Oma maali johti pelaajan kuolemaan

Jalkapallon MM-kisoissa vuonna 1994 huumerikolliset olivat lyöneet vetoa Kolumbian puolesta. Joukkue kuitenkin pelasi huonosti, ja tappouhkauksia alkoi sadella.

Jalkapallon MM-kisoissa vuonna 1994 huumerikolliset olivat lyöneet vetoa Kolumbian puolesta. Joukkue kuitenkin pelasi huonosti, ja tappouhkauksia alkoi sadella.

All Over Press

Hiki helmeili Kolumbian jalkapallomaajoukkueen valmentajan Francisco Maturanan otsalla. Häntä piinasi hirveä päänsärky joukkueen kärsittyä järkyttävän tappion Romaniaa vastaan vuoden 1994 MM-kisojen ensimmäisessä ottelussa.

Kolumbia oli lähtenyt Yhdysvaltoihin yhtenä kisojen ennakkosuosikeista, mutta jo turnauksen neljäntenä päivänä joukkue oli vaikeuksissa. Vielä toinen tappio, ja joukkue olisi auttamatta ulkona jatkopeleistä.

Maturana pyöritteli taktiikkakuvioita hotellihuoneessaan miettien kuumeisesti, kuinka joukkue voisi saada varman voiton isäntämaasta Yhdysvalloista seuraavassa pelissä, kun hänet keskeytti yöpöydällä pirisevä puhelin.

Kun hän nosti kuulokkeen korvalleen, hän kuuli tuntemattoman äänen sanovan: ”Maturana, nyt kuuntelet tarkasti: Keskiviikon Yhdysvallat-peliin panet kentälle Gabriel Gómezin tilalle Antony de Ávilan. Jos et tee niin, sinä ja pelaajasi kuolette!” Sitten puhelu katkesi.

”Voittakaa Yhdysvallat, jos haluatte säilyttää henkenne.” Uhkaus pelaajien hotellihuoneissa 20.6.1994

Kun Maturana kokosi pelaajansa taktiikkapalaveriin pian oudon puhelun jälkeen, hän ei pystynyt pidättelemään kyyneleitä. ”Se oli kuin olisi nähnyt isänsä itkevän”, muisteli joukkueen jäsen Leonel Álvarez.

Maturana kertoi puhelusta, joka järkytti myös pelaajia. Kolumbia oli 1990-luvulla erittäin väkivaltainen maa, ja huumerikolliset murhasivat vähän väliä toisiaan ja heidän eteensä poikkiteloin asettuneita ihmisiä. Maturana ja useimmat pelaajat pitivät uhkausta täysin todellisena.

Pablo Escobar käytti huumerahojaan jalkapalloon.

© Joblo

Huumeparoni juhli pelaajien kanssa

Vuoden 1994 MM-kisajoukkueessa oli useita Kolumbian maineikkaan huumeparonin ja joukkueen tukijan Pablo Escobarin ystäviä.

Pablo Escobar oli 1980-luvulla ja 1990-luvun alussa Kolumbian kuuluisin huumeparoni, mutta hän oli myös intohimoinen jalkapallofani.

Escobar sijoitti osan 30 miljardin dollarin omaisuudestaan kotikaupunkinsa Medellínin jalkapalloseuraan Atlético Nacionaliin, jolla oli sopimus peräti kuuden Kolumbian vuoden 1994 MM-kisojen maajoukkueen pelaajan kanssa.

Yksi heistä oli murhattu Andrés Escobar (ei sukua huumeparonille). Monet Atléticon pelaajista olivat Pablo Escobarin henkilökohtaisia ystäviä, ja heidät kutsuttiin usein juhlimaan ja pelailemaan hänen valtavaan kartanoonsa.

Pablo Escobarin hallitessa Medellíniä jalkapalloilijat olivat hänen suojeluksessaan, mutta kun Kolumbian huumepoliisi ampui hänet vuonna 1993, pelaajien turva katosi ja Andrés Escobarin murha oli mahdollinen.

Taktiikkapalaverin jälkeen pelaajat palasivat huoneisiinsa, mutta lepohetken sijaan heitä olikin vastassa uusi järkytys. Joukkueen huoneiden televisiot olivat päällä hotellin tiedotuskanavalla, ja ruudulla luki isolla: ”Voittakaa Yhdysvallat, jos haluatte säilyttää henkenne!”

