Worm&Virus
Tietokonevirus

Milloin ensimmäinen tietokonevirus alkoi levitä?

Vuonna 1982 vain 15-vuotias Rich Skrenta kirjoitti tietokoneohjelman jekuttaakseen kavereitaan. Pian pilasta kehittyi maailman ensimmäinen varsinainen virushyökkäys.

Ensimmäisen kerran tietokoneviruksista puhui matemaatikko John von Neumann jo vuonna 1949. Hän osallistui ensimmäisten tietokoneiden kehittämiseen ja kuvasi teorioissaan, miten tietokoneohjelma voitaisiin saada monistamaan itseään samaan tapaan kuin biologinen virus.

Seuraavina vuosikymmeninä useat alan terävimmät aivot yrittivät kehittää Neumannin kaaveilemia itsensä monistavia ohjelmia. Yksi ensimmäisistä läpimurroista oli vuonna 1971, kun Creeper-ohjelma päästettiin kokeeksi leviämään suljetussa verkossa.

Reilut vuosikymmen myöhemmin – vuonna 1982 – tapahtui ensimmäinen varsinainen virushyökkäys, kun Elk Cloner alkoi saastuttaa tuolloin suosittuja Apple II -tietokoneita.

Tietokonevirus

Elk Cloner -virus oli tarkoitettu käytännön pilaksi, ja se läväytti näytölle tekijän sepittämän runon.

© Worm&Virus

Teini aiheutti virushyökkäyksen

Virushyökkäyksen sai aikaan vain 15-vuotias high schoolia käyvä Rich Skrenta, joka oli kehittänyt talvilomallaan Elk Cloner -viruksen ”tyhmänä käytännön pilana”.

Virus levisi pelilevykkeiden mukana, kun Skrentan kaverit kopioivat pelejä toisiltaan tai vaihtoivat levykkeitä keskenään. Aluksi virus vietti hiljaiseloa, mutta kun saastunutta levykettä käytettiin 50. kerran, Elk Cloner valtasi näytön ja käyttäjä sai lukea lyhyen ilkkuvan runon. Virus ei ollut muuten vaarallinen ja sen sai poistettua koneelta melko helposti.

Jos tietokone käynnistettiin saastuneelta levykkeeltä, Elk Cloner osasi kopioida itsensä kiintolevylle ja saastuttaa seuraavan koneeseen laitetun levykkeen, mikä varmisti sen leviämisen laajemmalle.

Nykyisin virushyökkäykset ovat yleisiä ja virustorjuntaohjelmat siksi tuttuja kaikille tietokoneen käyttäjille.