Haudanryöstäjät tienasivat tuoreilla ruumiilla

Vuonna 1832 John Bishop ja hänen ruumiinryöstäjäjoukkonsa pidätettiin Lontoossa syytettynä pienen pojan murhasta ja hänen ruumiinsa myymisestä lääketieteen oppilaitokselle. Bishop paljastui ruumiinsieppaajaksi, joka oli myynyt jopa tuhat ruumista.

Vuonna 1832 John Bishop ja hänen ruumiinryöstäjäjoukkonsa pidätettiin Lontoossa syytettynä pienen pojan murhasta ja hänen ruumiinsa myymisestä lääketieteen oppilaitokselle. Bishop paljastui ruumiinsieppaajaksi, joka oli myynyt jopa tuhat ruumista.

Wellcome images

Säkistä pistivät esiin lapsen jalat. Ruumis oli selvästikin tuore. King's Collegen ruumiinavausosaston ovenvartijan uteliaisuus heräsi, ja hän päästi juopuneet miehet sisään.

”Olisiko teillä ruumiin tarvetta?” kysyi kolmesta sisään pyrkijästä humalaisin, John Bishop, viskatessaan raskaan säkin kivilattialle.

”Ei erityisemmin”, ovenvartija vastasi, ”mutta se riippuu vähän siitä, mitä teillä on tarjottavana.”

Porukan johtaja Bishop oli hermostunut. Säkissä oleva ruumis oli edelleen tuore, mutta hän oli tovereineen yrittänyt myydä sitä kaupungin lääketieteen oppilaitoksiin jo lähes kahden päivän ajan.

Lääketieteen oppilaitosten ruumiinavaussalit oli suunniteltu niin, että lähinnä istuvat opiskelijat saattoivat seurata leikkelyä tarkasti.

© Science Photo Library

Mädäntyminen laskisi ruumiin arvoa, ja kaikki koulut tuntuivat joko juuri hankkineen ruumiita tai tarjosivat liian vähän. Niinpä miesten oli nyt vain yritettävä puhua ovenvartija ympäri.

Vartija oli nähnyt paljon ruumiita, mutta tässä ruumiissa oli jotakin erilaista. Se oli liiankin tuore. Hän pyysi miehiä odottamaan, kun hän haki lääkärin arvioimaan ruumiin. Myös lääkärin epäilyt heräsivät.

Pojan alastomassa ruumiissa ei ollut jälkeäkään hautaamisesta – ei multaa, ei tyypillistä lankkuarkun sahanpurua hiuksissa – eikä merkkiäkään sairaudesta. Sen sijaan ruumiin vasemmassa käsivarressa oli suuri sininen mustelma. Lääkäri päätteli, että tätä ruumista ei ollut kaivettu haudasta vaan se oli varta vasten murhattu.

Lääkäri pyysi miehiä odottamaan sillä välin, kun hän kävisi vaihtamassa sopivaa rahaa. 20 minuuttia myöhemmin hän palasi poliisien kanssa. John Bishop, Thomas Williams ja James May pidätettiin pojan murhasta.

Kuolema liiketoimintana

1800-luvulla Lontooseen perustettiin lukuisia lääketieteen oppilaitoksia. Monissa opiskeltiin anatomiaa, ja opiskelijoiden piti tehdä ruumiinavaus vähintään kolmelle ruumiille opintojensa aikana.

Lain mukaan kuitenkin vain rikoksesta hirtettyjen ruumiita sai käyttää opetustarkoituksiin. Kun virallista kautta saatavien ruumiiden määrä väheni kuolemanrangaistusten vähenemisen myötä, opinahjojen piti hankkia ruumiinsa muualta.

Ne alkoivat ostaa ruumiita niin sanotuilta ruumiinsieppaajilta (engl. body snatchers), jotka kaivelivat kirkkomaita. Ruumiinryöstö oli rikos, mutta viranomaiset katsoivat ruumiskauppaa läpi sormien.

Sitä pidettiin välttämättömänä lääketieteen kehittymiselle. Haudasta kaivetun kalmon hallussapidosta olikin luvassa ainoastaan kaksi kuukautta vankeutta.

William Hare ja William Burke tappoivat köyhiä ja yksinäisiä myydäkseen näiden ruumiit lääketieteen opetukseen.

