Näin Kennedyn murhaajaa etsittiin

Yhtäkkiä Dealy Plazan yllä kaikui terävä ääni, ja maasta aivan presidentin auton takaa kimposi asvaltin kappaleita. Clint Hill ei heti tajunnut, mistä oli kyse.

Hän kuuli pamahduksen mutta luuli sen johtuneen renkaan puhkeamisesta. ­Hänen katseensa hakeutui ensin kohti presidentin ­autoa ja sitten taakse ja oikealle, mistä ääni oli kuulunut.

Varapresidentti Johnsonin turvallisuudesta vastannut Rufus Youngblood sitä vastoin reagoi vaistomaisesti ja tönäisi salaman­nopeasti Johnsonin pitkäkseen auton penkille ja heittäytyi suojaamaan tätä ruumiillaan, kuten hänet oli koulutettu toimimaan.

Hetkeä myöhemmin kaikille oli selvää, mistä oli kysymys. Aukiolla kaikui toinen kiväärin­laukaus, ja samassa Kennedy kohotti ­kätensä kurkulleen. Luoti osui presidentin niskaan, ­lävisti sen ja jatkoi matkaansa kuvernööri Connallyn selkään.

Connally vajosi syvemmälle ­istuimellaan, mutta Kennedy istui korkealla luonnottoman jäykkänä. Hän joutui selkäkipujen vuoksi käyttämään tukikorsettia, joka esti häntä nyt lysähtämästä kasaan. Korsetti osoittautui kohtalokkaaksi, sillä se teki presidentistä helpon maalitaulun.

Clint Hill ja John Ready juoksivat kohti presidentin autoa, kun kolmas luoti kuusi sekuntia myöhemmin osui presidenttiä päähän ja repi hänen takaraivonsa auki.

Hill ehti heittäytyä presidentin limusiinin takaluukun päälle juuri ennen kuin autonkuljettaja William Greer polkaisi kaasun pohjaan ja kaahasi sadan kilometrin tuntinopeudella pois Dealy Plazalta.

Texas School Book Depository, Elm Street, kello 12.31

Useat todistajat näkivät Texas School Book ­Depositoryn kuudennen tai seitsemännen ­kerroksen ­ikkunassa savua ja kiväärimiehen.

Moottoripyöräpoliisi Marrion Baker löysäsi kaasua ja jarrutti rajusti. Hän oli vuorenvarma, että laukaukset oli ammuttu seitsenkerroksisen ­Texas School Book Depositoryn katolta.

Baker huomasi lintuparven, joka oli kohonnut ilmaan tiilirakennuksen katolta heti laukausten jälkeen. Hän nousi pyöränsä selästä ja tunkeutui rakennusta ympäröivän väkijoukon läpi. Nainen ­hänen ­takanaan toisteli:

”Häntä on ammuttu, häntä on ammuttu!” Baker ei tiennyt, ketkä olivat saaneet osumia, eikä uskaltanut viedä ajatusta loppuun asti.

Kirjavaraston portailla talonmies Roy Truly näki nuoren poliisin juoksevan kohti. Hän esittäytyi pikaisesti ja kertoi Bakerille nopeimman tien rakennuksen katolle.

Hissi oli varattu, ja Truly lähti harppomaan portaita ylös kannoillaan Baker, joka oli ottanut esiin virka-aseensa. Talonmies oli jo melkein kolmannessa kerroksessa, kun Baker ehti toisen kerroksen tasanteelle. Lasioven läpi hän näki miehen matkalla kapeita paloportaita alaspäin.

Sen enempää ajattelematta Baker pysähtyi, tarttui tiukemmin pistooliinsa, paiskasi lasioven auki ja syöksyi miehen perään. Henkilökunnan keittiön ovella hän näki taas miehen, joka käveli nopein askelin poispäin. Baker pysähtyi, kohotti pistoolinsa ja kehotti häntä tulemaan luokseen.

