Yhteenveto
- Taustaa: 1960- ja 70-luvuilla sieppauksista tuli Italiassa varsinainen maanvaiva, ja rikkaiden sukujen vesat olivat alituisessa vaarassa. Sieppaajilla oli useimmiten kytköksiä mafiaan.
- Tapahtumat: Yhdysvaltalaisen öljymiljardöörin J. Paul Gettyn lapsenlapsi John Paul Getty III siepattiin Roomassa vuonna 1973. Gettyn suku ei uskonut sieppausta aidoksi ja kieltäytyi maksamasta lunnaita.
- Seuraukset: Paul Gettyä pidettiin viisi kuukautta vankina ja hänen korvansa lähetettiin lehdistölle ennen kuin suku viimein maksoi.
Paul Getty oli kaunis poika, jolla oli runsaat, pitkät, punaiset kiharat ja pisamia. Kadotessaan 10. heinäkuuta 1973 hänellä oli yllään tiukat farkut, kimaltava T-paita ja jalassaan bootsit, joiden korko oli katkennut.
Vaikka Paul Getty oli vasta kuudentoista, hän oli viettänyt iltaa tavalliseen tapaansa Rooman trendikkäissä baareissa ja yökerhoissa.
Hän viihtyi suihkuseurapiireissä, ja sinäkin iltana hän oli istunut baarissa Rolling Stonesin Mick Jaggerin ja tämän vaimon Biancan, elokuvaohjaaja Roman Polanskin ja poptaiteilija Andy Warholin seurassa.
Katoamisiltanaan hän oli juonut aivan liikaa. Lähdettyään kolmen maissa Treetops-yökerhosta Paulille tuli riitaa ranskalaisen Danielle Devretin kanssa Piazza Navonalla.
Danielle syytti Paulia suureen ääneen siitä, että tämä oli tartuttanut häneen sukupuolitaudin. ”Sinulla ei ole muuta kuin nimesi!”, Danielle huusi läksiäisiksi ja jätti Paulin niille sijoilleen.
Humalainen Paul lähti toikkaroimaan eteenpäin ja jäi matkan varrella tuijottamaan suihkulähdettä, jossa vesi ryöppysi marmorisen poikapatsaan suusta.
Paul Getty oli italialaisten paparazzien suosikkikohde jo ennen sieppausta.
Hänestä tuntui, että patsas oli virnistänyt. Sitten patsas alkoi hymyillä hänelle.
”Vannon, että se hymyili”, Paul kertoi myöhemmin. ”Samassa huomasin, että viereeni pysähtyi henkilöauto, josta nousi kolme miestä. Miehet ottivat minut kiinni ja pakottivat minut auton takajalkatilaan.”
Kaksi sieppaajista istui edessä ja yksi takana jalat Paulin päällä. Miehet lähtivät ajamaan, ja Paul nukahti ja heräsi aamulla kovaan janoon. Kun hän pyysi vettä, miehet antoivat hänelle vain viskiä.
Tokkurassaan hän ei edes ymmärtänyt tulleensa siepatuksi vaan joi matkan aikana omien sanojensa mukaan noin puolitoista pulloa viskiä ja sammui.
Herätessään Paul makasi silmät sidottuna heinikossa krapulaisena ja nälissään. Hän pyysi ruokaa ja sai sieppaajiltaan lautasellisen papuja.
”Tästä lähtien me emme enää puhu sinun kanssasi”, sanoi pavut tuonut mies lopuksi.
Poliisi ei uskonut sieppauksen aitouteen
John Paul Getty III ei todellakaan ollut mikään tavallinen teinipoika. Hänen isoisänsä, öljymiljardööri J. Paul Getty, oli yksi maailman rikkaimmista ihmisistä.
Sieppaus herätti maailmanlaajuista huomiota luultavasti siksi, että se tarjosi tavallisille tallaajille mahdollisuuden kurkistaa upporikkaiden maailmaan ja taivastella rikkaiden järjettömyyttä.
John Paul Getty III oli öljypohatta J. Paul Gettyn pojanpoika. Paul menetti korvansa isoisänsä itaruuden vuoksi.
Valitettavasti draama oli maksaa siepatun Paulin hengen. Pari päivää kaappauksen jälkeen, 12. heinäkuuta, Paul Gettyn äiti Gail Getty sai puhelun. Paulin vanhemmat olivat eronneet, ja äiti asui Roomassa Trasteveren kaupunginosassa Paulin kolmen nuoremman sisaruksen kanssa. Paul ei asunut enää kotona, vaikka hän oli vasta kuusitoistavuotias.
Hän majaili tyttöystävänsä tai ystävänsä Marcelin luona, eikä hänen äitinsä enää edes yrittänytkään pysyä perillä poikansa menemisistä. Tämä kulki omia polkujaan ja oli tuon tuostakin vaikeuksissa.
Nyt soittaja sanoi, että Paul oli siepattu ja että sieppaajat ilmoittaisivat vaatimiensa lunnaiden määrän lähiaikoina.
