Colleen Stan oli helpottunut, kun sininen Dodge pysähtyi tien laitaan. 20-vuotias Colleen oli lähtenyt liftaamaan jo varhain 19. toukokuuta 1977 ehtiäkseen vielä samana päivänä Westwoodissa Pohjois-Kaliforniassa asuvan ystävättärensä luo.
Nyt hän oli päässyt jo 500 kilometrin päähän kotikaupungistaan Oregonista, ja matkaa oli jäljellä enää runsaat sata kilometriä.
Colleen oli kokenut liftaaja, ja hän oli jo kieltäytynyt parista kyydistä, joita ei pitänyt luotettavina.
”Minne olet matkalla?” etuistuimella istuva nainen kysyi.
”Westwoodiin”, Colleen vastasi.
”Meillä on sama matka. Sisään vain”, ajajan paikalla istuva mies sanoi.
Nuorellaparilla oli autossa myös pieni lapsi, joten Colleen päätteli, että heidän kyytiinsä oli turvallista mennä.
Hetken päästä Colleen istui sinisen Dodgen takapenkillä makuupusseineen tyytyväisenä siitä, että pääsisi nyt ystävänsä luo ennen pimeän tuloa.
Colleenin hämmästykseksi mies kaasutti matkaan renkaat ulvoen sellaista vauhtia, että Colleenin juuri avaaman mehupurkin sisältö purskahti hänen rinnuksilleen.
Kun hän nosti katseensa ylös, hän näki, että mies tuijotti häntä taustapeilistä itsetyytyväinen hymy huulillaan.
Matkan edetessä Colleen alkoi tuntea olonsa hieman epämukavaksi, sillä pariskunta tuntui olevan vähän liiankin kiinnostunut hänen elämästään ja pommitti häntä kysymyksillään auton kiitäessä Kalifornian halki.
”Haittaako, jos me pysähdymme katsomaan tässä lähellä olevia jääluolia?” nainen kysyi noin 60 kilometrin päässä Westwoodista.
20-vuotias Colleen Stan oli kokenut ja varovainen liftaaja, joka oli matkustanut satoja kilometrejä uppo-outojen kyydissä, kun hän päätyi Hookerien autoon.
Colleen myöntyi, sillä hän ei halunnut vaikuttaa kiittämättömältä. Hetken päästä mies käänsi auton metsätielle ja pysäytti sen sitten kuusien alle.
Pariskunta nousi autosta ja lähti kävelemään. Pian miestä ei enää näkynyt, ja Colleen ehti juuri ihmetellä hänen katoamistaan, kun auton ovi kiskaistiin auki. Mies hyppäsi takapenkille ja painoi suuren lihaveitsen Colleenin kaulalle.
”Nosta kätesi ylös”, hän komensi, ja Colleenin totellessa mies väänsi hänen kätensä väkisin selän taakse ja pani niihin käsiraudat.
”Hyvä Jumala, hän tappaa minut”, Colleen ajatteli kauhuissaan, kun mies työnsi hänen päähänsä puisen laatikon, joka esti häntä kuulemasta mitään.
Kidnappaaja – 23-vuotias Cameron Hooker – ei kuitenkaan aikonut tappaa uhriaan, vaan hänellä oli mielessään toinen, julma suunnitelma. Pimeys, joka nyt ympäröi Colleenin, kestäisi vielä seitsemän vuotta.
Uhri joutui ahtaaseen laatikkoon
Sieppaajat ajelivat ympäriinsä tuntikausia odottaen pimeyden laskeutuvan Red Bluffin pikkukaupunkiin, jonka liepeillä he asuivat.
Lopulta Colleenin päässä olevan kymmenen kiloa painavan puulaatikon salvat aukaistiin, ja hän veti ahnaasti raikasta ilmaa keuhkoihinsa.
Hänen kätensä olivat kuitenkin edelleen raudoissa, ja sitten Cameron pani hänelle suukapulan ja sitoi hänen silmänsä liinalla.
”Vauhtia!” mies kivahti ja kiskoi Colleenin sisään talon takaovesta ja vielä 14 askelmaa alas kylmään kellariin.
