Italia koostui joukosta itsenäisiä pikkuvaltioita, joita johtivat paikallisruhtinaat ja vuoroin toisiaan vastaan kieroilevat ja keskenään liittoja solmivat mahtisuvut. Perinteisten vallanpitäjien rinnalle nousi kuitenkin uusi, vaikutusvaltaansa vähitellen kasvattava ryhmä, äveriäät pankkiirit. 

© Mary Evans, Scanpix/Corbis & Bridgeman

Medicit keplottelivat itsensä Firenzen huipulle

Lahjuksia, liittoutumia ja kostoja: Medicit eivät kaihtaneet keinoja kartuttaessaan suvun kassaa. Euroopan suurimman pankin perustanut suku kehittyi vaatimattomista villakauppiaista Firenzen todellisiksi vallankäyttäjiksi, joilta niin kuninkaat kuin paavitkin lainasivat suuria rahasummia.

keskiviikko 21. marraskuuta 2018 teksti Malene Fich Weischer

Huhtikuun 26. päivä 1478 alkoi aivan tavallisena pääsiäissunnuntaina. Firenzeläiset valmistautuivat lähtemään kirkkoon, ja samoissa touhuissa olivat myös kaupunkia hallitsevat de’ Medicin pankkiiriveljekset Lorenzo ja Giuliano. 

Giuliano ei voinut hyvin ja oli harkinnut messun jättämistä väliin kokonaan, mutta muutaman tuttavansa houkuttelemana ja tukemana hän kuitenkin lähti laahustamaan kohti kaupungin tuomiokirkkoa osallistuakseen messuun.

Kun ehtoollinen oli alkamassa ja kirkonkellot alkoivat soida, se oli merkki Giulianoa taluttaneelle kahdelle miehelle, jotka vilkaisivat nopeasti toisiinsa, vetivät veitsensä esiin ja iskivät Giulianoa 19 kertaa 10 000 kirkkovieraan edessä. 

Samalla hetkellä Lorenzo, jota kutsuttiin lisänimellä il Magnifico, ”suurenmoinen”, tunsi papin käden harteillaan. Hän ehti kääntää päätään ja väistää kaulaansa suunnatun kuolettavan tikarin-iskun viime hetkellä. Lorenzo onnistui pakenemaan kirkosta, mutta Giuliano vuosi kuiviin kirkon lattialla.

Tieto Medicin veljeksiä vastaan tehdystä hyökkäyksestä levisi nopeasti. Veljekset omistivat Medici-pankin ja olivat suuresti arvostetun Giovanni de' Medicin jälkeläisiä. 

Perhe kuului Euroopan rikkaimpiin ja vaikutusvaltaisimpiin, ja se oli rakennuttanut monia Firenzen tärkeimmistä rakennuksista. Medicien varoilla oli palkattu myös taiteilijoita kaupunkia kaunistamaan.

Giulianon murha sai firenzeläiset tungeksimaan raivoissaan kaduille. Salaliiton takana oli Pazzin perhe, Medicien taloudellinen ja poliittinen kilpailija. Kaupunkilaiset teloittivat kaikki kiinni saamansa Pazzi-suvun jäsenet. 

Väkijoukko ei tuntenut armoa: se muun muassa ensin hirtti erään Pazzi-suvun edustajan, raahasi sitten tämän runneltua ruumista pitkin kaupungin katuja ja lopulta viskasi ruumiin jäänteet Arnojokeen. Henkiin jääneet Pazzit karkotettiin ja heidän omaisuutensa takavarikoitiin.

Medicien valta oli kuin piikki muiden Firenzen mahtiperheiden lihassa. Nämä solmivat salaliiton ja murhauttivat Giuliano de’ Medicin Firenzen tuomiokirkossa 1478.

© Mary Evans

Villakauppiaista pankkiireiksi

Yli 70 miestä todettiin syyllisiksi Giuliano de' Medicin murhaan ja tuomittiin teloitettaviksi. Myös arkkipiispa Salviati tuomittiin osalliseksi salaliittoon, ja hänet hirtettiin kaupungin torilla. 

