Kaappari kiersi puoli maapalloa

Lokakuussa 1969 nuori mies osti 15 dollarin lentolipun, astui lentokoneeseen Los Angelesissa sotilaskivääri mukanaan ja kaappasi koneen. Siitä tuli historian pisin ja omituisin lentokonekaappaus.

Lokakuussa 1969 nuori mies osti 15 dollarin lentolipun, astui lentokoneeseen Los Angelesissa sotilaskivääri mukanaan ja kaappasi koneen. Siitä tuli historian pisin ja omituisin lentokonekaappaus.

The Denver Post/Getty Images

Raffaele Minichiello seisoi Los Angelesin lentokentällä ja kävi läpi edessään olevan taulun lähtevien lentojen listaa. Nuoren miehen katse kiinnittyi TWA:n lentoon 85, San Franciscoon lentävään Boeing 707 -koneeseen. Lähtö oli kello 1.30 yöllä 31. lokakuuta 1969.

”Yökoneessa on usein vähemmän matkustajia. Se on vähiten riskialtis valinta”, mies pohti ja sytytti ajatuksissaan savukkeen.

Minichiello poltti lähes ketjussa, ja tänä päivänä hän tarvitsi hermoja rauhoittavia savuja tavallistakin enemmän. Edessä oleva lentomatka muuttaisi kaiken – se voisi jopa viedä hänen henkensä.

Minichiello osti menolipun, joka maksoi 15 dollaria. Vartijoita ja lentokenttävirkailijoita ei juurikaan näkynyt, eikä ketään kiinnostanut 19-vuotias Yhdysvaltain armeijan maastopukuun pukeutunut italialaistaustainen nuorukainen, joka käveli rauhallisesti lähtöportille.

Kello oli yksitoista illalla. Hieman yli kahden tunnin päästä hän olisi koneessa valmiina toteuttamaan epätoivoisen suunnitelmansa.

Kaappaus alkaa, 31.lokakuuta 1969
TWA:n lento 85 lähtee Los Angelesista kohti San Franciscoa. Boeing 707 -matkustajakoneessa on 40 matkustajaa, neljä lentoemäntää, kapteeni, perämies ja lentomekaanikko.

© Shutterstock

Raffaele Minichiello oli lentänyt viimeksi puolisen vuotta aiemmin. Silloin hän oli matkustanut Kaliforniaan Marine Corps Base Camp Pendleton -sotilastukikohtaan sodan riepottelemasta Vietnamista, jossa hän oli taistellut kaksi vuotta merijalkaväessä ja haavoittunut.

Italiasta 12-vuotiaana isänsä, äitinsä ja sisarensa kanssa Yhdysvaltoihin muuttaneen nuoren miehen panos palkittiin huhtikuussa 1969 armeijan Purple Heart -kunniamerkillä.

Sota oli jättänyt jälkensä Minichielloon. Hänellä oli suuria vaikeuksia sopeutua siviilielämään, ja arjen pikku ongelmat saivat hänet usein kiivastumaan.

Hymyilevä lentoemäntä oli lentokoneen ovella vastassa nuoren sotaveteraanin astuessa TWA:n lennon 85:n matkustamoon hieman puolenyön jälkeen.

19-vuotias Raffaele Minichiello ei näyttänyt kovapintaiselta lentokonekaapparilta. Hän aikoi kuitenkin toteuttaa kylmiä hermoja vaativan rikoksen.

© ZUMA Press, Inc./Imageselect

”Tervetuloa lennolle. Tänään meillä ei olekaan paljon matkustajia, joten jos haluatte, voitte istua ensimmäisessä luokassa. Voitte jättää käsimatkatavaranne minulle, niin laitan sen säilytykseen”, yksi lentoemäntä sanoi ja ojensi kätensä tarttuakseen Minichiellon pitkänomaiseen laukkuun.

Tummahiuksinen ja tuuheakulmainen nuori mies hymyili hurmaavasti ja vastasi englanniksi mutta vierasmaalaisella korostuksella:

”Kiitos, mutta otan sen mukaani. En koskaan päästä kalastusvapaani silmistäni.”

Sitten hän istuutui paikalleen ja odotti koneen nousua puristaen laukkua tiiviisti sylissään. Jos lentoemäntä olisi avannut sen, hän olisi löytänyt siitä kalastusvälineiden sijaan puoliautomaattisen M1 Garand-kiväärin ja 250 patruunaa.

Raffaele Minichiello taisteli Vietnamissa lähes kaksi vuotta. Sotakokemukset aiheuttivat hänelle psyykkisiä ongelmia – kuten tuhansille muillekin.