Gail pyörtyi järkytyksestä. Kun hän tuli tajuihinsa, koko muu maailma oli jo saanut tietää, että Gettyn suvun jälkeläinen oli siepattu.
Sieppaajat olivat soittaneet myös tiedotusvälineille, jotka heittäytyivät innolla mehevän jutun kimppuun.
Nuori Paul Getty oli jo niittänyt kyseenalaista mainetta hurjastelemalla ympäri Roomaa Harley Davidson -moottoripyörällään, huumeiden ja alkoholin käytöllään ja naisjutuillaan sekä näyttäytymällä trendikkäissä yökerhoissa rikollisten ja julkkisten kanssa.
Toisaalta hänen sanottiin olevan myös erittäin lupaava kuvataiteilija, ja hän ansaitsi rahaa hämäräbisnesten ohella myös myymällä maalaamiaan tauluja ja valmistamiaan koruja turisteille.
Nuori Paul Getty oli saanut pitkien punaisten kiharoidensa, epäsovinnaisen elämäntyylinsä ja vasemmistosympatioidensa vuoksi medialta lempinimen ”kultainen hippi”.
Sieppaajien ilmoitettua lehdille, että John Paul Getty III oli heidän vankinaan, heinäkuun 13. päivän lehdissä luki muun muassa ”Kultainen hippi kadonnut” ja ”Öljyprinssi siepattu”.
Italian media ei ottanut Paul Gettyn katoamista täysin vakavissaan, eikä poliisikaan peitellyt käsitystään siitä, että hän olisi lavastanut sieppauksensa rahoittaakseen kallista elämäntapaansa.
Huolimatta siitä, että vuosina 1960–1973 Italiassa oli siepattu 320 rikkaiden sukujen vesaa ja sieppauksista oli tullut lähestulkoon kansallisurheilua Italian rikollispiireissä, ”kultaisen hipin” sieppaus herätti mediassa enemmänkin närkästystä kuin huolta.
Italialainen Il Messaggero -sanomalehti epäili heinäkuun 13. päivän numerossaan, oliko mitään rikosta ylipäätään tapahtunut ja otsikoi juttunsa ”Sieppaus vai sumutus?”
Poliisin kuulustellessa Paul Gettyn ystäviä ja tuttavia kävi kaiken lisäksi ilmi, että Paul oli toistuvasti leikitellyt ajatuksella oman sieppauksensa järjestämisestä, jotta hän voisi ostaa lunnailla Marokosta palatsin, jossa hän ja hänen ystävänsä voisivat vapaasti käyttää aineita.
Paul oli myös innostunut valtavasti Graham Greenen romaaniin perustuvasta elokuvasta Tädin kanssa maailmalla, jonka juonen ytimenä on lavastettu sieppaus, jossa lunnasvaatimuksen mukana postissa lähetetään sormi.
Jean Paul Getty rakennutti rahoillaan muun muassa Getty Villan, jossa on 44 000 antiikin Kreikan ja Rooman esinettä.
Vanha Getty oli saituri
Paul Gettyn isoisä J. Paul Getty upotti ylenpalttisesti rahaa taiteeseen ja kulttuuriin sekä kauniisiin naisiin, mutta oli muuten sietämättömän saita.
Vuonna 1957 Fortune Magazine nimesi J. Paul Gettyn Yhdysvaltojen rikkaimmaksi mieheksi ja veti Gettyn suvun valokeilaan. Julkisuus seurasi J. Paul Gettyä lopun ikää, sillä itara, suorapuheinen öljymiljonääri oli kuin lihaksi tullut Roope Ankka.
J. Paul Gettyllä oli paitsi loistava liikevainu myös silmää naisille. Vanha Getty sai kaikkiaan viisi poikaa neljän eri vaimonsa kanssa, minkä lisäksi hänellä oli pitkä liuta rakastajattaria.
60-vuotiaana Getty kehui olleensa yhtenä päivänä sängyssä viiden eri naisen kanssa. Hän jopa jätti liiketoimintansa vuosiksi 1917–1919 voidakseen keskittyä naisten naurattamiseen.
Naisiinsa vanha Getty käytteli avokätisesti rahaa, mutta muuten hän piti kukkaronnyörinsä tiukalla.
Hän antoi muun muassa asentaa Britanniassa sijaitsevaan kartanoonsa palveluskuntaa ja liiketuttavia varten kolikkopuhelimen. Näin kartanon puhelinlaskut pysyivät kurissa.
Toinen miljardöörin säästöniksi, jota hän aina noudatti, oli käyttää kirjekuoret uudelleen.
Taidehankinnoissa hän ei säästellyt. Vuonna 1953 hän perusti J. Paul Getty -säätiön erityisesti kuvataiteiden tukemiseen, ja Gettyn säätiö on nykyisinkin maailman varakkain taidesäätiö.
