Voltaire ei suostunut vaikenemaan
Voltaire ei pysynyt koskaan hiljaa. Ranskalainen filosofi oli 1700-luvulla itsepäinen vapaamman yhteiskunnan kannattaja. Hän puhui suvaitsevaisuuden ja vapauden puolesta, vaikka hänet pidätettiin ja karkotettiin maasta.
Voltaire oli työpöytänsä ääressä ahkera. Hän kirjoitti romaaneja, näytelmiä, runoutta, historiaa ja tuhansia kirjeitä.
Voltaire ei jättänyt toisille viimeistä sanaa. Ei silloinkaan kun nimekäs aatelismies pilkkasi häntä hänen nimestään. Voltaire oli tuolloin 32-vuotias menestyvä kirjailija, mutta aatelinen hän ei ollut. Hän ei voinut kuitenkaan olla vastaamatta aatelisen halventaviin sanoihin, vaan totesi itsevarmasti, että hänen nimestään tulisi kuolematon, kun taas aatelismiehen nimi jäisi unholaan.
Riita eteni fyysisiin uhkauksiin, ja Voltaire haastoi aatelismiehen kaksintaisteluun. Ne olivat laittomia, ja niinpä Voltaire suljettiin uudelleen Bastiljiin, yhdeksän vuotta sen jälkeen, kun hän oli viimeksi istunut siellä. Tällä kertaa hän onnistui kuitenkin puhumaan vankilan johtajan ympäri ja tuomion istumisen sijasta lähti pois maasta.
Myöhemmin Voltaire korosti, että häntä ei karkotettu maasta, vaan hän sai "luvan" tehdä aiemmin suunnittelemansa matkan Englantiin. Käytännössä se oli kuitenkin maastakarkoitus, ja 10. toukokuuta 1726 Voltaire ylitti Englannin kanaalin.
Voltaire joutui Bastiljiin
Voltaire syntyi Pariisissa 1694 nimellä Francois-Marie Arouet. Hän opiskeli kaupungin jesuiittakoulussa, mutta hänen oli jo nuorena vaikea hyväksyä auktoriteetteja. Hän kirjoitti satiirisen tekstin hallituksesta 1717, mikä johti siihen, että hänet vangittiin 23-vuotiaana Bastiljiin. Kokemus synnytti hänessä elinikäisen halveksunnan viranomaisia kohtaan. Seuraavana vuonna hän alkoi kutsua itseään Voltaireksi. Tätä nimeä hän käytti, kun hänen ensimmäinen teatterinäytelmänsä sai menestyksekkään ensi-iltansa. On epäselvää, mitä nimi tarkoittaa.
Oleskelu Lontoossa vuoden 1726 maanpaon jälkeen kesti kaksi vuotta. Aika Englannissa vaikutti Voltaireen suuresti. Hän tapasi monia brittiläisiä ajattelijoita ja luki muun muassa Shakespearen, Locken ja Newtonin teoksia. Heidän tekstinsä innoittivat häntä kirjoittamaan sarjan filosofisia kirjeitä. Kun kirjeet julkaistiin Ranskassa 1734, Pariisin konservatiiviset poliitikot tuomitsivat niiden sisällön.
Bastiljin vankila oli osa Pariisin kaupunginmuureja.
Ludvig XV:n historiankirjoittajana
Lontoon-ajan jälkeen Voltaire ei palannut välittömästi Ranskan pääkaupunkiin, vaan asettui joksikin aikaa Cireyn linnaan Champagnessa. Siellä hän asui tunnetun tieteilijän Emilie du Châteletin kanssa, jonka kanssa Voltairella oli pitkäaikainen suhde. Emilie oli kuitenkin naimisissa toisen miehen kanssa, markiisin, joka myös asui linnassa. Tänä aikana pari keskitti huomionsa etenkin brittitiedemies Newtoniin. He kirjoittivat tästä kirjan, joka ilmestyi 1738.
Voltaire sai vähäksi aikaa (1745–47) viran Ranskan hovista. Hän työskenteli Ranskan kuninkaan historiankirjoittajana ja sai tehtäväkseen ylistää kirjallisesti kuningasta ja tämän toimia. Se ei onnistunut kovin hyvin, etenkään koska Ludvig XV ei ollut kiinnostunut hänestä.
Madame Pompadourin palkkaama
Oikeastaan Voltairen oli palkannut kuninkaan rakastajatar ja pääneuvonantaja, Madame Pompadour. Voltaire arvosti joka tapauksessa virkaansa, koska hän rakasti kaikenlaista huomiota. Lopulta hänet nimitettiin kamariherraksi, ja hän sai kuninkaallisen eläkkeen.