Mies pysähtyi ja käännähti. Ilmeenkään värähtämättä hän käveli kohti Bakeria ja pysähtyi noin metrin päähän tämän pistoolin piipusta.

Sillävälin Truly oli tullut etsimään Bakeria. Hän kiiruhti kohti keittiötä, josta kuului puhetta. ”Tunnetteko tämän miehen?” Baker kysyi vilkaisten Trulya olkansa yli. ”Kyllä, hän on töissä täällä”, talonmies vastasi.

Baker ei jäänyt miettimään vaan kääntyi kannoillaan ja lähti taas juoksemaan portaita ylös kohti kirjavaraston kattoa Truly ­perässään.

Kukaan ei tiedä, mitä Lee Harvey Oswald ajatteli kohtaamisestaan Marrion Bakerin kanssa, mutta joka tapauksessa 24-vuotias varastomies jatkoi kulkuaan ja poistui rakennuksesta, jossa oli työskennellyt viimeiset viisi viikkoa.

Stemmons Freeway, kello 12.34

Presidentin saattue kiiruhti kohti parin kilometrin päässä sijaitsevaa Parkland Hospital -sairaalaa.

Moottoripyöräpoliisi J. W. Courson puristi tiukasti moottoripyöränsä ohjaustankoa. 3,5 tonnin painoinen limusiini ajoi jatkuvasti aivan kiinni hänen pyöränsä takarenkaassa, ja jos Courson olisi menettänyt tasapainonsa, presidenttiä kuljettava auto olisi murskannut hänet.

Courson oli useaan otteeseen yrittänyt kiihdyttää vauhtiaan ja ottaa etäisyyttä saattueeseen, mutta presidentin autonkuljettaja oli aina kiihdyttänyt niin ikään vauhtia ja imaissut välin kiinni.

Limusiinissa kuvernööri Connally nojautui vaimoaan Nellietä vasten, ja hänen valkoinenpaitansa oli värjäytynyt ampumahaavasta vuotavasta verestä punaiseksi. Takaistuimelta kuului presidentin puolison itku.

”Hän on kuollut, ne ampuivat hänet. Jack, minä rakastan ­sinua”, Jacqueline Kennedy kuiskaili yhä uudelleen kyynelten valuessa poskiaan pitkin. Hänen haavoittuneen aviomiehensä pää ­lepäsi ­hänen sylissään.

Moottoripyöräpoliisit presidentin limusiini perässään kiisivät 120 kilometrin tuntinopeudella pitkin Harry Hines Boulevardia rautatien ylikulkusillalle.

Sitten ajoneuvot jarruttivat ­rajusti, kääntyivät äkkiä jyrkästi vasempaan ja kaahasivat kovaa vauhtia viimeiset kilometrit kohti sairaalaa.

Elm Street, kello 12.36

Kirjavarasto kuhisi poliiseja. Rakennus oli ­suljettu, eikä kukaan saanut poistua sieltä. Lee Harvey Oswald oli kuitenkin jo kaukana.

Toisin kuin Harry Hines Boulevardilla, Elm Streetillä kenelläkään ei tuntunut olevan kiirettä. Poliisi oli sulkenut kadun liikenteeltä, ja tuhannet paikalle saapuneet uteliaat tekivät ­liikkumisen alueella joka tapauksessa mahdottomaksi.

Muutaman sadan metrin päässä kirja­varastolta Oak Cliffiin matkalla oleva bussi oli jo joutunut pysähtymään, kun nuori mies paukutti sen ovea nyrkillään.

Toisella penkkirivillä istuva Mary Bledsoe tunnisti heti Lee Harvey Oswaldin, ­joka nousi bussiin ja maksoi kuljettajalle 23 sentin hintaisen lipun.