Vanha Getty panosti erityisesti antiikin veistoksiin ja maalaustaiteeseen ja perusti vuonna 1954 yksityiskokoelmistaan J. Paul Getty -museon Kaliforniaan. Nykyisin museo toimii Malibussa ja Los Anglesissa.
J. Paul Getty kuoli 83-vuotiaana sydänkohtaukseen.
Isä ja isoisä eivät halunneet maksaa
Kun sieppaajat soittivat Paulin äidille Gail Gettylle ja kertoivat haluavansa miljoonia dollareita, äiti yritti vedota siihen, että hänellä ei ollut sellaisia rahoja.
Soittaja ei ottanut selittelyä kuuleviin korviinsa, vaan käski äidin pyytää rahat Englannista, missä sekä Paulin isä että isoisä asuivat.
Paulin äiti Gail ei suinkaan ollut saanut miljoonia erotessaan John Paul Getty II:sta. Myöskään Paulin isä John Paul Getty II ei olisi pystynyt maksamaan lunnaita myymättä osaa omaisuudestaan, mitä hän ei missään tapauksessa halunnut tehdä.
Getty tienasi valtavasti Saudi-Arabian öljyllä.
Siepatun Paulin 80-vuotias isoisä J. Paul Getty kieltäytyi hänkin maksamasta pojanpojastaan vaadittua summaa: ”Minulla on neljätoista lastenlasta. Jos maksan yhdestä, kaikki neljätoista siepataan.”
Isoisä ei ollut koskaan salannut sitä, että oli katkerasti pettynyt pojanpoikaansa Pauliin. ”Yksikään Getty ei saa olla hippi eikä narkomaani”, hän sanoi usein.
Vanha Getty oli suivaantunut nuoren Paulin muutaman vuoden takaisesta manifestista, jossa tämä oli sanoutunut irti suvun rikkauksista ja julistanut:
”Minä olen paennut loistoautosta ja luottokorttien ulottuvilta.
Säälin tämän maailman rikkaita. He ovat kärsivä vähemmistö, jonka aliravitsemus on henkistä laatua.”
Paulin ystävät olivat vakuuttuneita siitä, että hänet oli siepattu. Paulin tyttöystävä, saksalainen Martine Zacher, kokosi tuttavansa etsimään Paulia kaikkialta Roomasta.
Tästä ei kuitenkaan löytynyt jälkeäkään. Viimeinen, joka oli nähnyt hänet, oli Danielle Devret, jolla ei ollut aavistustakaan siitä, mihin Paul oli lähtenyt sen jälkeen, kun he olivat riitaantuneet Piazza Navonalla.
Noin viikon kuluttua, 16. heinäkuuta 1973, Paulin äiti sai käsin kirjoitetun kirjeen, jossa Paul vakuutti, että kyse oli oikeasta sieppauksesta eikä huijauksesta:
”Rakas äiti, olen maanantaista lähtien ollut sieppaajien vankina. Pyydän, ettet vaaranna henkeäni ja pakota heitä tappamaan minua. Jos rakastat minua, maksat sieppaajien vaatimat lunnaat. Jos et maksa, he katkaisevat minulta sormen ja lähettävät sen postissa. Lupaa minulle, ettet kerro poliisille tai he tappavat minut. Rakastan sinua.”
Paul ei maininnut lunnaiden suuruutta kirjeessään, mutta olipa summa mikä tahansa, äidillä ei ollut, millä maksaa. 24. heinäkuuta 1973 saapui uusi kirje, jossa vaadittiin seitsemäätoista miljoonaa dollaria, mikä vastaa nykyrahassa noin 90:tä miljoonaa dollaria.
Gail Getty oli epätoivoinen. Hän ei pystyisi mitenkään hankkimaan niin suurta summaa, koska pojan isä ja isoisä eivät halunneet auttaa vaan kieltäytyivät uskomasta, että Paulia oli ylipäätään siepattu.
Lunnaista keskusteleminen oli vaikeaa, koska vanha Getty ei ollut oman poikansa kanssa puhevälissä.
John Paul Getty II ja tämän toinen vaimo olivat ajan hengen mukaisesti antaneet tyttärelleen mielikuvituksellisen nimen Tara Gabriel Galaxy Gramophone, mikä oli isoisän mielestä siinä määrin sopimatonta, että hän pani välit poikki poikansa kanssa.
Myöskään Paulin isästä John Paul Getty II:sta ei tuntunut olevan lunnasasiassa suurta hyötyä.
Isä oli pahasti riippuvainen heroiinista, ja hänen todellisuudentajunsa tuntui kadonneen kokonaan sen jälkeen, kun hänen toinen vaimonsa Talitha oli pari vuotta aikaisemmin kuollut heroiinin yliannostukseen.
Paul Getty II oli heroiinikoukussa. Hänen toinen vaimonsa Talitha Pol oli kuollut yliannostukseen vuonna 1971.
John Paul Getty II saattoi yhtenä hetkenä vaatia lastensa huoltajuutta näiden äidiltä itselleen, ja seuraavassa hetkessä hän ei halunnut kuullakaan lapsistaan.