© Horst Faas/AP/Ritzau Scanpix

Lentokaappari koki uuden kotimaansa pettäneen hänet

Minichiello oli 12-vuotiaana muuttanut perheineen Italiasta Yhdysvaltoihin. Vuonna 1967 ollessaan 17-vuotias hän värväytyi merijalkaväkeen taistellakseen Vietnamin sodassa. Vietnamin aika oli kurjaa nuorelle maahanmuuttajalle, jota muut kiusasivat.

Vietnamissa Minichiello talletti sotilastukikohdan ylläpitämälle tililleen 800 dollaria matkustaakseen niillä Italiaan tapaamaan sinne takaisin palannutta sairasta isäänsä.

Kun Minichiello palasi Vietnamista, tilillä olikin enää 600 dollaria. Hän murtautui raivoissaan tukikohtaan ja varasti sieltä 200 dollarin arvosta tavaraa.

Minichiello jäi tuoreeltaan kiinni, ja hän joutui sotaoikeuteen. Päivää ennen määrättyä oikeudenkäyntipäivää hän pakeni lähteäkseen isänsä luo.

Kaappaus alkaa

Klo 1.45, matkustamo: TWA:n lento 85 lähti Los Angelesista mukanaan 40 matkustajaa. Viisitoista minuuttia lähdön jälkeen Raffaele Minichiello kutsui lentoemäntää, ja Charlene Delmonico meni hänen luokseen.

Raffaele Minichiellon sormi oli edelleen kutsunapilla lentoemäntä Charlene Delmonicon saapuessa hänen istuimensa luo. Useimmat matkustajat olivat sammuttaneet paikkavalonsa ja yrittivät saada unen päästä kiinni.

”Miten voin auttaa?” 23-vuotias lentoemäntä kysyi nuorelta mieheltä, jonka hän oli pannut merkille jo lähtöselvityksessä.

Delmonicon hymy vaihtui kauhuksi, kun hän näki, että mies piteli käsissään kivääriä. Mies laski patruunan Delmonicon käteen:

”Minulla on näitä vielä 249 lisää. Viekää minut lentokapteenin luo”, sotilastakkiin pukeutunut Raffaele Minichiello sanoi.

Sitten hän nousi asetta takkinsa alla piilotellen ja lähti kulkemaan lentoemännän perässä ohjaamoon. Osa matkustajista huomasi, että jotakin oli tekeillä, ja yksi mies nousi seisomaan, mutta Minichiello käski tiukalla äänellä häntä istuutumaan takaisin paikoilleen.

”Tästä eteenpäin kone on minun hallinnassani. Ja minä määrään, että lennämme New Yorkiin.” Raffaele Minichiello koneen kapteenille

Pian Charlene Delmonico oli ohjaamon oven takana. Hän koputti siihen kahdesti, ja ovi avattiin. Minichiello livahti Delmonicon perässä sisään ja asettui ohjaamon vasempaan kulmaan kivääreineen. Ohjaamossa olivat lennon kapteeni Donald Cook, perämies Wenzel Williams ja lentomekaanikko Lloyd Hollrah. Kaikki tuijottivat nuorta miestä ja tämän asetta.

”Tästä eteenpäin kone on minun hallinnassani. Ja minä määrään, että lennämme New Yorkiin”, kaappari sanoi.

Hän madalsi tarkoituksella ääntään ja koetti kuulostaa karskilta saadakseen auktoriteettia, jota hänen nuori ulkonäkönsä ei luontaisesti hänelle tuonut. Hän ei silti pystynyt peittämään hermostustaan.

Kapteeni Cook nosti kätensä ylös ja sanoi rauhallisesti: ”Kone on sinun, teemme, mitä haluat. Mutta meillä ei ole riittävästi polttoainetta suoraan New Yorkiin asti. Meidän on pakko tehdä välilasku Denveriin tankkaamaan.”

Siitä tuli ensimmäinen monista välilaskuista, sillä Minichiellon lopullinen määränpää ei ollut New York vaan paljon pidemmällä.

FBI-agentti esittelee patrunaa, jonka Raffaele Minichiello antoi lentoemäntä Charlene Delmonicolle ennen kuin käski tämän viedä hänet lentokoneen ohjaamoon.

© Duane Howell/Getty Images

Nuorukaisen kaappauksesta Atlantin yli tuli maailman pisin

18 tuntia ja 45 minuuttia, 11 000 kilometriä ja kolme välilaskua kahdella mantereella – Raffaele Minichiellon lentokaappaus rikkoi ennätyksiä vuonna 1969.

