”Sitten jaoimme hänen sydämensä ja maksansa ja söimme hänen ruumistaan useita päiviä”, kertoi haaksirikosta selvinnyt merimies Brooks.

© British Library

Kansipojan murha lopetti ihmissyönnin merillä

Merten kirjoittamattoman lain mukaan haaksirikkoiset saivat äärimmäisessä hädässä syödä toverinsa. Tilanne muuttui vuonna 1884, kun kansipoika tapettiin ruuaksi.

Oli marraskuinen päivä vuonna 1884. 37-vuotias merikapteeni Tom Dudley istui oikeussalin syytettyjen penkillä ja kuunteli, miten puolustusasianajaja kuulusteli hänen miehistöönsä kuulunutta Edmund Brooksia.

”Ensin söitte siis pojan sydämen ja maksan, ja seuraavien neljän päivän aikana söitte hänen ruumiinsa pysyäksenne hengissä?”, asianajaja kysyi.

”Kyllä, sir, juuri niin me teimme”, Brooks vastasi hiljaa.

Dudley vilkaisi hermostuneena vieressään istuvaa Edwin Stephensiä. Myös tämä oli myös syytettynä Britannian merenkulkuhistorian merkittävimpiin kuuluvassa oikeudenkäynnissä, jossa ratkaistiin, oliko haaksirikkoisilla merimiehillä oikeus tappaa ja syödä toverinsa pelastaakseen henkensä ja selvitä teosta rangaistuksetta.

Kansipoika tapettiin ruuaksi

Oikeudenkäyntiin johtanut tapahtumasarja oli alkanut puoli vuotta aikaisemmin, kun Dudleya oli pyydetty purjehtimaan huvijahti Mignonette Britanniasta Australiaan.

Dudley palkkasi avukseen merimiehet Edwin Stephensin ja Edmund Brooksin sekä 17-vuotiaan kansipojan Richard Parkerin.

Alkumatka sujui ongelmitta, ja Mignonette eteni hyvää vauhtia Atlantilla kohti etelää. 5. heinäkuuta 1884 alus kuitenkin joutui Hyväntoivonniemen suunnasta puhaltavaan myrskyyn ja siihen alkoi tulvia vettä.

Nelikko joutui jättämään laivan ja siirtymään heppoiseen pelastusveneeseen. Lähin rannikko oli tuhannen kilometrin päässä.

Miehet olivat huojentuneita pelastumisestaan, mutta he tiesivät olevansa yhä hengenvaarassa: heidän ainoa ruokansa oli kaksi säilykepurkkia lanttua, jotka Dudley oli ehtinyt heittää pelastusveneeseen ennen Mignonetten uppoamista.

Kahdeksan päivän kuluttua miehet joutuivat juomaan omaa virtsaansa, ja kymmenentenä päivänä ruoka loppui kokonaan.

Kun saksalainen alus viimein poimi miehet kyytiinsä 29. heinäkuuta eli yli kolme viikkoa Mignonetten uppoamisen jälkeen, pelastusveneessä oli vain kolme huonokuntoista miestä.

Veneessä oli myös ihmisruumiin jäännöksiä, mutta saksalaiset eivät kyselleet asiasta sen enempää. Kaikki tuon ajan merimiehet tiesivät, että haaksirikkoutuneet noudattivat merten kirjoittamatonta lakia: yksi uhrattiin, jotta muut jäisivät henkiin.

Dudley ei edes yrittänyt salata, mitä pelastusveneessä oli tapahtunut. Kun kolmikko pääsi maihin Falmouthissa Britanniassa, Dudley kertoi viranomaisille, että hän ja Stephens olivat tappaneet Parkerin syödäkseen tämän ruumiin.

Dudley ei tiennyt, että Britannian viranomaiset olivat jo pitkään pyrkineet kitkemään merillä rehottavia laittomuuksia.

Lainoppineet ja poliitikot olivat kaivanneet tapausta, jonka avulla voitaisiin osoitettaan selvästi, että ihmisten tappaminen ja syöminen ei käynyt päinsä, ei edes äärimmäisessä hädässä, kuten haaksirikossa. Niinpä Dudley, Brooks ja Stephens pidätettiin, ja heitä vastaan nostettiin murhasyyte.