Paulin hyvinvointi ei ollut isän tärkeysjärjestyksessä korkealla: ”Jos maksaisin sen kamalan pojan lunnaat, minun pitäisi myydä kallisarvoinen kirjakokoelmani”, hän valitti silloiselle naisystävälleen.
Sillä välin kun Paulin suku pallotteli lunnasvaatimusta toinen toiselleen, Italian poliisille ja tiedotusvälineille tulvi eri puolilta maailmaa vinkkejä, joiden mukaan siepattu John Paul Getty III oli nähty muun muassa Korsikalla, Pariisissa, Etelä-Amerikassa, Texasissa, Münchenissa ja isoisänsä huvijahdilla Välimerellä.
Italialaiset sanomalehdet saivat huijareilta väärennettyjä lunnasvaatimuksia Etelä-Amerikasta saakka.
Olemattomat havainnot ja perättömät kiristyskirjeet olivat omiaan entisestäänkin vahvistamaan poliisin ja viranomaisten uskoa siihen, ettei Gettyn suvun perillistä ollut kaapattu vaan tämä vain piileskeli.
Todellisuudessa Paul oli sieppaajien vankina Napolin lähellä vuoristossa muutaman sadan kilometrin päässä Roomasta.
Paulia siirrettiin vähän väliä hökkelistä toiseen, ja hänen vartijansa vaihtuivat jatkuvasti. Vartijoilla oli aina nailonsukka päässään, ettei hän pystyisi tunnistamaan ketään sieppaajistaan jälkeenpäin.
Sieppaajat seurasivat tarkkaan tiedotusvälineiden uutisointia tapauksesta. Heille tuli täytenä yllätyksenä se, että Gettyn suku vain vitkasteli eikä rahoja alkanut kuulua, vaikka upporikas isoisä oli heti sieppauksen jälkeen vakuuttanut lehdille, että lunnaat järjestyisivät.
Sieppaajat tulivat päivä päivältä epätoivoisemmiksi, ja he pakottivat Paulin kirjoittamaan uusia kirjeitä lehdille:
”Jos ette maksa kahdenkymmenen päivän kuluessa, ette tule näkemään minua enää elävänä. Jos välitätte minusta edes vähän, ja toivottavasti välitätte, niin autatte minut pois tästä helvetistä.”
Lunnassumma pieneni kirje kirjeeltä, mikä ei lisännyt poliisin uskoa siihen, että kyse olisi aidosta sieppauksesta.
Kuukauden kuluttua rahasumma oli laskenut viiteen ja puoleen miljoonaan dollariin, mikä vastaa nykyrahassa noin 30:tä miljoonaa dollaria.
Jälkeenpäin Paul kertoi epäilleensä, pääsisikö hän ikinä elävänä arvaamattomien sieppaajiensa käsistä.
Välillä sieppaajat kohtelivat häntä kuin ystävää, mutta toisinaan he tekivät selväksi, etteivät he tuntisi tunnontuskia, jos joutuisivat tappamaan Paulin.
Sieppaajat kertoivat aikovansa lähettää hänet paloina postissa hänen sukulaisilleen.
Sieppaajat surmasivat yhden omistaan
Viimeistään elokuun lopulla Paulille tuli täysin selväksi, että sieppaajat olivat päättäneet saada vaatimansa rahat eivätkä kaihtaneet mitään keinoja päästäkseen päämääräänsä.
Eräänä päivänä yksi hänen vartijoistaan oli unohtanut vetää nailonsukan päähänsä, jolloin Paul pääsi näkemään miehen kasvot.
Muu joukkio otti kiinni kasvonsa vahingossa paljastaneen miehen, vei tämän ulos ja ampui hänet siihen paikkaan.
Sitten he polttivat toverinsa ruumiin ja heittivät hänen hiiltyneet jäännöksensä autiolle tontille Napolinlahden rantaan.
Kun palanut miehen ruumis seuraavana päivänä löytyi, tiedotusvälineet julistivat, että ruumis oli mitä suurimmalla todennäköisyydellä Paul Getty.
Paulin äidin suureksi helpotukseksi oikeuslääketieteellinen tutkimus osoitti, että vainaja ei mitenkään voinut olla Paul.
”Jos ette maksa, saatte hänen ruumiinsa. Jos kerran haluatte, että hän kuolee, niin käyköön sitten niin.”
Sieppaajat soittivat Gail Gettylle ja tämän asianajajalle lähes päivittäin. Pojan isoisä oli lisäksi pestannut Yhdysvaltojen tiedustelupalvelun CIA:n entisen agentin James Chasen ja lähettänyt tämän Roomaan selvittämään asiaa, koska pojan isästä ei siihen ollut.
Isoisä edellytti myös, että James Chase vastaisi neuvotteluista sieppaajien kanssa.