Bledsoe oli vuokrannut Oswaldille huoneen muutamaa kuukautta aikaisemmin mutta häätänyt tämän jo viiden päivän kuluttua aggressiivisen käytöksen vuoksi. Bledsoe pani merkille Oswaldin ruskeassa puserossa olevat reiät ja rypistyneet housut ja tuli entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että oli toiminut oikein häätäessään Oswaldin.

Miehen kasvot olivat totiset, eikä hän huomannut ­entistä vuokraemäntäänsä vaan käveli bussin ­takaosaan ja ­istuutui ikkunan viereen. Sieltä hän näkisi ­esteettä Kennedyn ampumapaikan.

Bussi ei kuitenkaan koskaan päässyt Dealy Plazalle saakka vaan pysähtyi kohta uudelleen. Oswald pyysi kuljettajaa jatkamaan matkaa, mutta tungoksessa se oli mahdotonta.

Niinpä Oswald nousi bussista ja lähti kävelemään rivakasti poispäin. Noin 300 metrin päässä hän otti taksin ja pyysi kuljettejaa viemään hänet North Beckley Avenuelle Oak Cliffin kaupunginosaan, mistä Oswald oli vuokrannut huoneen Earlene Robertsilta.

Oak Cliff, Dallas, kello 12.52

Uutinen ampumisesta oli levinnyt. Kolme ­silminnäkijää oli vahvistanut ampujan olleen ­valkoihoinen, noin 30-vuotias, tummatukkainen, hoikka ja noin 170 senttimetrin pituinen.

”Pysäyttäkää vain tässä”, Lee Harvey Oswald sanoi taksinkuljettajalle. William Whaley jarrutti­ ja pysäytti auton jalkakäytävän viereen.

Asiakas oli ollut vaiti koko matkan ajan ja oli ensin antanut osoitteeksi North Beckley 1026, joka sijaitsi parisataa metriä kauempana.

Whaley ei silti pannut pahakseen, että mies halusi jäädä kyydistä jo aikaisemmin. Hänelle riitti, että­ tämä maksoi matkasta dollarin, vaikka taksamittari näytti vain 95 senttiä.

Earlene Roberts oli juuri säätämässä televi­sionsa antennia, kun Oswald tuli sisään ja painui huoneeseensa sanaakaan sanomatta.

Parin minuutin päästä outo vuokralainen tuli taas ulos huoneestaan pukeutuneena valkoiseen pusakkaan, jonka vetoketju oli vedetty ylös saakka kiinni, vaikka sää oli kaunis ja lämmin.

Oswald poistui talosta kiireellä, ja ikkunasta Roberts näki hänen kävelevän bussipysäkille pusakka yhä tiukasti kiinni.

Sitä Roberts ei ­nähnyt, että Oswald piilotteli pusakkansa alla revolveria. Roberts palasi televisionsa ääreen ja jatkoi yrityksiään saada kanavat näkymään.

Leikkaussali 1, Parkland Hospital -sairaala, kello 13.00

John F. Kennedy oli mennyttä miestä. Lääkärit ­jatkoivat silti elvytysyrityksiään, jotta kukaan ei voisi syyttää heitä luovuttamisesta.

Johtava kirurgi tohtori Clark vilkaisi leikkaus­salin kelloa. Dallasin parhaat lääkärit olivat 22 minuutin ajan yrittäneet turhaan pelastaa presidentin henkeä.

Clark oli uuvuksissa annettuaan jakkaralla seisten presidentille paineluelvytystä. Lääkärien sitkeistä elvytysyrityksistä huolimatta presidentin pulssi oli vähitellen heikentynyt ja ­lopulta kadonnut.

Clark astahti alas jakkaralta ja veti valkoisen lakanan Kennedyn kasvojen ylle. Sitten hän kääntyi Jacqueline Kennedyn puoleen ja kuiskasi: ”Miehenne on haavoittunut kuolettavasti.”

