Inkojen kukistaja sai maistaa omaa lääkettään

Espanjalainen sotapäällikkö Francisco Pizarro alisti inkavaltakunnan keinoja kaihtamatta. Omien pettäminen osoittautui kuitenkin kohtalokkaaksi virheeksi.

Espanjalainen sotapäällikkö Francisco Pizarro alisti inkavaltakunnan keinoja kaihtamatta. Omien pettäminen osoittautui kuitenkin kohtalokkaaksi virheeksi.

PHAS/Getty Images

Francisco Pizarro, 66-vuo­tias Perun varakuningas, istuutui kaikessa rauhassa sunnun­taina 26. kesäkuuta 1541 aterioimaan hyvin ystäviensä seurassa perustamassaan Liman kaupungissa Perussa.

Kahdeksan vuotta aiemmin espanjalainen Pizarro oli valloittanut muu­taman sadan konkistadorin kanssa ­inkojen valtakunnan Etelä-Ameri­kassa. Ennen valloitusretken alkua hän oli sopinut jakavansa retkeltä kertyvän saaliin toisen konkistadorin, Diego de Almagron kanssa.

Kun inkat sitten oli lyöty ja heiltä oli saatu kokonainen vankisellillinen kultaa lunnaina heidän kuninkaastaan, Pizarro kuitenkin muutti mielensä – hän halusikin pitää kaikki rikkaudet itsellään.

Päästäkseen eroon Almagrosta Pizarro lähetti hänet pitkälle retkelle valloittamaan köyhää ja autiota ­Chileä ja asettui itse mukavasti inkojen pääkaupunkiin Cuscoon.

Kun Almagro ymmärsi tulleensa petetyksi, hän raivostui, kokosi ­kapina-armeijan ja lähti kohti Cuscoa. ­Almagron joukot hävisivät taistelun, ja Pizarro antoi ­teloittaa hänet vuonna 1538.

Sitten Pizarro palasi Limaan, missä hän oli päättänyt viettää loppuelämänsä nauttien valtansa hedelmistä.

Pizarron sarkofagi sijaitsee Perussa Liman katedraalissa.

© RAF-YYC

Poika kosti isänsä puolesta

Pizarron huolet eivät kuitenkaan ­olleet ohi, sillä Diego de Almagron poika, ”El Mozo” eli ”sotapoika”, vannoi kostavansa isänsä puolesta.

  1. kesäkuuta 1541 Pizarron ­asetuttua juuri pöytään El Mozo ­lähettikin joukon aseistautuneita miehiä palatsiin.

Miehet kokoontuivat rakennuksen ulkopuolelle ja huusivat haluavansa puhua varakuninkaan kanssa. Pizarron epäilyt heräsivät, ja hän yritti vetää haarniskaa ylleen ja käski pal­velijoitaan telkeämään toiseen kerrokseen johtavan oven.

Haarniskan pukeminen ei kuitenkaan käynyt noin vain, eivätkä tunkeutujat jääneet odottamaan vastausta vaan tuuppasivat palvelijat ­tieltään ja ryntäsivät portaisiin.

Osa Pizarron vieraista ­pakeni hyppäämällä ikkunoista, ja osa yritti turhaan pysäyttää kirveillään ja miekoillaan huitovia tulijoita.

Vieraista neljä kuoli ja neljä loukkaantui, ennen kuin murhamiehet pääsivät Pizarron luo. Ikääntynyt mutta taistelujen karaisema Pizarro tarttui miekkaansa ja sai iskettyä hengiltä kaksi tulijaa.

Ennen kuin hän ehti päästämään ­päiviltä enempää tunkeutujia, hän sai kuitenkin itse miekasta syvän haavan kaulaansa.

Pizarro lyyhistyi ­lattialle verta vuotaen, ja viholliset kävivät armotta hänen kimppuunsa ja iskivät puolustuskyvytöntä uhriaan.

Pizarron haavoista vuoti lattialle verta punaiseksi lammikoksi, ja ker­rotaan, että viimeisillä voimillaan Pizarro ­kohotti kätensä, kastoi sormensa ­vereen, piirsi ristin ja henkäisi vielä hurskaasti: ”Jeesus Kristus.”

El Mozo kuristettiin hengiltä

Murhan jälkeen kapinalliset julistivat El Mozon Perun varakuninkaaksi. Se oli kuitenkin Espanjan kuninkaalle liikaa. Kaarle V käski Etelä-Amerikkaan ­lähettämänsä ­virkamiehen, Vaca de Castron, selvittämään asiaa.

De Castro keräsi suuren sotajoukon ja lähetti sen El Mozon 1 200 miehen kapina-­armeijaa vastaan. ­Joukot ottivat yhteen 16. syyskuuta 1542 Chupasissa Perun keski­osassa.

Vaca de Castron joukot tappoivat parisataa kapinallista ja ­ottivat lukuisia vankeja. Yksi heistä oli El Mozo, joka sai pian kokea isänsä kohtalon.

Nopean oikeudenkäynnin jälkeen El Mozo vietiin kaupungin keskusaukiolle, missä pyöveli lukitsi hänen kaulansa ympärille rautarenkaan, garrotten, ja alkoi hitaasti vääntää kahvasta.

Rengas pusertui El Mozon kaulaa vasten yhä tiukemmin hänen kuristuessaan hitaasti ja tuskallisesti hengiltä.

Jos pyöveli ei kiirehtinyt, garrottella teloittaminen saattoi kestää piinaavan kauan. Tuomittu joko kuristui hengiltä tai kuoli, kun hänen niskansa lopulta naksahti poikki.