Frank Lee Morris (ylh. oik.) ja Anglinin veljekset valmistelivat pakoaan noin seitsemän kuukautta.

Historian villeimmät paot

Haitari, kynänteroitin, hamsterihäkki ja väärennetty käyntikortti – kekseliäisyydellä ei ole ollut rajoja vankien pakosuunnitelmissa. Historian maineikkaimmat karkurit ovat pitäneet pilkkanaan lukuisia vahvasti aseistettuja ja pakovarmoina pidettyjä vankiloita.

Pako Alcatrazista

  • Paikka: Alcatrazin vankila, San Francisco, USA
  • Vuosi: 1962
  • Paenneita: 3
  • Välineet: imurin moottori, ruuvimeisseli, haitari, hiukset, paperimassa, vaneri, lusikat ja viisikymmentä sadetakkia

Vankikolmikko ryhtyi vuonna 1962 uhkarohkeaan hankkeeseen: he yrittivät pakoa Alcatrazista, jota pidettiin maailman varmimpana vankilana.

Alcatrazin muurien sisäpuolella oli hiirenhiljaista. Selleistä oli juuri sammutettu valot. Frank Lee Morris sekä veljekset John ja Clarence Anglin makasivat vaiti selleissään ja odottivat.

”16, 17, 18...” Vanginvartija laski nukkuvia vankeja ääneen varmistaakseen, että kaikki olivat varmasti sängyissään ennen valojen sammuttamista. ”19, 20, 21...” Vanki-kolmikko sulki silmänsä ja teeskenteli nukkuvansa. ”22, 23, 24...”

Heti kun vartija oli lähtenyt, vangit nousivat ääneti laverisängyistään ja hiipivät sellinsä takaseinälle. Pienen lavuaarin alla oli ilmastointiaukko.

Se oli alkujaan vain kenkälaatikon kokoinen, mutta miehet olivat viimeisten yhdeksän kuukauden kuluessa suurentaneet selleissään aukkoja varovasti muun muassa kynsisaksilla, teroitetuilla lusikoilla ja imurin moottorista sekä ruuvimeisselistä valmistetulla porakoneella.

Työstä aiheutuneen metelin he peittivät soittamalla vuorotellen haitaria muiden työskennellessä. Vangit tekivät vanhoista lehdistä paperimassaa ja muokkasivat siitä tekopäät, jotta vartijat eivät huomaisi pakoa ennen aamua.

Päät maalattiin ja niihin kiinnitettiin vankilan parturista saatuja aitoja hiuksia. Sitten paperipäät pantiin sänkyihin, ja lavastus viimeisteltiin huovilla.

Vangit ryömivät läpi ahtaista aukoista ja tapasivat toisensa sellien takana olevassa 90 sentin levyisessä käytävässä. Sieltä he kiipesivät kapean tuuletuskuilun kautta katolle.

Miehet olivat piilottaneet katolle vanerista tehdyt melat, kotikutoiset pelastusliivit sekä noin 50 sadetakista tehdyn lautan. Varastetut takit oli sulatettu yhteen painamalla niitä kuumaan vesijohtoon.

Miehet hiipivät yön pimeydessä katon yli ja liukuivat varusteidensa kanssa maahan syöksyputkea pitkin. Päästyään alas he lähtivät juoksemaan rantaa kohti.

Piikkilanka-aita tuotti miehille hieman ongelmia, mutta lähin vartiotorni oli onneksi tyhjä juuri sinä iltana. He puhalsivat sadetakkilauttansa nopeasti täyteen ilmaa.

Kaupungin valot näkyivät noin kilometrin päässä San Franciscon lahden toisella puolella. Vangit laskivat lauttansa synkkään veteen ja tarttuivat meloihinsa.

Lautan jäänteet löytyivät seuraavana päivänä hyisestä lahdesta, mutta mitään muita jälkiä vankilasta livistäneistä miehistä ei löydetty.

Viranomaisten mukaan he olivat hukkuneet lahden voimakkaaseen merivirtaan, mutta virallista näkemystä arvostelleet ovat huomauttaneet merivirran nopeuden olleen vain neljä kilometriä tunnissa.

Anglinin veljesten sukulaiset ovat väittäneet saaneensa heiltä postikortteja Etelä-Amerikasta.

