Ihmissudet piinasivat Eurooppaa
Myöhäiskeskiajalla satoja ihmissusiksi epäiltyjä joutui oikeuteen ja poltettiin roviolla Euroopassa. Useimmat olivat täysin syyttömiä, mutta joukossa oli myös muutamia todellisia ihmishirviöitä.
Syksyllä 1573 Dõlen kaupunginneuvosto päätti surmata seudulla pelkoa herättäneen ihmissuden.
Aurinko oli laskemassa. Kolme maatyöläistä vilkuili levottomina Juravuorten yllä hehkuvaa iltataivasta ja kiiruhti eteenpäin. Kukaan heistä ei mielellään lähtenyt ulos auringonlaskun jälkeen, eikä koskaan yksin – ei sen jälkeen, kun ihmissusi oli ilmestynyt heidän kotikaupunkiinsa Dõleen Itä-Ranskassa. Peto oli jo tappanut kaksi lasta, eikä kukaan tiennyt, milloin se iskisi jälleen.
Yhtäkkiä hiljaisuutta leikkasi suden vertahyytävä ulvonta, jota seurasi nuoren tytön epätoivoinen kirkuna. Miehet voittivat pelkonsa, tarttuivat kirveisiin ja heinähankoihin ja lähtivät liikkeelle. He löysivät tytön, mutta tämä oli kuollut.
Miehet näkivät jonkin olennon pakenevan. Se juoksi neljällä jalalla ja liikkui kuin susi, mutta juuri ennen kuin olio katosi, miehet erottivat sen sudenharjasten alta selvästi ihmiskasvot. Kasvot kuuluivat erakko Gilles Garnierille.
Lakimuutos mahdollisti jahdin
1400–1600-lukujen Euroopassa ihmiset uskoivat vakaasti ihmissusien olemassaoloon. Teologit ja juristit kirjoittivat niistä oppineita tutkielmia, ja kansa telkesi kauhuissaan ovensa yöksi.
Vanhimmat tarinat ihmissusista ovat tuhansien vuosien takaa, mutta nuo pirulliset otukset temmelsivät erityisesti myöhäiskeskiajalla. Taustaa hirviöiden esiinmarssille juuri tuolloin voidaan etsiä maiden lakimuutoksista.
Eurooppalaiset lait perustuivat pitkälle keskiaikaan asti roomalaisiin lakeihin. Yksi näistä oli Lex Talionis, niin sanottu Talio-periaate eli koston laki, jonka puitteissa antiikin Roomassa saattoi nostaa syytteen vääriä syytöksiä esittänyttä vastaan. Lain ansiosta oli vaarallista esittää vaikeasti todistettavia syytöksiä, kuten noituussyytteitä.
Myöhäiskeskiajalla kirkon valta-asemaa uhkasivat monet uudistusajatukset. Kirkon piti puolustautua, ja lain periaatteita piti muuttaa, jotta ”kerettiläiset” saatiin oikeuteen. Tuolloin alkoivat oikeusjutut myös noitia ja velhoja vastaan, ja vuonna 1407 Sveitsissä käytiin ensimmäinen ihmissusioikeudenkäynti. Seuraavat 300 vuotta kirkko ja viranomaiset tuomitsivat kuolemaan tuhansia ihmisiä.
Ihmissusi Gilles Garnier
Yksi näistä ihmissusista oli ”Dõlen erakko” Gilles Garnier. Garnier oli arka mies, joka ei juuri ollut tekemisessä muiden ihmisten kanssa. Hän oli laiha ja kalpea, ja hänellä oli takkuiset hiukset ja paksut yhteenkasvaneet kulmakarvat. Heti ensimmäisen lapsen kadottua Dõlen seudulla asukkaat olivat epäilleet Garnieria. Heillä ei kuitenkaan ollut todisteita – ei ennen kuin kolme paikallista maamiestä näki Garnierin pakenevan lehdossa kuolleen tytön luota.
Marraskuun puolivälissä 1573 katosi toinen lapsi, 10-vuotias poika. Muutamaa päivää myöhemmin paikalliset löysivät hänet kuolleena pellolta. Pojan toinen jalka oli revitty irti, ja jokin oli kalunnut hänen reittään. Se oli kaupunkilaisille liikaa. Gilles Garnier pidätettiin ja vietiin oikeuteen. Oikeudenkäyntipöytäkirjoista ilmenee Garnierin olleen asialla useammankin kerran:
”On todistettu, että joitakin päiviä Mikkelin päivän jälkeen Gilles Garnier hyökkäsi 10–12-vuotiaan tytön kimppuun Chatenoisin viinitarhan luona puolen mailin päässä Dõlesta. Garnier oli suden hahmossa tehdessään tekonsa. Hän surmasi tytön käpälämäisillä käsillään sekä hampaillaan ja raahasi tämän Serren metsään. Siellä hän riisui tytön alasti ja söi ahneesti tämän reisien ja käsivarsien lihaa. Osan lihasta hän vei kotiin vaimolleen Apolinnelle Saint-Bonnotiin Amangesin lähelle, missä he yhdessä asuvat.”
