Kirkko kaappasi juutalaispojan

Talvella 1851 nuori ja peloissaan ollut palvelustyttö antoi hätäkasteen pienelle pojalle Bolognassa Italiassa. Hyvää tarkoittanut teko johti sieppaukseen, oikeudenkäyntiin ja Kirkkovaltion romahtamiseen.

Talvella 1851 nuori ja peloissaan ollut palvelustyttö antoi hätäkasteen pienelle pojalle Bolognassa Italiassa. Hyvää tarkoittanut teko johti sieppaukseen, oikeudenkäyntiin ja Kirkkovaltion romahtamiseen.

Imageselect

Nelikuinen bolognalaispoika Edgardo Mortara sairastui äkillisesti talvella 1851. Eräänä päivänä hänen tilansa huononi, ja perheen palvelustyttö Anna Morisi, joka hoiti poikaa tuolloin yksin, luuli hänen kuolevan.

Morisi oli harras katolilainen, ja hän pelkäsi pojan sielun puolesta, jos tämä kuolisi ilman kastetta. Niinpä hän päätti hädissään antaa pojalle hätäkasteen.

”Kastan sinut Isän, Pojan ja Pyhän hengen nimeen”, Morisi lausui ja tiputti pari vesipisaraa vauvan päähän. Nyt poika pääsisi taivaaseen, hän iloitsi.

Pikku Edgardo parani kaikkien riemuksi sairaudestaan, ja salainen hätäkaste painui vähitellen unohduksiin. Kaikki eivät kuitenkaan unohtaneet.

Juutalaisia siedettiin vaivoin

Kuusi vuotta myöhemmin, 23. kesäkuuta 1858, Mortaran perheen kodin ulko-oveen koputettiin illan jo pimettyä.

Oven takana seisoi ryhmä paavillisen poliisin edustajia, jotka kyselivät Edgardon kasteesta. Anna Morisin hyvää tarkoittanut teko ei ollutkaan ollut niin viaton kuin hän oli ­kuvitellut.

Edgardon vanhemmat Salomone ja Marianna sekä heidän kahdeksan lastaan olivat juutalaisia, mutta heidän kotikaupunkinsa Bologna kuului Keski-Italiassa sijaitsevaan paavin hallitsemaan Kirkkovaltioon.

Juutalaisia kyllä siedettiin Kirkkovaltiossa, mutta heidän piti noudattaa tiukkoja sääntöjä eivätkä he esimerkiksi saaneet palkata kristittyä palvelusväkeä.

Kristityt palvelijat olivat kiellosta huolimatta enemmän sääntö kuin poikkeus, sillä toisin kuin juutalaiset, katoliset palvelijat saivat työskennellä myös sapattina.

Kiellon rikkominen oli niin yleistä, ettei siitä yleensä rangaistu. Sitä katolinen kirkko ei sen sijaan suvainnut, että kristityt lapset varttuivat juutalaisissa kodeissa.

Kun Bolognan inkvisiittori Pier Feletti kuuli Edgardon kasteesta, hän ryhtyi toimeen.

Vatikaanin luvalla hän määräsi Anna Morisin kuulusteltavaksi Pyhän Domenicon kirkkoon. Morisi myönsi kastaneensa Edgardon, ja Feletti lähetti virkavallan Mortaran perheen kotiin.

Esitettyään pari kysymystä Edgardon kasteesta poliisit ilmoittivat vievänsä pojan mukaansa, jotta tämä saisi kristillisen kasvatuksen.

Vanhemmat saivat pitää pojan luonaan vielä yhden yön, mutta seuraavana päivänä poliisit tulivat noutamaan häntä Roomaan.

Kirkkovaltio romahti

Edgardon vanhemmat yrittivät turhaan anella katolista kirkkoa palauttamaan pojan kotiin.

He pyysivät apua muissa maissa asuvilta sukulaisiltaan ja ystäviltään, ja pian tieto Edgardon kohtalosta levisi sanomalehtiin.

”Kansa säälii pojan vanhempia, vaikka minä olen yhtä lailla hänen isänsä.” Paavi Pius IX

Toimittajat pukivat artikkeleissaan sanoiksi useimpien tunteman kiukun ja järkytyksen.

”Jos Pyhä isä olisi nähnyt tuon naisen sellaisena kuin minä hänet näen, hän ei pitäisi poikaa hallussaan enää hetkeäkään”, eräs lehti kirjoitti Marianna Mortarasta vuonna 1859.

Edgardon tapauksesta oli tullut Vatikaanille periaatekysymys, ja itse paavi Pius IX otti nuoren Edgardon suojatikseen.

”Kansa säälii pojan vanhempia, vaikka minä olen yhtä lailla hänen isänsä”, Pius IX julisti hurskaasti.

Paavin puheet eivät vakuuttaneet Ranskan kuningasta Napoleon III:ta, jonka suurvaltapyrkimyksiä Kirkkovaltion olemassaolo jarrutti.

Vuonna 1859 kuningas päätti hyödyntää vallitsevaa mielipidettä ja iskeä.

Diplomatian ja sotilasliittojen avulla hän onnistuikin valtaamaan Kirkkovaltiolta suuria alueita, mukaan lukien Bolognan, ja liitti ne osaksi Ranskan kanssa liittoutunutta Sardinian kuningaskuntaa.

Noin kaksi kuukautta myöhemmin isä Feletti sai syytteen Edgardon kaappaamisesta. Hän kieltäytyi kuitenkin yhteistyöstä oikeuden kanssa, eikä häntä tuomittu, koska hänen katsottiin vain noudattaneen Vatikaanin ohjeita.

Edgardon vanhemmille oikeudenkäynti oli laiha lohtu. He kirjoittivat Edgardolle ja tapasivatkin tätä ajoittain.

Poika kuitenkin etääntyi varttuessaan perheestään. Hänestä tuli pappi, ja hän antoi vanhempiensa ymmärtää, että kirkko oli nyt hänen perheensä.