Vangit tekivät paperimassasta päät, jotka he asettivat sänkyihinsä. Sitten he pakenivat sellin tuuletusaukon kautta.

© scanpix/corbis

Kapinallinen pukeutui työläiseksi

  • Paikka: Hamin linnoitus, Somme, Ranska
  • Vuosi: 1846
  • Paenneita: l
  • Välineet: kirjahylly, noki, työvaatteet ja väärä passi

Napoleon III rantautui vuonna 1840 Ranskaan kaapatakseen vallan, mutta yritys epäonnistui. Hänet tuomittiin elinkautiseen vankeuteen ja lähetettiin Hamin linnoitukseen.

Istuttuaan vankilassa masentunut Napoleon alkoi pitää pakoa välttämättömänä, jottei riutuisi kuoliaaksi.

Napoleonilla oli onni myötä, sillä joukko työläisiä ryhtyi remontoimaan linnoitusta. Napoleon huomasi, että työntekijät tarkistettiin perusteellisesti heidän tullessaan Hamiin muttei silloin, kun he kantoivat rakennusjätettä ulos vankilasta.

Napoleon pyysi erästä kannattajaansa salakuljettamaan hänelle työvaatteet ja väärennetyn passin. Seuraavana päivänä hän ajoi viiksensä, pukeutui työvaatteisiin ja likasi kasvonsa noella.

Sitten hän hajotti kirjahyllyn, otti kaksi lankkua olalleen ja käveli ulos. Pihalla hän ujuttautui työntekijöiden joukkoon ja käveli ulos portista. Kun vanginvartijat illalla huomasivat hänen puuttuvan, Napoleon oli jo Belgiassa.

Napoleon III:sta tuli kaksi vuotta myöhemmin Ranskan presidentti.

© Getty images

Kuollut mies karkotti vartijat

  • Paikka: Salisburyn vankila, Virginia, USA
  • Vuosi: 1863
  • Paenneita: tuntematon määrä
  • Välineet: ruumis

Sisällissota riehui Yhdysvalloissa vuonna 1863, ja tuhansia sotilaita eli sotavankeina kurjissa oloissa täyteen ahdetuilla vankileireillä. Nälkä ja sairaudet nostivat kuolleisuuden ennätyslukemiin.

Joukko pohjoisvaltiolaisia sotilaita virginialaisessa Salisburyn vankilassa päätti, että he kuolisivat ennemmin paetessaan kuin vankileirillä.

Miehien päivittäisenä työnä oli kuolleiden vankien hautaaminen vankilan lähistöllä olevalle kirkkomaalle. Miehiä pidettiin silmällä, mutta vartijat eivät tienneet, että yksi heistä oli vatsastapuhuja.

Niinpä eräs ruumiista ryhtyi muka kesken hautaamisen valittamaan ja kiroamaan kovaan ääneen etelävaltioita. Taikauskoiset vartijat pelästyivät ja pakenivat. Pohjoisvaltioiden sotilaat juoksivat toiseen suuntaan, ja he pääsivät turvaan omiin yksikköihinsä.

Sparks muisti avainten muodon ulkoa

  • Paikka: Dartmoorin vankila, Devon, Britannia
  • Vuosi: 1939
  • Paenneita: 3
  • Välineet: rauta, rautasaha, viila ja köysi

John Sparks tuomittiin vuonna 1939 varkaudesta, ja hänet lähetettiin pahamaineiseen Dartmoorin vankilaan.

Todellinen tiirikoinnin mestari ryhtyi heti tutkimaan pakomahdollisuuksia. Vapauden tiellä oli viisi lukittua ovea, joiden avaimet roikkuivat päävartijan vyöllä.

Sparks hakeutui käytävillä aina päävartijan seuraan. Hän silmäili avaimia vaivihkaa jutellessa ja piirsi sellissään avaimista luonnokset.

Sitten Sparks pihisti vankilan työpajasta rautaa, rautasahan ja viilan valmistaakseen viidestä avaimesta kopiot.

Eräänä kylmänä tammikuun iltana valtaosa vangeista oli kuoroharjoituksissa, kun Sparks avasi viisi ovea tekemillään avaimilla ja kiipesi kahden muun vangin kanssa köyttä pitkin 6,5-metrisen muurin yli.

Kaikki kolme paleltuivat pahasti Dartmoorin sumuisilla nummilla, mutta lopulta miehet löysivät rautatien ja pääsivät tavarajunan kyydissä Lontooseen.