Asiakirja jatkuu luetellen Garnierin rikoksia. Kaikkiaan häntä syytettiin neljän lapsen surmaamisesta ja raatelemisesta loppuvuodesta 1573.
Garnier tunnusti kaikki rikokset ja kertoi tehneensä ne nälän ajamana. Hän oli kertomansa mukaan solminut sopimuksen paholaisen kanssa. Tämä antoi hänelle taikavoidetta, joka muutti hänet sudeksi. Niin hän pystyi saalistamaan ihmisiä ja eläimiä ravinnokseen.
Taikavoidetta ja susivöitä
Gilles Garnier tuomittiin ihmissyönnistä ja poltettiin roviolla.
Uskomuksen mukaan ihmissudeksi muuntumisen aiheutti taikaesine, jonka ihminen sai tehdessään sopimuksen paholaisen kanssa. Ranskassa se oli usein voidetta, ja toisessa ihmissusien luvatussa maassa, Saksassa, muutokseen tarvittiin sudennahkainen vyö.
Kun ihmissudet halusivat muuttua takaisin ihmisiksi, Ranskassa ne kieriskelivät kasteen peittämällä ruoholla tai kastautuivat järvessä, ja Saksassa ne riisuivat susivyönsä.
Ihmissusi pystyi ottamaan eri hahmoja. Usein ajateltiin, että ihminen muuttui lähes kokonaan sudeksi, vaikkakin ihmissusi oli sutta suurempi, vahvempi ja villimpi. Se kuitenkin säilytti inhimillisen älynsä ja oveluutensa. Joissakin tapauksissa ihmissusilla oli ihmisen silmät, ja joskus niiltä puuttui häntä. Tämä johtui kristinuskon opetusten mukaan siitä, että paholainen pystyi luomaan vain epätäydellisiä olentoja.
Jacques Roulet, jota väitettiin ihmissudeksi vuonna 1598, kertoi kättensä muuttuvan suden käpäliksi mutta päänsä pysyvän muuttumattomana. Naispuolisia ihmissusia Claudia Gaillardia ja Pernette Gandillonia todistaja kuvaili puoliksi eläimiksi, puoliksi ihmisiksi: Gaillardilla oli suden ruumis ja ihmisen jalat, ja Gandillonilla oli karvaiset kädet käpälien sijaan. Molemmat teloitettiin ihmissusien vainon yhteydessä Jurassa lähellä Ranskan Alppeja vuonna 1598.
Oikeus ei löytänyt Gilles Garnierin tapauksessa lieventäviä asianhaaroja. Hän oli ihmissusi, joka oli syyllistynyt murhiin, kannibalismiin ja ”diabolismiin”, joista oli vain yksi rangaistus:
”Syytetty luovutetaan korkeimman oikeuden pyövelille. Gilles Garnier viedään täältä teloituspaikalle, jossa mainittu pyöveli polttaa hänet tuhkaksi. Lisäksi hänet tuomitaan maksamaan oikeudenkäyntikulut.”
Tunnustukset saatiin kiduttamalla
Yksi ihmissusista tutkielmia kirjoittanut oppinut oli teologi Pierre Mamor. Kirjassa Flagellum Maleficorum (Noitapiiska) vuodelta 1490 hän tiivisti ajan käsityksen: ”Ihmissusi on kauhistuttava hirviö, Helvetin riivaama susi, jota itse Paholainen ohjailee!”
Yleensä ihmissusiksi epäiltyjä kidutettiin raa’asti, ennen kuin he myönsivät mielettömät syytteet, ja usein he väittivät muita ihmisiä ihmissusiksi lievemmän rangaistuksen toivossa. Näitäkin epäiltyjä kidutettiin, kunnes he puolestaan tunnustivat ja paljastivat lisää uusia ihmissusia. Näin kehittyi varsinaisia ihmissusiepidemioita. Esimerkiksi Juran alueella teloitettiin kymmenen ihmistä vuosina 1597–98. Etelä-Saksassa tuomittiin ja poltettiin roviolla 15 ihmissutta vuosina 1629–30.
