Käsite ”sarjamurhaaja” on peräisin 1930-luvun Saksasta, ja Yhdysvalloissa sen otti käyttöön FBI-kriminologi Robert Ressler vuonna 1974.
Ressler haastatteli 1970- ja 1980-luvuilla 36:ta sarjamurhasta tuomittua päästäkseen perille heidän ajattelustaan, sillä hän uskoi siitä olevan apua tulevien sarjamurhien ehkäisemisessä ja murhaajien kiinni saamisessa. Sarjamurhat olivat tuolloin Yhdysvalloissa yleisiä, ja 1980-luvulla Robert Ressler totesi:
”Sarjamurhat ovat kasvaneet epidemisiin mittoihin. Sen tyyppisiä rikoksia, joita nykyään esiintyy, ei nähty samassa laajuudessa 1950-luvulla. Yksilö, joka riistää 10, 12 tai 15 ihmishenkeä, on suhteellisen uusi ilmiö Yhdysvaltojen rikoshistoriassa.”
1980-luvun aikana FBI rekisteröi kaikkiaan 823 aktiivista sarjamurhaajaa, jotka pelkästään vuonna 1987 surmasivat 361 ihmistä (edelleen Yhdysvaltojen ennätys). 1980-lukua kutsutaankin ”sarjamurhaajien vuosikymmeneksi”.
1990-luvulla sarjamurhaajien määrä Yhdysvalloissa laski 724:ään. Suunta on edelleen laskussa, ja viime vuosikymmenellä sarjamurhaajia oli vain 201.
Seksi ajoi sarjamurhaajia
Elokuvissa sarjamurhaajat kuvataan usein erittäin älykkäiksi (esim. Hannibal Lecter Uhrilampaissa), skitsofreenisiksi (Norman Bates Psykossa) tai hurmaaviksi psykopaateiksi (Patrick Bateman Amerikan Psykossa). Todellisuus on usein toinen.
Kukaan ei synny sarjamurhaajaksi. Usein he varttuvat perheissä, joissa isä on poissa tai alistuva ja äiti dominoiva ja joissa esiintyy psyykkistä ja fyysistä väkivaltaa.