Pazzin nimi poistettiin kaikista virallisista asiakirjoista – se oli suurin mahdollinen häpeä, mikä ylhäistä sukua saattoi kohdata tuon ajan Firenzessä. Rangaistusten viesti oli selvä: näpit irti Mediceistä.

Medicien vauraus ja valta-asema Firenzessä perustui menestyvään pankkiin, jonka Lorenzon isoisoisä Giovanni de’ Medici oli aikoinaan perustanut.

Alunperin Medicit olivat vaatimattomia villakauppiaita maalta. Vielä Giovannin syntyessä 1360 perhe eli vaatimattomissa oloissa. Kun perheen isä kuoli, Giovanni meni töihin sukulaisensa pankkiin. 

Hän oppi pian pankkimaailman salat, ja vähitellen hänestä tuli niin pätevä, että hän sai hoitaakseen pankin Roomassa toimivan haarakonttorin. 

Vuosien mittaan Giovannin tiedot ja taidot karttuivat niin, että lopulta hän rohkeni muuttaa takaisin kotikaupunkiinsa Firenzeen ja perustaa oman pankin.

Korkoja kirkon lakia kiertämällä

Maailman ensimmäisen pankkijärjestelmän perustivat temppeliritarit. Kun järjestö lakkautettiin vuonna 1310, erityisesti Italiassa osattiin tarttua tilaisuuteen, ja muun muassa Firenzeen ja Milanoon avattiin useita pankkiliikkeitä. Pankkien isäntien vaihtuessa voimaan tulivat myös uudet pelisäännöt.

Temppeliritarit eivät olleet keränneet korkoja, sillä koronkiskonta oli vastoin Raamatun opetuksia, mutta kun italialaiset aloittivat pankkitoiminnan, tavoitteena oli ansaita suuria voittoja. Uudet pankkiirit kiersivät tunnontuskitta kirkon sääntöjä ja tekivät voittoa lainaamalla rahaa sen tarpeessa oleville.

Yksi tapa ansaita oli antaa asiakkaalle laina-asiakirja, joka voitiin vaihtaa rahaksi jossakin pankin sivutoimipisteistä. Koron sijaan asiakas maksoi lainan nostosta korvauksena eräänlaisen ”toimitusmaksun”, jota kirkko ei voinut kieltää.

Toinen tapa kiertää kirkon sääntöjä oli se, että koronmaksun sijaan lainan saaja myönsi pankille alennuksia jostakin kauppatavarasta. Esimerkiksi Medicit harjoittivat pankkitoiminnan ohella myös kangas- ja villakauppaa, ja kun he lainasivat rahaa tavarantoimittajilleen, he saivat alennusta näiltä tekemistään ostoista.

Medicit eivät olleet ainoita, jotka keplottelivat tällä tavoin, mutta he taisivat keinottelun paremmin kuin monet muut. Lisäksi he ymmärsivät, millainen merkitys hyvillä suhteilla oli.

Kun paavinistuimesta käytiin kiistaa 1400-luvun alkupuolella, Giovanni onnistui tukemaan kiistan sittemmin voittanutta osapuolta. 

Se osoittautui suorastaan tuottoisaksi ratkaisuksi, sillä paavi valitsi Medicien pankin uuden Rooman-konttorin pankikseen. Päätös tarkoitti myös sitä, että kirkollisverojen kerääminen tuli Giovannin vastuulle. 

Korvaus oli hyvä: kaikkiaan kymmenen prosenttia maksetuista veroista päätyi Giovannin taskuihin. 

Paavin määräyksestä niitä kaupunkilaisia, jotka eivät pystyneet maksamaan veroja, uhkasi ekskommunikaatio eli kirkon yhteydestä erottaminen – mikä oli kuin menolippu suoraan helvettiin.

Paavilla oli itselläänkin merkittävä laina Medicien pankista, jonka Rooman-toimipisteestä kehitettiin paavia matkoillakin seuraava liikkuva pankki. Giovannin ja paavin lämpimät välit pönkittivät Medicien valtaa. 