Uhkaukset painoivat joukkuetta raskaasti ennen ratkaisevaa ottelua Yhdysvaltoja vastaan. Jokainen pelkäsi kuollakseen tekevänsä pelissä vakavan virheen – ja niin yhdelle lopulta kävikin. Se virhe koitui tuon pelaajan kohtaloksi.

Kolumbia nöyryytti Argentiinaa

Syyskuussa 1993 eli vajaa vuosi ennen MM-kisoja Kolumbia oli ollut jalkapallosensaationa kaikkien huulilla. Kolumbian maajoukkue oli matkannut Buenos Airesiin pelaamaan Argentiinaa vastaan, ja voitolla Kolumbia raivaisi tiensä Yhdysvaltoihin MM-kisoihin.

Argentiina oli kuitenkin yksi maailman parhaita joukkueita: se oli sekä puolustava Etelä-Amerikan mestari että vuoden 1990 MM-kisojen finalisti, eikä se ollut kuuteen vuoteen hävinnyt yhtään kotiottelua.

Ottelussa toppari Andrés Escobar piti esimerkillisesti Kolumbian puolustusta kasassa, ja hyökkääjät Asprilla, Rincón ja Valencia nousivat murhaavan tehokkaasti Argentiinan maalille aina tilaisuuden tullen.

Escobar pelasi tähtiä pursuavassa joukkueessa, jossa olivat mukana muun muassa kapteeni Carlos Valderrama ja Faustino Asprilla (eturivissä vasemmalla).

© Alloverpress

Kolumbia voitti ottelun 5–0, ja argentiinalaiskatsojatkin ihastuivat kolumbialaisten taitavaan peliin niin, että yleisö saatteli ylivoimaisen vierasjoukkueen kentältä raikuvin suosionosoituksin.

Näin Kolumbia varmisti paikkansa vuoden 1994 MM-kisoihin ja hyppäsi kerta heitolla yhdeksi turnauksen ennakkosuosikeista.

”Minun mielestäni Kolumbia on paras joukkue. Se ei tarkoita, että he välttämättä voittavat turnausta, mutta he ovat varmasti neljän semifinalistin joukossa”, ennusti brasilialainen jalkapallolegenda Pelé.

Jalkapallossa pestiin huumerahoja

Kolumbian maajoukkue paistatteli maailman huomion keskipisteenä, mutta huumekauppa loi 1990-luvun alussa synkkiä varjoja Kolumbian ylle. Kolumbia oli maailman suurin kokaiinin viejä, ja huumekaupassa liikkui valtavasti rahaa.

Niin kutsuttujen huumeparonien oli saatava pestyä laittomasti tienatut miljoonansa, ja jalkapalloseurat osoittautuivat tarkoitukseen oikein sopiviksi.

Esimerkiksi ”kokaiinikuningas” Pablo Escobar pumppasi muiden huumerikollisten kanssa miljoonia kolumbialaisiin seuroihin, jotka pystyivät huumerahoilla parantamaan parempia harjoitteluolosuhteita, kalliita ulkomaisia valmentajia ja tarjoamaan nuorille ja taitaville pelaajille niin paljon palkkaa, ettei näillä ollut mitään tarvetta lähteä Euroopan suuriin seuroihin.

Kun nuoret lahjakkuudet sitten kypsyivät todellisiksi tähdiksi, huumeparonit myivät heidät ja saivat pestyä miljoonansa. Pelaajakauppa ei kuitenkaan ollut ainoa tapa pestä rahaa, vaan sitä tehtiin myös lyömällä vetoa.

Rikolliset löivät peleistä vetoa valtavilla summilla ympäri maailman. Vuoden 1994 MM-kisat eivät olleet mikään poikkeus, ja menestys karsintaotteluissa lupaili Kolumbian puolesta vetoa lyöville mahtavia voittoja turnauksen edetessä.

Onnettomuus huolestutti

Kolumbian joukkueen MM-kisat eivät kuitenkaan alkaneet lainkaan niin lupaavasti kuin Kolumbian puolesta vetoa lyövät huumeparonit olivat laskeskelleet, vaan Kolumbian joukkue aliarvioi vastaan tulleen Romanian ja hävisi avausottelunsa maalein 1–3.