”Jumala, auta minua! Mitä nämä ihmiset minusta haluavat?” Colleen ajatteli, kun mies käski hänen asettua seisomaan lattialla olevan kylmälaatikon päälle.
Cameron kiinnitti Colleenin käsistä roikkumaan katossa olevaan putkeen ja alkoi sitten riisua hänen vaatteitaan. Colleen saattoi haistaa miehen kehosta lemahtavan hien ja rasvan hajun.
Yhtäkkiä Cameron potkaisi kylmälaukkua niin, että Colleen jäi roikkumaan ilmaan ranteidensa varaan. Sietämätön kipu läpäisi hänen kehonsa, mutta hänen tuskansa näytti selvästi kiihottavan sieppaajaa.
Cameron juoksi portaat ylös ja haki vaimonsa kellariin. Pariskunta riisuutui ja harrasti seksiä pöydällä katosta roikkuvan Colleenin vieressä. Kesken kaiken Cameron nousi, otti seinältä piiskan ja sivalsi sillä Colleenin selkään niin, että tämä huusi tuskasta.
”Turpa kiinni ja rentoudu! Niin tämä on nopeammin ohi”, Cameron ärhenteli.
Piiskattuaan Colleenia aikansa Cameron työnsi taas laatikon Colleenin jalkojen alle ja jatkoi sitten seksiaktia vaimonsa kanssa.
Kun vaimo lopulta kapusi taas portaita ylös, Cameron laski vankinsa maahan. Hän pani tuskien uuvuttamalle uhrilleen kapulan suuhunsa, sitoi tämän kädet ja jalat ja lukitsi puisen laatikon taas tämän päähän.
Kidutus jatkui seuraavina päivinä.
Cameron teki sadistiset tekonsa yksin, ja vain kerran vaimo, Janice, tuli kellariin ja avasi puulaatikon ja sanoi:
”Sinun on hyvä tietää, että olet täällä, jotta minä säästyn tuskalta. Mutta voit olla huoleti, hän ei aio harrastaa seksiä kanssasi.” Janice kysyi myös, mitä Colleen tekisi, jos hän päästäisi tämän vapaaksi.
”Menisin poliisin luo!” Colleen huusi.
”Idiootti!” vaimo vastasi ja lukitsi laatikon.
Seuraavat päivät Colleen harmitteli hätäistä vastaustaan ja kuunteli vasaroinnin ja sahauksen ääniä talossa. Siellä rakennettiin jotakin, ja Colleen aavisteli, että se ei voinut tietää mitään hyvää hänen kannaltaan. Kun hän oli ollut vankina 12 päivää, Cameron esitteli hänelle uuden kidutuslaitteensa.
”Ryömi sisään!” hän käski, ja Colleen kapusi arkkumaiseen puulaatikkoon.
Laatikko oli 2 metriä pitkä, 75 senttiä leveä ja 50 senttiä korkea. Siinä oli kaksinkertaiset seinät, joten se eristi tehokkaasti ääniä ja siitä oli lähes mahdoton paeta.
Colleen pääsi eroon päässään olleesta laatikosta mutta joutui siitä lähtien viettämään lähes kaiken aikansa uudessa arkussa.
Cameron Hooker sai pitkän vankeustuomion teoistaan, joihin vaimo Janicen mukaan kuului myös teinitytön murha. Hooker tunnusti oikeudessa sieppauksen mutta väitti, että ei ollut syyllistynyt kiduttamiseen. Kidutusvälineet kertoivat Colleen Stanin kokemasta helvetistä.
Vanki allekirjoitti sopimuksen
Päivien vaihtuessa kuukausiksi Colleen tottui olemaan pimeässä noin 23 tuntia vuorokaudessa, ennen kuin hänet illalla päästettiin ulos ja hänelle annettiin lasillinen vettä ja kaksi voileipää – joka päivä sama annos.
Colleen tiesi, että kun hän oli niellyt viimeisen palan ateriasta, alkoi kidutus, johon kuului nyt muun muassa kuristamista ja jäsenten venyttämistä.
Colleenin kuukautiset olivat välillä loppuneet ankeissa vankeusoloissa, mutta elokuussa 1977 vuoto alkoi taas ja hänen makuupussinsa ja puuarkku tahraantuivat ja alkoivat haista.