Kun uutinen TWA-lentokoneen kaappauksesta 31. lokakuuta 1969 levisi, useimmat uskoivat kaappaajan pyrkivän Kuubaan. Yhdysvallat oli vuonna 1961 katkaissut diplomaattisuhteensa Kuubaan ja kieltänyt matkustamisen maahan, ja sen jälkeen Yhdysvalloissa oli tapahtunut monia konekaappauksia, joissa kaappaaja – usein kuubalaissyntyinen – oli pakottanut koneen lentämään Kuubaan.

Raffaele Minichiellolla oli kuitenkin muuta mielessä, ja hän käski koneen miehistön lentää Roomaan Italiaan. Matkalla koneen piti tehdä pari välitankkausta Yhdysvalloissa ja yksi Shannonissa Irlannissa.

Minichiellon kaappaus oli ensimmäinen, jossa ylitettiin Atlantti, ja siten siitä tuli pisin lentokaappaus kilometreissä laskettuna. Ennätys on voimassa edelleen.

”Voitte nauttia juomia laskuumme”

Klo 2.00, ohjaamo: Kone oli matkalla Denveriin, jossa se tekisi välilaskun ja jatkaisi sitten New Yorkiin. Minichiello antoi kapteeni Cookille luvan puhua matkustajille.

Kapteeni Donald Cook oli Kansas Cityssä asuva 41-vuotias TWA-lentoyhtiön lentäjä. Ammattinsa puolesta hän oli hyvin selvillä siitä, millainen vitsaus lentokonekaappauksista oli tullut Yhdysvalloissa muutaman edellisen vuoden aikana. Samana vuonna Yhdysvalloissa oli kaapattu 54 lentokonetta – mikä vastaa yhtä kaappausta joka kuudes päivä.

Nixonin hallinto hyväksyi vuonna 1972 lain, jonka mukaan matkustajat oli tutkittava metallinpaljastimella ennen koneeseen nousua.

© Wally McNamee/Getty Images

Turvatarkastukset ”säikäyttäisivät” ihmiset

Metallinpaljastimet ja vartijat lentokentillä olivat harvinaisia Raffaele Minichiellon kaapatessa koneen vuonna 1969. Kolme vuotta myöhemmin Yhdysvalloissa otettiin käyttöön turvatarkastukset kaikilla kentillä.

Aina 1970-luvun alkuun asti lentäminen Yhdysvalloissa oli yhtä helppoa kuin junamatkustaminen. Kentillä ei tehty turvatarkastuksia, vaan matkustajat ilmestyivät kentälle 5–10 minuuttia ennen lähtöä ja kävelivät suoraan lähtöportille ja omalle paikalleen koneessa.

Metallinpaljastimia tai läpivalaisulaitteita ei käytetty. Joillakin lentokentillä oli vartijoita, mutta se ei ollut pakollista. Jos laukkuja tarkastettiinkin, se tehtiin yleensä vain ulkoapäin tunnustelemalla.

Vuonna 1968 keskusteltiin metallinpaljastimien ja läpivalaisun käyttöönotosta, mutta siviili-ilmailua valvova Yhdysvaltain ilmailuhallinto FAA tyrmäsi nopeasti ajatuksen.

”Se säikäyttäisi ihmiset, ja meitä syytettäisiin ihmisten yksityisyyden loukkaamisesta”, totesi FAA:n Irving Ripp.

Viisi vuotta ja satoja konekaappauksia myöhemmin oli selvää, että niin ei voinut jatkua. Joulukuussa 1972 hallitus päätti, että lentomatkustajat ja matkatavarat tutkittaisiin metallinilmaisimella ennen koneen lähtöä, ja vuodesta 1974 lähtien käsimatkatavarat läpivalaistiin.

Vain kaksi kuukautta aiemmin toinen Donald Cookin lentoyhtiön TWA:n eli Trans Word Airlinesin kone oli kaapattu sen ollessa matkalla Roomasta Israelin Tel Aviviin. Silloin yhtään ihmishenkeä ei ollut menetetty, toisin kuin joissakin muissa kaappauksissa.

Cook ei ollut aiemmin itse ollut kaappaustilanteessa, mutta hän tiesi, että tärkeää oli pitää pää kylmänä ja tarkkailla tilannetta rauhallisesti, jottei tilanne riistäytyisi käsistä eikä ihmisiä kuolisi.