Tiedetään esimerkiksi, että erästä arkkipiispan nimitystä viivytettiin, kunnes asianomaisen isä oli maksanut velkansa Medicien pankille.

Cosimo ja kasvun vuodet

Kun Giovanni kuoli vuonna 1429, hänen poikansa Cosimo nousi yrityksen johtoon ja vahvisti perheen mahtiasemaa Firenzessä. 

Cosimon aikana Medicien pankista tuli Euroopan voittoisin yritys, jolla oli sivuliikkeitä muun muassa Lontoossa, Antwerpenissä, Baselissa, Lyonissa ja Lyypekissä. Osasyy menestykseen oli se, että Cosimo hoiti pankkitoiminnan ohessa kauppaa. 

Lainojen lisäksi hän tarjosi asiakkailleen ympäri Eurooppaa muun muassa mausteita ja silkkiä idästä, oliiviöljyä Välimeren maista, nahkaa Baltiasta, villaa Englannista ja kankaita Italiasta. 

Valikoimassa oli hieman erikoisempiakin kauppatavaroita, kuten pyhäinjäännöksiä, orjia, eksoottisia eläimiä ja kastraatteja.

Cosimo noudatti isänsä neuvoa pysytellä poissa julkisuuden valokeilasta ja vältti pöyhkeilemästä rikkauksillaan. Hän ei tehnyt itsestään numeroa, hän pukeutui vaatimattomasti eikä rakentanut loisteliaita palatseja. 

Suuri osa firenzeläisistä oli jossakin vaiheessa hänen palveluksessaan, ja käytännössä kaikki kaupungin asukkaat – niin rikkaat kuin köyhätkin – olivat hänelle velkaa. Pyrkiessään välttelemään julkisuutta Cosimo yritti myös pysytellä erossa politiikasta. 

Käytännössä se oli mahdotonta, sillä mahtavan suvun oli osallistuttava myös kaupungin hallintoon. Niinpä hän joutui tahtomattaan pääosaan konfliktissa, jonka lopputulos kuvaa hyvin Medicien taituruutta lahjoa, uhkailla ja hyödyntää sitä suurta suhteiden verkostoa, jonka he olivat ajan mittaan luoneet.

Firenze oli jo neljän vuoden ajan yrittänyt valloittaa naapurikaupunki Luccaa, mutta tuloksetta. Cosimo oli alusta alkaen valloitusyrityksiä vastaan. Medicien tuolloinen arkkivihollinen, Albizzien suku, sai kaupungin päättäjät vakuuttumaan, että Cosimo oli pääsyyllinen valloitusyritysten epäonnistumiseen. 

Runoilija Filelfo, joka kuului Albizzien ystäväpiiriin, oli valmistellut maaperää Cosimon tuholle levittämällä tästä juoruja, joiden mukaan Medicien ainoa päämäärä oli lypsää Firenzeä ja kasvattaa rikkauksiaan.

Cosimo vangittiin, ja Albizzeille tuli kiire saada vahvistusta väitteille Cosimon maanpetturuudesta. Lahjomalla ja suhteidensa ansiosta Cosimo onnistui kuitenkin välttämään kuolemantuomion, ja vuonna 1433 hänet karkotettiin Firenzestä.

Seuraavana vuonna kaupungissa levisivät taas juorut, tällä kertaa Medicien liittolaisten alkuunpanemina. Huhuttiin, että Cosimo aikoi maanpaossa ollessaan perustaa pankin Venetsiaan. 

Cosimon mukana Firenzestä lähti runsaasti liiketoimintaa, ja kaupunki joutui nöyrtymään ja pyytämään kaupungin tulojen menetyksen pelossa Cosimoa palaamaan. Kostoksi Cosimo piti huolen siitä, että hänen palattuaan noin 90 hänen vihollistaan, muun muassa monia Albizzeja, karkotettiin kaupungista.

