Itävalta-Unkarin keisarinnaa Elisabetia (1837–1898) kutsuttiin lempinimellä Sisi.
Lue täältä lisää keisarinna Sisin elämästä aina hänen onnettomasta avioliitostaan Itävalta-Unkarin keisarin Frans Joosefin kanssa hänen raakaan murhaansa vuonna 1898.
Keisari Fransin ja Elisabetin häät
Yli 15 000 kynttilää valaisi Wienin Augustinerkirchen salia 24. huhtikuuta 1854. Täpötäyden kirkon alttarilla seisoivat 23-vuotias Itävallan keisari Frans Joosef ja hänen pian vihittävä morsiamensa, 16-vuotias baijerilaisen aatelisperheen tytär Elisabet.
Elisabetin upea valkoinen morsiuspuku oli kirjottu kulta- ja hopealangalla. Hänen hiuksillaan oli timantein koristeltu diadeemi, johon oli kiinnitetty pitsihuntu, ja kaulassaan diadeemiin sointuva timanttikaulakoru.
Vihkiseremonia alkoi kello 19, ja vihkimisen jälkeen vieraat oli kutsuttu häävastaanotolle Hofburgin keisarilliseen palatsiin.
”Eihän keisaria torjuta!” Sisi Frans Joosefin kosinnasta
Itävallan uutta, vastavihittyä keisariparia oli saapunut onnittelemaan niin Euroopan kuninkaallisia kuin ulkomaiden suurlähettiläitäkin. Lopuksi tuoreen keisarinnan oli määrä tervehtiä vielä kuninkaallisen hovin kaikkia jäseniä. Yhtäkkiä hänet valtasi paniikin tunne.
Elisabet syöksyi kyyneleitään pidätellen ulos salista päästäkseen eroon ahdistavasta ihmispaljoudesta. Mahtipontinen tilaisuus tuntui tukahduttavalta nuoresta naisesta, joka oli saanut siihen asti viettää huoletonta elämää Baijerissa, kaukana keisarikunnan pääkaupungin kopeasta loistosta.
Keisarinna sai kuitenkin koottua itsensä ja palasi vieraiden pariin. Ahdistuskohtaus enteili kuitenkin tulevia vaikeuksia – Sisi ei ollut valmis Habsburgin hallitsijasuvun jäseneksi eikä jäykän muodolliseen hovielämään.
Keisari Frans Joosef mieltyi Sisiin
Herttua Maximilianin ja herttuatar Ludovikan tytär Elisabet Amalie Eugenie syntyi 24. joulukuuta 1837 Münchenissä. Elisabet, jota kutsuttiin lempinimellä Sisi (myös Sissi), sai viettää huolettoman lapsuuden – isä antoi esimerkiksi Sisin jättää usein oppitunnit väliin ja lähteä sen sijaan ratsastamaan ja tutkimaan luontoa.
Ludovikan sisko, arkkiherttuatar Sophie, oli Itävallan nuoren keisarin Frans Joosefin äiti. Vuonna 1853 siskokset päättivät saattaa keisarin yhteen Sisin isosiskon Helenen kanssa.
Parin tavatessa keisari lumoutui kuitenkin – vastoin äitien odotuksia – Helenen mukana olleesta Sisistä. Sisi häkeltyi Frans Joosefin huomiosta, mutta taipui tämän kosiskeluun. Sisin kerrotaankin todenneen:
”Eihän keisaria torjuta!”
Huhtikuun 24. päivänä 1854 vasta 16-vuotias Sisi vihittiin Itävallan keisarin kanssa. Häiden jälkeen pari siirtyi viettämään kuherruskuukauttaan Laxenburgin linnaan, Habsburgien rakkaaseen kesäasuntoon lähellä Wieniä.
Netflix-sarja Itävalta-Unkarin keisarinna Elisabetista
TV-sarja keisariparista ei pysy täysin totuudessa
Sarja
Ensitapaaminen: Frans Joosef ja Sisi tapaavat toisensa ensimmäisen kerran Bad Ischlin kylpyläkaupungissa. Parin kohtaaminen on rakkautta ensi silmäyksellä.
Vallankaappaus: Keisarin pikkuveli Maximilian on mukana salaliitossa, joka tähtää Frans Joosefin kaatamiseen ja pikkuveljen valtaannousuun. Kaappaus kuivuu lopulta kokoon.