John Sparks valmisti avaimet ulkomuistista.

© Over the wall

Pakotunneli puuhevosen alla

  • Paikka: Stalag Luft 3, Żagań, Puola
  • Vuosi: 1943
  • Paenneita: 3
  • Välineet: puuhevonen, lapio, väärennetyt asiakirjat ja siviili­vaatteet

Saksalaisen Stalag Luft 3 -vankileirissä oli kaikin tavoin pyritty estämään vankeina olevia liittoutuneiden lentäjiä pakenemasta. Leirin parakit oli rakennettu paalujen varaan, jotta niiden alle ei voisi kaivaa tunneleita.

Kätkettyjen pakoreittien etsimiseen erikoistuneet asiantuntijat tarkastivat leirin säännöllisesti. Aluetta valvottiin herkällä seismografilla, joka paljasti maan tärinän ja vankien yritykset kaivaa tunneleita.

Brittilentäjät Eric Williams ja Michael Codner keksivät pakokeinon antiikin ajan Troijan hevosen tarinan innoittamina. He rakensivat puuhevosen vangeille voimisteluvälineeksi.

Hevonen oli kuitenkin niin suuri, että sen alle mahtui vaivatta mies piiloon. Kun vangit hyppivät ulkoilupihalla hevosen yli, yksi vanki voisi olla sen alla piilossa ja kaivaa maata.

Seismografi reagoisi kaivuutöihin, mutta suunnitelma perustui siihen, että vartijat uskoisivat tärinän johtuvan vankien voimistelusta.

Williams ja Codner esittivät juonensa kolmannelle vangille, joka pudisteli päätään riskialttiille suunnitelmalle, mutta päätti silti auttaa lentäjiä.

Vangit alkoivat voimistella uudella puuhevosella muutamaa viikkoa ennen tunnelin kaivamista, ja yleensä kovin epäluuloiset vartijat menettivät pian kiinnostuksensa voimisteluvälineeseen.

Sillä välin Codner hankki siviilivaatteita ja väärennettyjä henkilöpapereita lahjomalla yhden vankileirin siviilityöntekijöistä.

Kaivaminen aloitettiin vuoden 1943 kesäkuussa. Miesten piti kaivaa ensin metri alaspäin ja sitten 40 metriä vaakasuoraan päästäkseen leirin piikkilanka-aidan taakse.

Irtonainen maa säilöttiin säkkeihin ja kiinnitettiin puuhevosen alle koukkuihin. Tunnelin suuaukko suljettiin joka ilta puulevyllä ja peitettiin maalla.

Hevonen kannettiin päivän päätteeksi takaisin parakkien luokse, ja tunnelista kaivettu maa levitettiin ympäri leiriä.

Tunneli valmistui lopulta neljän kuukauden ahkeroinnin jälkeen. Kylmänä lokakuun aamuna siviilivaatteisiin pukeutunut vankikolmikko piiloutui puuhevoseen, ja muut vangit kantoivat sen tunnelin päälle.

Kolmikko ryömi tunnelin läpi ja jäi odottamaan sen päähän. Leirin vangit aloittivat vartijoiden hämäämiseksi joukkotappelun täsmälleen iltakuudelta.

Silloin karkulaiset kaivoivat tiensä tunnelin aukkoa peittävän ruohokerroksen läpi ja juoksivat läheiseen metsään. Viikon kuluttua kolmikko pääsi Ruotsiin ja vapauteen.

Seismografi oli käytössä tunnelin
kaivamisen aikana, mutta vartijat eivät aavistaneet mitään. Tärinän uskottiin johtuvan voimistelusta.

© Bridgeman

Vartijat kantoivat vangin ulos

  • Paikka: Loevesteinin linna, Gelderland, Hollanti
  • Vuosi: 1621
  • Paenneita: 1
  • Välineet: puuarkku

Lakimies Hugo Grotius tuomittiin vuonna 1619 elinkautiseen vankeuteen uskonnollisen selkkauksen seurauksena. Grotius vietiin Loevensteinin linnaan, jonne hän sai luvan ottaa mukaansa tärkeitä kirjojaan.