© The Image Works/Wikimedia

Skotlannin kauhukaksikko

Vuonna 1828 murha-aalto järkytti Skotlantia. Kaksi miestä tappoi suunnitelmallisesti 16 ihmistä ja myi ruumiit tutkimustarkoituksiin.

Vuonna 1828 Edinburghissa ihmisiä järkytti skandaali, johon oli sekaantunut silmäätekeviä lääkäreitä. William Harea ja William Burkea syytettiin 16 ihmisen murhasta ja näiden ruumiiden myymisestä. Ostajien joukossa oli muun muassa tohtori Knox, Edinburghin arvostetuin ja tunnetuin kirurgi.

Kaksikon ura oli alkanut, kun eräs Haren pitämän yömajan asukki oli eräänä päivänä löytynyt kuolleena sängystään. Kyseessä oli vanhahko mies, jolta jäi vuokrarästejä.

Saadakseen rahansa Hare päätti myydä ruumiin johonkin kaupungin lääketieteen oppilaitoksista. Hän sai siitä tuplasti enemmän rahaa kuin vuokravelka oli ollut.

Kun eräs toinen vuokralainen oli riutumassa kuumetautiin, Hare tukehdutti miehen ystävänsä Burken avustuksella ja myi ruumiin. Kolmannen uhrin jälkeen Harella ja Burkella oli selvä toimintatapa: he tukehduttivat uhrinsa pitämällä kättä tämän nenän ja suun päällä, kunnes uhri lakkasi hengittämästä.

Rikoksesta ei jäänyt jälkiä, eivätkä lääkärit kyselleet ruumiiden alkuperää. Kaksikko paljastui kuitenkin 11 kuukauden kuluttua, kun Haren yömajan asukkaat löysivät sängyn alle kätketyn ruumiin.

Burke tuomittiin kuolemaan, mutta Hare todisti toveriaan vastaan ja vapautettiin. Burken ruumista käytettiin myöhemmin opetuksessa, ja hänen luurankonsa on nykyäänkin nähtävillä Edinburghin yliopistossa.

Pikku hiljaa ruumiita alettiin rahdata Lontooseen entistä enemmän muualtakin, ja ruumiskaupasta muodostui suoranaista liiketoimintaa. Oman osansa kakusta saivat niin haudanryöstäjät, korruptoituneet haudankaivajat ja hautausurakoitsijat kuin uusista kuolemantapauksista ilmoittavat tiedonantajatkin.

Haudanryöstäjille toiminta oli tuottoisaa. Tuoreista ruumiista oli kova kysyntä, ja niiden markkinahinta oli noin 10 guineaa, mikä vastasi käsityöläisen seitsemän viikon palkkaa.

Vanhemmasta jo hieman mädäntyneestä ruumiista maksettiin vain puolet tästä summasta. Vastakuolleista ruumiista maksettava hinta houkutteli myös John Bishopin kaltaisia miehiä, jotka tappoivat rahasta ilman tunnonvaivoja.

Lontoossa huhuttiinkin ruumiinsieppaajista, jotka surmasivat, keitä tielleen sattui, ja myivät uhriensa ruumiit lääketieteelle.

Piha täynnä johtolankoja

Sanomalehdet saivat pian vihiä King's Collegen ruumiinryöstäjistä ja kertoivat värikkäitä tarinoita ruumiskoplan teoista. Silminnäkijät todistivat nähneensä hoikan pojan John Bishopin talon liepeillä.

Heidän mukaansa poika oli Italiasta tuotu kerjäläispoika, joita oli tuohon aikaan Lontoossa pilvin pimein.

Italialaiset orjiksi joutuneet pojat tienasivat isännilleen esiintymällä.

© Bridgeman

Italialaispojat Lontoossa

1830-luvulla Lontoon kaduilla vilisi italialaispoikia. He olivat orjan asemassa ja uurastivat ahkerasti ansaitakseen rahaa ”omistajilleen”.

Monet Lontoon kaduilla 1830-luvulla pyörivistä kerjäläisistä ja kodittomista olivat Italiasta tulleita nuoria poikia, joita pidettiin orjina. Pojat olivat järjestäytyneen ihmiskaupan uhreja, jotka oli huijattu jättämään perheensä Pohjois-Italiassa.

Napoleonin sotien jälkeen 1800-luvun alussa Italia oli raunioina ja kansa näki nälkää. Säälimättömät ihmiskaup-piaat, joita kutsuttiin nimellä ”padrone”, matkustivat kylästä kylään vakuuttelemassa köyhille vanhemmille, että
näiden pojat saattoivat ansaita suuria summia Euroopassa kiertelevien teatterien mukana.