Tanssi: Sisi ja Frans Joosef tanssivat Johann Strauss nuoremman häiden alla säveltämää, niin kutsuttua Kaiser-Walzer-valssia.
Todellisuus
Ensitapaaminen: Sisi ja Frans Joosef olivat serkuksia, ja he tapasivat ensi kertaa Innsbruckissa vuonna 1848, jolloin Sisi oli vasta lapsi.
Vallankaappaus: Historioitsijoilla ei ole todisteita Maximilianin vallankaappaussuunnitelmista. Maximilianista tuli Meksikon keisari vuonna 1864, mutta hänet syrjäytettiin ja teloitettiin kolme vuotta myöhemmin.
Tanssi: Valssi sai kantaesityksensä vasta 21. lokakuuta 1889 Frans Joosefin vieraillessa Berliinissä Saksan keisarin Vilhelm II:n luona.
Nuoripari ei kuitenkaan ehtinyt juuri syventyä toisiinsa, sillä valtion asiat veivät keisarin huomion. Frans Joosef halusi Itävallan pysyvän puolueettomana Krimin sodassa (1853–1856), ja hän lähti joka aamu Laxenburgista Wieniin Hofburgin palatsiin kokoustamaan ministeriensä ja kansainvälisten diplomaattien kanssa.
Nuori keisarinna jäi sen sijaan hovinaistensa seuraan Laxenburgiin. Nämä olivat Sisin anopin, arkkiherttuatar Sophien henkilökohtaisesti valikoimia keski-ikäisiä naisia, joista ei ollut sydänystäviksi eikä uskotuiksi keisarinnalle.
Sisi kokikin itsensä alusta asti hovissa syvästi yksinäiseksi. Tuoreen morsiamen päivät olivat rakkauden ja ilon sijaan koti-ikävän täyttämiä, ja hän kuvasi runossaan alakuloaan ja kaipuutaan Baijeriin:
”Uusi kevät saapuu / ja pukee puut vehreyteen / ja opettaa linnuille uuden laulun / ja saa kukat kukkimaan kauniimmin. / Mutta mitä iloa tuo kevät minulle? / Täällä kaukaisessa, vieraassa maassa? / Kaipaan kotini aurinkoon / Kaipaan Isarjoen rannoille.”
Arkkiherttuatar Sophie ohjaili keisarinna Elisabetin elämää
Tilanne ei suinkaan parantunut, kun Frans Joosef ja Sisi asettuivat Hofburgin palatsiin. Konservatiivinen hovielämä jäykkine etiketteineen ja juonitteluineen ahdisti herkkää Sisiä. Hän alkoi kärsiä univaikeuksista ja syömishäiriöstä, joka seurasi häntä loppuelämän.
Anoppi ei juuri välittänyt miniänsä henkisestä hyvinvoinnista.
”Keisarinnan luonnollinen tehtävä on tuottaa kruununperillinen”, arkkiherttuatar Sophie kirjoitti Sisille ykskantaan. Kaikki muu oli toissijaista.
Sophie puuttui myös siekailematta Sisin ja Frans Joosefin yhteiselämään. Tuoreella avioparilla oli tapana kuljeskella kahden kesken pitkin Hofburgin pitkiä käytäviä, mutta kun Sophie sai kuulla kävelyretkistä, hän teki huvista lopun – siitä lähtien parilla oli aina esiliinat seuranaan.
Sisiä anopin sekaantuminen raivostutti, mutta Frans Joosef katsoi kuitenkin parhaaksi olla nousematta äitiään vastaan.
”Ainut mies hovissa.” Humoristinen kuvaus arkkiherttuatar Sophiesta
Arkkiherttuatar Sophie oli hallitseva äiti, joka käytti mielellään kulisseissa vaikutusvaltaansa. Frans Joosef kuunteli auliisti hänen neuvojaan, ja Sophien jopa leukailtiin olevan ”ainut mies hovissa”.
Kontrolloiva ja määräilevä arkkiherttuatar ei jättänyt rauhaan edes Sisin rakkaita papukaijoja vaan kehotti poikaansa hankkiutumaan niistä eroon, jotta Sisi ei näkisi niitä. Sophie ilmeisesti pelkäsi, että parin tuleva lapsi saattaisi muuten muistuttaa papukaijaa.
Anopin ja miniän välit viilenivät hyytäviksi, kun Sisi synnytti esikoislapsensa 5. maaliskuuta 1855. Arkkiherttuatar päätti, että esikoistytär oli nimettävä hänen mukaansa, ja tuore isoäiti määräsi vastasyntyneen myös asumaan omaan siipeensä palatsissa.