”Tiedän”, Jacqueline Kennedy vastasi lähes kuulumattomasti. Kolme kuukautta aikaisemmin hän oli joutunut hautaamaan vain viiden päivän ikäisenä kuolleen lapsensa, ja nyt hän oli ­menettänyt puolisonsa. Kello oli 13, ja 46-vuotias John Fitzgerald ­Kennedy oli kuollut.

Oak Cliff, kello 13.16

J. D. Tippit oli yksi harvoista dallasilaispoliiseista, joita ei ollut hälytetty Dealy Plazalle. Hän oli ­ kuullut ampujaksi epäillyn miehen tuntomerkit poliisiradiostaan jo kolme kertaa.

39-vuotias J. D. Tippit huomasi partioautostaan miehen, joka käveli nopeasti pitkin 10th Streetiä. Mies muistutti hieman ampujaksi epäillyn kuvausta, jota poliisiradiossa oli vähän väliä toistettu viimeisten 25 minuutin ajan.

Tippit lähti hitaasti seuraamaan miestä ja otti samalla yhteyden keskukseen ilmoittaakseen sinne tunnusnumeronsa 78.

Tippit oli toisen maailmansodan veteraani, ja hänet tunnettiin velvollisuudentuntoisena, rauhallisena ja harkitsevaisena poliisina, joka ei yleensä menettänyt malttiaan.

Hän ei hermostunut nytkään, vaikka ei saanut yhteyttä Dealy Plazalta tulevien ilmoitusten ruuhkauttamaan keskukseen.

Tippit yritti taas saada yhteyttä keskukseen, mutta turhaan. Niinpä hän ajoi ­hitaasti kadulla kävelevän miehen vierelle ja viittasi tätä tulemaan auton luokse.

Lee Harvey Oswald pyhähtyi jalkakäytävälle kädet valkoisen pusakkansa taskuissa, kun ­Tippit astui ulos autostaan ja lähti kävelemään häntä kohti. Tippit ei ollut ottanut asettaan esiin ja ­lähestyi Oswaldia täysin rauhallisena.

Yhtäkkiä Oswald veti taskustaan esiin revolverin. Tippit yritti kiireesti tavoitella omaa ­virka-asettaan, mutta liian myöhään. Oswald ampui neljä laukausta suoraan puolustuskyvyttömän Tippitin vatsaan.

Tämä kaatui maahan autonsa vasemman etupyörän viereen ja jäi ­siihen. Oswald otti pari askelta taaksepäin ja palasi sitten tuskissaan vääntelehtivän Tippitin luo. Hän kohotti aseensa vielä kerran, tähtäsi Tippitiä päähän ja veti liipaisimesta.

Oswald lähti juoksemaan pitkin 10th Streetiä pysytellen pensaiden suojassa aina kun mahdollista. Hän oikaisi Patton Streetin varrella olevan talon pihan poikki ja kääntyi sitten vilkasliikenteiselle Jefferson Boulevardille.

Dallasin pääpoliisiasema, kello 13.22

Ensimmäiset partiot ehtivät 10th Streetille, ja ­poliisit kuulustelivat jo silminnäkijöitä.

Kuusi minuuttia Tippitin ampumisen jälkeen Murray Jackson vastaanotti Dallasin pääpoliisi­asemalla ilmoituksen Tippitin murhapaikalta:

”Meillä on epäillyn tuntomerkit. Hän on ­valkoihoinen mies, noin 30-vuotias, noin 170 senttimetriä pitkä, tummahiuksinen, hoikka ja pukeutunut valkoiseen pusakkaan ja tummiin housuihin.”

Yhdenmukaisuus presidentin murhasta epäillyn kuvauksen kanssa oli ilmeinen. Kuusi minuuttia myöhemmin Dallasin poliisipartiot saivat vahvistuksen epäilykselle, joka oli alkanut kyteä kaikkien mielissä: vaikutti mahdolliselta, että mies, joka oli tappanut J. D. Tippitin, oli ampunut myös presidenttiä.

