Mieskunnon kohotus koituikin kuolemaksi
Kymmenen Itävalta-Unkarin upseeria sai vuonna 1909 lääkenäytteen, jonka piti lisätä kestävyyttä vuoteessa. Murhayritykset järkyttivät Eurooppaa.
Myrkylliset ”potenssilääkkeet” toimitettiin vaaleanpunaiseen lahjapaperiin käärityssä hienossa rasiassa.
Kapteeni Richard Mader täytti lasinsa iltapäivällä 17. marraskuuta 1909. Hän oli juuri lähettänyt adjutanttinsa hakemaan vähän juustoa ja makkaraa, sillä nuori upseeri odotti pian naisvierasta.
Mader tarkasteli uteliaana kirjekuorta, jonka postinkantaja oli toimittanut hänen osoitteeseensa Hainburgerstrasselle Wienissä. Sisällä oli kirje sekä vaaleanpunaiseen paperiin kääritty rasia. Rasian sisällä oli kaksi lääkkeeltä näyttävää pientä kapselia.
Kirjeen mukaan lääke ehkäisisi ”ennenaikaista miehuuden heikkenemistä” ja Mader saisi kokeilla sitä täysin ilmaiseksi. Lääke piti ottaa puoli tuntia ennen yhdyntää.
”Vaikutus on uskomaton”, lupasi kirjeen omakätisesti allekirjoittanut ”Charles Francis”.
Seurapiirielämässä ihailtuihin nuoriin upseereihin kohdistui suuria odotuksia myös vuoteessa, joten pieni apu ei olisi pahitteeksi. Mader nielaisi kapselit ja istuutui kirjoittamaan kirjettä odottaessaan vierastaan. Yhtäkkiä häntä kuitenkin kouraisi niin kova kipu, että kynä putosi hänen kädestään.
”Liitämme mukaan ilmaisen tuotenäytteen. Arvioikaa (vaikutusta) itse. Siten saamme parasta mainosta”, kirjoitti kapselit lähettänyt ”Charles Francis”.
Mader hoippui aulaan, mistä hänen adjutanttinsa löysi hänet hetken päästä lattialta kouristelemasta. Paikalle kutsuttiin lääkäri, mutta Mader ehti menehtyä ennen avun saapumista.
Lääkäri totesi kuoleman johtuneen aivohalvauksesta, mutta kun armeijan patologi teki ruumiinavauksen kaksi päivää myöhemmin, Maderin kuolinsyyksi paljastuikin kapseleiden sisältämä kaliumsyanidi.
Kapteeni Mader ei ollut saanut sairaskohtausta, vaan hänet oli murhattu. Siitä tuli mysteeri, joka kuohutti Wieniä ja koko Itävalta-Unkaria.
Poliisi oli ymmällään
Oli vaikea ymmärtää, miksi Mader oli murhattu. Hän oli ollut pidetty ja kunnioitettu kapteeni, joka oli hieman aiemmin ylennetty arvostettuun asemaan keisarillisessa esikunnassa, ja muutenkin upseereita ihailtiin seurapiireissä ja koko Itävalta-Unkarissa lähes kuin puolijumalia.
Vuonna 1909 Itävalta-Unkari oli 49 miljoonalla asukkaallaan Keski-Euroopan suurvalta.
Upseerit yhdistivät Itävalta-Unkarin
Armeija oli Itävalta-Unkarin kaksoismonarkian kantava voima. Jakautuneessa maassa keisari saattoi aina luottaa upseereihinsa.
Sodat ja kapinat olivat 1800-luvulla heikentäneet Itävallan keisarikuntaa niin paljon, että unkarilaiset vaativat samanarvoista asemaa itävaltalaisten kanssa. Niin syntyi Itävalta-Unkarin kaksoismonarkia vuonna 1867.
Sillä oli yhteinen ulko-, talous- ja sotilaspolitiikka, mutta yhtenäisyyden tunnetta ei juuri ollut. Itävaltalaisten ja unkarilaisten lisäksi keisari hallitsi venäläisiä, puolalaisia, tšekkejä ja slovakkeja pohjoisessa ja serbejä, kroaatteja, sloveeneja ja italialaisia etelässä.
Hajanaisessa valtakunnassa armeija oli yhdistävä tekijä, sillä se tarjosi uramahdollisuuden kaikille, jotka vain olivat uskollisia keisarille. Upseerit olivat hyvin palkattuja, ja palvelusaikansa päätyttyä heillä oli mahdollisuus edetä virkamiesuralle tai jopa aatelissäätyyn.
Kun uutinen Maderin kuolemasta levisi, pääesikunnan päällikkö Franz Conrad von Hötzendorf huolestui ja sähkötti kaikkiin varuskuntiin kehottaen upseereja olemaan varuillaan.
