Identiteettivaras petkutti koko kylää

Martin haaveili vapaudesta

Vuonna 1538, kun Martin oli vasta 14-vuotias, hän solmi avioliiton itseään vielä nuoremman Bertrande de Rolsin kanssa.

Liitto yhdisti Guerret Rol­sien mahtisukuun, mutta yhteiselämä ei
sujunut hyvin. Bertrandelle ja Martinille ei syntynyt lapsia, mikä sai kyläläisten pilkan Martinia kohtaan vain yltymään.

Martin alkoi tuntea olevansa loukussa paikassa, jota hän ei ollut koskaan tuntenut kodikseen.

Hän haaveili vapaudesta, jonka esimerkiksi työ vuohipaimenena vuoristossa tai valaanpyytäjänä Atlantilla voisi tarjota. Vuodet kuitenkin vierivät, ja päivä toisensa perään kului kovassa työssä tiilitehtaalla ja pelloilla.

Joidenkin vuosien kuluttua pari kääntyi lapsettomuutensa vuoksi sikäläisten viisaiden naisten puoleen.

Nämä määräsivät hoidon, jonka piti karkottaa Bertranden ja Martinin yllä lepäävä kirous. Hoito oli ilmeisesti tehokas, sillä vuonna 1546 – kahdeksan vuoden avioliiton jälkeen – Bertrande synnytti pojan, jolle annettiin isänisänsä mukaan nimeksi Sanxi.

Perillisen ilmaannuttua tulevaisuus alkoi näyttää muuten valoisammalta, mutta Martin otti yhä useammin yhteen Sanxi-isänsä kanssa, joka oli luonteeltaan hyvin hallitseva.

Vuonna 1548 ristiriidat kärjistyivät, kun Martin jäi kiinni viljan varastamisesta isältään. Vaikka määrä ei ollut suuri ja tekijä oli hänen oma poikansa, ankarasta ja suoraselkäisestä Sanxista rikos oli anteeksiantamaton. Martin ei nähnyt kuin yhden keinon ratkaista tilanne: hän jätti kotinsa, vaimonsa ja poikansa.

Näin Bertrandesta tuli yksinhuoltaja vain 22-vuotiaana. Ennen lapsen syntymää Bertrande olisi voinut vaatia avio­liiton mitätöimistä lapsettomuuden vuoksi, mutta hän oli pysynyt Martinin rinnalla.

Tuolloin hänen uskollisuuttaan ja kunniallisuuttaan oli arvostettu, mutta nyt tilanne oli muuttunut.

Bertrande ei ollut enää aviovaimo eikä vielä leski, eikä hän voinut lakien mukaan avioi­tua uudelleen ennen kuin hänen miehensä oli kiistatta todistettu kuolleeksi.

Martinia ei kuulunut takaisin, ja parin vuoden kuluttua hänen vanhempansa kuolivat.

Pierre-setä sai vastuulleen Martinin perinnön hoitamisen, ja jonkin ajan kuluttua hän otti vaimokseen Bertranden äidin, joka oli leski kuten hän itsekin.

Järkiavioliiton yksi syy oli pitää huolta Bertrandesta ja pienestä Sanxista, jotta nämä eivät kärsisi ainakaan taloudellista puutetta Martinin poissaolon vuoksi.

Kadonnut Martin palasi yllättäen

Vuonna 1556 Martinin sisaret saivat viestin lähikylän majatalosta. Viestin sisältö oli uskomaton: Martin oli palannut ja kyseli omaisiaan.

Sisaret kiiruhtivat majataloon ja itkivät ilosta nähdessään jälleen veljensä. Pian myös Bertrande ehätti paikalle ja heittäytyi onnellisena Martinin kaulaan. Kahdeksan vuoden kurjuus näytti vihdoin päättyneen.

Martin viipyi majatalossa vielä muutamia päiviä, ja kun hän palasi kotikyläänsä, hänet otettiin riemuiten vastaan.

Kaikki halusivat jutella hänen kanssaan menneistä ja kuulla mitä hän oli puuhannut kuluneina vuosina.

Martin kertoi vaeltaneensa ensin Espanjaan ja liittyneensä sitten Ranskan kuninkaan armeijaan, jossa hän oli osallistunut moniin taisteluihin.

Tällä kertaa Martinin ja Bertranden perhe-elämä alkoi kukoistaa. Kolmen vuoden aikana Bertrande synnytti kaksi tytärtä – joista tosin vain toinen jäi eloon – ja aviopari vaikutti rakastuneelta.

