Myrkytysmurhat eivät olleet lainkaan harvinaisia antiikin Roomassa. Myös keisari Claudius oli valmistautunut pahimpaan vuonna 54 istuutuessaan eräänä iltana pöydän ääreen nauttimaan uutta lempiruokaansa, sieniä.
Keisari ei yleensä syönyt suullistakaan, ennen kuin joku muu ensin maistoi ruokaa. Jos kuitenkin ilmenisi myrkytyksen merkkejä, Claudiuksen lääkäri oli valmiina auttamaan keisaria oksentamaan kutittelemalla höyhenellä tämän kurkkua.
Claudiuksen varotoimista ei kuitenkaan nyt ollut apua.
Kun keisarin vaimo Agrippina söi sieniä hyvällä halulla, Claudiuskin uskalsi syödä lautaseltaan tietämättä, että keisarinna oli myrkyttänyt hänen annoksensa.
Agrippina oli kastanut myrkkyyn myös höyhenen, jonka lääkäri työnsi keisarin kurkkuun ensimmäisten myrkytysoireiden ilmaantuessa. Claudius menetti tajuntansa ja veti pian viimeisen hengenvetonsa.
Myrkyille oli kysyntää
Historioitsijoiden mukaan Locusta ilmeisesti syntyi ja varttui maaseudulla nykyisen Ranskan seudulla Galliassa kaukana pääkaupungin valtapiireistä ja juonitteluista.
Maalaistyttönä hän kuitenkin oppi kaiken yrteistä, niin lääkitsevistä kuin tappavistakin, ja hän hyödynsi tietojaan muutettuaan Roomaan. Pian tieto hänen taidoistaan kiiri myös vallan korkeimmalle huipulle.
”Valituksi tuli alansa mestari. Hänen nimensä oli Locusta.” Tacitus (n. 56 – n. 120 jaa.)
Valtapeli Roomassa oli armotonta, ja tie valtaan kävi usein murhien kautta. Myrkyttäminen oli yleistä, sillä myrkytyksen oireet oli helppo selittää äkillisellä sairastumisella. Vaikka myrkyttämisestä saattoi saada kuolemantuomion, Locustalla riitti asiakkaita.
Agrippinakin tiesi, kenen puoleen kääntyä, kun hän vuonna 54 päätti surmata miehensä.
”Valituksi tuli alansa mestari. Hänen nimensä oli Locusta”, kirjoitti historioitsija Tacitus.
Claudiuksen murha oli osa Agrippinan vallankaappaussuunnitelmaa, jolla hän varmisti, että Rooman keisariksi nousi Nero, keisarinnan poika aiemmasta avioliitosta.
“Hän [Nero] palkitsi Locustan armahtamalla tämän ja lahjoittamalla tälle suuren maatilan”. Suetonius (n. 69 – n. 122 jaa.)
Nero kuitenkin pelkäsi valtansa puolesta ja halusi raivata tieltään pahimman kilpailijansa Britannicuksen, joka oli Claudiuksen poika edellisestä avioliitosta ja monien suosikki keisariksi.
Jälleen Locusta toimitti murhaan tarvittavat aineet.
Kun Britannicuksen juomanlaskija eräänä iltana huomasi, että Britannicuksen aterialla nauttima lämmin viini oli tavallista lämpimämpää, kukaan ei erityisemmin huolestunut.
Eikä syytä ollutkaan, sillä viiniä ei ollut myrkytetty. Toisin oli kylmän veden laita, jolla Britannicus sitten viilensi viiniään.
Tuskin Britannicus oli nostanut pikarin huulilleen, kun hän jo lyyhistyi maahan kouristellen ja henkeään haukkoen.
Murha kannatti
Nero oli tulokseen tyytyväinen ja osoitti auliisti Locustalle kiitollisuutensa.
”Hän palkitsi Locustan armahtamalla tämän (aiemmista rikoksista, toim.) ja lahjoittamalla tälle suuren maatilan”, roomalainen historioitsija Suetonius kertoi.
Locustan väitetään testanneen tunnontuskitta myrkkyjään viattomilla ihmisillä, kuten orjilla ja rangaistusvangeilla.
Keisari piti murhan kenraaliharjoituksia
Locusta esittelee myrkyn vaikutusta
Myrkynkeittäjä suunnitteli Neron kilpailijan, Britannicuksen, murhan huolellisesti. Hän valmisti myrkyn keisarin makuuhuoneessa niin, että keisari näki kaikki vaiheet tarkasti.
Myrkky aiheutti kouristuksia
Kerrotaan, että Locusta sääti myrkyn voimakkuutta testaamalla sitä ihmisiin ja eläimiin. Vahva myrkky aiheutti samankaltaisia kouristuksia kuin jotkin sairaudet, eikä oireista voinut siten päätellä rikosta.
Nero tarkkailee myrkyn vaikutusta
Keisari halusi nähdä myrkyn vaikutuksen omin silmin. Ihanteellisesti myrkky tappoi nopeasti mutta ei niin nopeasti, että maistaja kuoli ja herätti epäilykset, ennen kun uhri oli itse nauttinut myrkkyä.
Locustan lempimyrkky oli myrkkykoiso (Atropa belladonna), joka aiheutti hallusinaatioita, kouristuksia ja hengityksen lamaantumisen.
Nero tarvitsi Locustan palveluksia toistuvasti seuraavina vuosina hankkiutuessaan eroon vihollisistaan.
Vuonna 68 roomalaisten mitta täyttyi, keisarin vastustajat nousivat häntä vastaan ja hän pakeni palatsistaan – mukanaan rasiallinen Locustan myrkkyä.
Sitä Nero ei kuitenkaan koskaan käyttänyt.
Kun hän tappoi itsensä jonkin ajan päästä, hän teki sen tikarilla.
Neron kuolema merkitsi myös Locustan uran loppua.
Neron seuraaja Galba rankaisi ankarasti entisen keisarin rikoskumppania.
”Noitanainen Locusta ja muu roskaväki, joka nousi pinnalle Neron aikana, kuljetettiin keisarin käskystä kahleissa kaupungin läpi ja sitten teloitettiin”, historioitsija Cassius Dio kuvaili Locustan kohtaloa.