Epäluuloinen vanha Getty oli palkannut nimenomaan entisen tiedustelupalvelun agentin järjestämään pojanpoikansa vapautusta, jotta tämä onkisi samalla selville, oliko Paul lavastanut sieppauksensa ja oliko hänen äitinsä Gail mukana juonessa.
Sieppaajien otteet kovenivat
Aluksi Paulin sieppaus ei ollut kiinnostanut kuin sensaatiolehdistöä, mutta nyt asian parissa häärivät Italian poliisi, Paulin äiti Gail ja hänen asianajajansa sekä vanha Getty palkkaamansa entisen CIA:n agentin välityksellä.
Sieppaajat eivät enää tienneet, keneen heidän kannattaisi olla yhteydessä.
He ratkaisivat asian soittamalla vuoron perään eri asianosaisille ja lähettämällä kirjeitä lehdistölle. Viesti oli kuitenkin kaikille sama: ”Jos ette maksa, saatte hänen ruumiinsa. Jos kerran haluatte, että hän kuolee, niin käyköön sitten niin.”
Sieppaajien lopullinen vaatimus oli 2,8 miljoonaa dollaria. James Chase yritti edelleen itsepintaisesti tingata summaa puoleen miljoonaan, mikä vastaa nykyrahassa noin 2,5:tä miljoonaa dollaria.
Sieppaajat eivät kuitenkaan enää suostuneet alentamaan lunnasvaatimustaan.
”Hänen sukunsa ei kuulu maailman köyhimpiin, ja me olemme nyt päättäneet, että tästä jutusta on tultava loppu tavalla tai toisella.”
Loputon viivyttely alkoi käydä heidän hermoilleen, sillä Paul oli ollut heidän vankinaan jo pian kolme kuukautta, eikä edes lunnassumman suuruudesta ollut vielä sopua.
Il Messaggero -lehti sai 5. lokakuuta 1973 sieppaajilta uuden Gettyille osoitetun uhkavaatimuksen:
”Gettyn suvulla on 15 päivää aikaa maksaa Paulin lunnaat. Jos aikaraja menee umpeen, lehti saa postilähetyksen, jossa on Paulin korva ja hiuskiehkura. Jos perhe ei sen jälkeen välittömästi maksa lunnaita, tapamme Paulin. Hänen sukunsa ei kuulu maailman köyhimpiin, ja me olemme nyt päättäneet, että tästä jutusta on tultava loppu tavalla tai toisella.”
Sieppaajat leikkasivat Paulilta korvan
Paul pysyi selvillä tilanteen kehittymisestä sieppaajijlla olleen radion välityksellä. Hän pelkäsi koko ajan, että he ryhtyisivät sanoista tekoihin ja toteuttaisivat uhkauksensa.
Hänen pelkonsa kävi toteen varhain aamulla 21. lokakuuta. Ennen aamunkoittoa Paul pantiin istumaan puupölkylle vajassa, jossa häntä pidettiin vankina.
Hän toisteli itsekseen hiljaa: ”Ajattele huomista, ajattele huomista, huomenna kaikki on taas hyvin.”
Paulilla oli side silmillään, joten hän ei nähnyt, mitä sieppaajat tekivät.
Hän kuuli kalahduksia ja kahden toisiaan vastaan hankautuvan metalliesineen äänen. Sitten yksi sieppaajista sanoi toiselle:
”Ota vesi ja jodi valmiiiksi.”
”Koskeeko se?” Paul sai kysyttyä.
”Totta kai koskee”, kuului suora vastaus.
”Annatko nenäliinan?” pyysi tärisevä Paul, ja sai sieppaajilta kangasliinan. Hän väänsi liinasta itselleen suukapulan ja tunki sen hampaidensa väliin.
Sitten hän tunsi kuinka jotakin terävää painettiin hänen oikeaa korvanlehteään vasten, ja hän kuuli paperin repimistä muistuttavan äänen.
Kuvassa juuri vapaaksi päässyt Paul näyttää korvan leikkaamisen jälkiä Italian poliisille.
Hän ei ehtinyt edes tuntea kipua eikä päästää ääntäkään, kun yksi sieppaajista jo alkoi kääriä sidettä hänen päänsä ympärille.
Toiset sieppaajat kehuivat häntä: ”Sinä se olet sisukas tyyppi. Tosi sisukas.”
Sieppaajat antoivat Paulille jäykkäkouristusrokotteen ja penisilliiniruiskeen, mutta verenvuotoa he eivät saaneet tyrehdytettyä millään.
Pään ympärille kiedottu side oli hetkessä aivan veressä, ja pian verta alkoi valua lattialle.
Verilammikon lattialla kasvaessa Paulia alkoi heikottaa. Maailma alkoi kieppua hänen silmissään, ja hän valahti pyörtyneenä lattialle.
Kun hän muutamaa tuntia myöhemmin heräsi, lauma rottia kiipeili hänen päällään ja lipitti hänen hyytynyttä vertaan.