Silloin hän päästi pois kellarista ja kylpyyn ensimmäistä kertaa kolmeen kuukauteen. Siitä lähtien Colleen sai peseytyä kerran viikossa, ja hän sai jopa hammasharjan.
Myönnytyksillä oli kuitenkin hintansa. 25. tammikuuta 1978 Cameron pyysi Colleenia ottamaan pois siteen silmiltään ja ojensi tämän eteen jotain paperia.
Colleen näki sieppaajansa kasvot ensimmäistä kertaa sen hetken jälkeen, kun tämä oli painanut autossa veitsensä hänen kurkulleen.
”Oli kuin olisin katsonut paholaista suoraan silmiin”, Colleen kertoi myöhemmin. Miehen kasvoilla oli sama itsetyytyväinen hymy, jonka Colleen oli nähnyt taustapeilistä kahdeksan kuukautta aiemmin.
”He tietävät, että olet täällä. ’Yhtiö’ on saanut selville, että olet täällä kellarissa, ja se vaatii sinusta 1 600 dollaria rekisteröintimaksua”, Cameron selitti vangilleen.
Colleen ei tajunnut yhtään, mistä Cameron puhui. Tämä ojensi hänelle allekirjoitettavaksi sopimusta, jossa hän myöntyisi alistumaan Cameron Hookerin valtaan ja suostuisi kutsumaan tätä vastedes ”herraksi”.
”Tämä on Saatanan töitä! Entä jos en allekirjoita?” Colleen huusi.
”Siten minä allekirjoitan sen sinun puolestasi ja panen sinut katumaan”, Cameron vastasi.
Colleen kirjoitti nimensä paperiin, jossa luki myös, että siitä lähtien hänen orjanimensä olisi ”K”.
Hän kuunteli kauhun vallassa, kun Cameron kertoi, että ”Yhtiö” oli salainen organisaatio, johon kuului vaikutusvaltaisia miehiä, kuten lääkäreitä, poliiseja ja poliitikkoja, ja joka ei sietäisi minkäänlaista niskoittelua sopimuksen allekirjoittaneilta orjilta.
”He etsivät käsiinsä jokaisen orjan, joka on riittävän tyhmä paetakseen, ja rankaisevat ankarasti. He eivät tunne mitään rajoja eivätkä epäröi vahingoittaa vaikka karkurin perhettä saadakseen hänet käsiinsä”, Cameron lateli.
Lisäksi hän uhkasi soittaa ”Yhtiön” lääkärille, joka katkaisisi Colleenin äänihuulet, jos tämä vastedes huutaisi tai puhuisi liikaa.
”Hyvä on, herra”, Colleen vastasi.
Vankila muutettiin vesisängyn alle
Allekirjoitettuaan sopimuksen Colleen sai uusia oikeuksia. Cameron huomasi, miten paljon hänen vankinsa pelkäsi ”Yhtiötä”, ja oli niin varma siitä, ettei tämä yrittäisi karata, että Colleen pääsi siitä lähtien välillä vankilastaan yläkertaan siivoamaan ja tiskaamaan.
Talossa liikkuessaan Colleen sai ylleen yöpaidan, sillä Janice oli ilmoittanut, ettei halunnut ”K”:n liikkuvan ympäriinsä alasti.
Huhtikuussa 1978 Hookerit muuttivat asuntovaunuun. Colleenille oli rakennettu uusi arkku kehikon sisään Hookerien vesisängyn alle.
”Kapua sisään”, Cameron käski, ja Colleen ryömi vaivalloisesti laatikkoon, joka oli vielä pienempi kuin hänen aikaisempi vankilansa.
Laatikossa oli Colleenin makuupussi sekä alusastia, johon hän voisi tehdä tarpeensa. 38 sentin korkuisessa arkussa ei kuitenkaan päässyt juuri liikkumaan, kun Cameron sulki sen jalkopäässä olevan luukun salvan ja ruuvasi sen vielä varmuuden vuoksi tiukasti kiinni.
Vaikka laatikko oli ahdas ja Colleen kuuli kaiken, mitä pariskunta vuoteessaan puuhaili, hän oli tyytyväinen muutokseen.