Filelfo, joka oli pannut liikkeelle huhut Cosimon petturuudesta, pelkäsi kostoa ja yritti paeta. Pakomatkalla hän kuitenkin joutui väijytykseen pimeällä kujalla. Joukko miehiä hyökkäsi hänen kimppuunsa ja piteli kiinni, kun yksi heistä viilteli veitsellä hänen kasvonsa. 

Filelfon henki säästyi, mutta hän joutui koko loppuelämänsä kantamaan arpiaan osoituksena häpeästään. Italiassa tällainen niin sanottu che brutta figura oli äärimmäinen häpeä ja tässä tapauksessa myös konkreettinen kasvojen menetys, joka opetti runoilijalle, että Medicien kanssa ei kannata leikkiä.

Katolinen kirkko kielsi koronkiskonnan, mutta Medicin suku löysi varsin helposti kirkon säännöistä porsaanreikiä. Medicien pankista kasvoi Euroopan suurin ja menestynein yritys.

© Bridgeman

Tuhlaileva perillinen astui valtaan

Cosimo ei välittänyt politiikasta, mutta sen sijaan taiteesta hän oli kiinnostunut. Rikkaan perheen vesana Cosimolla oli laaja koulutus: hän puhui monia kieliä ja oli kiinnostunut erityisesti muinaisten kreikkalaisten tiedoista ja taidoista. 

Hän keräsi kunnioitettavan kirjaston, jossa oli joitakin maailman upeimpia käsikirjoituksia. Hän hankki oppineita opettamaan kaupungin yliopistoon ja palkkasi aikansa taitavimpia taiteilijoita ja arkkitehtejä koristamaan Firenzeä.

Cosimo kuoli vuonna 1464, ja hänen jälkeensä perheimperiumin peri hänen poikansa Piero. Tämän menehdyttyä vaikeaan sairauteen vain viisi vuotta myöhemmin hänen pojastaan Lorenzosta tuli perheen pää. 

Lorenzo oli ensimmäinen Medici, joka oli kasvatettu kuin kuningas. Hänen äitinsä rakasti ylellisyyttä ja huolehti siitä, että hänen pojaltaan ei koskaan puuttunut mitään.

Lorenzo oli aikansa parhaiden opettajien opissa, hän pukeutui tyylikkäästi ja opetteli aatelismiehen käytöstavat. Hänessä ei ollut enää jälkeäkään siitä hillitystä vaatimattomuudesta, joka oli ollut tyypillistä Giovannille ja Cosimolle.

Nyt Mediceillä oli lupa juhlia, ja kansa rakasti Lorenzoa. Vaikka hän pukeutui huomiotaherättävästi kalliiseen samettiin, kimalteleviin helmiin ja jalokiviin, häntä pidettiin edelleen kansanmiehenä, joka oli ponnistellut ylös köyhyydestä. Hän sai lisänimen il Magnifico eli ”suurenmoinen”.

Lorenzo tärväsi omaisuuden

Lorenzo käytti surutta suvun rahoja taiteen tukemiseen. Rikkauksiensa avulla hän myötävaikutti merkittävästi siihen, että taide irrottautui kirkon tiukasta otteesta ja Firenzestä tuli renessanssin keskus. 

Monet merkittävät taiteilijat, kuten Michelangelo, Leonardo da Vinci ja Sandro Botticelli, kuuluivat Lorenzon piiriin, eikä Italian renessanssista voi puhua mainitsematta Medicejä.

Niccoló Machiavelli, joka omisti kirjansa Ruhtinas Lorenzo il Magnificolle, kuvaili tätä ”suurimmaksi koskaan eläneeksi kirjallisuuden ja taiteen suojelijaksi”.

Siinä missä Giovanni ja Cosimo arvostivat tahdikkuutta, Lorenzo ei arkaillut käydä avoimeen taistoon poliittisia kilpailijoitaan vastaan. Lahjusten ja kaupunginneuvostossa olevien sätkynukkejensa avulla hän hallitsi Firenzeä, ja hän osasi hyödyntää verotusjärjestelmää vastustajiensa nujertamiseksi.