Hardyn kenkäkauppa, Jefferson Boulevard, kello 13.36

Useat todistajat olivat nähneet Oswaldin ­Jefferson Boulevardilla. Katu oli täynnä poliisin murhaajaa etsiviä poliisiautoja.

Hardyn kenkäkaupan 22-vuotias myyjä Johnny Brewer oli kuullut radiosta huonot uutiset: presidenttiä oli ammuttu, samoin kuin jotakuta poliisia 10th Streetillä.

Viimeisten 20 minuutin aikana jostain kaukaa oli ­kuulunut harvakseltaan poliisiautojen sireenien ­ulinaa, mutta nyt sireenien ääni voimistui voimistumistaan.

Brewer arvioi poliisien olevan vain parin sadan metrin päässä, kun liikkeeseen yhtäkkiä ryntäsi nuori mies. Brewerin huomio kiinnittyi lähes välittömästi juuri tulleen asiakkaan omituiseen käytökseen.

Tulija oli hengästynyt, ja hänen hiuksensa olivat sekaisin. Kun kaikki muut kerääntyivät kadulle ihmettelemään, mitä ­oikein oli tapahtunut, tulokas käänsi selkänsä Jefferson Boulevardin hälinälle.

Mies seisoi ­liikkumatta paikoillaan ja tuijotti herkeämättä Breweriä suoraan silmiin. Hiki ­valui noroina ­hänen otsaltaan. Kenkäkauppaan laskeutui painostava hiljaisuus.

Ulkona kadulla poliisiautojen letka teki täyskäännöksen ja lähti ajamaan vastakkaiseen suuntaan; jotkut olivat näet nähneet nuoren miehen ryntäävän kadun toisessa päässä sijaitsevaan kirjastorakennukseen.

Kyseessä oli kuitenkin väärä hälytys. Outo asiakas vilkaisi nopeas­ti olkansa ylitse, ja huomatessaan polii­sien menneen hän poistui kenkäkaupasta ja lähti kulkemaan Jefferson Boulevardia päinvastaiseen suuntaan kuin mihin poliisit olivat ajaneet. Hämmentynyt Brewer päätti seurata miestä.

30 metrin päässä Jefferson Boulevardin varrella Julie Postal oli joutunut poistumaan lipunmyyntikojustaan Texas Theatre -elokuvateatterin edustalla poliisien suljettua kojun.

Postal ­seisoi selin elokuvateatteriin eikä siksi nähnyt, kun Lee Harvey Oswald livahti ­Texas Theatren pimeyteen. Johnny Brewer sen sijaan näki kaiken vähän matkan päästä.

CBS:n uutiset, New York, kello 13.38

Huhut presidentin kuolemasta olivat levinneet ­kuin kulovalkea. Virallista tietoa Kennedyn tilasta ei kuitenkaan ollut vielä julkistettu.

Uutistenlukija Walter Cronkite keskeytti ­puheensa kesken lauseen. 47-vuotias uutisankkuri otti paksusankaiset silmälasinsa päästään ja luki pikaisesti läpi paperin, jonka joku oli juuri tuonut hänen eteensä.

Sitten Cronkite katsoi suoraan kameraan ja sanoi: ”Dallasista tullut mitä ilmeisimmin virallinen sähke kertoo presidentti Kennedyn kuolleen kello 13.00 keskistä normaaliaikaa, kello 14 itäistä normaaliaikaa.”

Cronkite katsahti uutisstudion seinäkelloa ja ­jatkoi: ”Noin 38 minuuttia sitten.”

Yhdysvaltain arvostetuin televisiotoimittaja oli silminnähden liikuttunut, ja hän joutui selvittämään kurkkuaan muutaman kerran ennen kuin saattoi jatkaa: ”Varapresidentti Lyndon Johnson on poistunut sairaalasta. Meillä ei ole tietoa hänen tämänhetkisestä olinpaikastaan.”