”Eräs nuori matkustaja on erittäin vakuuttavin ottein päättänyt ottaa tämän koneen käyttöönsä.” Kapteeni Donald Cook matkustajille

Donald Cook oli kokenut lentäjä, joka osasi pitää päänsä kylmänä ja tehdä nopeita päätöksiä. Niinpä hänen äänensä oli täysin rauhallinen, kun hän tarttui mikrofoniin ja alkoi puhua matkustamon kauhuissaan oleville matkustajille ja kertoi heille tilanteesta:

”Hyvät naiset ja herrat, tässä on kapteeninne. Eräs nuori matkustaja on erittäin vakuuttavin ottein päättänyt ottaa tämän koneen käyttöönsä. Sen vuoksi lennämme New Yorkiin emmekä San Franciscoon. Teemme välilaskun Denverissä tankkausta varten. Pahoittelemme tästä aiheutuvia hankaluuksia ja kiitämme huomaavaisuudestanne.”

Donald Cook kääntyi Raffaele Minichiellon puoleen ja kysyi, saisivatko matkustajat ja lentoemännät poistua koneesta Denverissä. Nuori kaappari suostui mutta vaati, että yhden lentoemännän oli jäätävä. 21-vuotias Tracey Coleman ilmoittautui vapaaehtoiseksi.

Kapteeni tarttui uudelleen mikrofoniin ja alkoi puhua koneen matkustajille:

”Hyvät naiset ja herrat, teidän matkanne päättyy Denveriin. TWA pahoittelee siitä aiheutuvaa vaivaa ja pitää huolen siitä, että pääsette ensimmäisellä mahdollisella koneella San Franciscoon. Sillä välillä voitte nauttia juomavalikoimasta mitä tahansa meidän laskuumme.”

Kapteenin sanat rauhoittivat tunnelman matkustamossa välittömästi. Painajainen näytti päättyvän nopeammin kuin kukaan oli uskaltanut toivoa.

2 ,5 tuntia kaappauksen alkamisesta
Kone laskeutuu varhain aamulla Denveriin tankkaamaan. Kaikki matkustajat sekä kolme neljästä lentoemännästä saavat lähteä koneesta.

© Shutterstock

Itkuinen pyyntö radiossa

Klo 7.30–8.00, matkustamo: Jätettyään matkustajat Denveriin tankattu kone aloitti viiden tunnin matkan kohti New Yorkia. Tunti lähdön jälkeen Minichiello kuuli äitinsä äänen radiossa.

”Poikani, antaudu... Antaudu... Äiti lupaa sinulle, että kaikki muuttuu taas hyväksi”, kuului yhtäkkiä rätisevä radiolähetys matkustamon kaiuttimista.

Raffaele Minichiello jähmettyi tunnistaessaan äitinsä äänen. Lentoemäntä Tracey Coleman oli avannut radion kuullakseen, mitä kaappauksesta siellä sanottiin. Uutistenlukija oli juuri kertonut tapahtuneesta pääpiirteissään sen, mitä siitä ulkopuolella tiedettiin.

Uutistenlukija kertoi, että Minichiellon olisi pitänyt olla sotaoikeudessa Yhdysvaltojen merijalkaväen sotilastukikohdassa Camp Pendletonissa 29. lokakuuta eli kaksi päivää ennen kuin hän kaappasi koneen. Häntä syytettiin murrosta ja 200 dollarin arvoisen omaisuuden varastamisesta.

Uutisen mukaan nuori sotaveteraani oli vankeustuomion mahdollisuudesta pelästyneenä paennut kotikaupungistaan Seattlesta ja mennyt Los Angelesiin. Nyt 19-vuotiasta sotilaskarkuria odottaisi kuitenkin entistä ankarampi rangaistus, sillä lentokonekaappauksesta sai vähintään 20 vuotta vankeutta ja joissakin tapauksessa kuolemantuomion.

Uutistenlukija ei kuitenkaan kertonut, että Raffaele Minichiello oli varastanut 200 dollarin arvosta tavaraa vain siksi, että hän uskoi työnantajansa vieneen juuri tuon summan sotilastililtä, jonne hän oli tallettanut rahaa taistellessaan Vietnamissa.

Niillä rahoilla Raffaele Minichiello oli aikonut matkustaa synnyinkaupunkiinsa sadan kilometrin päässä Napolista sijaitsevaan Melito Irpinoon isänsä luo, joka oli sairastuttuaan palannut Italiaan.

Raffaele Minichiello halusi vain päästä Italiaan tapaamaan sairastunutta isäänsä. Kuvassa Minichiellon isä ja äiti poikansa oikeudenkäynnin aikana.

