Pako Alcatrazista

Putkiviidakko antoi idean pakoon Alcatrazista

Alcatrazin vankilassa kärsi tuomiotaan noin 250 yritteliäinä pakenijoina tunnettua vankia, joita muiden vankiloiden kalterit eivät olleet pystyneet pidättele­mään.

Kukaan ei kuitenkaan vielä ollut onnistunut pakenemaan vuonna 1934 perustetusta Alcatrazista, vaikka 36 vankia oli sitä yrittänyt.

Heidät kaikki oli joko saatu kiinni tai ammuttu tai he ­olivat hukkuneet vankilasaarta ympäröivään San Franciscon lahteen.

Nyt näytti kuitenkin siltä, että pako­yritys oli onnistunut, sillä selliosastolta B puuttui kolme vankia. He olivat Frank Morris ja veljekset John ja Clarence ­Anglin. Myöhemmin vartijoille selvisi että myös Allen West -niminen vanki oli ollut ­aikeissa karata mutta ei ollut onnistunut pakenemaan sellistään ajoissa.

Viranomaiset tutkivat koko vankila­saaren sekä läheisen Angel Islandin löytämättä karkulaisia. Lopulta West avasi sanaisen arkkunsa ja alkoi kertoa Yhdysvaltain historian uskaliaimmasta vankilapaosta.

West väitti olleensa pakosuunnitelman ”aivot” ja ­etsineensä tietoisesti heikkouksia vankilan turvajärjes­telyistä. Hän oli muun muassa ilmoittautunut ­vapaaehtoisena työporukkaan, jonka piti maalata vankilan päärakennusta.

Kesällä 1961 West oli saanut selville, että selliosaston ja katon välissä oli ullakko, jossa olleet ilmanvaihtokoneet oli purettu ja viety pois.

Samassa yhteydessä ilmanvaihtoaukot oli muurattu umpeen lukuun ottamatta selliosasto B:tä, jossa Westin, Morrisin ja Anglinien sellit olivat. Osasto B:n yläpuolella ­olevalle ullakolle pääsi kiipeämään ­ilmanvaihtokanavia pitkin, ja sieltä oli mahdollista ryömiä ilmanvaihtokanavia pitkin edelleen katolle ja vapauteen.

West tiesi myös, että kolmeen kerrokseen rakennettujen sellien takana kulki ahdas ja ­pimeä huoltokuilu, jota käytettiin lähinnä korjaustöitä tehtäessä.

Käytävässä kulki ristiin rastiin johtoja ja putkia, ja sen lattiana olivat kerrosten kohdalle asennetut puulankut. Riittävän vahva ja ketterä vanki pystyi Westin mukaan helposti kiipeämään putkia pitkin ullakolle.

West kertoi huomanneensa myös, ­että sellien betoniseinät olivat hiljalleen murenemassa. Vankilan wc-istuimet huuhdeltiin merivedellä, ja suolavesi oli haurastuttanut betonia niin, että sitä pystyi kaivamaan terävällä työkalulla.

Betoni murrettiin lusikoilla

West oli tutustunut Frank Morrisiin ja John ja Clarence Angliniin atlantalai­sessa vankilassa, ja hän kertoi heille ­havainnoistaan. Pesualtaan alla sellin seinässä oli metalliristikon peittämä ilmanvaihtoaukko, josta pääsi sellien takana olevaan huoltokuiluun, West selitti.

Ristikko ei ollut juuri kenkälaatikkoa suurempi, mutta jos sen ympäriltä raaputti betonia noin kymmenen sentin leveydeltä, aukosta mahtuisi juuri ja juuri ryömimään läpi. Morris ja Anglinit ­innostuivat heti suunnitelmasta.

Nelikko pihisti lusikoita ruokasalista, ja syksyllä 1961 he alkoivat kaivaa betoniseinää ristikon ympäriltä betonilat­tiaa vasten teroittamillaan lusikoilla.

Vangit saivat kuunnella musiikkia tunnin ajan joka ilta. Kovaääninen musiikki peitti tehokkaasti alleen seinän kaivamisesta syntyneet äänet, ja kun soitto loppui, nelikko peitti työnsä jäljet betonista, saippuasta ja kostutetusta wc-paperista valmistetulla valeseinällä. ­

Lopuksi he maalasivat valeseinän Westin pihistämällä maalilla. Kun John Anglin keksi valmistaa valeristikon savukelaatikosta ja rengaskan­sioista, seinän naamioiminen kävi entistäkin helpommin.