Kaikki Yhdysvalloissa seisahtui. Ihmiset ­kaduilla ja toimistoissa purskahtivat itkuun, ja koko kansakunnan valtasi syvä suru ja pelko ­siitä, mitä tulevaisuus toisi tullessaan.

New York Times kirjoitti maapallon muuttuneen yhtäkkiä ”pimeäksi ja kylmäksi paikaksi” ja yhdysvaltalaisten ”odottavan pelon vallassa, mitä maailmassa nyt tapahtuisi”.

Texas Theatre, Jefferson Boulevard, kello 13.50

Poliisit piirittivät Texas Theatrea kenkämyyjä Breweriltä­ saamiensa tietojen perusteella.

Brewer seisoi neljän poliisin ympäröimänä elokuvasalin ovea peittävän raskaan samettiverhon suojissa ja osoitti sormellaan valaistussa salissa olevaa hoikkaa tummahiuksista miestä, joka ­istui yksinään salin kolmanneksi takimmaisella rivillä.

Kolme poliisia lähti etenemään vasemmanpuoleista käytävää, ja Nick McDonald -oikeanpuoleista. Hän ei katsonut epäiltyä vaan muutaman rivin päässä istuvaa lemmenparia, sillä hän ei halunnut säikäyttää murhasta epäiltyä käyttämään taas asettaan.

Ohitettuaan kolmanneksi viimeisen rivin McDonald kääntyi nopeasti ympäri ja veti esiin virka-aseensa: ”Nouse ylös”, hän komensi. Epäilty nousi seisomaan ja nosti samalla hitaasti kätensä ilmaan. Kolme muuta poliisia tulivat myös paikalle.

”Nyt se on ohi”, Oswald puuskahti. Sitten hän löi yhtäkkiä rajusti nyrkillä McDonaldia suoraan kasvoihin. Silmänräpäystä myöhemmin miehet painivat lattialla, ja McDonald jäi pinteeseen Oswaldin alle tämän hapuillessa vyöllään olevaa revolveria.

Kaksi muuta poliisia tuli ­McDonaldin avuksi. Toinen heistä kiersi käsivartensa Oswaldin kaulan ympärille, ja toinen tarttui tämän vasempaan käteen. Siitä huolimatta Oswald onnistui kuin onnistuikin tarttumaan oikealla ­kädellään aseeseensa.

Ase, joka oli vain puoli tuntia aiemmin ­surmannut J. D. Tippitin, heilui vaarallisesti edestakaisin ja kääntyi yhtäkkiä osoittamaan suoraan kohti McDonaldia. Kokeneena poliisina tämä kuitenkin tarttui revolverin rullaan ­estäen siten sitä pyörimästä ja asetta laukeamasta.

Neljäs poliisi iski Oswaldia päähän kiväärinsä perällä, ja McDonald yritti vääntää asetta ­Oswaldin kädestä. Kamppailun tuoksinassa ­Oswald onnistui vetämään revolverinsa liipaisimesta, ja aseen iskuri iskeytyi McDonaldin ­käteen peukalon ja etusormen väliseen ihopoimuun.

Ohut ihokaistale esti asetta laukeamasta. Lopulta McDonald sai aseen väännettyä Oswaldin kädestä ja lyhyt mutta kiivas kamppailu oli ohi. Lee Harvey Oswald oli pidätetty.

Dallasin pääpoliisiaseman parkkihalli, ­sunnuntai 24. marraskuuta kello 11.21

12 tuntia kestäneiden kuulustelujen päätteeksi Oswald oli saanut syytteen sekä Tippitin että ­Kennedyn murhasta. Pysäköintihallissa odotti ­auto viedäkseen hänet poliisiasemalta vankilaan.

Dallasin pääpoliisiaseman pysäköintihallissa oli joukoittain toimittajia ja valokuvaajia seuraamassa Oswaldin siirtoa Dallasin piirikunnan vankilaan.