© Uncredited/AP/Ritzau Scanpix

”Sulje se!” Minichiello huusi selvästi liikuttuneena äitinsä itkuisen anelun yhä kuuluessa radiosta.

Tracey Coleman teki kuten oli pyydetty ja toi sitten kaappaajalle kupillisen kahvia. Koneessa oli enää viisi ihmistä: kaksi lentäjää, lentomekaanikko, Minichiello ja Tracey Coleman.

Kolme muuta lentoemäntää olivat saaneet lähteä koneesta, mutta Coleman oli jäänyt kaapparin vaadittua, että yhden lentoemännän oli jäätävä koneeseen. Hän oli pelännyt, että Minichiello kieltäytyisi päästämästä matkustajia koneesta, jos yksikään lentoemännistä ei suostuisi jäämään.

Coleman alkoi jutella Minichiellolle rauhoitellakseen tätä.

Hän kertoi olevansa Kansas Citystä ja opiskelevansa kieliä yliopistossa lentoemännän työn ohella. Myös Minichiello rentoutui hieman ja kertoi sairaasta isästään, äidistään ja sisarestaan Annasta.

”Älä hätäile, en aio tehdä pahaa kenellekään”, nuori lentokaappari vakuutteli. ”Olen ihan kunnon kaveri, mutta älä kerro sitä kapteenille. Hänen pitää uskoa, että voin tehdä ihan mitä tahansa.”

Koneessa kajahti laukaus

Klo 11.40, JFK-lentokenttä New Yorkissa: Kone laskeutui New Yorkiin mahdollisimman kauas terminaaleista. Minichiello oli pyytänyt hankkimaan uudet lentäjät Rooman-lentoa varten.

TWA-lentoyhtiön virallinen kanta kaappaustilanteeseen oli selvä: Niin kauan kuin verta ei vuodatettu ja kone olisi ehjä, TWA tekisi, kuten nuori sotilas halusi. Raffaele Minichiello halusi päästä Italian pääkaupunkiin, josta hän jatkaisi Napoliin sairaan isänsä luo.

Yhdysvaltojen liittovaltion poliisilla FBI:llä oli kuitenkin muita suunnitelmia. Kukaan ei ollut aiemmin kaapannut kotimaan lennon konetta ja pakottanut sitä lentämään toiselle mantereelle. FBI piti tätä vaarallisena ennakkotapauksena, ja siksi se oli lähettänyt miehiään lentokentälle.

Lähes sata FBI-agenttia, joista osa oli pukeutunut lentomekaanikoiksi, kuljeskeli koneen lähellä toivoen pystyvänsä livahtamaan sisään ottamaan kaapparin kiinni. Minichiello oli huomannut agentit ja alkoi muuttua epätoivoiseksi. Hän oli varoittanut, että vain välttämättömät ihmiset saisivat lähestyä konetta.

7 tuntia kaappauksen alkamisesta
Noin sata FBI-agenttia – osa lentomekaanikoiksi pukeutuneina – odottaa JFK-lentokentällä New Yorkissa, jonne TWA:n lento 85 laskeutuu hieman ennen keskipäivää.

© Shutterstock

Minichiello alkoi juoksennella edestakaisin matkustamossa, sillä hän pelkäsi joutuvansa FBI:n tarkka-ampujan tähtäimeen, jos pysähtyisi ikkunan eteen. Yhtäkkiä koneessa kajahti laukaus – Minichiello oli vahingossa laukaissut kiväärinsä.

Luoti porautui matkustamon kattoon ja raapaisi happisäiliötä, mutta se ei läpäissyt koneen runkoa. Jos se olisi tehnyt niin, kone ei olisi voinut jatkaa matkaa.

Kuultuaan laukauksen äänen FBI:n agentit alkoivat perääntyä. Ampumaepisodi oli järkyttänyt kaikkia koneessa olijoita, ja kapteeni Donald Cook huusi raivostuneena ohjaamon ikkunasta agenteille.

Kapteeni ilmoitti tiukkaan sävyyn, että kone nousisi välittömästi ilmaan, vaikka polttoaineen tankkaus oli vielä kesken.

”FBI:n suunnitelma olisi voinut tappaa meidät kaikki.” Kapteeni Donald Cook haastattelussa

Kaksi TWA:n kokenutta lentäjää, jotka saivat lentää Atlantin yli ulottuvia lentoja, Billy Williams ja Richard Hastings, saapuivat nopeasti koneeseen FBI-agenttien estämättä.

Minichiello käski myös kapteeni Cookin, perämiehen ja lentomekaanikon jäädä ohjaamoon. Cook oli edelleen raivoissaan viranomaisten kömpelöstä yrityksestä pysäyttää kaappari.