Kuljettuaan jalan uuvuttavan matkan Italiasta Englantiin pojat joutuivatkin kaduille kerjäämään tai laulamaan ja tanssimaan ansaitakseen rahaa orjaisännilleen.

Poikia pidettiin kuitenkin mukavana väriläiskänä Lontoon harmaassa katukuvassa, ja monet britit tunsivat myötätuntoa tummia ja eksoottisia vintiöitä kohtaan. Taitavimmat ja suosituimmat pojat saattoivatkin ansaita hyvin, mutta rahat menivät tietenkin heidän isännälleen.

Poliisille selvisi nopeasti, että Bishop oli viinamäen miehiä ja että hän oli elättänyt itsensä jo vuosia myymällä haudoista kaivamiaan ruumiita. Hän oli istunut siitä kaksi kertaa vankilassakin.

Kun todistajia ilmaantui lisää, poliisi vakuuttui, että poika ei ollut Bishopin ainoa uhri. Lehdissä oli kirjoitettu useista kadonneista naisista ja lapsista, ja todistajien mukaan moni heistä oli nähty Bishopin talon lähettyvillä.

Poliisi tutki Bishopin talon. Pihan hiekkatie näytti siltä kuin sitä olisi hiljattain kaivettu, ja vain kahdenkymmenen senttimetrin syvyydestä löytyikin kahden lapsen vaatteita. Köyhällä perheenisällä ei ollut mitään syytä haudata arvokkaita vaatteita maahan.

Lisäksi poliisi löysi kaivosta hameen ja huivin, jotka oli kiedottu suuren kiven ympärille. Pihan toiseen päähän oli haudattu naisen kallo.

Nyt poliisilla oli kolme mahdollista uhria, nainen ja kaksi lasta, ja oikeudenkäynti saattoi alkaa. Oikeussali oli täynnä yleisöä, joka oli maksanut kalliisti paikoistaan.

Lehdet herkuttelivat ruumiinryöstöillä ja mässäilivät verisillä yksityiskohdilla.

© Tower Hamlets

Varsinkin kaupungin kirurgit olivat ilmestyneet lukuisina paikalla osoittaakseen, ettei heillä ollut mitään tekemistä rikosten kanssa – vaikka ne oli viime kädessä tehty, jotta he saisivat tutkimusmateriaalia. Kaikki kolme syytettyä väittivät olevansa syyttömiä.

Köyhillä ei ollut arvoa

1800-luvun Lontoossa oli 1,5 miljoonaa asukasta, ja se oli maailman tiheimmin asuttu kaupunki. Väkiluku kasvoi jatkuvasti, mutta tulijoille ei ollut riittävästi asuntoja tai töitä. Monet päätyivätkin lopulta kadulle.

Kaupungin paremmalle väelle köyhät olivat epämiellyttävä uhka, ja lehdet kirjoittivat ahkerasti asunnottomuudesta ja kerjäläisistä. Kurjaliston kapinan pelossa vuonna 1824 hyväksyttiin kerjäämisen kieltävä laki.

Rikkaat halusivat päästä eroon uhasta, minkä seurauksena köyhiä pidätettiin tuhansittain ja vietiin ajan köyhäintaloihin. Lontoon kadut kuitenkin kuhisivat edelleen viheliäisiä vähäosaisia, eikä Bishopin
ja hänen kaltaistensa ollut vaikea löytää uhrejaan. Pimeillä kaduilla kulki paljon väkeä, jota kukaan ei kaipaisi.

Oikeudenkäynti

Ruumiinryöstäjien pidätystä seuraavana kuukautena Lontoo joutui joukkohysterian valtaan. Kaikki väkivallanteot ja rötökset yhdistettiin ruumiinsieppaajiin, ja ihmiset pelkäsivät päätyvänsä itsekin ruumiinavauspöydälle.

Jos lehtien otsikoihin oli uskominen, ruumiinryöstäjät eivät kaihtaneet mitään keinoja. Niinpä kansa riemuitsi, kun valamiehistö lausui päätöksensä.

Miehet todettiin syylliseksi murhiin ja heidät tuomittiin kuolemaan. Oikeudenpalvelijan piti lukita ovet ja ikkunat, sillä kadulta kaikuva väkijoukon melske oli hukuttaa alleen kuolemantuomion julistamisen.

