Bitumi ja öljy vangitsivat valon
Ranskalainen Joseph-Nicéphore Niépce onnistui ensimmäisenä vangitsemaan valokuvan levylle. Ensimmäiset valokuvat olivat epätarkkoja, mutta tekniikka kehittyi nopeasti.
Keksijät ahkeroivat 1800-luvun alun Ranskassa ja Englannissa innokkaasti valokuvauksen parissa. Niin sanottu camera obscura -tekniikka, jossa linssi heijastaa kuvan pimeän huoneen tai laatikon takaseinälle, oli tunnettu satoja vuosia, mutta kuvaa ei osattu kiinnittää pysyvästi taustaan.
Haasteena oli kehittää valoherkkä materiaali, joka kiinnittäisi kuvan riittävän lyhyellä valotusajalla. Lisäksi valmista kuvaa pitäisi voida katsella päivänvalossa.
Ranskalainen Joseph-Nicéphore Niépce ja britti William Henry Fox Talbot kehittivät toisistaan tietämättä kumpikin omaa tekniikkaansa.
Niépce oli lukuisten yritysten jälkeen päätynyt menetelmään, jossa hän sekoitti bitumijauheesta, öljystä ja muista aineista valoherkkää nestettä. Vuoden 1825 paikkeilla hän otti ensimmäisen valokuvansa.
Valotusaika, kahdeksan tuntia, oli äärimmäisen epäkäytännöllinen, mutta Niépce onnistui vakuuttamaan muut, muun muassa liikemies Louis-Jacques-Mandé Daguerren, tekniikan mahdollisuuksista.
Britanniassa Fox Talbot kehitti samoihin aikoihin toista tekniikkaa, niin sanottua kalotypiaa, jossa hän käytti valoherkkänä materiaalina hopeanitraattia. Valotusaika oli ”vain” puoli tuntia, ja hän valmisti kuvasta ensin negatiivin – valokuvauksessa käytettiin samaa periaatetta aina digiaikaan asti.
Niépce kuoli vuonna 1833, ja Daguerre jatkoi tutkimuksiaan. Monien yritysten jälkeen hän jätti muutamia epäonnistuneita valotettuja kuvia kemikaalikaappiinsa ja lähti ryyppäämään. Myöhemmin hän havaitsi hämmästyksekseen, että kuvista oli kaapissa tullut tarkempia. Syyksi osoittautui rikkoutuneen lämpömittarin elohopeahöyry.
Dagerrotypia oli syntynyt. Suurimpiin kaupunkeihin nousi nopeasti valokuvausateljeita, ja dagerrotypia-kameroita valmistettiin miljoonia.
Menetelmä oli kuitenkin kallis, sillä saattoi valmistaa vain yhden vedoksen ja elohopeahöyry oli terveydelle vaarallista, minkä vuoksi Fox Talbotin tekniikka alkoi yleistyä.
Ranska, 1826: Niépce otti camera obscuraa jäljittelevällä laitteella kuvan ikkunastaan avautuvasta näkymästä. Valokuva on vanhin säilynyt.
Elohopeahöyry toi kuvan esiin
Daguerren menetelmä oli nykymittakaavalla hidas ja vaivalloinen, mutta se yleistyi nopeasti. Valokuvaaja valmisteli ensin hopeapäällysteiset kuvalevyt ja asetti ne varovasti kameraan.
Valotusaika oli minuutteja, minkä jälkeen kuvat kehitettiin terveydelle vaarallisella elohopeahöyryllä. Valmis kuva oli kuitenkin terävä, ja pian valokuvausateljeita nousi ympäri Eurooppaa ja Yhdysvaltoja.
Pimeähuone kentälle mukaan
Dagerrotypian kalliit kuparilaatat olivat epäkäytännöllisiä, ja vuonna 1851 Frederick Scott Archer kehitti ”märkälevytekniikan”, jossa valoherkkä neste siveltiin lasilevylle juuri ennen kuvan ottoa. Negatiivit oli kehitettävä välittömästi ennen levyn kuivumista.
Keksijä kuoli köyhänä
Vuonna 1871 Richard Leach Maddox esitteli ”kuivalevytekniikan”. Valokuvaaja saattoi valmistella levyn kotona tai ostaa valmiita levyjä, eikä negatiivia tarvinnut kehittää heti. Maddox ei koskaan patentoinut keksintöään ja kuoli köyhänä miehenä.
Félix Nadar laajensi valokuvauksen rajoja
Ranskalainen Gaspard-Félix Tournachon avasi vuonna 1854 muotokuvastudion Pariisiin, ja hänestä tuli nopeasti yksi kaupungin kuuluisuuksista.
Félix Nadar, kuten hän itseään kutsui, ei käyttänyt maalattuja taustoja vaan kuvasi kohteensa pehmeässä valossa yksinkertaisessa ympäristössä. Hän myös kokeili valokuvauksen rajoja: hän kuvasi keinovalolla Pariisin katakombeissa ja otti vuonna 1858 ensimmäisen ilmakuvan kuumailmapallosta.