”FBI:n suunnitelma olisi voinut tappaa meidät kaikki. Olimme viettäneet tämän pojan kanssa kuusi tuntia ja nähneet hänen muuttuvan lähes raivoavasta sekopäästä itsevarmaksi, älykkääksi ja huumorintajuiseksi nuoreksi mieheksi. Ja sitten ne idiootit tulivat paikalle”, Donald Cook pauhasi myöhemmin The New York Timesin haastattelussa.

”FBI päätti täysin vastuuttomasti ottaa hänet kiinni omaan tyyliinsä tietämättä yhtään mitään taustatilanteesta. Luottamus, jota olimme rakentaneet lähes kuusi tuntia, oli sen jälkeen täysin menetetty.”

Koneen uudet lentäjät nostivat koneen ilmaan ja lensivät tiehensä jättäen nöyryytetyt FBI-agentit lymyilemään kentälle.

Minichiello täytti pyöreitä vuosia

Lauantai 1. marraskuuta, keskiyö (paikallista aikaa), Irlanti: New Yorkin välikohtauksen vuoksi koneessa ei ollut riittävästi polttoainetta. Kone tankkasi uudelleen Bangorissa Mainessa ja otti sitten suunnan kohti Irlantia vielä viimeistä välitankkausta varten.

Tankkaus Bangorissa sujui ilman välikohtauksia. Uutinen lentokaappauksesta oli kiirinyt jo kaikkialle Yhdysvaltoihin, ja Mainen kenttä kuhisi toimittajia.

New Yorkin tapahtumien jälkeen virkavalta ei halunnut ottaa mitään riskejä. Poliisit pitivät median loitolla ja pitivät huolen siitä, että vain tankkaajat pääsivät koneen lähelle. Kun tankit olivat täynnä, TWA 85 nousi kentältä kenenkään estämättä.

8 tuntia kaappauksen alkamisesta
Kone, jossa on nyt Raffaele Minichiello ja kuusi panttivankia, tankataan nopeasti Bangorin kansainvälisellä lentokentällä Mainessa. Välilasku kestää vain 45 minuuttia.

© Shutterstock

Koneessa mieliala oli jo paljon parempi, ja lentokaapparin ja koneen kuuden muun ihmisen välille alkoi syntyä yhteys. TWA 85 ylitti useita aikavyöhykkeitä matkalla Irlantiin, ja kun 31. lokakuuta vaihtui marraskuun 1. päiväksi, Raffaele Minichiello täytti vuosia.

”Minulla taitaa olla syntymäpäivä”, hän sanoi lentoemäntä Tracey Colemanille.

”Ihanko totta?” tämä vastasi hymyillen.

”Kyllä, täytän 20 vuotta”, Minichiello sanoi.

Lentoemäntä katosi hetkeksi ja palasi sitten syntymäpäiväsankarin luo cocktailin kanssa.

”Paljon onnea syntymäpäivän johdosta, Raffaele”, hän sanoi selvästi liikuttuneelle kaapparille, joka otti juoman vastaan lämpimästi kiittäen.

Ikkunasta näkyivät jo valot Irlannin länsirannikolla, jonne kone pian laskeutui. Tankkaus kesti puoli tuntia, minkä jälkeen lentokone nousi jälleen ilmaan ja aloitti matkan kohti lopullista päämääräänsä, Roomaa.

15 tuntia kaappauksen alkamisesta
Kuuden tunnin lentomatkan jälkeen kone laskeutuu Shannonin lentokentälle Irlantiin viimeiselle tankkaukselle.

© Shutterstock

Raffaele Minichiello toivoi voivansa viettää syntymäpäivää isänsä kanssa, mutta hän tiesi, että saattaisi hyvin myös päätyä suoraan telkien taakse. Hän aikoi kaikesta huolimatta viedä loppuun ”maailman pisimmän ja näyttävimmän lentokonekaappauksen”, kuten The New York Timesin otsikko julisti.

Kone saapui Italian Alpeille noin kello kolme yöllä. Raffaele Minichiello vilkaisi rannekelloaan, joka oli edelleen Los Angelesin ajassa ja näytti kello 18:aa. Hän oli kaapannut koneen hieman yli 16 tuntia aiemmin.

Runsaan parin tunnin kuluttua kone saapui Rooman lentokentälle.

”Olen pahoillani, että olen aiheuttanut teille niin paljon vaivaa ja ongelmia”, Raffaele Minichiello sanoi kapteeni Donald Cookille, kun kone laskeutui Italian pääkaupunkiin hieman kello viiden jälkeen aamulla.