Heidän joukossaan oli myös Jack Ruby. 52-vuotias yökerhonpitäjä oli Kennedyn murhasta lähtien parkunut lohduttomasti asunnossaan tai vaellellut rauhattomana pitkin ­Dallasin katuja.

Edes rauhoittava lääkitys, joka yleensä piti hänen ailahtelevat mielialansa ­kurissa, ei ollut lievittänyt hänen ahdistustaan, jonka presidentin surevan puolison valokuvat lehdissä olivat aiheuttaneet.

Hitaasti Ruby työnsi kätensä ­taskuunsa tunnustellakseen siellä olevaa revolveria. Vuosikymmenet Yhdysvaltain alamaailmassa olivat opettaneet Rubya kantamaan aina asetta mukanaan.

Yhtäkkiä Oswald ilmestyi näkyviin nuhjuisessa mustassa puserossaan. Hänen ranteensa oli kytketty käsiraudoilla hänen vierellään kulkevan poliisin ranteeseen.

Siinä oli presidentin murhaaja. Ruby veti esiin revolverinsa, otti ­askelen eteenpäin ja ampui metrin etäisyydeltä yhden ainoan laukauksen Oswaldin vatsaan.

Oswald huusi tuskasta ja vajosi polvilleen. Pysäköintihallissa syntyi täydellinen sekasorto.

Yksi poliiseista heittäytyi Rubyn kimppuun, toiset raahasivat pois haavoittunutta vankia, joka oli yhä käsiraudoilla kiinni häntä saattaneessa poliisissa. Kamerat kävivät koko ajan ja välittivät tapahtumat suorana lähetyksenä amerikkalaisten olohuoneisiin.

Leikkaussali 2, Parkland Hospital, sunnuntai 24. marraskuuta kello 13.07

Kaksi päivää aikaisemmin Parkland Hospital -sairaalan lääkärit olivat tehneet kaikkensa ­pelastaakseen presidentti Kennedyn hengen. Nyt he yrittivät pelastaa Lee Harvey Oswaldin. Tilanteen ironia ei jäänyt keneltäkään huomaamatta.

Tohtori Perry kollegoineen oli tehnyt ihmeitä. He olivat tunnin ajan poistaneet litroittain verta Oswaldin vatsaontelosta ja kursineet umpeen vaurioituneita verisuonia.

Vastoin kaikkia odotuksia potilaan tila oli nyt vakaa, ja häntä hoitaneet lääkärit ­alkoivat uskoa, että hän saattaisi sittenkin selviytyä murhayrityksestä hengissä.

Perryn keskustellessa potilaan jatkohoidosta muiden kirurgien kanssa Oswaldin pulssi putosi yhtäkkiä 85:stä 40:een ja pysähtyi sitten ­kokonaan. Runsas verihukka oli aiheuttanut ­Oswaldille ­sydämenpysähdyksen.

Tohtori Perry tarttui kiireesti kirurginveitseen ja teki Oswaldin vasempaan kylkeen viillon. Sitten hän työnsi kätensä potilaan rinta­onteloon ja alkoi hieroa tämän sydäntä kädellään.

Verenhukan vuoksi sydän tuntui oudon tyhjältä ja veltolta. Sydänhieronnasta ei kuitenkaan ollut apua, ei liioin käynnistysyrityksistä suurimmillakaan jännitteillä, ja muutaman ­minuutin kuluttua Perry kollegoineen luovutti.

He olivat tehneet kaikkensa, mutta potilaan henki ei ollut pelastettavissa.

Kello oli 13.07. Lähes minuutilleen kahta vuorokautta aikaisemmin presidentti Kennedy oli todettu kuolleeksi viereisessä leikkaussalissa.

Nyt lääkäri peitti lakanalla hänen murhaajansa kasvot. Presidentin murhaaja Lee Harvey ­Oswald oli kuollut.