”Monet vedonlyöjät hävisivät suuria summia, ja osa huumeparoneista oli varsin tyytymättömiä pelaajien osoittamaan panokseen”, muisteli kolumbialainen toimittaja César Mauricio Velásquez.

Tappio oli kuitenkin vasta alkua Kolumbian joukkueen piinaviikolle. Seuraavana päivänä puolustaja Luis Fernando Herrera sai kuulla, että hänen veljensä oli kuollut liikenneonnettomuudessa kotona Kolumbiassa.

Kuolemantapaus hermostutti pelaajat, sillä huhuttiin, että ehkä kyseessä ei ollutkaan puhdas onnettomuus vaan huumerikollisten järjestämä rangaistus tappiosta Romanialle.

Kyynelehtivä Herrera halusi lähteä kotiin, mutta hänen joukkuetoverinsa Andrés Escobar pyysi häntä harkitsemaan vielä kerran: ”Kolumbian kohtalo riippuu sinusta. Tämä on ainutlaatuinen mahdollisuutemme voittaa maailmanmestaruus.”

Ystävällinen ja reilua peliä arvostava Andrés Escobar tunnettiin lempinimellä ”El Caballero del Fútbol” – jalkapallon herrasmies.

© Getty Images

Herrera päätti sittenkin jäädä kisoihin, mutta jalkapallosta ei joukkueessa tuona päivänä paljon puhuttu, sillä lamauttava pelko vaikutti kaikkiin.

”Olimme huolesta sekaisin, mikä ei ole hyvä ennen tärkeitä otteluita”, muisteli keskikenttäpelaaja Leonel Álvarez.

Pelaajat soittivat kukin vuorollaan kotiin varmistaakseen, että heidän vaimonsa, lapsensa ja lähisukulaisensa olivat kunnossa. Rauhoittaakseen pelaajia Kolumbian poliisi jopa asetti vartijat pelaajien kotien luo.

Seuraavana päivänä valmentaja Maturana sai uhkaussoiton. Hän päätti lopulta toimia, niin kuin soittaja oli vaatinut, ja pani de Ávilan kentälle. ”En voinut saattaa muiden henkeä vaaraan”, Maturana selitti myöhemmin.

Oma maali upotti Kolumbian

Kun Kolumbian ja Yhdysvaltojen välinen ottelu alkoi 22. kesäkuuta 1994, katselijat stadionilla ja televisioiden ääressä ympäri maailman näkivät selvästi, että kolumbialaisten peli-ilo oli kateissa.

Kolumbia sai silti pari hyvää maalipaikkaa pelin alussa, ja vähitellen heidän pelinsä näytti asettuvan uomiinsa. 35 minuutin pelin jälkeen tapahtui katastrofi, josta ottelu jälkikäteen muistettaisiin ja joka vaati lopulta puolustajataituri Andrés Escobarin hengen.

”Tapaamme pian uudestaan, sillä tämä ei ole maailmanloppu.” Andrés Escobar pari päivää ennen kuolemaansa.

27-vuotiasta Escobaria kunnioitettiin Kolumbiassa siitä, että hän vastusti avoimesti väkivaltaa ja rikollisuutta, mutta yksi onneton potku teki hänestä itsestään vihan ja koston kohteen.

Yhdysvaltalainen John Harkes yritti keskittää pallon kovalla poikkisyötöllä rangaistusalueen rajalla toiselle yhdysvaltalaispelaajalle, kun Escobar liukui katkaisemaan syöttöä.

Hän kurotti pitkät, hoikat jalkansa niin pitkälle kuin mahdollista ja osuikin palloon. Pallo ei kuitenkaan mennyt yli päätyrajasta, kuten hän oli tarkoittanut, vaan päätyi kaikkien järkytykseksi Kolumbian oman maaliverkon perukoille.

Escobarin sisko seurasi perheensä kanssa peliä kotona Kolumbiassa televisiosta, ja tuolla hetkellä perheen 9-vuotias poika parkaisi: ”Nyt ne tappavat Andrésin!”

Yhdysvallat voitti lopulta ottelun 2–1, joten Kolumbia putoaisi MM-kisoista. Pelaajien palatessa stadionilta hotelliin useimmat olivat sitä mieltä, ettei olisi viisasta palata kotiin heti viimeisen pelin jälkeen vaan kannattaisi jäädä ulkomaille pariksi viikoksi, kunnes pahin pettymys olisi laantunut Kolumbiassa.