Valeristikolla miehet pystyivät peittämään pakoaukon muutamassa sekunnissa. Westin arvion mukaan aukon laajentaminen riittävän suureksi kestäisi kuutisen viikkoa, mutta vuodenvaihteen tienoilla työ oli kaikilla neljällä vielä pahasti kesken.

Vasta huhtikuussa 1962 John Anglin sai ensimmäisenä urakkansa valmiiksi. Hän mahtui nipin napin ryömimään ­aukosta huoltokuiluun, joka löyhkäsi ­kuvottavasti merivedeltä ja virtsalta.

Hän kiipesi putkia pitkin ­ullakolle, palasi selliinsä ja piipahti vielä kerran ullakolla pelkästä vapaana olemisen ilosta. ”Routine night” – tavallinen ilta – yövartija kirjoitti osaston lokiin sinä yönä.

Parin päivän kuluttua myös Clarence Anglin sai aukkonsa valmiiksi, ja 11. toukokuuta Morris ryömi ensi kertaa ulos sellistään. ”Tavallinen ilta”, luki lokikirjassa molempina öinä. West oli ainoa, joka ei vielä ollut saanut pakoaukkoaan valmiiksi.

Muut vangit tiesivät pakosuunnitelmista

Seuraavaksi karkurit päättivät valmistaa pakoyötä varten valepäät, joilla he aikoivat huijata yövuorossa olevia vartijoita luulemaan, että he nukkuivat kiltisti vuoteissaan.

Lisäksi miesten piti irrottaa katolle johtavan ilmanvaihtokanavan putki ja valmistaa pelastusliivit, lautta ja meloja. Ensin piti kuitenkin hankkia tarvikkeet ja työkalut, ja kaiken piti ­tapahtua ehdottoman salassa vartijoilta.

Kaikki B-osaston vangit tiesivät, mitä nelikko ­puuhasi öisin, ja monet auttoivat heitä hankkimaan tarvittavia varusteita ja ­jopa säilyttivät niitä karkureiden puolesta omissa selleissään.

Anglinit saivat tehtäväkseen valmistaa valepäät. John sekoitti pesualtaassa betoniseinästä kaavittua laastia, saippuaa ja liimaa.

Hän repi mainoksia kirjastosta lainaamistaan lehdistä ja liimasi niitä irtopään pintaan saadakseen sen ”ihon” näyttämään mahdollisimman ­sileältä. Lopuksi päät maalattiin taide­pajassa käytetyillä öljyväreillä.

Kun päät olivat lähes valmiit, Clarence teki niille hiukset työpaikaltaan vankilan parturista pihistämistään irtohiuksista. Valmiit päät piilotettiin tuuletusristikkojen taakse odottamaan pakoa.

Huovat piilottivat raskauttavat Alcatrazin paon johtolangat

Morris ja Anglinit saattoivat nyt poistua halutessaan selleistään, ja he piilottivat paossa tarvittavat tarvikkeet ja työkalut ullakkokerrokseen.

West taas piti huolen siitä, että he saivat työskennellä rauhassa. Hän oli saanut erään ylivartijan suostumaan siihen, että hän maalaisi ­ullakkokerroksen yksin.

Vartija päästi Westin maalausvälineineen ullakolle ja lukitsi oven tämän perässä. Osa vartijoista ihmetteli käytäntöä, sillä yleensä vangit eivät koskaan saaneet työskennellä yksin.

Ylivartija kuitenkin vaimensi epäilykset toteamalla, että West oli ullakolla lukkojen takana eikä päässyt karkaamaan. Maalaamisen lomassa Westillä oli ­aikaa irrottaa tuuletuskanavan putkea.

Ainoa ongelma oli se, että vartijat saattoivat nähdä hänet selliosaston tuuletuskanavien aukoista, jos he katsoisivat ­oikein tarkasti. West ratkaisi ongelman lakaisemalla tuuletusaukoista tomua ja ­likaa selliosaston käytävälle.

Vartijat ­valittivat asiasta, aivan kuten West oli odottanutkin. Hän ehdotti, että voisi ripustaa huopia ullakon tuuletusaukkojen eteen, jolloin pöly ei pääsisi ­leviämään alempiin kerroksiin.

Vartijat suostuivat ehdotukseen, ja niin karkurit saattoivat perustaa ullakolle työpajan, jossa he saattoivat kaikessa rauhassa valmistella muun muassa lauttaansa.

