Kuristajaryöstäjät vaanivat Lontoon kaduilla
Raakojen ryöstöjen aalto piinasi lontoolaisia 1800-luvun puolivälissä. Lehdistön seikkaperäiset kuvaukset tapauksista vain lisäsivät paniikkimielialaa. Uhri toisensa jälkeen kertoi päällekarkaajista, jotka kuristivat uhriaan samalla kun tyhjensivät tämän taskut. Poliisi oli tapausten edessä neuvoton.

1800-luvun puolivälissä koko Lontoo pelkäsi kaduilla väijyvien kuristajien hyökkäyksiä.
Britannian parlamentin alahuoneen edustaja Hugh Pilkington käveli heinäkuun 17. päivän iltana vuonna 1862 työpaikaltaan Westminsterissä sijaitsevalle Reform Clubille.
Lontoon keskustan hiljaiset kadut kylpivät kaasulyhtyjen kirkkaissa valokeiloissa, eikä edustaja Pilkingtonilla ollut syytä pelätä päällekarkaajien tai taskuvarkaiden hyökkäyksiä, jotka olivat arkipäivää kaupungin laitapuolen ylikansoitettujen slummien hämärillä kujilla.
Edustaja Pilkington ei kuitenkaan sinä iltana saapunut klubilleen, vaan hänet löydettiin myöhemmin puolitajuttomana kadulta hoipertelemasta.
Hänen vaatteensa olivat veressä, ja sekä lompakko että taskukello olivat kadonneet. Paikalle kutsuttu lääkäri päätteli Pilkingtonin kaulassa olleista jäljistä, että tämä oli joutunut kuristusryöstön uhriksi.
Lontoon kaduilla liikkui ryöstäjiä, jotka kuristivat uhriaan kaulasta käsin tai hihnan avulla samalla, kun tyhjensivät tämän taskut.
Hugh Pilkington menetti hyökkäyksessä puhekykynsä päiväkausiksi. Samana iltana myös eräs British Museumin työntekijä miltei kuoli kuristusryöstön seurauksena, ja hyökkäyksistä kerrottiin myös pääkaupungin sanomalehdissä:
”Katuryöstöistä on tullut Lontoossa arkipäivää, ja Bayswaterissa on yhtä turvatonta kuin Napolissa”, The Spectator kirjoitti kaksi päivää myöhemmin vihjaten, että Kensington Gardensin hienostokorttelit olivat muuttuneet ryöväreiden pesäksi.
Lehdistöllä ei ollut epäilystäkään, millaisen väen syytä kaikki oli:
”He ovat karkeita ja raakoja roistoja”, The Observer kuvaili.
Lontoolaiset saivat kirjoittelusta sen käsityksen, että missä tahansa kadunkulmassa saattoi olla roisto vaanimassa kuristaakseen seuraavan uhrinsa.
Kaikki kadunmiehistä ministereihin pelkäsivät, että heinäkuun 17. päivän tapahtumista alkaisi väkivalta-aalto, ja seuraavien viikkojen uutiset osoittivat pelon aiheelliseksi: raakalaismaisten kuristusryöstöjen vyöry pyyhki yli Lontoon.