Grotiuksen vaimo kuljetti miehelleen kirjoja suuressa puuarkussa kahden vuoden ajan. Vankilanjohtaja oli eräänä päivänä vuonna 1621 poissa ollessaan jättänyt linnan vaimonsa vastuulle.

Grotiuksen vaimo kertoi tälle miehensä sairastuneen. Vaimo kertoi pelkäävänsä kirjallisuuden pahentavan sairautta ja pyysi apua viedäkseen kirjat pois. Kun vierailu lähestyi loppuaan, kaksi vartijaa lähetettiin kantamaan puuarkkua.

Grotius makasi arkussa kerros kirjoja peittonaan. Vartijat huomasivat arkun painavan tavallista enemmän ja kertoivat asiasta vankilanjohtajan vaimolle.

Tämä totesi, että arkku oli täynnä kirjoja. Grotius oli jo lähestulkoon poissa maasta, kun vartijat seuraavana päivänä menivät tarkastamaan sairaan vangin kuntoa.

Grotius pakeni piiloutumalla puuarkkuun.

© Getty images

Natsien vanki pakeni kuolemaa

  • Paikka: Fort Montluc, Lyon, Ranska
  • Vuosi: 1943
  • Paenneita: 1
  • Välineet: hakaneula ja ruuvimeisseli

Gestapo vangitsi ranskalaisen André Devignyn vuonna 1943. Mies vietiin Fort Montlucin linnaan, missä häntä kidutettiin päivittäin.

Ensimmäisen pakoyrityksensä jälkeen Devigny sai kuolemantuomion, joka oli määrä panna toimeen kahdeksan päivää myöhemmin. Devignyn oli paettava uudelleen, mutta hänen toinen kätensä oli kytketty sänkyyn.

Onneksi hän oli kuitenkin onnistunut piilottamaan patjaansa hakaneulan ja ruuvimeisselin. Devigny tiirikoi yöllä käsiraudat auki, työnsi sängyn sivuun ja kaivoi ruuvimeisselillä lattiaa henkensä hädässä.

Seuraavina öinä hän jatkoi kaivamista, kunnes lopulta pääsi betonilattian läpi. Devigny teki petivaatteistaan köyden ja ujuttautui pienestä reiästä kellariin. Hän livahti ikkunasta pihalle, iski vartijan tämän pistimellä maahan, kiipesi muurin yli ja katosi.

Terroristit käyttivät kynänteroitinta

  • Paikka: Brixtonin vankila, Lontoo, Britannia
  • Vuosi: 1980
  • Paenneita: 2
  • Välineet: naskali, vangit, kynänteroitin sekä metallihenkari

IRA:n pommimies Gerard Tuite lähetettiin vuonna 1980 pakovarmaan Brixtonin vankilaan. Hän pihisti pian naskalin, kynänteroittimen sekä metallihenkarin ja ryhtyi suunnittelemaan pakoa.

Tuite valmisti poran työntämällä naskalin teroittimeen ja liittämällä henkarin poran kahvaksi. Tuite porasi kuukausien ajan reikiä sekä ulkoseinään että viereiseen selliin, jossa oli hänen ystävänsä James Moody.

Reiät Tuite peitti julisteella ja kaapilla. Eräänä yönä miehet ryömivät sellin seinän aukosta ulos ja vankilan katolle. Samalla hetkellä kolmas vanki sytytti selliinsä valot, jolloin valvontakamerat kääntyivät automaattisesti valoa kohti.

Tuite ja Moody kiipesivät kenenkään näkemättä alas katolta ja vankilan muurin yli.

Tuite (yllä) ja Moody olivat paon jälkeen Britannian etsityimmät miehet.

© PA photos

Hamsteri auttoi pelättyä rikollista

  • Paikka: Durhamin vankila, Durham, Britannia
  • Vuosi: 1968
  • Paenneita: 1
  • Välineet: hamsterihäkki, ruuvimeisseli ja taltta

Edes pakovarma Durhamin vankila ei pitänyt John McVicaria telkien takana. Suurrikollinen pakeni omille teilleen muun muassa hamsterien avulla.

Brittilehdistö nimesi ryöstöistä tuomitun John McVicarin vuoden 1966 väkivaltaisen paon jälkeen Britannian vaarallisimmaksi rikolliseksi ja yhteiskunnan viholliseksi.

McVicar vangittiin uudelleen kahden kuukauden tehokkaiden poliisietsinntöjen jälkeen ja hänet teljettiin Britannian varmimpana pidetyn vankilan Durhamin tarkoin vartioituun siipeen.

