Teilaaminen oli erittäin julma ja nöyryyttävänä pidetty kuolemanrangaistuksen muoto, jolla rangaistiin yhteiskunnan pahimmista rikoksista.
Niihin luettiin muun muassa ryöstömurha, maantieryöstö, valtiopetos ja majesteettirikos.
Aluksi tuomittua yleensä kidutettiin, ja hänet mestattiin.
Hänen päänsä iskettiin seipään nokkaan, pyöveli paloitteli hänen ruumiinsa, ja ruumiinosat asetettiin teilipuuhun – eli rattaan päälle korkean seipään nokkaan julkiselle paikalle kaikkien nähtäväksi.
Julma kuolema
Näin rikollisia rangaistiin teilaamalla.
1: Tuomittu sai yleensä mahdollisuuden tunnustaa syntinsä ja anoa Jumalalta armoa ennen teloitusta.
2: Pyöveli oli piinan ja tuskan erikoisasiantuntija. Hän murskasi tuomittujen luut, mestasi nämä ja paloitteli ruumiin. Joskus tuomittu joutui kärsimään päiväkausia ennen kuolemaa.
3: Ruumista ei saanut poistaa, ennen kuin se mädäntyi. Joskus se saattoi olla näytillä useita vuosia, kuten kävi esimerkiksi vuonna 1772 Tanskassa majesteettirikoksesta teloitetun lääkäri J. F. Struenseen tapauksessa.
Joskus tuomittu sidottiin rattaaseen hänen ollessaan vielä elossa, minkä jälkeen pyöveli murskasi hänen luunsa nuijalla tai toisella rattaalla.
Sitten ratas nostettiin nähtäville.
Teloitetun ruumiin annettiin maata teilipuussa usein kunnes se oli niin mädäntynyt, että luut alkoivat irtoilla. Rikoksesta tuomitun ruumiin teilipuuhun asettamisen tarkoitus oli sekä häpäistä tuomittua ylimääräisenä rangaistuksena että toimia varoituksena muille, jotteivät he lankeaisi samaan rikokseen.
Teilaaminen oli käytössä rangaistuksena eri puolilla Eurooppaa keskiajalta lähtien pitkälle 1700-luvulle. Myös Suomessa ja Ruotsissa rikollisia teilattiin aina 1800-luvun alkuun saakka, kunnes se kiellettiin lailla.