Vanhapiika Emma Keyse, 68, oli aikanaan ollut kuningatar Viktorian hovineiti, mutta viime vuotensa hän oli asunut idyllisessä kalastajakylässä Babbacombe Beachissä Etelä-Englannissa.
Neiti Keyse halusi auttaa keittäjänsä veljeä John Leetä, vaikka tämä olikin istunut vankilassa varastettuaan edelliseltä työnantajaltaan parin hopeisia kynttilänjalkoja.
Niinpä neiti palkkasi 20 -vuotiaan nuorukaisen hovimestarikseen vuonna 1884.
Kolmen aikaa yöllä 15. marraskuuta Keysen keittäjä ja kaksi palvelijatarta heräsivät savunhajuun. Tuli roihui ruokasaIissa, jonka lattialla Emma Keyse makasi kuolleena.
Häntä oli isketty jollain lyömäaseella kahdesti päähän ja hänen kurkkunsa oli viilletty auki. Lopuksi hänet oli valeltu lamppuöljyllä, joka oli sytytetty tuleen.
Kyseenalainen tuomio
John Lee pidätettiin pian tapahtuman jälkeen murhasta epäiltynä vain sillä perusteella, että hän oli ollut murhan aikaan ainoa mies talossa.
Lisäksi hänellä oli oikeassa kädessään iso haava. Hän itse väitti saaneensa haavan rikkoessaan ikkunan, jotta savu hälvenisi ruokasalista.
Epäilyksiä kuitenkin lisäsi Leen rikollinen menneisyys sekä se, että hän oli vastikään valitellut kovaan ääneen palkkansa pienuutta.
Leen oikeuskäsittely oli jopa sen ajan mittapuulla häpeällinen. Asianajajat eivät kutsuneet paikalle yhtään puolustuksen todistajaa, ja veitsi ja lihakirves, joiden väitettiin olevan murha-aseita, eivät edes sopineet uhrin vammoihin.
Hovimestari tuomittiin pelkkien aihetodisteiden perusteella.
Oikeuskäsittelyn aikana Lee vakuutti vankkumatta viattomuuttaan. Kun hänelle julistettiin kuolemantuomio, hän näytti suhtautuvan siihen tyynen rauhallisesti ja sanoi tuomarille:
”Kunnianarvoisa tuomari, olen rauhallinen, koska luotan Herraamme, joka tietää minun olevan viaton.”
Kolme viikkoa myöhemmin Lee talutettiin Exeterin vankilan mestauslavalle hirtettäväksi.
”Olen järkyttynyt Exeterin vankilan ala-arvoisesta esityksestä Leen teloituksessa. Nyt häntä ei voi enää teloittaa. Se olisi liian julmaa.” Kuningatar Viktoria John Leen tapauksesta.
Pudotusluukku ei toiminut
Papin lukiessa ääneen Raamattua pyöveli James Berry tarttui mestauslavan pudotusluukun vipuun ja veti siitä.
Katsojat haukkoivat henkeään. Luukku oli painunut hieman alemmas, mutta Lee seisoi yhä sen päällä.
”Polkaise sitä luukkua!” karjaisi Berry apulaiselleen, mutta luukku ei auennut, vaikka sitä kuinka tömisteltiin.
Kuolemaantuomittu vedettiin syrjään hirttosilmukka yhä kaulallaan, ja pyöveli testasi pudotusluukkua. Nyt se toimi moitteettomasti, joten Lee ohjattiin uudestaan luukun päälle ja pyöveli veti uudestaan vivusta. Mitään ei tapahtunut.
Lee vietiin toistamiseen syrjään, ja kaksi apulaista kokeili jälleen luukkua: luukku aukeni ammolleen, kun vivusta vedettiin. Lee tuotiin jälleen takaisin, ja Berry veti kahvasta kolmannen kerran.
”Joko se on ohi?” vaikeroi pappi hiljaa tohtimatta avata silmiään.
Tuomittu seisoi yhä mestauslavalla ja hengitti kiivaasti hupun alla hirttosilmukka löysänä kaulallaan. Silloin oikeuslääkäri huusi:
”Jumalan nimeen, nyt tämä saa riittää!”
Silloin joukko toimittajia ryntäsi ulos vankilasta ja huusi ulkopuolelle kokoontuneelle väkijoukolle:
”Miestä ei saada hirtettyä! He ovat yrittäneet jo kolme kertaa, ja hän on yhä elossa!”
Lee itse uskoi Jumalan pelastaneen hänet.
”Se oli Herramme käsi, joka ei sallinut panna tuomiota täytäntöön”, hän kirjoitti myöhemmin sisarelleen.
Kolmannen epäonnistuneen yrityksen jälkeen Lee vietiin takaisin selliinsä.
Kuoleman kynsistä kaltereiden taa
Seuraavana päivänä Exeterin vankilan skandaali oli kaikkien lehtien etusivun uutinen. Lehtikirjoittelun myötä kansan Leetä kohtaan aiemmin tuntema inho vaihtui pian myötätuntoon.
Tieto Leen tapauksesta kiiri aina Buckinghamin palatsiin asti, jolloin kuningatar Viktoria lähetti nopeasti sähkeen sisäministerille.
Kuningatar, joka oli sentään tuntenut neiti Keysen henkilökohtaisesti, ilmoitti, että jo kolmesti kuoleman hetkeen valmistautunutta Leetä ei enää saisi yrittää teloittaa, sillä se olisi jo liian julmaa.
John Leen tapausta käsiteltiin myös parlamentissa, ja sisäministeri muutti Leelle langetetun kuolemantuomion elinkautiseksi vankeustuomioksi.
Pudotusluukku ei toiminut ilmeisesti Leen painon takia.
John Lee katosi jäljettömiin
1800-luvun Britanniassa elinkautinen rangaistus tarkoitti käytännössä 20:tä vuotta, mutta se ei Leetä masentanut. ”Sanoin itselleni, että aika kuluu nopeasti”, hän kirjoitti myöhemmin.
Lee käyttäytyi vankilassa esimerkillisesti toivoen pääsevänsä 15 vuoden jälkeen ehdonalaiseen. Hänen pyyntönsä evättiin kuitenkin kerta toisensa jälkeen. Kun täydet 20 vuottakin oli kulunut, kävi ilmeiseksi, ettei hän vieläkään pääsisi vapaaksi.
Lehdet alkoivat jälleen kirjoittaa ”miehestä, jota ei saatu hirtettyä”, ja sekä poliitikot että kansalaisten perustamat tukiryhmät alkoivat painostaa sisäministeriä harkitsemaan tapausta uudestaan.
”Jos John Lee on viaton, on hän maailman epäonnisin mies”, kirjoitti eräs poliitikko ja huomautti, että vaikka Lee olisikin syyllinen, hän oli nyt kärsinyt riittävän rangaistuksen.
Lee astui lopulta ulos vankilasta vapaana miehenä vuonna 1907 – 23 vuotta kuolemantuomionsa jälkeen.
Hän myi tarinansa huimalla 240 punnalla ja matkusti Yhdysvaltoihin, missä hän katosi jäljettömiin. Koskaan ei selvinnyt, oliko hän todella syyllinen vai syytön.