McVicar ryhtyi heti selvittämään toisen vangin kanssa vankilan turvallisuuden puutteita. He kiertelivät paljain jaloin vankien yhteistiloissa ja vankilan turva-siiven käytävillä.

Näin he tunsivat jaloissaan lämpimän ilman, jota tihkui lattian alla kulkevista ilmastointikanavista. McVicar löysi sopivan ilmastointikanavan eräästä vankien pesuhuoneesta.

Pakoa suunnitteleva parivaljakko hankki välittömästi ruuvimeisseleitä ja talttoja, joilla saisi kaivettua lattian läpi aukon ilmastointikanavaan. He piilottivat työkalut hamsterihäkkiin, jota sai kantaa mukanaan kaikkialla vankilassa.

Vanginvartijat uskoivat, että lemmikkieläimet tyynnyttäisivät vankeja. Kukaan ei epäillyt mitään, vaikka kaksi vankilan vaarallisinta rikollista otti hamsterinsa mukaan jopa pesuhuoneeseen.

Pesuhuoneessa vangit väänsivät kuumavesihanan täysille. He tiesivät, etteivät vartijat halunneet kastella puhtaita univormujaan. Vesihöyryn turvin vankikaksikko irrotti pesuhuoneen laatat ja kaivoi tunnelia ilmastointikanavaan.

Pikkuruinen tunneli valmistui lopulta monen viikon kylpemisen ja kaivamisen jälkeen. 28. lokakuuta 1968 John McVicar siirsi pesuhuoneen irtonaiset laatat syrjään ja ryömi katolle vievään ilmastointikanavaan.

Hän pääsi nipin napin muurin yli ennen vartijoiden saapumista paikalle. McVicar sai vankilan läheltä kyydin pahaa aavistamattomilta avuliailta ihmisiltä. McVicarin kumppani jäi kiinni yrittäessään kiivetä muurin yli.

John McVicar käytti hyväkseen vartijoiden sinisilmäisyyttä.

© PA photos

Huijari ketkuili itsensä vapaaksi

  • Paikka: liittovaltion vankila, Atlanta, USA
  • Vuosi: 1971
  • Paenneita: 1
  • Väline: väärennetty käyntikortti

Frank Abagnale uskotteli vanginvartijoilleen olevansa tarkastaja salaisessa tehtävässä. Pian hän kävelikin kenenkään estämättä ulos vankilasta.

Maineikas huijari Frank Abagnale pidätettiin vuonna 1971, ja hänet vietiin atlantalaiseen vankilaan. Hän sai onnekkaiden sattumien seurauksena tilaisuuden hyödyntää psykologisia taitojaan kekseliääseen pakoon.

Yhdysvaltalaisten vankiloiden olot olivat 1970-luvun alussa lehdistön valokeilassa, ja kongressi oli käynnistänyt asiasta tutkimuksen.

Kaksi Atlantan vankilan vanginvartijaa oli jo erotettu, kun kongressin peitetehtävässä toimineet agentit olivat paljastaneet heidän väärinkäytöksiään.

Abagnalen vankilaan saattanut poliisi unohti sattumalta hänen luovutuspaperinsa, ja vanginvartijat erehtyivät pitämään Abagnalea salaisena vankilatarkastajana.

He eivät halunneet vaarantaa työpaikkojaan, joten Abagnale sai ylimääräisiä ruoka-annoksia ja erityisoikeuksia. Parkkiintunut huijari ei empinyt hyödyntää väärinkäsitystä.

Hän pyysi ystävätärtään esiintymään toimittajana, hankkimaan oikean vankilatarkastajan käyntikortin ja väärentämään vielä FBI:n käyntikortin.

Abagnale sai kortit apulaiseltaan tämän vierailun aikana. Abagnale tunnusti seuraavana päivänä vartijoille tosiaan olevansa vankilassa tutkimassa vankien oloja.

Hän esitti todisteeksi hallussaan olevan vankilatarkastajan käyntikortin. Sitten hän pyysi vartijoita soittamaan FBI:n agentille, jonka kanssa hän teki yhteistyötä, ja antoi vartijoille ystävättärensä väärentämän käyntikortin.