Korva viipyi postissa kolme viikkoa
Gettyn suku ja koko maailma koki järkytyksen, kun Il Messaggero -lehti sai 10. marraskuuta 1973 postipaketin, jossa oli Paulin korva ja veren tahrima punainen hiuskiehkura.
Paketti oli viipynyt postilakon vuoksi matkalla kolme viikkoa. Kun paketti viimein avattiin, kukaan korvan nähnyt ei enää väittänyt sieppausta lavastetuksi.
Äiti tunnisti hiuskiehkuran ja korvan, mutta isä oli edelleen epäluuloinen.
Kuultuaan, että hänen entinen vaimonsa oli tunnistanut korvan, hän totesi: ”Se nyt ei erottaisi korvaa kinkkuviipaleesta.”
Epätoivoinen ja vihainen Gail lähetti valokuvasuurennokset irtileikatusta korvasta Paulin isälle ja isoisälle Britanniaan, jotta nämä saisivat omin silmin nähdä, mitä sieppaajat olivat tehneet.
Kuvilla ei kuitenkaan ollut toivottua vaikutusta. Paulin isä ilmoitti suostuvansa maksamaan miljoona dollaria, mutta sen vastineeksi hän halusi Paulin kolmen nuoremman sisaruksen huoltajuuden itselleen.
Lisäksi lapset pitäisi lähettää hänen luokseen Britanniaan ensimmäisellä mahdollisella lennolla, mihin Gail ei suostunut.
Vanhempien jatkaessa kiistelyään sieppaajat lähettivät uuden uhkauksen, jossa he kertoivat leikkaavansa Paulilta seuraavaksi toisen korvan ja sen jälkeen palan kerrallaan.
Hädissään Gail kirjoitti avoimen kirjeen Yhdysvaltojen presidentille. Hän pyysi, että presidentti Richard Nixon ylipuhuisi vanhan Gettyn tinkimään periaatteestaan olla maksamatta kiristäjille ja maksamaan pojanpoikansa lunnaat.
Ei ole tietoa, reagoiko Nixon vetoomukseen, mutta vain kahden päivän kuluttua lehdet tiesivät kertoa, että Gettyn suku oli viimein hellittämässä kukkaronnyörejään.
Paulin isä ja isoisä suostuivat nyt yhdessä maksamaan sieppaajien vaatimat 2,8 miljoonan dollarin lunnaat ja sopivat keskenään, minkä osuuden kukin maksaisi.
Vanha Getty vähensi lunnaat verotuksessa
Isoisä oli valmis pulittamaan 1,8 miljoonaa dollaria, koska sen summan hän pystyi vähentämään verotuksessa.
Lisäksi hän oli valmis lainaamaan Paulin isälle lunnassummasta puuttuvan miljoonan, jonka tämä joutuisi maksamaan takaisin neljän prosentin vuosikorolla.
Sieppaajat halusivat rahat Italian liiroina, mikä tarkoitti yli sataa kiloa seteleitä. Rahat pakattiin kolmeen suureen säkkiin, ja James Chase lähti joulukuun 7. päivän aamuna ajamaan rahojen kanssa Roomasta kohti etelää.
Sieppaajat olivat käskeneet Chasea ajamaan Roomasta Italian eteläkärkeen Calabriaan johtavaa moottoritietä täsmälleen 80 kilometrin tuntivauhtia.
Getty Center -museokeskus Los Angelesissa esittelee Euroopan ja Yhdysvaltojen taidetta keskiajalta nykypäivään.
Sieppaajat heittäisivät soraa auton tuulilasiin merkiksi, kun Chasen pitäisi pysäyttää ja nostaa rahasäkit tien sivuun. Saatuaan rahat sieppaajat vapauttaisivat vankinsa parin päivän kuluttua.
Sovittuna päivänä oli yllättäen kauhea lumipyry, ja Chase joutui ajamaan paljon sovittua hitaammin. Ajettuaan 460 kilometriä kohti etelää äärimmäisen huonossa kelissä hän kääntyi takaisin.
Samana iltana kello 23 sieppaajat soittivat Paulin äidille Gailille. Soittaja oli raivoissaan siitä, että suunnitelma oli mennyt mönkään ja huusi ja räyhäsi, mutta lopulta sieppaajat lupasivat, että Chase saisi yrittää rahojen luovuttamista uudelleen viiden päivän kuluttua.
- joulukuuta kaikki sujui lopultakin niin kuin piti. Chase lähti ajamaan etelään vievää moottoritietä, ja siviiliasuinen poliisi seurasi häntä tavallisella henkilöautolla.
Kun sieppaajat heittivät soraa Chasen auton ikkunaan, poliisi näki heidän käyttämänsä Morris Minin ja sai auton rekisterinumeron ylös.
Chase pysäytti autonsa ja nousi ulos. Häntä odotti kumaraselkäinen mies, joka tähtäsi häntä pistoolillaan. Tienpenkan takaa nousi vielä kolme miestä, joilla oli kasvot peittävät kommandopipot päässä.