Sisi tuli pian uudestaan raskaaksi, ja hänen oli viimeisilläänkin vaivauduttava anoppinsa luo halutessaan nähdä esikoisensa.
Sisi käytti shampoonaan muna-konjakkisekoitusta. Hänen hiuksensa olivat niin pitkät ja raskaat, että hän valitti usein niiden aiheuttavan hänelle päänsärkyä.
Kauneudenhoitoon kului päivittäin tunteja
Sisi hoiti ihoaan valaanrasvavoiteella ja hiuksiaan konjakilla ja kiristi vyötärönsä huimaavan kapeaksi hengenvaarallisilla korseteilla.
Sisi käytti merkittävän osan ajastaan kauneudenhoitoon. Hän punnitutti itsensä kolmesti päivässä ja kävi säännöllisesti höyrykylvyissä, joiden uskottiin hoikentavan.
Sisi hoiti ihoaan jokailtaisilla oliiviöljykylvyillä, ja yöksi hän levitti kasvoilleen mansikkamurskaa tai raakaa vasikanlihaa. Lopuksi kasvoille pantiin nahkainen naamio.
Meikkiä Sisi käytti niukalti, jotta hänen ihonsa luontainen heleys pääsi oikeuksiinsa. Hän hoiti kasvojensa ihoa hovin farmaseutin sekoittamilla voiteilla, joista eräs sisälsi muun muassa valaanpäävahaa, manteliöljyä ja ruusuvettä.
Keisarinnalla oli myös kaikkialla mukanaan oma kampaajansa, joka harjasi Sisin pitkiä, paksuja hiuksia päivittäin kolme tuntia, pesi ne joka toinen viikko muna-konjakkisekoituksella ja nyppi pois harmaat hiukset.
Ajan muodin mukaan naisen vyötärön oli oltava kapea, ja Sisi teetti Pariisissa erityisen napakoita korsetteja, jotka kavensivat hänen vyötärönympäryksensä 40 senttimetriin. Korsetin sitominen kesti lähes tunnin.
Keisarinna Elisabet masentui
Parin toinen lapsi Gisela syntyi 12. heinäkuuta 1856. Seuraavana vuonna Frans Joosefin oli matkattava Itävallan hallitsemaan Unkariin, ja Sisi ylipuhui hänet ottamaan hänet ja lapset mukaan, jotta keisarinna saisi hetkeksi taukoa anopistaan ja hovielämästä.
Unkari ja unkarilaiset tekivät Sisiin syvän vaikutuksen. Hyvin alkanut matka sai kuitenkin traagisen käänteen, kun keisariparin pienet tyttäret sairastuivat vakavasti. Gisela-vauva toipui, mutta kaksivuotias Sophie menehtyi Unkarissa.
Esikoistyttären kuolema syöksi Sisin masennukseen. Hän tuli pian kuitenkin jälleen raskaaksi, ja vuonna 1858 keisariparille syntyi poika Rudolf. Kun valtakunnassa oli nyt kruununperillinen, Sisi pystyi vihdoin elämään hieman vapaammin ja viettämään yhä enemmän aikaa harrastustensa parissa – Sisi oli innokas ratsastaja, miekkailija ja voimistelija.
Sisi oli lapsesta asti rakastanut ratsastamista, ja hän jatkoi harrastusta myös hovissa anoppinsa paheksunnasta huolimatta.
Keisarinna panosti ulkonäköönsä pakkomielteisen kurinalaisesti. 173 senttimetriä pitkä Sisi piti koko aikuisikänsä painonsa alle 50 kilossa ja vyötärönympäryksensä 40–50 senttimetrissä.
Sisin kuulasta ihoa, kapeaa vyötäröä ja kastanjanruskeita kiharoita ihailtiin ympäri Eurooppaa, mutta tosiasiassa keisarinna voi niin huonosti, että vuonna 1860 hänen lääkärinsä määräsi hänet elpymään Madeiralle. Sisin vointi koheni, kun hän sai etäisyyttä mieheensä ja anoppiinsa, ja sittemmin matkailusta tuli hänelle henkireikä ja keino paeta hovielämää.