Vartijat soittivat käyntikortin puhelinnumeroon, jolloin Abagnalen ystävätär vastasi kauppakeskuksen kolikkopuhelimeen. Hän vahvisti toimivansa yhteistyössä Abagnalen kanssa ja kertoi tämän olevan vankilassa peitetehtävässä.

Muutama päivä myöhemmin Abagnale sai luvan poistua sellistään ja tavata ”FBI:n agentin” pikaisesti ilman valvontaa. Tapaamispaikaksi sovittiin auto vankilan muurien ulkopuolella.

Abagnale istui autoon, joka lähti saman tien matkaan ja vei huijarin mukanaan.

Huijaukset ja mielikuvituksellinen
pako tekivät Abagnalesta kuuluisan. Hänestä tehtiin Hollywoodissa elokuva.

© istockphoto

Hinds lukitsi vartijat käymälään

  • Paikka: Lontoon tuomioistuin, Britannia
  • Vuosi: 1954
  • Paenneita: 1
  • Välineet: wc, riippulukko ja oikeusjuttu

Alfred Hinds tuomittiin vuonna 1954 kahdentoista vuoden vankeuteen ryöstöstä. Hän väitti olevansa viaton ja nosti viranomaisia vastaan syytteen väärin perustein tehdystä pidätyksestä.

Niinpä hän matkusti joka viikko kahden vartijan kanssa Lontooseen oikeusistuimeen. Hinds painoi mieleensä kaiken näkemänsä ja kiinnitti huomiota kahteen seikkaan: käymälä oli syrjässä ja heidät ohjattiin kahvilassa aina samaan pöytään.

Hän pyysi ystäväänsä ruuvaamaan wc:n oveen salvan ja kiinnittämään kantapöydän alle riippulukon. Hinds otti lukon salaa seuraavalla lounaskäynnillä ja pyysi päästä käymälään.

Kun toinen vartijoista meni tarkistamaan miestenhuoneen, Hinds tyrkkäsi toisenkin vartijan käymälään. Sitten hän löi salvan kiinni ja lukitsi sen. Hinds käveli rauhallisesti ulos oikeustalosta vartijoiden huutaessa turhaan apua.

Puupistooli hämäsi vartijat

  • Paikka: Bordeaux'n vankila, Montreal, Kanada
  • Vuosi: 1965
  • Paenneita: 2
  • Välineet: letku, tikkaat, kengänkiillote ja puu

Ammattirikollinen Lucien Rivard suljettiin pakovarmaan Bordeaux’n vankilaan heroiinin salakuljetuksesta syytettynä. Samantapaiset syytteet oli aiemmin hylätty, mutta tällä kertaa hän piti oikeudenkäyntiä liian suurena riskinä.

Moni vartijoista piti kahvitaukoa pannuhuoneessa talvisena päivänä vuonna 1965, kun Rivard tarttui vankikumppaninsa kanssa toimeen. Pihalla ollut vartija antoi heille luvan noutaa vesiletkuja luistinradan jäädyttämiseksi.

Letkuja säilytettiin pannuhuoneessa, jonne vangit menivät puiset asejäljitelmät käsissään. Rivard sitoi yllätetyt vartijat ja otti pannuhuoneesta kaksi letkua sekä tikkaat.

Karkurit selvittivät tiensä pihalla olleen vartijan ohi ja kiipesivät tikkaiden ja yhteen solmittujen letkujen avulla kahden korkean muurin yli. Vankilan edustalla he kaappasivat auton ja kaasuttivat vapauteen.

Alfred Hinds pakeni kesken oikeudenkäynnin.

© polfoto/topfoto

Vanki piiloutui kompostiin

Walter Probyn määrättiin vuonna 1940 Ramptonin vankilan turvasiipeen. Sellistä pakeneminen oli mahdotonta, joten hän kärkkyi tilaisuutta pihalla ulkoillessaan.

Sisäpihan ja ulkomuurin välissä oli kaksi rakennusta. Rakennusten väli oli viisi metriä, ja ulommasta rakennuksesta oli vielä neljän metrin matka muurille. Probyn sai apua kahdelta vangilta.

Heidän oli tarkoitus tapella sisäpihalla niin, että Probyn voisi paeta. Probyn juoksi tappelun alkaessa ensimmäisen rakennuksen seinälle ja kiipesi syöksyputkea pitkin kuusi metriä katolle.