Valta toi myös vihollisia, ja jotkut kaupungin silmäätekevistä juonittelivat häntä vastaan. Salaliitto huipentui pääsiäissunnuntaina 1478 Lorenzon Giuliano-veljen murhaan tuomiokirkossa. Lorenzo ei myöskään ollut perinyt esi-isiensä taitoa hankkia liittolaisia. 

Tuomiokirkon välikohtauksen jälkeen Lorenzon ja paavi Sixtus IV:n välille syntyi kitkaa, sillä paavin huhuttiin siunanneen Medicin veljeksiin kohdistuneen hyökkäyksen. 

Paavi ei paljon perustanut Mediceistä ja vastasi syytöksiin takavarikoimalla Medicin omaisuuden Roomassa ja erottamalla Lorenzon kirkon yhteydestä. Sitten paavi liittoutui Napolin kuninkaan kanssa ja julisti sodan Firenzelle.

Lorenzon liittolaisista moni oli jo menettänyt uskonsa häneen, eikä heistä ollut apua. Kriisi saatiin päätökseen vasta, kun Lorenzo matkusti Napoliin ja onnistui suostuttelemaan kuninkaan tekemään rauhansopimuksen kanssaan.

Vuonna 1433 Cosimo de’ Medicin piti paeta Firenzestä välttääkseen maanpetostuomion ja sitä seuraavan teloituksen. Liittolaistensa avustuksella hän sai kaupunginneuvoston mielen kuitenkin muuttumaan niin, että vuotta myöhemmin hän saattoi palata kotiin voittajana ja kostaa katalille vastustajilleen, joiden keplottelujen vuoksi hänet oli alunperin pantu syytteeseen ja karkotettu Firenzestä. 

© Scanpix/AKG Images

Lorenzo tunnusti avoimesti olevansa avuton liikeasioissa, ja pankin hoito jäi pitkälti neuvonantajien ja sivuliikkeiden johtajien kontolle. 

Pian yritys oli suurelta osin muiden hallinnassa, ja alamäki alkoi. Kiista paavin kanssa oli tullut kalliiksi, eikä tilannetta parantanut se, että kuningas Edward IV, jolle pankki oli lainannut omaisuuden, ei kyennyt maksamaan velkaansa. Monet pankin ulkomaan toimipisteistä suljettiin, ja loput horjuivat konkurssin partaalla.

Yrittäessään korvata syntyneitä vajauksia Lorenzo käytti salaa serkuilleen kuuluvat merkittävät säästöt ja kävi myös kaupungin kassalla, mutta mikään ei enää voinut pelastaa Medicien pankkia. 

Lorenzo kuoli 43-vuotiaana vuonna 1492, ja hänen mukanaan loppui Medicien pankin suuruuden aika.

Lorenzon poika Piero otti vielä pankin jäänteet komentoonsa, mutta hän oli surkea ja ylimielinen johtaja. Pari vuotta myöhemmin Medicit ajettiin pois Firenzestä. Pankin viimeisetkin toimipisteet hajotettiin ja niiden varat jaettiin velkojien kesken.

18 vuotta myöhemmin Medicien palatessa Firenzeen pankki oli mennyttä. Suvun onnistui jälleen nousta valtaan ruhtinaiksi, herttuoiksi, paaveiksi ja kuningattariksi, mutta ketään maineeltaan Giovannin, Cosimon ja Lorenzon kaltaista suvusta ei enää noussut.

Medici-suvun viimeinen miespuolinen jäsen kuoli 1737. 

Perhe oli vaihtelevalla menestyksellä hallinnut Firenzeä ja osin muutakin Italiaa 300 vuotta.

Lue lisää

Christopher Hibbert: The House of Medici, Harper Perennial, 1999. Raymond de Roover: The Rise and Decline of Medici Bank, Beard Books, 1999. Jack Weatherford: The History of Money, Three Rivers Press, 1997.

Ehkä sinua kiinnostaa...