Monet – kuten Gilles Garnier – myös tunnustivat nopeasti solmineensa sopimuksen paholaisen kanssa tai olevansa pahan riivaamia. He olivat todennäköisesti tavallisia himomurhaajia, joilla oli useita uhreja omallatunnollaan. Oikeudessa he saattoivat kuitenkin selittää tekojaan vain kristinuskon käsitteillä: voidakseen tehdä sellaisia hirmutekoja heidän täytyi olla pahan vallassa. Toisin sanoen he pitivät itseään ihmissusina.
Tunnustukset saattoivat johtua myös mielisairauden aiheuttamista harhoista. Nykyään psykiatrit tuntevat lykantropiaksi kutsutun sairauden, jota sairastavat todella uskovat voivansa muuttua eläimeksi, kuten sudeksi. Tällaisten potilaiden tutkimuksissa on löytynyt poikkeavuuksia siinä osassa aivoja, joka ohjaa ihmisen kehokäsitystä. Lykantropiaa sairastavat eivät vain usko muuttuvansa ulkoisesti, vaan he voivat todella fyysisesti tuntea muutoksen.
Nykyään sairaus tunnetaan, mutta 400 vuotta sitten ilmiö oli täysin käsittämätön ja pelottava sekä ”ihmissudelle” itselleen että ympäröivälle yhteisölle.
Ihmissusi suljettiin luostariin
Ennenkään ei toki hylätty sitä mahdollisuutta, että jotkut ”ihmissusista” saattoivat olla vain häiriintyneitä ihmisiä.
Vuonna 1603 nuori Jean Grenier väitti surmanneensa ihmissuden hahmossa useita ihmisiä. Oikeuden tuomio oli yllättävän lievä. Tuomarien mielestä Grenier oli pikemminkin mielenvikainen kuin paha, ja kuolemantuomion sijaan hänet suljettiin luostariin, jotta kristinuskon sanoma parantaisi hänet. Grenierin luona luostarissa vuonna 1610 vierailleen lakimiehen Pierre de Lancren mukaan rangaistuksella ei kuitenkaan ollut juurikaan vaikutusta:
”Hän oli pienikokoinen ja arka eikä halunnut katsoa ketään silmiin. Hänen syvällä päässä olevat silmänsä pälyilivät levottomina. Hampaat olivat pitkät ja ulkonevat, kynnet mustat ja osin kuluneet olemattomiin. Hänen mielensä oli täysin tyhjä. Hän ei tuntunut ymmärtävän yksinkertaistakaan asiaa. Hän kertoi, miten oli ennen juossut metsässä sutena, ja hän sanoi himoitsevansa edelleen raakaa, erityisesti pienten poikien, lihaa.”
De Lancre kirjoitti pahuuden ja ihmislihan himon pitävän edelleen nuorta miestä vallassaan:
”Hän mainitsi, että jollei hän olisi teljettynä lukkojen taakse, hän epäilemättä pian maistaisi jälleen ihmislihaa. Hän selitti, että Metsän Herra (paholainen, toim. huom.) oli tullut kahdesti hänen luokseen luostariin mutta että hän oli ajanut sen pois ristinmerkillä.”
Roviot roihusivat Euroopassa
Jean Grenierin tapaus oli yksi Ranskan viimeisistä ihmissusioikeudenkäynneistä, kun taas Saksassa ihmissusijahti vain kiihtyi.
Maa oli ajautumassa kolmekymmenvuotiseen sotaan. Väkivaltainen uskonsota, jota käytiin vuosina 1618–1648, jätti Saksan monin paikoin autioksi, kun sen kaupunkeja ryöstettiin, satoja poltettiin ja siviiliväestöä surmattiin. Vaikeina aikoina taikausko vain vahvistui.
Saksan ihmissusioikeudenkäynneistä on vain vähän aineistoa jäljellä. Usein oikeudenkäyntipöytäkirjoissa on vain pitkä lista tuomittujen nimiä ja teloitusvuodet: Evert Dietrich, maatyöläinen, 1630; Clara Heßmann, maatyöläisen vaimo, 1630; Johann Jacob Heinrich, koulumestari, 1630...
Viimeinen ihmissusioikeudenkäynti pidettiin vuonna 1720 Simon Wand -nimistä kerjäläistä vastaan. Hitaasti mutta vääjäämättömästi ihmissusi- ja noitaroviot sammuivat yksi toisensa jälkeen, kun valistusaika uusine ideoineen alkoi vaikuttaa kaikkialla Euroopassa.