Voltairen taipumus provosoida ihmisiä nousi tässäkin ympäristössä pinnalle. Kerran hän istui katsomassa, kuinka hänen rakastajattarensa pelasi korttia kuningattaren ja eräiden muiden arvostettujen hovin jäsenten kanssa. Kun rakastajatar menetti suuria summia, Voltaire kumartui tämän puoleen ja kuiskasi englanniksi: "Etkö näe, että he huijaavat?" Mutta Voltaire oli aliarvioinut pöydässä istuvien kielitaidon. Loukkaantuneet kortinpelaajat pitivät huolen, että kirjailija heitettiin pois hovista ja menetti kamariherran arvonsa. Pian hän menetti myös rakastajattarensa, joka ensin jätti hänet ja sitten kuoli lapsivuoteeseen.
Emilie du Châtelet.
Fredrik Suuren hovifilosofina
1750 Voltaire sai hyvän tarjouksen Fredrik II:lta, joka tunnetaan lisänimellä Suuri. Hän oli ollut Preussin kuninkaan kanssa kirjeenvaihdossa vuodesta 1736, ja nyt Voltaire kutsuttiin muuttamaan Potsdamiin, missä hän saisi hyvin palkatun viran hovifilosofina.
Hän suostui, sai mukavan kerroksen linnasta ja istui aina kuninkaan seurassa hänen aterioillaan. Mutta lopulta Voltairen sukset menivät ristiin Fredrik Suurenkin kanssa, ja hän sai potkut.
Varhainen valistusfilosofi
Voltairen tekstit tekivät hänet tunnetuksi uuden ajattelutavan edustajana koko Euroopassa. Näitä ideoita, jotka haastoivat vanhan ajattelun ja valtasuhteet, kutsuttiin jälkikäteen "valistukseksi", ja Voltaire oli yksi liikkeen ensimmäisiä filosofeja.
Niinpä hän toimi myös tärkeänä inspiraationa myöhemmille "ensyklopedisteille". Nämä pyrkivät keräämään kaiken uuden tiedon ja ajattelun yhteen kirjasarjaan – ensyklopediaan eli tietosanakirjaan.
Suuri ranskalainen ensyklopedia ilmestyi 28 niteessä vuosina 1751–72. Keräämällä aikakauden kaiken uuden tiedon sanakirjaan ensyklopedistit halusivat saattaa sen kaikkien kiinnostuneiden saataville ja hyödyksi. Kirjoista tuli tärkeä edistyksen ja valistuksen symboli.
Ensyklopedia kiellettiin monissa maissa
Teoksen toimittaja oli Denis Diderot, ja muiden siihen kirjoittaneiden joukossa oli Voltaire (joka kirjoitti kirjasarjaan 45 artikkelia) sekä filosofit d'Alembert, Montesquieu ja Rousseau.
Diderot joutui käymään sarjan julkaisusta monia kamppailuja muun muassa kirkon johtajien kanssa, jotka halusivat sensuroida työtä. Ensyklopedia kiellettiin monissa maissa, ja siitä tuli pornografian lisäksi yleisimpiä kirjoja, joita 1700-luvulla salakuljetettiin.
Voltaire oli hyvin monipuolinen kirjailija. Pitkän elämänsä aikana hän kirjoitti monia näytelmiä, runoja, filosofisia ja historiallisia teoksia mutta myös satiirisia tekstejä ja keskusteluja. Hänen kuuluisimpia teoksiaan on satiirinen romaani Candide.
Lissabonin 1775 hävittänyt maanjäristys sai Voltairen kirjoittamaan runon, jossa epäiltiin Jumalan olemassaoloa.
Struenseen lehdistönvapausasetus
Asemansa valistuksen keskeisenä hahmona hän hankki kuitenkin kirjoittamalla lukemattomia kirjeitä. Hän kirjoitti monta kirjettä päivässä vuosikymmenten ajan.
Laaja kirjeenvaihto teki hänet tunnetuksi Euroopan intellektuellien keskuudessa. Voltairen säilynyt kirjeenvaihto sisältää yli 20 000 kirjettä. Äidinkielensä ranskan lisäksi hän kirjoitti ja puhui englantia, italiaa ja espanjaa.
Voltaire kannatti valistuksen ihanteista etenkin suvaitsevaisuutta, lehdistönvapautta ja valistunutta yksinvaltiutta. Näihin aikoihin harva maa oli mennyt painovapaudessa yhtä pitkälle kuin Tanska, jossa Kristian VII otti 1770 käyttöön uuden lehdistönvapausasetuksen. Voltaire vastasi kirjoittamalla ylistysrunon Tanskan kuninkaalle.
Hän ei tiennyt, että kuningas oli henkisesti sairas, ja oikeastaan uuden lain oli kirjoittanut tämän oikea käsi Johann Friedrich Struensee. Kaksi vuotta myöhemmin Struensee teloitettiin ja hänen toteuttamansa uudistukset peruttiin.
