Voltaire ei suostunut vaikenemaan
Voltaire ei pysynyt koskaan hiljaa. Ranskalainen filosofi oli 1700-luvulla itsepäinen vapaamman yhteiskunnan kannattaja. Hän puhui suvaitsevaisuuden ja vapauden puolesta, vaikka hänet pidätettiin ja karkotettiin maasta.

Voltaire oli työpöytänsä ääressä ahkera. Hän kirjoitti romaaneja, näytelmiä, runoutta, historiaa ja tuhansia kirjeitä.
Voltaire ei jättänyt toisille viimeistä sanaa. Ei silloinkaan kun nimekäs aatelismies pilkkasi häntä hänen nimestään. Voltaire oli tuolloin 32-vuotias menestyvä kirjailija, mutta aatelinen hän ei ollut. Hän ei voinut kuitenkaan olla vastaamatta aatelisen halventaviin sanoihin, vaan totesi itsevarmasti, että hänen nimestään tulisi kuolematon, kun taas aatelismiehen nimi jäisi unholaan.
Riita eteni fyysisiin uhkauksiin, ja Voltaire haastoi aatelismiehen kaksintaisteluun. Ne olivat laittomia, ja niinpä Voltaire suljettiin uudelleen Bastiljiin, yhdeksän vuotta sen jälkeen, kun hän oli viimeksi istunut siellä. Tällä kertaa hän onnistui kuitenkin puhumaan vankilan johtajan ympäri ja tuomion istumisen sijasta lähti pois maasta.
Myöhemmin Voltaire korosti, että häntä ei karkotettu maasta, vaan hän sai "luvan" tehdä aiemmin suunnittelemansa matkan Englantiin. Käytännössä se oli kuitenkin maastakarkoitus, ja 10. toukokuuta 1726 Voltaire ylitti Englannin kanaalin.
Voltaire joutui Bastiljiin
Voltaire syntyi Pariisissa 1694 nimellä Francois-Marie Arouet. Hän opiskeli kaupungin jesuiittakoulussa, mutta hänen oli jo nuorena vaikea hyväksyä auktoriteetteja. Hän kirjoitti satiirisen tekstin hallituksesta 1717, mikä johti siihen, että hänet vangittiin 23-vuotiaana Bastiljiin. Kokemus synnytti hänessä elinikäisen halveksunnan viranomaisia kohtaan. Seuraavana vuonna hän alkoi kutsua itseään Voltaireksi. Tätä nimeä hän käytti, kun hänen ensimmäinen teatterinäytelmänsä sai menestyksekkään ensi-iltansa. On epäselvää, mitä nimi tarkoittaa.
Oleskelu Lontoossa vuoden 1726 maanpaon jälkeen kesti kaksi vuotta. Aika Englannissa vaikutti Voltaireen suuresti. Hän tapasi monia brittiläisiä ajattelijoita ja luki muun muassa Shakespearen, Locken ja Newtonin teoksia. Heidän tekstinsä innoittivat häntä kirjoittamaan sarjan filosofisia kirjeitä. Kun kirjeet julkaistiin Ranskassa 1734, Pariisin konservatiiviset poliitikot tuomitsivat niiden sisällön.