Jos joku muu vastaanottaisi samanlaisia kapseleita, siitä olisi välittömästi ilmoitettava esimiehelle. Pian hänelle ilmoittautuikin yhdeksän pääesikunnan jäsentä.
Rikosasiasta oli yhtäkkiä tullut kysymys keisarikunnan turvallisuudesta, sillä tuntematon vihollinen yritti selvästi tuhota Itävallan sotilasjohtoa. Poliisi ja tiedustelutoimi käynnistivät laajat tutkinnat.
Postin tutkimusten avulla selvisi, että kapseleita sisältäneet kymmenen kirjettä oli jätetty postilaatikkoon Wienin hienoston ostoskadulla Mariahilfer Strassella lähellä Wienin läntistä rautatieasemaa.
Murhaaja oli jättänyt myrkkykapselit postilaatikkoon lähellä Wienin läntistä rautatieasemaa.
Lähettäjää ei pystytty jäljittämään, mutta kirjeet oli lähetetty varhain aamulla 14. marraskuuta. Lähettäjäksi merkittyä apteekkari Charles Francisia ei ollut olemassa.
Lahja johti poliisit jäljille
Asia oli kuuma puheenaihe Wienin kahviloissa. Moni uskoi, että taustalla oli jokin ulkomainen taho, joka pyrki heikentämään valtakuntaa, mutta saattoihan kyseessä toisaalta olla myös mustasukkainen aviomies, joka halusi kostaa vaimonsa syrjähypyt upseerien kanssa.
Tutkimusten edetessä asiat saivat yllättävän käänteen. Poliisi havaitsi, että kaikki kirjeen saaneet upseerit kuuluivat vuonna 1905 valmistuneeseen vuosikurssiin – eli vuosikurssiin, josta piti seuraavana vuonna nousta uusia upseereita pääesikuntaan.
Tutkinta kohdistettiin vuosikurssin kaikkiin upseereihin, ja pian epäilykset kiertyivät 29-vuotiaan yliluutnantti Adolf Hofrichterin ympärille. Hän palveli 14. jalkaväkirykmentissä Linzissä, 180 kilometriä Wienistä länteen.
Adolf Hofrichter (vas.) ja hänen uhrinsa Richard Mader, joka oli vastikään ylennetty pääesikuntaan.
Hofrichter ei ollut koskaan salaillut unelmoivansa paikasta pääesikunnassa. Kilpailu oli kuitenkin kovaa, sillä paikkoja oli vain 30 ja tarjokkaina oli yleensä tuhatkunta miestä.
Vuosikurssi 1905 oli ollut vielä tavallista suurempi, ja siksi moni eturivin upseerikin joutui nuolemaan näppejään. Hofrichter katsoi kuuluvansa tähän epäonniseen ryhmään.
Nyt hän oli vaarassa joutua heittämään hyvästit unelmalleen ylellisestä elämästä pääesikunnassa, jonka upseerit seurustelivat aatelisten ja keisarin kanssa.
Seuraavaksi ylennysvuorossa olevien miesten nimet kävivät aina ilmi Beförderungsrangliste-luettelosta, jota kaikki vuosikurssin miehet tutkivat tarkasti.
Vuonna 1909 Hofrichterin edellä oli yhä viisi miestä. Hänen unelmansa pääesikuntaan pääsystä voisi toteutua vain, jos pääesikuntaan aukeaisi vähintään yksi paikka ja nuo viisi olisivatkin yhtäkkiä poissa pelistä.
Itävalta-Unkarin upseerit haaveilivat pääesikunnan vihreästä univormusta ja sen sulkakoristeisesta kypärästä.
Hofrichterin sijoitus ylennyslistalla ei ollut ainoa asia, joka sai poliisin epäilemään häntä. Kävi myös ilmi, ettei hänellä ollut marraskuun 14. päivälle alibia, vaan hän oli valehdellut toimistaan tuona päivänä.
Hofrichter oli ilmoittanut rykmenttiinsä olevansa poissa 15. marraskuuta asti käydäkseen kotikaupungissaan Reichenaussa Böömissä, mutta sinne hän ei ollut koskaan ilmaantunut. Sen sijaan hänen oli aamulla 14. marraskuuta nähty saapuvan junalla Linzistä Wieniin rautatieasemalle, jonka läheltä potenssilääkkeiksi väitetyt myrkkykapselit oli samana päivänä lähetetty.
Upseerilla oli hämärä tausta
Myös muut asiat osoittivat kohti Hofrichteria. Hänen tiedettiin esimerkiksi olevan innokas valokuvauksen harrastaja, joten hän saisi helposti tuohon aikaan kuvien kehittämisessä käytettyä kaliumsyanidia.