Sisi pelasti maan sisällissodalta
Sisin viettäessä yhä enemmän aikaa ulkomailla hän alkoi etääntyä myös miehestään. Sisin rakkaus Unkaria kohtaan ei kuitenkaan sammunut, ja hän hyödynsikin kampaajansa käsittelyssä päivittäin kuluneet kolme tuntia unkarin kielen opiskeluun. Taidolle tuli myös pian käyttöä.
Unkari oli ollut tiukasti Itävallan hallinnassa vuoden 1848 epäonnistuneen vallankumousyrityksen jälkeen, mutta haaveet itsenäisyydestä kytivät yhä. Vuonna 1867 tyytymättömyys kärjistyi jälleen, ja aseellisen konfliktin uhka leijui ilmassa. Silloin Sisi astui politiikan parrasvaloihin.
Keisarinna Sisiä pidettiin aikanaan yhtenä maailman kauneimmista naisista, ja hän oli 1800-luvun eurooppalaisnaisille suoranainen tyyli-ikoni.
Keisarinna pani diplomaattiset taitonsa peliin estääkseen sisällissodan, joka olisi voinut tuhota hänen rakastamansa Unkarin. Ratkaisu tunnetaan Itävalta-Unkarin kompromissina, jolla muodostettiin keisarikunnan tilalle Itävalta-Unkarin kaksoismonarkia.
Unkari sai sisäpoliittisen autonomian, ja Frans Joosef ja Sisi kruunattiin 8. kesäkuuta 1867 Unkarin kuninkaaksi ja kuningattareksi Budapestin Matiaksenkirkossa.
Seuraavana vuonna Sisi synnytti Unkarissa neljännen lapsensa Marie Valerien. Hänet keisarinna sai vihdoin kasvattaa itse, ilman anopin sekaantumista.
Seuraavina vuosina Sisi löysi elämäänsä rauhaa, jota järkytti kuitenkin pian jälleen uusi, musertava tragedia. Vuonna 1889 keisariparin poika Rudolf ja tämä rakastajatar tekivät itsemurhan Mayerlingin metsästyslinnassa. Sisi suri syvästi poikansa kuolemaa ja pukeutui lopun elämänsä lähes yksinomaan mustiin.
Rudolfin kuoleman jälkeen Sisi jatkoi matkustelua, ja vuonna 1898 hän lähti Sveitsiin Genevenjärvelle. Keisarinna yritti liikkua huomiota herättämättä, mutta hotellin henkilökunta paljasti kuitenkin lehdistölle kuuluisan vieraansa – kohtalokkain seurauksin.
Keisarinna Sisin murha
Keisarinna Elisabet oli loistavalla tuulella, kun hän lauantaina 10. syyskuuta 1898 keskipäivän tienoilla poistui Genevejärven rannalla sijaitsevasta Beau Rivage -hotellista.
Vietettyään päivän kaupungin hienoimmissa puodeissa hän oli nyt lähdössä laivamatkalle.
Vaikka 60-vuotias Elisabet oli naimisissa yhden Euroopan mahtavimman miehen, Itävalta-Unkarin keisarin Frans Joosefin kanssa, hän liikkui mieluiten ilman vartijoita.
Nytkin matkalla satamaan häntä saattoi siksi vain yksi hänen hovinaisistaan, Irma Sztáray.
Useimmat eivät olisi voineet kuvitellakaan jonkun haluavan vahingoittaa Elisabetia.
Lempeä ja kaunis keisarinna, jota ihailijat kutsuivat Sissiksi (saks. Sisi), oli alamaistensa keskuudessa hyvin rakastettu. Hän itse luotti sallimukseen.
”Kuljen koko ajan kohti kohtaloani, eikä mikään voi estää, että kohtaan sen, kun aika on täysi”, hän oli julistanut juuri ennen matkaa.
”Keisarinna on kuolettavasti haavoittunut. Kääntykää heti takaisin.” Irma Sztáray, hovinainen
Naiset eivät aavistaneet mitään pahaa, kun eräs mies kääntyi tulemaan suoraan heitä kohti heidän ollessaan kävelemässä hotellin ja laiturin väliin jäävän puistikon halki.
Elisabet aikoi astua syrjään, mutta ennen kuin hän ehti väistää, mies kohotti oikean kätensä. Hän löi kaikin voimin keisarinnaa rintaan. Sitten hän juoksi karkuun.
Keisarinna kaatui taaksepäin mutta pääsi pian taas pystyyn. ”Ei käynyt kuinkaan”, hän torjui hovinaisen huolenpidon. Kumpikin arveli, että mies oli varmastikin ollut vain rosvo.
