

Miten mafia syntyi?

Sisiliassa ei ollut toimivaa virkakoneistoa, ja valta keskittyi suurmaanomis­tajien korruptoituneille tilanhoitajille, jotka suosivat suku­laisiaan ja palkollisiaan.

Näin syntyneen, Cosa Nostraksikin ­(”Meidän asiamme”) kutsutun ­mafian ­toiminta muuttui vähitellen yhä rikollisemmaksi.

Sisiliasta lähti 1900-luvun alussa paljon ihmisiä ­siirtolaisiksi Yhdysvaltoihin, ja he veivät järjestäytyneen rikollisuuden mukanaan Atlantin yli.

Noustuaan valtaan Italiassa 1920-luvulla Mussolini alkoi panna vaikutusvaltaiseksi kasvanutta Sisilian mafiaa kuriin.

Hänen saavutuksensa kuitenkin kumoutuivat, kun Yhdysvaltojen joukot miehittivät Sisilian vuonna 1943 osin amerikanitalialaisten ­mafiosojen, kuten ­Charles ”Lucky” Lucianon, mafiakontaktien avulla. ­

Sisilian mafia oli toiminut siihen asti lähinnä maa­seudulla, mutta sodan jälkeen sen vaikutusvalta levisi myös ­talouselämään ja kaupunkien hallintoon.

Huumeiden salakuljetuksesta tuli mafialle tärkeä ­tulonlähde, ja sen toiminta kansainvälistyi. 1950-luvulla Italian mafia omaksui Yhdysvalloista hallintomallin, jossa johtavat mafiaperheet muodostivat neuvoston.

Vuoden 1900 tienoilla mafia piti otteessaan etenkin Sisilian länsiosaa ja maanviljelysalueita.

Mafialla runsaasti toimintaa

Mafialla jonkin verran toimintaa

Mafialla vain vähän toimintaa

Mafialla ei toimintaa

Miksi mafia syntyi?

Mafian synnyinseuduilla Sisiliassa maan omisti 1800-luvulla rikas yläluokka, joka asui usein itse aivan muualla.

Maita ­hallinnoivat paikalliset palkolliset, joilla oli ­runsaasti vaikutusvaltaa, koska he päättivät köyhien maanmiestensä palkkaamisesta maatöihin.

Italian ­keskus­hallinnon ote Sisiliasta oli löyhä, ja suurtilojen tilanhoitajista kehittyi vähitellen mafia­pomoja, jotka tekivät mitä halusivat ja suosivat ­päätöksissään niitä, jotka auttoivat heitä.

Mafia pidätys 1980-luku

Italian poliisi kovensi otteitaan mafiaa vastaan 1980-luvulla.

© AKG-Images/Mondadori Portfolio

Mitä sitten tapahtui?

Muualle Italiaan syntyi Sisilian ­mafian kaltaisia rikollisjärjestöjä, kuten Campanian Camorra, Calabrian ’Ndran­gheta ja Apulian Sacra Corona Unita.

Niiden sisäiset ja väliset kiistat rohkaisivat oikeuslaitosta taistelemaan kovemmin ottein järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan.

1981

Mafiapomo Stefano Bontaten ampuminen käynnisti verisen mafiasodan.

1984

Tommaso Buscetta ryhtyi poliisin ilmiantajaksi ­poikiensa murhan jälkeen. Hän paljasti kuulus­te­luissa kaiken, mitä tiesi mafian toiminnasta.

1986-67

Il maxiprocessoksi kutsutussa suuroikeudenkäynnissä peräti 344 henkilöä tuomittiin mafiarikoksista. Mafia murhasi ne, jotka oikeus vapautti.

1992

Mafiaoikeudenkäyntien syyttäjä Giovanni Falcone murhattiin pommi-iskulla.

1993

Corleone-mafiaperheen päämies Salvatore Riina vangittiin ja tuomittiin murhista useisiin elinkautisiin vankeusrangaistuksiin.

2006

Riinan seuraaja Bernardo Provenzano vangittiin. Hän oli tehnyt valtakaudellaan mafiasta jälleen ­erittäin tehokkaan rikollisjärjestön.