Pierre-setä oli iloinen veljenpoikansa paluusta: kun Martin huolehti viljelmistä, hän saattoi keskittyä tiilitehtaaseen. Veljenpojalla oli myös hyviä ajatuksia toiminnan kehittämisestä.

Martin perusti pienen kaupan, joka menestyi hyvin, mutta siinä vaiheessa, kun hän alkoi vuokrata ja jopa myydä perheen maapalstoja, Pierren epäluulot heräsivät.

Miten Martin saattoi luovuttaa suvun maata pois baskiperinteiden vastaisesti? Ja miksi Martin myös näytti unohtaneen baskin kielen lähes kokonaan?

Pierrellä ei tietenkään ollut kuvaa veljenpojastaan nuorena, mutta tarkemmin ajateltuna Martin näytti hänestä jotenkin vieraalta.

Ainakaan tämä ei muistuttanut lainkaan poikaansa Sanxia. Kahdeksan vuoden poissaolo ja sodan melskeet saattoivat tietenkin jättää jälkensä miehen mieleen ja ruumiiseen, mutta entäpä jos Artigatiin palannut mies ei ollutkaan Martin Guerre?

Eräänä päivänä Martin vaati Pierreä näyttämään isänsä omaisuus­luettelon, sillä hän halusi varmistua siitä, että Pierre oli varmasti luovuttanut hänelle koko perinnön.

Pyyntö loukkasi Pierren oikeudentuntoa. Vuonna 1558 omaisuudenjakoa jouduttiin lopulta puimaan oikeudessa, mikä vain vahvisti sedän epäilyksiä, sillä se ei tuntunut sopivan hänen tuntemansa Martinin käytökseen. Pierre syyttikin Martinia julkisesti huijariksi.

Kylän asukkaat eivät tienneet, mitä uskoa. Jotkut arvelivat väitteessä olevan perää.

Toiset taas pitivät Martinia ahkerana maanviljelijänä ja Pierreä tämän ahneena setänä. Bertrande vakuutti kaikille Martinin olevan aviomiehensä.

Tuomarit kuulivat yli sata todistajaa

Vuonna 1559 Artigatiin ilmestyi läpikulkumatkalla oleva sotilas. Hän vannoi, että kylässä oleva Martin oli valehtelija.

Hän kertoi tavanneensa oikean Martin Guerren, joka oli menettänyt toisen jalkansa sodassa ja jolla oli nyt puujalka.

Hämmennettyään kyläläisiä sotilas katosi. Hänen kertomuksena kannusti kuitenkin Pierreä ottamaan selvää veljenpoikanaan esiintyvän miehen taustasta.

Pierre sai vihiä siitä, että lähiseudun majatalon omistaja oli tunnistanut Martinina pidetyn miehen Arnaud de Tilhiksi. Nyt Pierrellä oli todisteita kanteen nostamiseen.

Suhteidensa ansiosta hän saikin vuonna 1560 vale-Martinin pidätettyä ja toimitettua vankilaan Rieux’hon, jossa tämä joutui oikeuden eteen.

Tärkein todistaja eli Bertrande väitti aluksi, että syytetty oli hänen miehensä Martin, mutta Pierre sai painostettua hänet puolelleen. Lopulta he syyttivät yhdessä vale-Martinia Martin Guerren omaisuuden anastamisesta.

Oikeudenkäynnin aikana kuultiin kaikkiaan 150:tä ihmistä, ja ensimmäisenä oli syytetyn vuoro. Hän kertoi monia yksityiskohtia menneisyydestään, ja hänen kertomuksensa oli täysin yhtäpitävä Bertranden tarinan kanssa.

Tuomarit alkoivat tässä vaiheessa uskoa, että Pierre oli pakottanut Bertranden esittämään väärän syytöksen. Aina, kun tuomio­istuin kutsui uuden todistajan, syytetty tervehti tätä nimeltä ja kertoi heille sattuneista vanhoista tapauksista.

Hän vaikutti hyvin vakuuttavalta, ja 40 todistajaa – heidän joukossaan Martinin neljä sisarta – vannoivat, että mies oli Martin Guerre.

45 muuta todistajaa taas vannoi Martinina esiintyvän miehen olevan todellisuudessa Arnaud du Tilh – tai joku aivan muu henkilö. Yli 60 todistajaa ei tiennyt, mitä heidän olisi pitänyt uskoa.

