Pian koko maa sai lukea Mary Richardsonista ja siitä vimmasta, joka sai hänet tekemään yhden kohutuimmista tihutöistä maan historiassa.
Poliisin väkivalta herätti vihaa
Viha oli kuplinut pitkään nyt 22-vuotiaan Richardsonin sisällä. Neljä vuotta aiemmin hän oli todistanut ”Mustaa perjantaita”, jolloin poliisi oli käynyt parlamentin edustalla rauhallisesti mieltään osoittaneiden feministien kimppuun.
Mielenosoittajista kymmenen oli joutunut sairaalaan, ja naisasialiike oli radikalisoitunut. Seuranneina vuosina niin sanotut suffragetit olivat alkaneet osoittaa mieltään tuhopoltoilla ja rikkomalla ikkunoita.
Naiset eivät kuitenkaan saaneet äänioikeutta, minkä vuoksi Richardson laati vuonna 1914 suunnitelman.
”Arvojen mitta on aina taloudellinen, ei ihmisarvo. Se piti ottaa huomioon”, hän kirjoitti myöhemmin. Hän halusi saada yleisön huomion asialleen tuhoamalla jotain kallista. Taidehistoriaa opiskeleva Richardson päätti valita Velázquezin maalauksen.
Maaliskuun 10. päivänä hän lähti majapaikastaan kirves mukanaan. Kirves oli kiinnitetty hänen takkinsa vasemman hihan sisäpuolelle ja pysyi paikoillaan hakaneuloista kyhätyn ketjun avulla.
Kävijöiden määrä ja teoksen tiukka vartiointi olivat Richardsonille yllätys. Hän näki gallerian leveiltä portailta saliin, missä teosta vartioi kaksi punaisissa samettituoleissa istuvaa poliisia.
Seuraavien tuntien ajan Richardson kiersi kohdetta kuin kissa kuumaa puuroa. Rauhoittaakseen hermojaan hän otti lehtiön esiin ja alkoi luonnostella siihen yhtä esillä olevista teoksista.
Puolenpäivän aikaan Richardson palasi saliin, jossa Velázquezin maalaus riippui. Sali oli lähes tyhjä.
Juuri silloin toinen poliiseista nousi seisomaan. Toinen nojautui tuolin selkänojaan ja avasi sanomalehden.
Nopeasti Richardson irrotti hakaneulat ja tarttui kirveeseen. Sitten hän juoksi maalauksen luo kirves iskuun kohotettuna.
Tuhotyö sokeerasi
Maalausta suojasi lasi, joka rikkoontui, kun Richardson iski ensimmäisen kerran. Poliisi katsoi ällistyneenä ympärilleen.
Valvoja, joka oli sattumalta seisonut ovella, lähti juoksemaan kohti Richardsonia mutta liukastui juuri kiillotetulla lattialla.
Kaatuminen antoi Richardsonille aikaa iskeä maalausta uudestaan. Richardson lopetti vasta, kun poliisi ehti paikalle ja riisti aseen häneen kädestään.
Richardson pidätettiin. Seuraavina päivinä britit saivat lukea tapahtumasta lehdistä, joissa Richardson selitti motiivejaan:
”Välitän taiteesta ainakin yhtä paljon kuin muut, jotka kävivät galleriassa tiistaiaamupäivällä. Oikeudenmukaisuus on minulle tärkeämpää kuin taide.”
Richardson vapautettiin huhtikuussa hänen oltuaan nälkälakossa viikkoja. Hänen iskunsa ei tuonut brittinaisille äänioikeutta.
Se tapahtui vasta neljän vuoden päästä, kun naiset olivat osoittaneet korvaamattomuutensa ensimmäisen maailmansodan aikana, joka puhkesi muutamaa kuukautta Richardsonin tempauksen jälkeen.