Vuonna 1881 pariisilainen Thérèse Humbert asteli pankkiinsa hakemaan muhkeaa lainaa. Luottokelpoisuutensa takeeksi hänellä oli kertoa pankkivirkailijalle huikea tarina.
Kaksi vuotta aiemmin Humbert oli nimittäin erään junamatkan aikana virvoittanut sydänkohtauksen saaneen yhdysvaltalaisen miljoonäärin Robert Henry Crawfordin hajusuolallaan – ja kiitokseksi henkensä pelastamisesta Crawford oli testamentannut Humbertille koko omaisuutensa.
”Jokainen silmäätekevä – niin politiikassa kuin laki- ja rahoitusalallakin – päätyi ennen pitkää Humberteille.” Humbertien perheystävä
Nyt Crawford oli kuollut, ja vain eräs muotoseikka esti enää Humbertia saamasta 100 miljoonan frangin (noin 3,6 miljardin euron) perintöään.
Virkailija myönsi lainan. Niin perintö kuin tarina junamatkastakin olivat kuitenkin silkkaa sepitettä ja vain alkusoittoa huijaukselle, jonka avulla Humbert pääsi pian viettämään luksuselämää lainarahalla.
”Pulita rahat, senkin noita!” kajahti huuto ihmisjoukosta, joka odotti Pariisiin saapuvaa Thérèse Humbertia.
Thérèse Humbert saapui Pariisiin
Joulukuun 29. päivänä 1902, yhdeksän päivää pidätyksensä jälkeen, Thérèse Humbert saapui seurueineen poliisisaattueessa Pariisin Gare du Nordin rautatieasemalle. Poliisin oli suojattava Humbertia vihaiselta väkijoukolta viedessään häntä Conciergerien vankilaan.
Veljet olivat osasyyllisiä
Thérèse Humbertin veljet, Romain Daurignac ja Emile Daurignac, pidätettiin avunannosta petokseen. Oikeudessa heidät tuomittiin kahden ja kolmen vuoden vankeusrangaistuksiin osallisuudestaan rikokseen. Veljet olivat muun muassa esittäneet ranskalaisviranomaisille olevansa Robert Henry Crawfordin eli Humbertille omaisuutensa muka testamentanneen miehen veljenpoikia.
Siskot vapautettiin
Marie Daurignac, Thérèse Humbertin nuorempi sisar, määrätiin muun perheen tavoin pidätettäväksi. Häntä syytettiin osallisuudesta petokseen, mutta oikeus vapautti hänet.
Juhlia lainarahalla
Humbert osti lainarahoillaan useita kiinteistöjä, muun muassa hulppean huoneiston Avenue de la Grande Arméen numerosta 65 eräällä Pariisin hienostoalueella.
Humbert muutti asuntoon vuonna 1885 aviomiehensä Frédéricin – epäonnistuneen liikemiehen – ja parin viisivuotiaan tyttären Even kanssa.
Kahdenkymmenen hengen palvelusväki huolehti vieraista, kun Humbert kestitsi Ranskan eliitin kärkeä, muun muassa presidenttiä ja pääministeriä.
”Jokainen silmäätekevä – niin politiikassa kuin laki- ja rahoitusalallakin – päätyi ennen pitkää Humberteille”, perheen tuttu kertoi.
”Sen, mitä haluan, minä myös saan.” Thérèse Humbert
”Sen, mitä haluan, minä myös saan”, Humbertin motto kuului. Lause oli kaiverrettu hänen kultakelloonsakin.
Humbertin suunnitelma alkoi kuitenkin pettää. Hänen lainanlyhennyksensä alkoivat olla yhä useammin myöhässä, eikä hän suostunut näyttämään kenellekään miljooniaan, joiden piti olla tallessa luksuskodin kassakaapissa.
Maksujen viivästymisen syyksi hän ilmoitti ongelmat Crawfordin veljenpoikien kanssa ja esitti väitteensä tueksi perheeltä Yhdysvalloista saamansa kirjeen.
Itsemurha paljasti huijauksen
Kärsimättömät velkojat haastoivat Humbertin pari kertaa oikeuteen, mutta hän pääsi pälkähästä vakuuttamalla parantavansa tapansa ja vetoamalla appiukkonsa Gustave Humbertin asemaan Ranskan valtiovarainministerinä.
Vuonna 1896 Girard Bank, yksi Humbertin velkojista, ajautui kuitenkin niin ahtaalle, että pankin omistaja Paul Girard etsi Humbertin käsiinsä ja vaati tätä maksamaan velkansa.
Humbert kieltäytyi, ja epätoivoissaan Girard otti esiin revolverinsa ja ampui Humbertia kohti. Kun hän ei osunut, hän palasi kotiin ja ampui itsensä.
Thérèse Humbert – ”La Grande Thérèse”, kuten häntä kutsuttiin Pariisissa – hurmasi kaikki, myös tähtiasianajaja Henri Robertin.
Girard Bankin konkurssia selvittänyt asianajaja löysi useita kirjeitä Crawfordin perheeltä.
Tutkiessaan kirjeiden alkuperää hän sai selville, ettei lähettäjän osoitetta ”1302 Broadway” ollut olemassakaan – kuten ei ollut herra Crawfordia eikä tämän veljenpoikia eikä koko Humbertin perintöäkään.
Humbert alkoi tuntea verkon kiristyvän ympärillään, ja hän lähti kiireellä maasta aviomiehensä ja tyttärensä kanssa. Hänen poissa ollessaan valtionsyyttäjä avasi Humbertin kassakaapin.
Panssaroidun oven takaa löytyi vain vanha sanomalehti, italialainen kolikko ja housunnappi.
Muutaman kuukauden kuluttua, joulukuussa 1902, Humbert pidätettiin Madridissa. Hän ja hänen aviomiehensä tuomittiin viideksi vuodeksi vankeuteen.
Kärsittyään tuomionsa Humbert eli lopun elämänsä vähin äänin kaukana julkisuuden valokeilasta.