Cameron luotti vankiinsa niin paljon, että tämä sai toisinaan jopa mennä ulos pihatöihin. Naapureille Cameron oli kertonut, että Colleen oli heidän kotiapulaisensa.
Colleen vietti kuitenkin edelleen suurimman osan ajasta laatikon pimeydessä, ja syyskuussa 1978 hän kuuli, miten Janice synnytti vesisängyllä.
Nyt talossa oli kaksivuotiaan lisäksi vastasyntynyt vauva, mutta se ei saanut Cameronia luopumaan sadistisista puuhistaan, joihin kuului nyt myös ”K”:n raiskaaminen.
Mies keksi koko ajan uusia keinoja piinata uhriaan. Hän muun muassa poltti Colleenin nännejä ja kidutti tätä sähköllä tv:n pauhatessa, jotta lapset eivät heräisi Colleenin huutoon.
”En tee tätä rangaistakseni sinua vaan koska nautin tästä”, Cameron totesi iloisesti eräänä iltana.
Estääkseen vankiaan pakenemasta Cameron Hooker sulki tämän rakentamaansa laatikkoon. Colleen Stan vietti kuuden vuoden ajan valtaosan vuorokaudesta pienessä arkussa Hookerien vesisängyn alla.
Colleen sai tavata perheensä
Cameron oli niin tyytyväinen orjaansa, että vuonna 1980 tämä pääsi joka päivä laatikosta hoitamaan lapsia vanhempien ollessa töissä. Colleenin ainoa ilo oli nähdä lasten kasvavan. Tytöt kiintyivät hoitajaansa eivätkä aavistaneetkaan, että hän asui laatikossa sängyn alla.
Saman vuoden kesällä Colleenin oltua vankina kolme vuotta Cameron antoi yllättäen hänen soittaa isälleen Riversideen Kaliforniaan.
Seuraavien kymmenen kuukauden aikana isä ja tytär puhuivat pari kertaa, mutta Colleen ei kertonut, missä hän oli. Maaliskuussa 1981 Cameronilla oli vielä suurempi yllätys.
”Yhtiö on suostunut siihen, että pääset tapaamaan perhettäsi”, Cameron ilmoitti ja varoitti, että vierailua valvottaisiin tiukasti.
”Vanhempiesi kotiin asennetaan kuuntelulaitteita, ja puhelinta kuunnellaan. Jos ilmenee ongelmia, vartijat tulevat taloon, ja silloin joku voi loukkaantua”, Cameron kertoi.
Muutaman päivä päästä hän halusi varmistaa, että vanki tottelisi häntä kyselemättä: ”Tunge tämä ase suuhusi ja paina liipaisinta!”
Colleen tarttui sanaakaan sanomatta Cameronin ojentamaan aseeseen, vei sen piipun suuhunsa ja painoi liipaisinta. Kuului kilahdus – asetta ei ollut ladattu. Colleen oli selvinnyt testistä, ja hän sai luvan tavata isänsä.
- maaliskuuta 1981 Cameron vei vankinsa tämän perheen luo.
Koko perhe oli Colleenia ovella vastassa. Colleen tunsi pitkästä aikaa olevansa rakastettu, ja hän oli vähällä purskahtaa kyyneliin mielenliikutuksesta.
Hän olisi halunnut kertoa perheelleen sadistisesta sieppaajastaan mutta pelkäsi liikaa ”Yhtiötä”.
Perhekin kihisi halusta tietää, missä Colleen oli ollut, mutta pelkäsi, että utelu saisi hänet jälleen katoamaan. Vain sisko Bonnie rohkaistui kysymään kerran illan kuluessa:
”Miksi et pitänyt meihin minkäänlaista yhteyttä pitkään aikaan?”
”Minä... minulla ei ollut... rahaa ostaa postimerkkejä tai soittaa. Minulla on ollut todella kiire, öö... puutarhatöissä”, Colleen sopersi.
Vastaus vahvisti perheen epäilyksiä siitä, että kalpeaksi muuttunut ja vaatimattomasti pukeutunut Colleen oli liittynyt johonkin lahkoon tai kulttiin.
Hänen huojennuksekseen kysymykset kuitenkin loppuivat siihen, ja illalla hän sai käydä nukkumaan pehmeään sänkyyn perheensä luona.