Hovinainen epäili ensin infarktia
Hetken kuluttua naiset saapuivat höyryalukselle, ja juuri kun keisarinna nousi kannelle, hän pyörtyi.
Kapteeni kysyi huolestuneena, pitäisikö hänen odottaa ennen kuin käskisi laivan lähteä. Irma Sztáray torjui kuitenkin ehdotuksen.
Murha herätti huomiota koko Euroopassa. Kuva on ranskalaisesta Le Petit Journalista.
Keisarinnaa iskettiin viilalla
Luigi Lucheni hyökkäsi yllättäen keisarinna Elisabetin kimppuun keskellä kirkasta päivää.
Tappokokemusta
Lucheni oli kokenut sotilas. Ennen murhaa hän oli taistellut Abessiniaa (Etiopiaa) vastaan Italian ratsuväessä.
Kotitekoinen ase
Murhaajalla Luigi Luchenilla ei ollut varaa hankkia tikaria. Sen sijaan hän osti ruosteisen viilan, jonka hän hioi ja varusti puukahvalla.
Viila lävisti sisäelimet
Ase lävisti keisarinnan yhden kylkiluun ja porautui tämän sydämeen ja keuhkoon.
Kun Elisabet ei kuitenkaan tullut tajuihinsa, hovinainen hätääntyi. Hän pelkäsi, että törmäys oli aiheuttanut keisarinnalle sydänkohtauksen.
Huolestuneena hän alkoi löysätä Sissin vaatteita ja veti sitten kiivaasti henkeä nähdessään veritahran leviävän hitaasti alushameelle ja silkkikorsetille.
”Keisarinna on kuolettavasti haavoittunut. Kääntykää heti takaisin”, hän ilmoitti kapteenille pakotetun rauhallisesti.
Muutamaa minuuttia myöhemmin höyrylaiva saapui laituriin. Kuusi merimiestä kantoi tiedottoman keisarinnan takasin Beau Rivage -hotelliin kahdesta airosta ja purjeesta kyhätyillä paareilla.
”Tulin Geneveen vain tappaakseni kuninkaallisen.” Luigi Lucheni, anarkisti ja murhaaja, 1898
”Pian saavuttuaan hän veti kahdesti syvään henkeä. Ne olivat viimeiset elonmerkit”, hotellin johtaja kertoi myöhemmin.
Keisarinna Elisbabet vuosi hitaasti kuiviin
Lääkäri teki keisarinnalle ruumiinavauksen. Tutkimus paljasti, että terävä esine oli puhkaissut tämän sydämen ja vasemman keuhkon.
Murha-ase oli ollut niin terävä, että se oli jättänyt hyvin pienen reiän. Keisarinna oli vuotanut hitaasti kuiviin.
Murha-ase eli viila oli jo tiedossa ja myös murhaaja oli löydetty: heti hyökkäyksen jälkeen oli pidätetty 25-vuotias rutiköyhä italialainen Luigi Lucheni, jolla oli anarkistisia taipumuksia. Hän tunnusti murhan heti.
Sisin murhaaja, anarkisti Luigi Lucheni tuomittiin elinkautiseen vankeuteen. Hän kirjoitti vankeusaikanaan muistelmansa, jotka julkaistiin vuonna 1998.
Lucheni oli tarkkaillut hotellia ja seurannut keisarinnaa.
”Tulin Geneveen vain tappaakseni kuninkaallisen. Haluan toimia esimerkkinä kaikille, jotka kärsivät eivätkä tee mitään asioiden muuttamiseksi”, Lucheni selitti.
Kun Luchenia kuulusteltiin, kansa suri Sissiä. Sanomalehtien sivuja ympäröi musta surunauha, ja tuhannet itkivät arkun vierellä, kun sitä kuljetettiin junalla Genevestä Wieniin Elisabetin viimeiseen leposijaan.
Kuninkaalliset, aateliset ja suuri määrä kansaa seurasivat 17. syyskuuta 1898, miten keisarinna Elisabet matkasi viimeiseen leposijaansa Wienin Kapusiinikirkkoon.
Lucheni tuomittiin elinkautiseen vankeuteen, ja vankeusajasta tuli ankara.
Henkilökunta ei ollut myötämielinen rakastetun keisarinnan murhaajaa kohtaan. Kahdentoista vuoden päästä Lucheni löydettiin hirttäytyneenä sellistään. Hänen pääteltiin tehneen itsemurhan.