Bishopin tunnustus

Myöhemmin odottaessaan sellissään tuomion täytäntöönpanoa Bishop tunnusti tapahtumat. Maylla ei hänen mukaansa ollut osuutta murhiin, ja Bishopin tunnustuksen ansiosta Mayn kuolemantuomio peruttiin.

Oikeudenkäynnin jälkeen John Bishop murtui ja tunnusti pojan murhan. Tunnustus (oik.) on säilytetty jälkipolvia varten.

© Wellcome images

Williams oli ensin houkutellut italialaispojan pubiin ja sieltä Bishopin luo, jossa poika oli leikkinyt tämän lasten kanssa.

Sitten miehet olivat juottaneet pojalle rommiin sekoitettua unilääkettä, ja tämä olikin vaipunut nopeasti syvään uneen. Bishop ja Williams olivat lähteneet kapakkaan ja palanneet vasta parin tunnin päästä.

Uhrien kova kohtalo

Miesten palattua poika oli nukkunut sikeästi. Miehet olivat kantaneet hänet pihalle, sitoneet köyden hänen nilkkojensa ympärille ja ripustaneet hänet roikkumaan kaivoon pää ja yläruumis vedessä.

Murhaajat houkuttelivat pojan Bishopin taloon Nova Scotia Gardensin kaupunginosaan ja huumasivat ja hukuttivat hänet.

© Guildhall Library, City of London

Sitten he olivat odottaneet, kunnes poika oli lopettanut sätkimisen eikä ilmakuplia enää noussut veden pintaan. Miehet olivat hinanneet elottoman ruumiin vedestä ja jättäneet sen roikkumaan kaivon reunalle niin, että pojan keuhkot tyhjenivät vedestä.

Odottaessaan he olivat käyneet vielä juomassa lasilliset. Ennen kuin naapurit olivat heränneet, miehet olivat sulloneet ruumiin säkkiin ja vieneet sen pihavajaan. May oli liittynyt seuraan vasta, kun ruumista alettiin myydä.

Miehet olivat hukuttaneet samaan tapaan myös kaksi muuta uhria: karkumatkalla olleen pikkupojan ja köyhän pyykkärin, jonka he olivat tavanneet kadulla.

Nainen oli lähtenyt mielellään heidän matkaansa, kun he olivat luvanneet yösijan hänelle ja hänen lapselleen. Lapsen kohtaloa Bishop ei halunnut kertoa, mutta hän paljasti myyneensä kuluneen vuoden aikana 500–1000 ruumista. Hän ei kuitenkaan eritellyt, montako ruumista oli kuollut hänen kätensä kautta.

Hirtetyn kuolema kesti

.5. joulukuuta 1831 noin 30 000 ihmistä oli kokoontunut aamuvarhaisella seuraamaan ruumiinsieppaajien hirttäjäisiä. Hirsipuita oli rakennettu koko yö.

Jotkut katsojista yrittivät päästä lähemmäksi hirsipuita esittämällä poliisia. Newportin vankilan edessä olevan aukion laidalla olevat liikkeet olivat poistaneet tavarat ikkunoistaan ja vuokranneet ikkunat katsojille. Jo puoli kuudelta ensimmäinen katsoja pyörtyi ihmisjoukon puristuksessa.

Kansa hurrasi, kun selvisi, että pyövelinä olisi pahamaineinen William Calcraft. Hänen tiedettiin käyttävän niin lyhyttä köyttä, että hirtettävän niska murtui vasta, kun Calcraft hyppi hänen selkänsä päällä.

Bishop oli onnekas, sillä hänen niskansa murtui heti köyden kiristyessä. Hänen rikostoverillaan Williamsilla puolestaan oli liian lyhyt köysi, mutta Calcraftilla ei ollut aikomustakaan päästää häntä kärsimyksistään.

Ruumiinryöstäjä sai odottaa, kunnes hänen oma painonsa hitaasti ja tuskallisesti tukehdutti hänet. Kesti ainakin viisi minuuttia, ennen kuin hänen jalkansa ja kätensä lakkasivat sätkimästä.

Hirtettyjen ruumiit nostettiin alas vasta pimeän tultua. Bishopin ruumis lähetettiin King's Collegeen, jonne hän oli itse yrittänyt myydä italialaispojan ruumiin.