Mitään puhumatta miehet ottivat rahasäkit ja viittilöivät Chaselle, että tämän tulisi lähteä ajamaan pois. Sitten he hävisivät penkereen taakse painavia rahasäkkejä raahaten.
Vain kaksi pikkutekijää tuomittiin
Tammikuussa 1974 yhdeksän italialaismiestä otettiin kiinni epäiltynä Paul Gettyn sieppauksesta.
Miehet pidätettiin siepatun kertomuksen, lunnasrahat toimittaneen entisen agentin James Chasen ja lunnaiden luovutusta varjostaneen poliisin silminnäkijälausuntojen perusteella.
Monet epäillyistä olivat joko huumekauppaan, laittomaan asekauppaan ja kiristykseen erikoistuneen eteläitalialaisen Calabrian mafian Ndranghetan jäseniä tai heillä oli kiinteät yhteydet siihen.
Pidätettyjen joukossa olivat muiden muassa mafiaperheen päällikkö Girolamo ”Don Mommo” Piromalli ja alipäällikkö Saverio ”Saro” Mammoliti.
Molemmat vapautettiin todisteiden puuttuessa, mm. siksi, että Paul Getty ei pystynyt täysin varmasti tunnistamaan sieppaajiaan, joiden kasvot oli aina naamioitu.
Vain kaksi pikkutekijää tuomittiin sieppauksesta vankeuteen.
Sieppaajat jättivät Paulin tien poskeen
Paulin äiti Gail odotti seuraavat kaksi vuorokautta sydän syrjällään sieppaajien soittoa.
Hän pelkäsi, että sieppaajat olivat ottaneet rahat mutta eivät vapauttaisi panttivankiaan sovitusti. Myöhään illalla joulukuun 14. päivänä sieppaajat kuitenkin soittivat.
Jo tutuksi käynyt ääni sanoi tällä kertaa suorastaan ystävälliseen sävyyn: ”Saat pitää kiirettä. Lähde saman tien ajamaan! Me jätämme Paulin moottoritien varteen Napolin eteläpuolelle kello 1.30. Löydät hänet sieltä.”
Gail lähti ajamaan kohti etelää tietäen hyvin, että ehtisi Napoliin asti aikaisintaan neljän aikaan aamuyöllä.
Samanaikaisesti sieppaajat valmistelivat Paulin vapauttamista. Hänet puettiin upouusiin vaatteisiin: valkoiseen paitaan, villapaitaan, flanellihousuihin ja sinisiin sukkiin.
Sieppaajat vannottivat Paulia olemaan puhumatta, ja ajaessaan mutkittelevia vuoristoteitä pitkin kohti moottoritietä he kiistelivät siitä, pitäisikö Paul sittenkin tappaa, koska hän kuitenkin kertoisi kaiken tietämänsä poliisille.
”Jos puhut, leikkaamme kielesi irti”, hänelle toivotettiin jäähyväisiksi. Sitten sieppaajat jättivät hänet tien laitaan ja jatkoivat matkaansa. Paul jäi seisomaan pimeyteen aution moottoritien reunaan.
Autoja kulki harvakseltaan, eikä yksikään pysäyttänyt vaikka hän kuinka viittilöi. Lopulta yksi kuorma-auto pysähtyi.
Paul avasi oven ja sanoi kuljettajalle: ”Minä olen Paul Getty.”
Kuljettaja katsoi Paulia, ja totesi: ”No niinpä taidat ollakin”, ja ajoi tiehensä.
Paulin silmät täyttyivät kyynelistä. Silloin hänen viereensä pysähtyi poliisiauto.
Paulin tunnistanut kuorma-auton kuljettaja oli soittanut poliisille, ja poliisi oli välittömästi lähtenyt noutamaan häntä.
Rikkaiden lapsia siepattiin usein
Lehtikeisarin lapsenlapsi liittyi sieppaajiinsa
Äärivasemmistolainen sissijärjestö sieppasi lehtikeisari Randolph Hearstin 19-vuotiaan lapsenlapsen Patricia Hearstin vuonna 1974 ja aivopesivät tämän osallistumaan kanssaan pankkiryöstöön. Patty jäi kiinni vuonna 1975.
Korudynastian perilliseltä leikattiin korva
Koruyhtiö Bulgarin perijätär Anna Bulgari ja tämän poika Giorgio Calissoni siepattiin Roomassa vuonna 1983. Sieppaajat lähettivät pojan korvan perheelle, minkä jälkeen suku maksoi noin 2,5 miljoonan dollarin lunnaat.
Frank Sinatran poika siepattiin hotellista
Laulaja Frank Sinatran 19-vuotias poika Frank Sinatra Junior siepattiin joulukuusssa 1963 hotellihuoneestaan Nevadasta. Isä maksoi 240 000 dollarin lunnaat. Sieppaajat saatiin myöhemmin kiinni ja tuomittiin vankeuteen.