Gaspard-Félix Tournachon eli Félix Nadar oli aikansa kuuluisuuksia.
Pankkivirkailija keksi filmirullan
Ensimmäiset kamerat sopivat vain ammattilaiskäyttöön. Tilanne muuttui George Eastmanin keksittyä taipuisan filmin, joka voitiin kääriä kätevästi rullalle kameran sisään.
Nuoren miehen lomasuunnitelmat vaikuttivat valokuvauksen kehitykseen: 24-vuotias pankkivirkailija George Eastman innostui valokuvauksesta, ja valmistautuessaan matkalle Dominikaaniseen tasavaltaan hän hankki itselleen kaikki valokuvauksessa tarvittavat laitteet.
Ennen matkaa hän kokeili kuivalevytekniikkaa, jossa kuvia ei tarvinnut kehittää välittömästi kuvaamisen jälkeen.
Nuori Eastman oli niin tyytyväinen kokeilunsa tuloksiin, että hän jätti lomamatkan tekemättä ja alkoi valmistaa valmiita kuivalevjä kuvaajille. Hän antoi yritykselleen nimen Kodak.
Eastmanin merkittävä anti valokuvaukselle oli se, kun hän onnistui valmistamaan gelatiinista valoherkkää ja taipuisaa filmiä.
Filmi käärittiin rullalle ja asetettiin kameran sisään, ja vaivalloinen valokuvauslevyn vaihto joka kuvan jälkeen jäi historiaan. Keksintö mullisti valokuvauksen, eikä se jäänyt Eastmanin ainoaksi.
Hän kehitti myös muun muassa elokuva- ja röntgenfilmejä, ja keksintöjensä ansiosta hänestä tuli yksi Yhdysvaltain rikkaimmista miehistä.
Eastman ei koskaan mennyt naimisiin. 71-vuotiaana hän vetäytyi työelämästä ja julkisuudesta ja keskittyi hyväntekeväisyyteen. Iän alettua painaa hän kirjoitti lyhyen jäähyväisviestin ja ampui itsensä. Viestissä luki: ”The work is done – why wait?” – ”Työ on tehty, miksi odottaa?”
Valokuvaajat omaksuivat pian uuden tekniikan. Tanskalainen Jacob Riis otti vuonna 1888 ensimmäisiä reportaasikuvia New Yorkin slummeista, ja lisävalaistukseksi hän heitti magnesiumpulveria maahan ja sytytti sen. Kahdesti Riis onnistui sytyttämään magnesiumillaan tulipalon kuvauspaikalle.
Ajan mittaan monet oppivat itse kehittämään filminsä ja sävyttämään kuvia, mikä paransi niiden säilyvyyttä. Vuonna 1907 ranskalaisveljekset Auguste ja Louis Lumière esittelivät ensimmäisen toimivan värivalokuvaustekniikan, jonka he nimesivät ”Autochromeksi”.
Harrastelijakuvaajista vain sinnikkäimmät ja vauraimmat omaksuivat tekniikan.
Ongelma oli, että kuvien valmistus oli kallista, kuvat olivat vaivalloisia käsitellä eikä niistä pystynyt tekemään useampia vedoksia.
Värivalokuvaus oli aluksi kallis ja pitkällinen prosessi.
Ansel Adams oli kameravirtuoosi
Ansel Adamsin kotikaupungin Los Angelesin ympäristön upea luonto sai hänet vaihtamaan konserttipianistin uran valokuvaukseen.
Adamsille kuvien laatu oli ensiarvoisen tärkeään, ja hän kehitti uusia tekniikoita pimeässä huoneessa saadakseen jokaisen yksityiskohdan kuvissaan täydelliseksi.
Hänen luontokuviaan pidetään edelleen eräinä kaikkien aikojen parhaimmista.
Adams paneutui myös luonnonsuojeluun ja toimi aktiivisesti kansallispuistojen perustamisen puolesta Yhdysvaltoihin, josta hän harvoin matkusti minnekään.
Adamsin kuvia Yhdysvaltain luonnonpuistoista pidetään edelleen luontokuvauksen parhaimmistona. Kuvassa Half Domen huippu Yosemiten kansallispuistossa.
Kamera tuli mukaan rintamalle
Uudet pienet ja luotettavat kamerat mahdollistivat kuvaamisen tapahtumien keskipisteessä. Muuan japanilainen jäljitteli eurooppalaisia valmistajia ja nimesi tuotteensa Canoniksi.
Maailmansotien välisenä aikana kamerasuunnittelu oli vilkasta, vanhoja malleja paranneltiin ja objektiivit ja muut varusteet kehittyivät huimasti. Sanoma- ja aikakauslehdet julkaisivat korkealaatuisia kuvia, ja kiinnostus valokuvausta kohtaan oli suurta.
Leica-kamera mullisti valokuvauksen. Ammattikuvaajat suhtautuivat ensin epäillen sen kompaktiin 35 mm:n filmiformaattiin, mutta toisen maailmansodan alettua pienikokoiset laatukamerat nousivat arvoonsa.