”Ei se mitään”, kapteeni vastasi. ”Emme ota sitä henkilökohtaisesti.”

18,5 tuntia kaappauksen alkamisesta
Boeing 707 tuo väsyneen kaapparin ja hänen kuusi panttivankiaan Rooman lentokentälle vähän ennen auringonnousua.

© Shutterstock

Kaappari päätyi umpikujaan

1. marraskuuta, kello 5.15 (paikallista aikaa), Rooman lentokenttä: Kone laskeutui Roomaan. Minichiello oli vaatinut koneeseen korkea-arvoisen poliisin. Pian auto ajoi lentokoneen viereen.

Pietro Gulí astui ulos mustasta Alfa Romeostaan ja nousi portaita lentokoneen ovelle kädet pään päällä. Hän oli 47-vuotias ja Rooman kansainvälisen lentokentän apulaispoliisipäällikkö.

Korkea-arvoisimpana paikalla olleena poliisina hän oli saanut kontolleen ottaa vastaan kotiin palanneen italialaisen konekaapparin. Gulía huolestutti, sillä lentokaappauksissa saattoi tapahtua mitä tahansa. Hän ei tiennyt Raffaele Minichiellosta mitään muuta kuin että tämä oli syntynyt Italiassa.

Pietro Gulí ajatteli vaimoaan ja kahta teini-ikäistä poikaansa, jotka nukkuivat kotona, teki ristinmerkin ja astui koneen ohjaamoon. Raffaele Minichiello astui välittömästi esiin ase tanassa.

Nuori kaappari piti aseensa tiukasti italialaispoliisiin suunnattuna hyvästellessään lämpimästi muut kuusi koneessa olijaa. He olivat nyt matkustaneet 11 000 kilometriä ja viettäneet yhdessä lähes 19 tuntia. Yksikään heistä ei ollut juurikaan nukkunut tuona aikana, ja kaikki olivat helpottuneita kaappauksen tultua nyt päätökseensä.

Minichiellon osalta kaikki oli kuitenkin kaikkea muuta kuin päättynyt. Hän astui varovasti koneesta ja asteli sitten nopeasti kohti Alfa Romeota pidellen panttivankiaan edessään.

”Aja minut Napoliin”, Minichiello sanoi miesten istuuduttua autoon.

Pitkän takaa-ajon jälkeen Italian poliisi pidätti Minichiellon. Kuvassa hän on pidätyksen jälkeen poliisiautossa.

© Uncredited/AP/Ritzau Scanpix

Pietro Gulí nyökkäsi ja lähti ajamaan lentokentältä kohti etelää ja 230 kilometrin päässä sijaitsevaa Napolia. Minichiellon tietämättä hän oli kytkenyt auton radion mikrofonin päälle niin, että hänen kollegansa kuulivat kaiken, mitä miehet puhuivat.

Heti Alfa Romeon lähdettyä lentokentältä se sai peräänsä neljä poliisiautoa. Minichiello käski Pietro Gulía ajamaan kovaa pieniä kapeita teitä Rooman ulkopuolen vuoristoisessa maastossa, jotta he voisivat karistaa seuraajat kannoiltaan.

Kun he onnistuivat pääsemään hetkeksi eroon seuraajistaan, Minichiello käski Gulín ajaa pikkutielle, joka kuitenkin päättyi pian. Miehet nousivat autosta, ja ennen kuin Pietro Gulí ehti kysyä, mitä seuraavaksi, Minichiello pakeni ja katosi pian näkyvistä.

Kun Pietro Gulín kollegat pääsivät paikalle, hän toppuutteli näitä:

”Olkaa varovaisia! Hän ampuu teidät. Hänellä on automaattikivääri ja 240 panosta!”

Pappi sai kaapparin kiinni

1. marraskuuta, kello 10.00 (paikallista aikaa), 10 kilometriä Rooman ulkopuolella: 400 poliisia, 40 poliisikoiraa ja kaksi helikopteria tutki maastoa Rooman ulkopuolella. Minichiello piiloutui pieneen kirkkoon.

”Jumalallisen rakkauden” kirkko oli täynnä, sillä pyhäinpäivän messuun oli saapunut runsaasti ihmisiä. Hyvin pukeutuneiden katolisten kirkkovieraiden joukosta erottui yksi mies.