Hän juoksi räystäälle ja ponnisti. Viiden metrin loikka rakennuksesta toiseen onnistui, ja Probyn hyppäsi vielä nelimetriselle muurille ja muurilta alas.

Probyn jäi piileksimään muurin vieressä olleeseen kompostiin, josta hän nousi ja pakeni kuorma-autolla Lontooseen vasta, kun vartijat lopettivat etsinnät kaksi päivää myöhemmin.

Walter Probyn piiileksi kaksi päivää vankilan kompostiläjässä.

© PA photos

Puuavaimet avasivat 14 teräsovea

  • Paikka: Pretorian vankila, Etelä-Afrikka
  • Vuosi: 1979
  • Paenneita: 3
  • Välineet: naulat, peili, teräslanka, luudanvarsi, saippua ja puu

Kukaan ei ollut paennut eteläafrikkalaisesta Pretorian vankilasta, kunnes kolme poliittista vankia tiirikoi itsensä 14 lukitun teräsoven läpi 1979.

Tim Jenkin, Alex Moumbaris ja Stephen Lee tuomittiin vuonna 1978 pitkiin vankeusrangaistuksiin, kun he olivat vastustaneet Etelä-Afrikan valtion rotuerottelua.

Tuomitut vietiin Pretorian vankilaan, josta kukaan ei ollut koskaan paennut. Ainoa tie ulos oli sama reitti mistä heidät tuotiin sisälle – peräti 14 lukitun oven ja sähköisen portin läpi.

Mahdollisuus paeta tarjoutui vuotta myöhemmin. Kaksi laiskaa vartijaa lainasi vankikolmikolle avaimia, jotta he voisivat avata työkalukaapit itse.

Heidän avain-nipuissaan oli muun muassa sellien ja ensimmäisten teräsovien avaimet, mutta kenelläkään vartijoista ei ollut avaimia kaikkiin oviin. Vangit tarttuivat kuitenkin tilaisuuteen ja painoivat avaimista muotit saippuaan kopioimista varten.

Jenkin valmisti puusta avaimen, joka sopi työkalukaapin oveen, ja seuraavina viikkoina vangit varastivat pakovälineitä.

He tekivät puusta kopiot sellien ja ensimmäisten teräsovien avaimista sekä monta puolivalmista avainta, joita voisi työstää lisää myöhemmin paon aikana. Vankikolmikko suunnitteli pakoaan viimeistä piirtoa myöten kaikkiaan 18 kuukautta.

  1. joulukuuta vuonna 1979 kaikki oli valmista. Miehet täyttivät haalarinsa räsyillä ja asettivat ne sänkyihin peittojen alle. Sitten he suihkuttivat sellit, sängyt ja vanginvaatteet deodorantilla, jotta vihikoirat eivät myöhemmin pystyisi jäljestämään heitä.

Sellien ovissa oli avaimenreikä vain ulkopuolella, mutta neuvokkaat miehet ratkaisivat senkin ongelman. Jenkin kiinnitti luudanvarteen avainkopion ja työnsi sen kalteri-ikkunan läpi.

Pientä peiliä apua käyttäen hän sai oven nopeasti auki, ja sitten hän päästi toverinsa ulos toisen kerroksen selleistään. Miehet pääsivät pian läpi ensimmäisistä teräsovista.

He hiipivät pohjakerrokseen, aiheuttivat toisen kerroksen valot sammuttavan oikosulun ja piiloutuivat kaappiin. Kun vartija lähti tarkistamaan tilannetta, miehet jatkoivat matkaansa.

He avasivat toimistosta sähkoportin, joka oli edempänä pakoreitin varrella. Karkureiden yllätykseksi pakoreitin loppupuoli oli huonosti valvottu. He viimeistelivät puolivalmiit puuavaimet ja tiirikoivat tiensä ovi ovelta eteenpäin.

Viimeiseen puiseen oveen avaimet eivät sopineet, joten miehet hajottivat taltalla lukon reunat ja potkaisivat oven auki.

Sitten kolmikko juoksi yön pimeydessä kaupungin tyhjille kaduille, ennen kuin vartijat tajusivat heidän paenneen.

Tim Jenkin (vas.) kumppaneineen suljettiin vankilaan Etelä-Afrikan apartheidpolitiikan vastustamisen seurauksena.

© Tim Jenkins