Kun kalterit oli sahattu, vangit olivat valmiit pakenemaan Alcatrazista

Ullakon suojissa pakovalmistelut etenivät ripeästi. Miehet kokosivat öisin lauttaa ja purkivat tuuletuskanavassa olevaa putkea.

Putki irtosi helposti, mutta sitten Morris ja John Anglin havaitsivat, että katolle johtavassa kanavassa oli ­esteenä kahdet kalterit ja niiden takana teräsristikko, jotka oli pultattu kiinni.

Morrisilta vei kolme yötä vääntää kaltereita niin, että hän pääsi ujuttautumaan niiden lomasta rautaristikon luo. Hän yritti irrottaa pultteja parturista pihistetyllä hiustenleikkuukoneella, mutta ne eivät hievahtaneetkaan.

Sitten West varasti ­pölynimurin moottorin, josta käsistään kätevä Morris teki porakoneen. Pultit eivät kuitenkaan vieläkään suostuneet irtoamaan. Ne oli sahattava poikki.

Morris aloitti työlään urakan työntämällä ruuvitaltan pään pultin ja seinän väliin ja raaputtamalla pulteista ruostetta, jotta hänen valmistamansa sahanterät mahtuisivat rakoon.

Toukokuun lopulla nelikko oli vähällä antaa periksi. Vartijat kovistelivat jatkuvasti Westiä poistamaan ”pölysuojaksi” ripustamansa huovat, sillä ne muodostivat paloturvallisuusriskin.

Samoihin aikoihin John Anglin joutui hylkäämään sadetakkiponttoonin, jonka kimpussa hän oli uurastanut pitkään.

Lauttaan piti tulla kaksi läpimitaltaan 40 senttimetrin suuruista ponttonia, mutta Johnin tekele oli aivan liian pieni, ­eikä sen puinen venttiili toiminut kunnolla. John alkoi tehdä kiireesti uutta ponttooia ja siihen kumista venttiiliä.

Morris puolestaan sai raaputettua pulttien kannoista niin paljon ruostetta, että sahanterä mahtui syntyneeseen ­rakoon, ja hän alkoi sahata pultteja irti. 10. kesäkuuta ristikko saatiin vihdoin irrotettua, ja lautta, melat ja pelastusliivit olivat valmiina käyttöön. Nelikko oli vihdoin valmis pakenemaan.

Vangit katosivat kuin tuhka tuuleen

Kello 21.30 kesäkuun 11. päivän iltana vangit asettelivat paperimassapäät tyynyilleen ja Anglinin veljekset ja Morris ryömivät ulos selleistään ja kiipesivät ­ullakolle odottelemaan Westiä. Tätä ei kuitenkaan kuulunut.

West ei ollut viitsinyt laajentaa sellinsä tuuletusaukkoa riittävän suureksi. Hän oli uskonut voivansa suurentaa aukon potkimalla pakoiltana, mutta betoni ei antanutkaan periksi.

Lopulta Morris ja Anglinit päättivät jättää Westin tavarat odottamaan ullakolle siltä varalta, että tämä pääsisi myöhemmin ulos sellistään. He ryömivät ilmanvaihtokanavaa pitkin katolle ja laskeutuivat talon toisessa päädyssä olevaa ilmastointikanavaa pitkin maahan.

Siellä heitä oli vastassa piikkilanka-aita, mutta yksi toisensa jälkeen he kiipesivät varovasti sen yli. Rantaan päästyään he täyttivät pelastusliivit ja lautan. San Franciscon ja ­Golden Gate -sillan valot kimmelsivät lahden toisella rannalla, kun kolmikko kiipesi lautalle ja työnsi sen vesille.

Sen jälkeen he katosivat pimeään yöhön. Ilta oli ollut tyyni, ja jotkut poliisit uskoivat miesten päässeen pakoon. Toiset taas uskoivat virtausten kuljettaneen karkurit avomerelle.

Etsintäpartio ­löysi itsetehdyn melan kellumasta San Franciscon lahdelta. Pari päivää myöhemmin löytyi muovipussi, jossa oli Anglinin veljesten perheenjäsenten valokuvia ja osoitteita. Seuraavan kahden viikon aikana rantaan huuhtoutui vielä pelastusliivi ja pakolautan riekaleita.

Morrisia ja Anglineita ei koskaan löydetty. Vankilapakoja tutkiva poliisietsivä Michael Dyke totesi vuonna 2009, että koska kolmikon kuolemaa ei ole voitu varmentaa, he ovat yhä etsittyjen rikollisten listalla.