Ovikello soi varhain aamulla. ”Nimeni on Mike, ja olen tullut hakemaan tytärtänne Colleenia”, kuului Cameronin ääni oven takaa.
”Colleen, nyt lähdetään!” hän huusi, ja ääni sai Colleenin värähtämään inhosta.
Cameron kertoi perheelleen, että hän ja Colleen olivat rakastavaisia ja että heidän oli nyt jatkettava matkaa.
Colleenin äitipuoli sai otettua kaksikosta kuitenkin valokuvan, ennen kuin he lähtivät. Colleen pelkäsi ”Yhtiön” tarkkailevan ja hymyili siksi iloisesti ja halasi vangitsijaansa.
”Miten vierailu sujui?”Cameron uteli heidän istuuduttuaan autoon.
”Mahtavasti! Kiitos, herra. Olen niin iloinen, että Yhtiö antoi siihen luvan”, Colleen huudahti.
Cameron oli kuitenkin huolissaan, koska Colleenin perhe oli nähnyt hänen kasvonsa. Kotona hän raiskasi Colleenin kovakouraisesti, sulki tämän jälleen arkkuun ja ruuvasi arkun tiukasti kiinni.
Colleen Stan halasi iloisesti sieppaajaansa Cameron Hookeria kuvassa, joka on otettu vierailulla hänen perheensä luona. Koska hän oli kirjoittanut Hookerille myös 29 rakkauskirjettä, monet asiantuntijat arvelivat hänen kärsineen Tukholman syndroomasta. Oikeudessa Stan selitti, että hän oli kirjoittanut kirjeet vain, jottei Hooker kiduttaisi häntä.
Janice vapautti Colleenin
Colleen oli taas suurimman osan vuorokaudesta suljettuna arkkuun, ja saattoi kulua monta päivää niin, ettei hän nähnyt päivänvaloa.
Hänen ruoka-annoksiaan pienennettiin, ja hänen hiuksensa alkoivat irrota tupoittain aliravitsemuksen vuoksi. Ulos hän pääsi vain kidutettavaksi.
Syksyllä 1983 Janice alkoi yhtäkkiä avata kirstua säännöllisesti Cameronin suostumuksella, ja he lukivat yhdessä Raamattua.
Colleen sai vähän vaatteitakin niin, että ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1981 kevään hän ei joutunut olemaan arkussa alasti.
Yhdessä vietetty aika lähensi Colleenia ja lähes samanikäistä Janicea, ja Janice alkoi miettiä, miten mielipuolinen hänen avioliittonsa oli: Colleenia pahoinpideltiin, jotta hän itse säästyi siltä.
Kun Cameron kesällä 1984 alkoi puhua uusien orjien sieppaamisesta ja Colleenin ottamisesta toiseksi vaimokseen, Janicen mitta täyttyi.
- elokuuta Janice sanoi varovasti Colleenille: ”Minulla on sinulle tärkeää kerrottavaa. Ei ole olemassa mitään ’Yhtiötä’. Toivon, että voit antaa minulle anteeksi.”
Kun Colleen ymmärsi täysin, mitä hän oli juuri kuullut, hän romahti ja purskahti itkuun.
”Herra isä, miten olen voinut olla niin tyhmä?” hän ulvoi. Hän tajusi, että olisi voinut paeta vuosia aiemmin saattamatta perhettään vaaraan.
Kun Colleen rauhoittui, naiset päättivät paeta. Colleen pääsi Janicen avustuksella Red Bluffin linja-autoasemalle, josta hän soitti isälleen Riversideen. Vielä ennen bussin lähtöä hän kuitenkin palasi puhelinkoppiin ja soitti kiduttajalleen.
”Minä lähden nyt, etkä sinä voi estää minua!” Colleen sanoi voitonriemuisesti puhelimeen. Hän kuuli, ensimmäistä kertaa koskaan, Cameronin puhkeavan nyyhkytyksiin.
”Hyvästi”, Colleen sanoi ja kuvitteli mielessään, miten Cameronin itsetyytyväinen hymy vihdoin hyytyi. Nyt oli hänen vuoronsa elää.