Andrzej Wajda/Akson Studio,2007

Kuka on historian pahin teloittaja?

Hänen kerrotaan tappaneen 7 000 ihmistä yhden vuoden aikana. Hänen kykynsä surmata silmäänsä räpäyttämättä nosti hänet korkealle Stalinin hierarkiassa.

Historian ehkä ”tehokkain” pyöveli oli Vasili Blohin, Josif Stalinin henkilökohtaisesti valitsema Neuvostoliiton pääteloittaja.

Hänen uransa alkoi vuonna 1921, kun Stalin huomasi salaisen poliisin Tšekan palveluksessa olleen kylmäverisen miehen, joka pystyi tappamaan silmäänsä räpäyttämättä.

Blohin päätyi yksikköön, joka tappoi Stalinin suorasta käskystä, ja työskenteli muun muassa 1930-luvulla joukkoteloituksia suorittaneelle turvallisuuspalvelu NKVD:lle.

Blohin tappoi eri lähteiden mukaan yli 10 000 ihmistä. Esimerkiksi vuonna 1940, kun Neuvostoliitto likvidoi puolalaisia upseereja ja älymystöä, Blohin teloitti 7 000 ihmistä ampumalla uhreja 10 tunnin ajan joka yö 28 päivän ajan.

VIDEO – Blohin käynnisti verilöylyn Puolassa:

Video

Blohin palkittiin usealla kunniamerkillä, mutta Stalinin kuoleman jälkeen vuonna 1953 hän sai potkut.

Hän ajautui alkoholismiin ja teki – virallisen selityksen mukaan – itsemurhan vuonna 1955.