Historian villeimmät paot
Haitari, kynänteroitin, hamsterihäkki ja väärennetty käyntikortti – kekseliäisyydellä ei ole ollut rajoja vankien pakosuunnitelmissa. Historian maineikkaimmat karkurit ovat pitäneet pilkkanaan lukuisia vahvasti aseistettuja ja pakovarmoina pidettyjä vankiloita.

Frank Lee Morris (ylh. oik.) ja Anglinin veljekset valmistelivat pakoaan noin seitsemän kuukautta.
Pako Alcatrazista
- Paikka: Alcatrazin vankila, San Francisco, USA
- Vuosi: 1962
- Paenneita: 3
- Välineet: imurin moottori, ruuvimeisseli, haitari, hiukset, paperimassa, vaneri, lusikat ja viisikymmentä sadetakkia
Vankikolmikko ryhtyi vuonna 1962 uhkarohkeaan hankkeeseen: he yrittivät pakoa Alcatrazista, jota pidettiin maailman varmimpana vankilana.
Alcatrazin muurien sisäpuolella oli hiirenhiljaista. Selleistä oli juuri sammutettu valot. Frank Lee Morris sekä veljekset John ja Clarence Anglin makasivat vaiti selleissään ja odottivat.
”16, 17, 18...” Vanginvartija laski nukkuvia vankeja ääneen varmistaakseen, että kaikki olivat varmasti sängyissään ennen valojen sammuttamista. ”19, 20, 21...” Vanki-kolmikko sulki silmänsä ja teeskenteli nukkuvansa. ”22, 23, 24...”
Heti kun vartija oli lähtenyt, vangit nousivat ääneti laverisängyistään ja hiipivät sellinsä takaseinälle. Pienen lavuaarin alla oli ilmastointiaukko.
Se oli alkujaan vain kenkälaatikon kokoinen, mutta miehet olivat viimeisten yhdeksän kuukauden kuluessa suurentaneet selleissään aukkoja varovasti muun muassa kynsisaksilla, teroitetuilla lusikoilla ja imurin moottorista sekä ruuvimeisselistä valmistetulla porakoneella.
Työstä aiheutuneen metelin he peittivät soittamalla vuorotellen haitaria muiden työskennellessä. Vangit tekivät vanhoista lehdistä paperimassaa ja muokkasivat siitä tekopäät, jotta vartijat eivät huomaisi pakoa ennen aamua.
Päät maalattiin ja niihin kiinnitettiin vankilan parturista saatuja aitoja hiuksia. Sitten paperipäät pantiin sänkyihin, ja lavastus viimeisteltiin huovilla.
Vangit ryömivät läpi ahtaista aukoista ja tapasivat toisensa sellien takana olevassa 90 sentin levyisessä käytävässä. Sieltä he kiipesivät kapean tuuletuskuilun kautta katolle.
Miehet olivat piilottaneet katolle vanerista tehdyt melat, kotikutoiset pelastusliivit sekä noin 50 sadetakista tehdyn lautan. Varastetut takit oli sulatettu yhteen painamalla niitä kuumaan vesijohtoon.
Miehet hiipivät yön pimeydessä katon yli ja liukuivat varusteidensa kanssa maahan syöksyputkea pitkin. Päästyään alas he lähtivät juoksemaan rantaa kohti.
Piikkilanka-aita tuotti miehille hieman ongelmia, mutta lähin vartiotorni oli onneksi tyhjä juuri sinä iltana. He puhalsivat sadetakkilauttansa nopeasti täyteen ilmaa.
Kaupungin valot näkyivät noin kilometrin päässä San Franciscon lahden toisella puolella. Vangit laskivat lauttansa synkkään veteen ja tarttuivat meloihinsa.
Lautan jäänteet löytyivät seuraavana päivänä hyisestä lahdesta, mutta mitään muita jälkiä vankilasta livistäneistä miehistä ei löydetty.
Viranomaisten mukaan he olivat hukkuneet lahden voimakkaaseen merivirtaan, mutta virallista näkemystä arvostelleet ovat huomauttaneet merivirran nopeuden olleen vain neljä kilometriä tunnissa.
Anglinin veljesten sukulaiset ovat väittäneet saaneensa heiltä postikortteja Etelä-Amerikasta.