Äiti kosti sieppaajille

Vuonna 1697 intiaanit sieppasivat Massachusettsissa Pohjois-Amerikan itärannikolla 40-vuotiaan Hannah Dustonin. Matkalla kyläänsä he murhasivat pian Dustonin kuuden päivän ikäisen tyttären.

Vuonna 1697 intiaanit sieppasivat Massachusettsissa Pohjois-Amerikan itärannikolla 40-vuotiaan Hannah Dustonin. Matkalla kyläänsä he murhasivat pian Dustonin kuuden päivän ikäisen tyttären.

Colby College Museum of Art, Gift of R. Chase Lasbury and Sally Nan Lasbury

Oli maaliskuun 15. päivä vuonna 1697. Dustonin viljelijäperhe asui Haverhillin kylässä Massachusettsin englantilaisessa siirtokunnassa Pohjois-Amerikan itärannikolla.

Perheen äiti Hannah oli kuusi päivää aiemmin synnyttänyt perheeseen yhdeksännen lapsen, Marthan, ja lepäsi nyt lapsivuoteessa apunaan naapuri Mary Neff, joka hoiti mieluusti hänelle rakkaita Dustonin lapsia. Perheen isä Thomas oli peltotöissä.

Idylli kuitenkin rikkoutui, kun yhtäkkiä ovi aukeni ja joukko abenaki-­intiaaniheimon sotureita ryntäsi sisään. He tarttuivat Dustoniin ja Neffiin, jolla oli pikku Martha sylissään, ja raahasivat naiset talosta.

Vaimonsa huudot kuullut Thomas ryntäsi pellolta kotiin, mutta mitään ei ollut tehtävissä. Hyökkääjiä oli ­liikaa, ja he olivat hyvin aseistautuneita. Thomas joutui avuttomana katsomaan, kuinka intiaanit veivät hänen vaimonsa, tyttärensä ja Mary Neffin mukanaan.

”He eivät olleet kulkeneet vielä pitkäl­lekään, kun he murskasivat vauvan pään iskemällä sen puuta ­vasten.” Dustonin tarinasta kirjoittanut Cotton Mather

Hannah Duston ei suinkaan ollut ensimmäinen valkoinen, jonka intiaanit sieppasivat, sillä englantilaissiirtolaiset olivat 1600-luvun lopussa avoimessa sodassa alueen alkuperäisasukkaiden kanssa.

Jokunen vuosi aiemmin sota oli tappanut 60–80 prosenttia intiaaneista, ja moni siitä selvinnytkin oli vangittu ja myyty orjaksi. Kostoksi abenakit ja muut heimot sieppasivat englantilaissiirtolaisia.

Osasta he vaativat lunnasrahoja, ja osan he liittivät heimoonsa korvaukseksi ­menettämistään yhteisön jäsenistä. Kun intiaanit lähtivät vankeineen Haverhillistä 15. maaliskuuta 1697, Duston tiesi, ettei hän näkisi kotiaan pitkään aikaan.

Vauva oli hidaste

Duston kompuroi tiettömässä erämaassa rutistaen vastasyntynyttä lasta sylissään, mutta sieppaajat kyllästyivät hitaaseen etenemiseen.

”He eivät olleet kulkeneet vielä pitkällekään, kun he murskasivat vauvan pään iskemällä sen puuta vasten”, kirjoitti Cotton Mather, joka julkaisi myöhemmin Hannah Dustonin tarinan kirjana.

Yli kahdensadan kilometrin taivaltamisen jälkeen uupuneet Duston ja Neff luovutettiin lopulta intiaaniperheelle, johon kuului viisi aikuista ja seitsemän lasta.

Näiden joukossa oli englantilainen poika, Samuel Leonardson, jonka heimo oli siepannut puolitoista vuotta aiemmin.

Dustonin viha yltyi yltymistään hänen joutuessaan elämään päivästä toiseen intiaanien vankina. Hän haaveili kostosta, ja lopulta hän saikin toteuttamiskelpoisen idean.

Taiteilija Junius Brutus Stearnsin kuvaus murhasta on vuodelta 1847 eli ajalta, jolloin uudisraivaajat tunkeutuivat Yhdysvalloissa yhä pidemmälle länteen intiaanien maille.

© Colby College Museum of Art, Gift of R. Chase Lasbury and Sally Nan Lasbury

Intiaanit yllätettiin yöllä

Aseena oli pieni kirves

Hannah Duston käytti kostoiskussaan aseena biscayne-tyyppistä pientä kevyttä kirvestä, jolla intiaanit pääasiassa hakkasivat ohuita oksia rakentaessaan wigwamejaan.

Muut vangit auttoivat

Myös Mary Neff ja jo aiemmin vangittu Samuel Leonardson osallistuivat verityöhön. He saivat ottamistaan päänahoista 25 punnan palkkion.

Uhrit olivat unessa

Duston oli suunnitellut kostoaan pitkään ja iski lopulta eräänä aamuyönä intiaanien nukkuessa syvää unta.

Murhaajasta tuli sankari

Englantilaista Samuelia kohdeltiin jo kuin intiaanipoikaa, joten kun hän Dustonin kehotuksesta pyysi yhtä perheen miehistä näyttämään, miten vihollinen tapetaan, hän saikin pian oppitunnin.

Samuel kertoi oppimansa asiat Dustonille, ja lopulta huhtikuun 30. päivän vastaisena yönä koitti koston hetki. Aseenaan pieni kirves Duston kävi surutta koko sikeästi nukkuvan perheen kimppuun.

Cotton Matherin mukaan Duston ”iski heitä niin kovaa päähän, ettei kukaan pystynyt puolustautumaan”. Vain eräs vanha nainen ja poika pääsivät livahtamaan raivoisan Dustonin kynsistä.

Veriteon jälkeen Duston, Neff ja Samuel pakenivat kanootilla mukanaan kirves ja intiaanien päänahat. Joki vei heidät takaisin Massachusettsiin, ja Haverhillissä Duston sai sankarin vastaanoton.

© Courtesy of the Trustees of the Haverhill Public Library, Special Collections Department

Siirtomaaviranomaiset maksoivat hänelle päänahoista 25 puntaa, jolla hän sai ostettua riittävästi maata turvatakseen poikiensa tulevaisuuden.

Hannah Dustonin tarina tuli tunnetuksi, kun kirjailija Cotton Mather julkaisi sen kirjana vuonna 1702. 1800-luvulla Duston kohotettiin kansansankariksi ja hänen tarinaansa julmista ja alkukantaisista intiaa­neista alettiin käyttää oikeuttamaan Yhdysvaltojen alkuperäiskansojen murhia ja vainoja valkoisen miehen ottaessa haltuun Villiä länttä.