Kuukausia kestäneen oikeudenkäynnin jälkeen tuomarit vihdoin ilmoittivat päätöksensä: Syytetty oli huijari eikä Martin Guerre.

Hänen oli ensin maksettava Bertrande de Rolsille hyvitystä, minkä jälkeen hänet mestattaisiin ja hänen ruumiinsa hakattaisiin neljään osaan. Syytetty valitti oitis tuomiosta.

Huijari oli vähällä päästä pinteestä

Vetoomustuomioistuimessa asian käsittely sujui samaan malliin kuin Rieux’ssa. Bertrande syytti syytettyä huijariksi, kun taas tämä väitti yhä olevansa Martin ja koko jupakan johtuvan setänsä Pierren ahneudesta.

Tuomio­istuin kuuli 30:tä todistajaa mutta se ei pystynyt tekemään asiassa päätöstä. Juuri kun tuomioistuin alkoi kallistua kumoa­maan tuomion, paikalle saapui mies, jolla oli puujalka ja joka ilmoitti olevansa oikea Martin Guerre.

Kun tulokasta kuulusteltiin, hän ei pystynyt antamaan menneisyydestään yhtä tarkkoja tietoja kuin syytetty.

Hän kertoi Artigatista lähdön jälkeen vaeltaneensa Espanjaan Burgosiin ja ryhtyneensä piispan lakeijaksi. Sen jälkeen hän oli ollut piispan veljen palveluksessa, kun tämä sotilaineen oli taistellut Espanjan armeijassa ranskalaisia vastaan.

Espanjalaiset saivat vuonna 1557 murskavoiton Pohjois-Ranskassa, mutta Martin oli haavoittunut jalkaan, joka jouduttu amputoimaan.

Hän oli saanut sotapalveluksistaan elinikäisen paikan Maltan ritarikunnan palvelijana. Kuulijoille ei selvinnyt, miksi hän oli päättänyt palata Artigatiin.

Sekä Guerren sisarukset että Pierre-setä tunnistivat puujalkaisen miehen heti Martiniksi. Kun Bertrande näki hänet, hän heittäytyi tämän käsivarsille ja pyysi anteeksi erehdystään.

Nyt tuomioistuin oli täysin vakuuttunut, ja se määräsi, että vale-Martin oli hirtettävä.

Tuomio oli määrä panna täytäntöön Guerren talon pihamaalla 16. syyskuuta 1560. Viimeisenä päivänään tuomittu lopulta tunnusti olevansa Arnaud du Tilh.

Hän kertoi olleensa sanavalmis ja hyvämuistinen nuori, josta olisi voinut tulla hyvä pappi mutta joka oli opintojen sijaan käyttänyt aikansa juomiseen, haureuteen ja tanssimiseen.

Pikkurikosten jälkeen hän oli pestautunut armeijaan.

Osallistuiko vaimo huijaukseen?

Vuonna 1553 Arnaud du Tilh oli tavannut sattumalta kaksi Martinin tuttavaa, jotka olivat luulleet häntä Martiniksi.

Arnaud alkoi pohtia, voisiko hän anastaa vieraan miehen henkilöllisyyden. Seuraavina kuukausina hän painoi mieleensä yksityiskohtia Martinin elämästä, ja vuonna 1556 hän majoittui majataloon, jossa hän sitten tapasi Martinin sisarukset ja vaimon.

Ennen kuin köysi kiristyi Arnaudin kaulassa, tämä katui rikoksiaan ja pyysi anteeksi Jumalalta, Bertrandelta, Guerren perheeltä ja kaikilta muilta.

Oikeudenkäynti dokumentoitiin hyvin, mutta oikeuden pöytäkirjat jättivät yhden seikan avoimeksi: kuinka paljon Bertrande tiesi? Eikö hänellä ollut aavistustakaan siitä, että häntä huijattiin?

Ehkäpä vale-Martin oli tarjonnut hänelle ulospääsyn sietämättömästä tilanteesta elävän leskenä ja hän oli siksi antanut huijarin esiintyä aviomiehenään.

Vale-Martinin yksityiskohtaiset tiedot olivat saattaneet hyvinkin olla peräisin Bertrandelta, joka oli auttanut häntä esiintymään uskottavasti muiden silmissä.

Historialliset lähteet eivät juuri kerro osapuolten myöhemmästä elämästä, eikä tiedetä, miten perheen kävi.