Kannatti valistunutta yksinvaltaa
Voltaire kannatti vapauden lisäämistä, mutta se ei tarkoittanut rajatonta vapautta ja tasa-arvoa. Vaikka hän ei ollut aatelinen, hänen mielestään yhteiskunta toimisi parhaiten, jos valistuneet, yksinvaltaiset monarkit hallitsisivat maan isinä, jotka ovat vastuussa alaistensa hyvinvoinnista. Tässä vaiheessa hän oli yhtä mieltä Fredrik Suuren kanssa, jonka kanssa hän oli ollut kirjeenvaihdossa. Vaikka heidän yhteistyönsä loppuikin, Voltaire jatkoi valistuneen monarkian kannattamista parhaana yhteiskuntamallina.
Voltaire kirjoitti myös useita elämäkertoja ihailemistaan historiallisista kuninkaista, muun muassa pitkäaikaisesta ranskalaishallitsijasta Ludvig XIV:sta, Ruotsin kuninkaasta Kaarle XII:sta ja Venäjän tsaarista Pietari Suuresta. Kaksi viimeistä olivat olleet pahimmat vihamiehet suuren Pohjan sodan aikana Voltairen nuoruusvuosina. Pahamaineisen Voltairesta kuitenkin teki ennen kaikkea uskontokritiikki.
Voltaire kyseenalaisti Jumalan olemassaolon
Hän torjui jyrkästi kaiken uskonnollisen fanatismin ja ylisti suvaitsevaisuutta, jota oli Englannissa oleskelunsa aikana todistanut.
Voltaire ei ollut ateisti, mutta tapahtumat marraskuun 1. päivänä 1775 saivat hänet silti epäilemään Jumalan olemassaoloa. Silloin Lissaboniin iski hirvittävä maanjäristys ja sitä seurannut tsunami. Luonnononnettomuus vaati yli 30 000 ihmisen hengen ja levitti epätoivoa ja surua koko maanosaan.
Voltaire eli 83-vuotiaaksi ja kuoli vieraillessaan Pariisissa.
Järkyttävien uutisten shokeeraama Voltaire kirjoitti runon Lissabonin hävityksestä ja esitti siinä kysymyksen Jumalan olemassaolosta. Portugalin kohtalokkaan tapahtuman jälkeen Voltaire, jota oli siihen asti kutsuttu hymyileväksi filosofiksi, kadotti aiemmille töilleen ominaisen optimismin.
1759 Voltaire osti maata Sveitsin rajalta ja rakennutti Ferneyn linnan, jonne asettui. Täällä – viisi kilometriä Genevestä – hän asui kuolemaansa asti. Hän vuokrasi myös Tournayn kreivikunnan ja saattoi täten kutsua itseään Tournayn kreiviksi. Ikääntyvä Voltaire viihtyi maalla, koska oli alkanut inhota Pariisin hälinää. Siellä ei voinut elää päivääkään ilman että joutui halaamaan sataa ihmistä, hän totesi.
Casanova ylisti Voltairea
Sen sijaan hän otti ihailijoitaan vastaan linnaansa. Silloinkin hän saattoi olla huonoa seuraa. Monista naisseikkailuistaan kuuluisa Casanova oli ennen vierailuaan kuullut Voltairesta, että tämä oli "fysiikan lakien vastaisesti suurempi kaukaa kuin läheltä". Casanova jäi kuitenkin vanhan filosofin luokse kolmeksi päiväksi, joina he väittelivät vilkkaasti uskonnollisista kysymyksistä.
Tapaamisen jälkeen Casanova kirjoitti usein kriittisesti Voltairesta, mutta elämänsä syksyllä hän myönsi, että ranskalainen filosofi oli häntä suurempi, ja että hänen kritiikkinsä tälle oli vain hyttysen pistoja. "Voltaire on saanut ihmiskunnan ja sivilisaation ottamaan suuria edistysaskeleita. Vapauden ja järjen ystävien pitäisi pystyttää hänelle alttari", hän kirjoitti.
Kuoli Pariisissa
Vain muutama kuukausi ennen kuolemaansa Voltaire matkusti Pariisiin. Pääkaupungissa kuuluisaa filosofia kunnioitettiin juhlilla ja seisten taputtamalla minne hän ilmestyikin. Paluumatkan alla hän kuoli Seinen varrella talossa, joka sijaitsee nykyään kadulla nimeltä Quai Voltaire.
Voltaire eli 83-vuotiaaksi, vaikka oli koko elämänsä ollut luulosairas, joka epäili selviävänsä tuskin viikkoakaan. Kun hänen ystävänsä Madame de Pompadour kuoli, hän kirjoitti: "Olemme kaikki kuin perhosia, jotkut elävät kaksi tuntia, toiset muutamia päiviä". Voltaire menehtyi 30. toukokuuta 1778.