Escobar ei kuitenkaan aikonut piileskellä. Kun alkulohkon viimeinen, Kolumbialle merkityksetön ottelu Sveitsiä vastaan oli ohi, Escobar palasi kotiin ja antoi lukemattomia haastatteluja toimittajille, jotka halusivat kuulla selityksen Kolumbian epäonnistumiseen.

Escobar taivuteltiin myös kirjoittamaan aiheesta lehteen. Otsikon ”Tämä ei ole maailmanloppu” alla hän käsitteli jalkapalloa ja Kolumbian huumekaupan synnyttämää väkivaltaa.

”Vaikka näyttäisi miten vaikealta, meidän on pakko nousta jälleen. Meillä on vain kaksi vaihtoehtoa: lamaantua vihan edessä ja antaa väkivallan jatkua tai päästä yli vaikeuksista ja auttaa muita ihmisiä. Päätös on meidän”, kirjoitti Escobar.

Mies, joka taisi aavistaa aikansa pian koittavan, päätti tekstinsä sanoihin: ”Lämpimät terveiset kaikille. Tämä on ollut uskomaton, ainutlaatuinen kokemus, ja me tapaamme pian uudestaan, sillä tämä ei ole maailmanloppu.”

Kuusi surmanluotia

Kymmenen päivää Yhdysvallat-pelin jälkeen Escobar uskoi, että kolumbialaisten kiukku olisi jo laantunut, ja lähti kotikaupunkiinsa Medellíniin. Siellä hän meni El Indio -nimiseen yökerhoon, missä hän törmäsi muun muassa huumerikollisiin Juan ja Pedro Gallóniin.

Escobar murhattiin MM-kisojen ollessa yhä käynnissä, ja häntä muisteltiin monilla stadioneilla.

© Getty Images

Muut asiakkaat osoittivat myötätuntoa epäonniselle Escobarille ja kiittelivät häntä hänen rohkeuttaan, mutta Gallónin veljekset ystävineen vain pilkkasivat häntä.

Kolmelta yöllä Escobar lähti yökerhosta, jottei joutuisi kuuntelemaan enempää huutelua. Kun hän istui autoonsa, häntä lähestyi kolme miestä. Hän oli avaamassa sivuikkunaa puolustellakseen itseään vielä kerran mutta huomasikin katsovansa suoraan pistoolin piippuun.

Silloin pysäköintialueella kajahti kuusi laukausta – ja jokaisen jälkeen kajahti myös ”maali” samanlaisella äänensävyllä, jolla selostaja oli televisiossa reagoinut Escobarin kohtalokkaassa ottelussa tekemään omaan maaliin.

Murhaaja kiiruhti paikalta ja Escobar jäi vielä taistelemaan elämästään. Se päättyi 45 minuuttia myöhemmin Medellínin sairaalassa. Hautajaisissa 120 000 ihmistä saattoi Andrés Escobarin arkkua kaupungin halki.

Escobarin murhaaja ampui kuusi laukausta ja huusi samalla kuusi kertaa: ”Maali!”

© El Mundo Medellin

Murhatuomio lyheni lahjuksilla

Andrés Escobarin tappaneet kuusi laukausta ampui Humberto Muñoz Castro – tai ainakin hänet tuomittiin siitä. Hän oli huumeilla rikastuneiden Gallónin veljesten, Juanin ja Pedron, henkivartija.

Todistajien mukaan Castro ampui auton sivuikkunan läpi haavoittaen Escobaria kuolettavasti, mutta on myös esitetty, että hän vain otti rangaistuksen niskoilleen työnantajiensa käskystä ja että todellisuudessa ampuja olisi ollut toinen Gallónin veljeksistä.

Veljekset olivat panneet runsaasti rahaa likoon Kolumbian MM-menestyksen puolesta. Castro tuomittiin 43 vuodeksi vankilaan.

1990-luvun Kolumbiassa tuomarit olivat kuitenkin usein korruptoituneita, ja Castronkin tuomiota alennettiin ilmeisesti suurten lahjusten avulla ensin 26 vuoteen ja sitten 11 vuoteen. Hän vapautui vuonna 2005.