Kuvien kehityksessä käytetty kaliumsyanidi teki kuvista terävämpiä ja paransi kontrastia.
Matkakohteesta valehtelu ei vielä tehnyt Hofrichterista murhaajaa, mutta epäilyksiä vahvisti hänen sotilastoverinsa lausunto. Yliluutnantti Waldherr kertoi nimittäin saaneensa Hofrichterilta syntymäpäivälahjaksi sarjan kyniä, jotka oli pakattu pieneen ruskeaan rasiaan – samanlaiseen, jossa Mader ja muut upseerit olivat saaneet myrkkykapselit.
Lahjan mukana oli myös syntymäpäiväkortti, jonka tervehdys muistutti epäilyttävissä määrin kuolettavat kapselit lähettäneen ”apteekkarin” käsialaa. Näiden todisteiden perusteella poliisi teki marraskuun lopulla etsinnän sekä Hofrichterin kotona että toimistolla Linzissä.
Kotietsinnän lisäksi poliisit kävivät kaupungin kaikissa apteekeissa ja paperikaupoissa. Kävi ilmi, että Hofrichter oli 12. helmikuuta ostanut eräästä apteekista 31 valkoista kapselia sekä saanut ohjeet siitä, kuinka kapselit täytetään.
Eräässä paperikaupassa puolestaan kerrottiin Hofrichterin ostaneen samanlaista paperia kuin mille upseerien saamat kirjeet oli kirjoitettu.
Hofrichter oli ostanut tyhjiä lääkekapseleita apteekista.
Poliisit löysivät Hofrichterin toimistolta useita samanlaisia rasioita kuin joissa upseereille lähetetyt myrkkykapselit olivat olleet sekä mustepullon, jonka muste vastasi upseerien saamissa kirjeissä käytettyä mustetta.
Nyt viranomaisilla oli koossa riittävästi todisteita. Hofrichter haastettiin oikeuteen, ja 26. marraskuuta hänet suljettiin Wienissä tutkintavankeuteen odottamaan asian käsittelyä sotilastuomioistuimessa.
Sanomalehdet revittelivät kohua herättäneellä tapauksella ympäri maailmaa. ”Hofrichter pysyi kylmän rauhallisena mutta pyörtyi, kun hänen oli luovutettava miekkansa”, kertoi sanomalehti Herald Uudessa-Seelannissa asti.
Hofrichter vakuutti syyttömyyttään, mutta hänen uskottavuutensa koki kolauksen, kun syyttäjä kertoi hänen tavanneen erään nuoren naisen hotellihuoneessa, vaikka hän oli naimisissa. 26. huhtikuuta 1910 Hofrichter murtui.
Hän tunnusti yrittäneensä murhata kurssitovereitaan, jotta olisi itse saanut ylennyksen.
Tarvittiin erityisen vahvat todisteet, jotta upseeri olisi tuomittu kuolemaan.
Vanha laki pelasti Hofrichterin
Adolf Hofrichter vältti teloitustuomion vuonna 1910 vanhan upseereja koskevan erityislain ansiosta.
Murhasta sai Itävalta-Unkarissa tavallisesti kuolemantuomion, mutta upseerille se voitiin langettaa vain, mikäli hänet saatiin kiinni verekseltään tai hän tunnusti rikoksensa. Muuten ilman uskottavaa silminnäkijälausuntoa upseeri voitiin tuomita korkeintaan 20 vuodeksi vankilaan.
Laki oli peräisin 1700-luvulta, ja se heijasti sitä suurta luottamusta, jota upseerit nauttivat Habsburgien monarkiassa.
Se pelasti Hofrichterin hengen, ja ehkä hyvä niin, koska todisteet häntä vastaan eivät olleet aukottomat. Esimerkiksi hänen upseeritoveriensa vastaanottamissa rasioissa oli runsaasti sormenjälkiä, mutta yksikään niistä ei ollut Hofrichterin. Tutkimuksissa ei myöskään pystytty osoittamaan, mistä hän olisi hankkinut myrkyn.
Pian Hofrichter perui tunnustuksensa, mutta oli jo myöhäistä. Sotilastuomioistuin määräsi hänet kahdeksikymmeneksi vuodeksi Möllersdorfin sotilasvankilaan.
Tuomion mukaan Hofrichterin olisi pitänyt vapautua vasta 25. kesäkuuta 1930, mutta kohtalo puuttui peliin. Ensimmäinen maailmansota johti Itävalta-Unkarin hajoamiseen vuonna 1918, ja Hofrichter armahdettiin jo vuotta myöhemmin.