Raffaele Minichiello oli piileskellyt lähialueilla viisi tuntia ja livahtanut sitten kirkkoon muiden vieraiden joukkoon. Hän oli piilottanut kiväärinsä ja sotilasvaatteensa läheiseen latoon, ja hänellä oli yllään enää aluspaita ja -housut. Hänelle tuli yllätyksenä, että siihen vuodenaikaan sää Italiassa voisi olla niin kylmä.

Italian poliisi löysi Minichiellon maastopuvun ja aseen kätkettynä latoon lähellä sitä kirkkoa, jossa hänet pidätettiin.

© AFP/Ritzau Scanpix

Kirkon kappalainen Don Pasquale Silla huomasi erikoisesti pukeutuneen nuoren miehen muun kirkkoväen joukossa. Hän tunnisti miehen välittömästi uutisista, joissa tämän kasvoja oli näytetty kaiken aamua.

Silla riensi lähellä olleen kahden poliisin luokse ja kertoi näkemästään. Pian poliisit ajoivat kirkon eteen ja pidättivät Minichiellon. Pidätykseen ei liittynyt suurta dramatiikkaa, eikä Minichiello tehnyt vastarintaa.

”Maanmieheni, miksi pidätätte minut? En ole tehnyt mitään väärää!” hän kuitenkin huusi, kun poliisi vei häntä pois 23 tuntia kestäneen paon päätteeksi.

Istuessaan poliisiauton takapenkillä Minichiello harkitsi hetken aikaa, pitäisikö hänen yrittää siepata vieressään istuvan poliisin Beretta-pistooli ja kaapata poliisiauto, mutta hän luopui pian ajatuksesta.

”Onneksi tulin toisiin aatoksiin tällä kertaa”, hän totesi myöhemmin.

Kuuluisa italialaistuottaja Carlo Ponti tarjosi Minichiellolle roolia westernissä, mutta elokuva ei koskaan toteutunut.

© Uncredited/AP/Ritzau Scanpix

Elokuvaura ei ottanut tuulta alleen

Nuoresta kaapparista tuli pidätyksensä jälkeen kuuluisa kaikkialla Italiassa, missä moni piti häntä sankarina ja missä hänelle tarjottiin jopa elokuvaroolia.

Kun Raffaele Minichiello pääsi vankilasta 1. toukokuuta 1971, eräs toimittaja kysyi, katuiko hän tekoaan. Minichiello vastasi hymyillen: ”Miksi katuisin?”

Italialaisten silmissä hän oli sankari, joka oli taistellut Yhdysvaltain joukoissa oikeudettomassa sodassa ja päättänyt palata isänmaahansa seurauksista välittämättä.

Tytöt haikailivat Minichiellon perään, ja hänelle jopa tarjottiin elokuvaroolia. Elokuvan työnimi oli ”Maanmieheni, miksi pidätätte minut?” Minichiellon pidätystilanteessa lausumien sanojen mukaan.

Elokuvaa ei koskaan tehty, ja Minichiello päätyi baarimikoksi Roomaan. Seuraavana vuonna hän avioitui baarin omistajan tyttären kanssa. Eräässä vaiheessa hän omisti pizzerian nimeltä ”Hijacking” eli ”kaappaus”.

Melodraamaa oikeussalissa

5. marraskuuta 1970, oikeussali Roomassa: Oikeudenkäynti Minichielloa vastaan alkoi Roomassa vuosi pidätyksen jälkeen. Hänet tuomittiin kuudeksi vuodeksi vankilaan, mutta vetoomustuomioistuimessa tuomio lyhentyi 18 kuukauteen.

Italialaisille asia oli selvä: Raffaele Minichiello ei ollut mikään roisto – oikeastaan päinvastoin. Hän oli Yhdysvaltojen pettämä sotasankari, joka oli vain tehnyt sen mitä pitikin päästäkseen palaamaan isänmaahansa sairaan isänsä luo.

Minichiellon äiti selitti lehdistölle:

”Hän on sodan uhri, ja hän ansaitsee anteeksiannon. Poikani on kokenut kauheita taistelussa, ja se on vaikuttanut hänen mieleensä.”

Raffaele Minichiellon puolustusasianajajan Edmond Zappacon puolustuspuhe oikeudessa 5. marraskuuta 1970 toi mieleen lähinnä napolilaisen oopperan. Hänen loppupuheenvuoronsa kuvailu asiakkaastaan, joka lopulta istui rikoksestaan vain kuusi kuukautta, osuivat suoraan italialaisten herkkiin sydämiin:

”Raffaele Minichiello olisi palannut luoksemme vaikka Kuusta hengittämään Italian ilmaa ja syleilemään ikääntyviä vanhempiaan.”