Richard Parkerin hautakiveen on kaiverrettu Raamatun sanat: ”Herra, älä vaadi heitä tilille tästä synnistä.”

© Hethurs

Brooks todisti tovereitaan vastaan

Dudley, Stephens ja Brooks pitivät itseään syyttömänä murhaan. Syyttäjä sai kuitenkin Brooksin, joka ei ollut suoranaisesti osallistunut Parkerin surmaamiseen, todistamaan tovereitaan vastaan.

Brooksin mukaan Dudley oli ehdottanut, että miehet valitsisivat arvalla keskuudestaan yhden, joka uhrattaisiin ruuan loputtua. ”Emme silti koskaan päässeet asiasta yksimielisyyteen. Minä ehdotin, että kuolisimme kaikki yhdessä”, Brooks kertoi oikeudessa.

Kun ruoka loppui, miehet kituuttivat kahdeksan päivää kokonaan ilman ruokaa ja juomaa. Lopulta Parkerin tila heikkeni niin, että hän sairastui ja menetti lopulta tajuntansa.

”Kuka ehdotti ensimmäisenä Parkerin murhaamista?” syyttäjä tivasi.

”Emme koskaan puhuneet tappamisesta”, Brooks todisti. Hän tunnusti kuitenkin myöhemmin kuolinvuoteellaan tienneensä, että Dudley ja Stephens suunnittelivat Parkerin surmaamista.

Brooks kertoi maanneensa veneen toisessa päässä takkinsa alla ja kuulleensa ääntä. Kun hän kurkisti takin alta, hän näki, että Parkerin kurkku oli viilletty auki.

Nälän ja janon heikentämä Brooks pyörtyi, ja kun hän tuli tajuihinsa, hän näki kahden toverinsa juovan Parkerin verta, jota he olivat valuttaneet pieneen metalliastiaan. Pian myös Brooks joi verta.

”Sitten jaoimme hänen sydämensä ja maksansa ja söimme hänen ruumistaan useita päiviä”, Brooks kertoi.

Puolustusasianajaja penäsi, uskoiko Brooks Parkerin olleen kuolemaisillaan, kun toiset olivat tappaneet hänet.

”Minun käsitykseni mukaan hän oli lähellä kuolemaa. Haluaisin kuitenkin lisätä, että jos poikaa ei olisi tapettu, olisimme kaikki kuolleet”, Brooks totesi.

Syytetyt tuomittiin murhasta

Runsaasti julkisuutta saanut oikeudenkäynti jakoi Britannian kahtia.

Etenkin merimiehet ja heidän omaisensa puolustivat kolmea syytettyä ja vertasivat Parkerin surmaa itsepuolustukseen. Jos kolmikko ei olisi tappanut Parkeria, he kaikki olisivat kuolleet.

Pääsyyttäjä Arthur Charles torjui kuitenkin puheet itsepuolustuksesta:

”Parkerin tappamisessa ei ollut kyse itsepuolustuksesta, sillä hänen surmaajillaan ei ollut tarvetta puolustaa itseään häntä vastaan. He surmasivat hänet, koska hän oli heitä heikompi ja olisi luultavasti kuollut muutenkin pian. Ilmeisesti he eivät pitäneet Parkerin elämää yhtä suuressa arvossa kuin omaansa, koska tällä ei ollut vaimoa tai lapsia.”

  1. joulukuuta 1884 Dudley ja Stephens tuomittiin murhasta. Tuomion kuultuaan Dudley totesi katkerana: ”Ainoa, joka tässä on kärsinyt vääryyttä, on totuus. Laivoja uppoaa jatkossakin, ja miehet tekevät vastakin kaikkensa selvitäkseen hengissä. Tämän jälkeen he vain eivät myönnä sitä.”

Murhasta seurasi yleensä aina kuolemantuomio, mutta kuningatar Viktoria muutti neljä päivää myöhemmin tuomion kuuden kuukauden vankeudeksi.

Richard Parkerin jäännökset haudattiin hänen kotikaupunkiinsa, ja hänen veljensä kaiverrutti hänen hautakiveensä Raamatun sanat: ”Herra, älä vaadi heitä tilille tästä synnistä.”

Miesten ajelehdittua lähes kolme viikkoa kapteeni Dudley päätti tappaa Richard Parkerin.

© British Library