Rintaman tapahtumia kuvattiin Leican lisäksi muun muassa Rolleiflex- ja Contax-merkkisillä kameroilla.
Ensimmäiset yksinkertaiset peiliheijastuskamerat tulivat noihin aikoihin markkinoille, mutta ne eivät vielä lyöneet läpi.
Värifilmistä tuli sen sijaan suosittu, ja markkinoille tuli uusia ennennäkemättömän tarkkoja objektiiveja, joilla pystyttiin kuvaamaan heikossakin valaistuksessa.
Samalla kun valokuvaajat seurasivat kehitystä Euroopassa ja Yhdysvalloissa, Japanin valokuvausteollisuus kasvoi.
Goro Yoshida rakensi vuonna 1933 Leicasta kopion, jonka hän nimesi Kwanoniksi buddhalaisen jumalattaren mukaan.
Kamera lanseerattiin vuonna 1935 nimellä Canon. Objektiivit Yoshida tilasi tokiolaisesta Nikon-nimisestä optisia laitteita valmistavasta tehtaasta.
Myöhemmin yrityksistä tuli kilpailijoita keskenään, ja myös uusia japanilaismerkkejä tuli markkinoille. Japanilaisten edulliset ja laadukkaat kamerat valtasivat vähitellen maailmanmarkkinat.
NORMANDIA 1944: Capa kuvasi Normandian maihinnousussa amerikkalaissotilaiden syöksyn kohti Omaha Beachia vihollisen ankarassa tulituksessa.
Stalin hymyili Bourke-Whitelle
Margaret Bourke-Whitella oli sekä taito olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan että vahva kuvasommittelun taju.
Hän oli ensimmäinen länsimainen valokuvaaja, joka pääsi kuvaamaan Neuvostoliittoon, ja hän sai Stalinin hymyilemään kuvassa.
Hän oli ensimmäinen naispuolinen valokuvaaja Life-viikkolehdessä ja toisen maailmansodan aikana myös ensimmäinen naispuolinen sotakirjeenvaihtaja, joka sai työskennellä varsinaisella sotatoimialueella. Bourke-Whiten kuvia on nykyään esillä muun muassa New Yorkin Museum of Modern Artissa.
Kuva hymyilevästä diktaattorista ilmestyi Life-lehdessä 29. maaliskuuta 1943.
Automatiikka teki kaikista kuvaajia
Perinteikkäät eurooppalaiset tehtaat valmistivat loistavia kameroita, mutta ne eivät pärjänneet japanilaisille taskukameroille, joilla kuka tahansa pystyi ottamaan onnistuneita kuvia.
Toisen maailmansodan jälkeen myös kamerateollisuus oli raunioina. Leican valmistaja nousi jaloilleen nopeasti, eivätkä japanilaiset pystyneet kilpailemaan sen kameroiden kanssa.
Aasialaisvalmistajat sen sijaan ryhtyivät kehittämään peiliheijastuskameraa, ja vuonna 1957 markkinoille tuli käyttäjäystävällinen Pentax SP. Vuonna 1959 Voigtländer esitteli ensimmäisen zoom-objektiivin, ja vuonna 1964 lanseerattiin ensimmäinen kamera, jossa oli sisäänrakennettu elektroninen salama.
Ruotsalainen Hasselblad alkoi vuonna 1948 valmistaa kameroita, jotka pääsivät ammattikuvaajien suosioon, mutta japanilaisten hyvät ja edulliset kamerat haastoivat useimmat muut eurooppalaisvalmistajat.
Yhdysvaltalaisen Kodakin vuonna 1963 markkinoille tuomasta Instamatic-taskukamerasta tuli menestys, ja 1970-luvulla elektroniikka alkoi vallata alaa japanilaisissa kameroissa.
Automatiikan kehittyessä harrastelijatkin pystyivät ottamaan loistavia kuvia – vain 150 vuotta Niépcen ensimmäisen rakeisen kuvan jälkeen.
KUU, 1971: Astronautti James B. Irwin tekee kunniaa Yhdysvaltain lipulle 4 000 metriä korkean Hadley Delta -vuoren edustalla Kuun pinnalla.
Elämän alku filmille
Ruotsalainen Lennart Nilsson innostui valokuvauksesta jo nuorena.
Hän teki kuvareportaaseja niin kotimaassa kuin ulkomaillakin, mutta kuvasi myös mikroskoopilla hyönteisiä. Vähitellen Nilsson erikoistui lääketieteeseen, ja vuonna 1965 hän julkaisi kirjan Ennen syntymää, kuvateoksen sikiön kehityksestä hedelmöitymisestä syntymään.
Kuvat näyttivät ennennäkemättömän maailman, ja kirja on yksi myydyimmistä kuvateoksista kautta aikojen. Vuonna 2003 Nilsson otti 81-vuotiaana ensimmäisenä kuvan SARS-viruksesta.
Valokuva kahdeksan päivän ikäisestä sikiöstä äitinsä kohdussa herätti ihastusta.