Paul päätti jäädä korvapuoleksi
Kylmästä hytisevä Paul nousi poliisiauton kyytiin, ja poliisi lähti ajamaan lähimmälle poliisiasemalle Lagonegroon.
Matkalla poliisi sanoi Paulille: ”Ajattele, että kukaan ei ole tähän mennessä uskonut, että sinut on siepattu.”
”Niinpä, ja olen siitä kovin pahoillani”, Paul vastasi ja lisäsi: ”Ne nimittäin leikkasivat minulta korvan.”
Huonon kelin vuoksi Gail tuli perille myöhässä, ja etsi aamun tullen epätoivoisesti poikaansa moottoritien varresta, kunnes hän sai kuulla poliiseilta, että Paul oli turvassa Lagonegrossa.
Kun Gail saapui joulukuun 15. päivän aamuna seitsemältä Lagonegron poliisiasemalle, hän joutui tunkeutumaan sisään sensaationnälkäisten toimittajien ja valokuvaajien lauman läpi salamavalojen välähdellessä.
Tasan kello 7.30 Gail näki viimein poikansa. Äiti ja poika halasivat toisiaan neljä minuuttia yhteen menoon.
Paul ja hänen äitinsä palasivat myöhemmin samana päivänä poliisisaattueessa Roomaan todellisen mediamyrskyn silmään. ”Kultainen hippi on palannut kotiin”, riemuittiin television uutislähetyksissä ympäri maailmaa.
Sieppaajien vapaaksi päästämä Paul oli tuona joulukuun päivänä kuuluisampi kuin samana päivänä 81 vuotta täyttänyt upporikas isoisänsä.
Vanha Getty antoi lehdistölle lausunnon kartanostaan Britanniassa: ”Tämä on koko minun elämäni kaikkein paras syntymäpäivälahja.”
Vanha Getty kieltäytyi kuitenkin tulemasta puhelimeen, kun Paul soitti isoisälleen kiittääkseen tätä lunnassumman maksamisesta.
Seuraavana päivänä Paul vietiin tarkkailtavaksi yksityiselle klinikalle, jossa hän sai rauhoittavia lääkkeitä.
Hänelle tarjottiin myös plastiikkakirurgista korjausleikkausta, jossa hänelle rakennettaisiin korva irti leikatun tilalle.
Paul kieltäytyi. Hän ei ollut unohtanut, että hän oli joutunut virumaan viisi kuukautta sieppaajien vankina ja oli menettänyt korvansa sukulaistensa riitaisuuden ja epäluuloisuuden vuoksi.
Arpi, joka hänellä oli korvan tilalla saisi ikuisesti muistuttaa hänen rikkaita sukulaisiaan siitä, millaisen hinnan hän oli maksanut heidän rikkaudestaan.
Mitä Paul Getty III:lle tapahtui sieppauksen jälkeen?
Paul Getty vietti yli puolet elämästään pyörätuolissa. Hän halvaantui vuonna 1981 ja kuoli vuonna 2011.
Paul päätyi pyörätuoliin
Paul Getty III halvaantui 24-vuotiaana huumeiden yliannostuksen seurauksena. Isä ei olisi halunnut maksaa poikansa hoitoa.
Sieppauksen jälkeen Paul Getty kieltäytyi olemasta missään tekemisissä isänsä ja isoisänsä kanssa. Hän oli katkera suvulleen ja kärsi jatkuvasti vainoharhoista ja nukkumisvaikeuksista.
Hän meni 17-vuotiaana naimisiin itseään kuusi vuotta vanhemman valokuvaajan Martine Zacherin kanssa, joka oli viidennellä kuulla raskaana.
Isä suuttui liitosta niin, että teki poikansa perinnöttömäksi. Paul ja Martine saivat pojan, Balthazar Gettyn.
Paul käytti alkoholia ja huumeita sekaisin, ja yrittäessään päästä eroon heroiinista hän otti vuonna 1981 ylannostuksen metadonia, rauhoittavia ja alkoholia.
Yhdistelmä vaurioitti hänen maksaansa ja johti sydänpysähdykseen, kuusi viikkoa kestäneeseen koomaan ja neliraajahalvaukseen. Paul menetti puhekykynsä ja näkönsä lähes kokonaan ja tarvitsi hoivaa kellon ympäri.
Isä John Paul Getty II ei olisi halunnut kustantaa poikansa hoitoa vaikka oli perinyt miljoonaomaisuuden vanhan Gettyn kuoltua vuonna 1976.
Äiti sai kuitenkin oikeuden määräämään isän maksuvelvolliseksi, ja isä osti pojalleen Kaliforniasta komean kartanon, jonne asennettiin kaikki halvaantuneen Paulin hoidossa tarvittavat sairaalalaitteet.
Vuonna 1993 Martine erosi Paulista, ja äiti otti vastuun hänen hoidostaan.
Viimeiset vuotensa Paul eli isoisänsä kartanossa Buckinghamshiressä Britanniassa, jossa hän kuoli 54-vuotiaana.