Samurai veti esiin terävän miekkansa, jonka terä välkkyi halkoessaan ilmaa. Vanha mies kuitenkin väisti terää ketterästi kuin kissa.
Vastustajaansa selvästi nuorempi ja vahvempi samurai hämmentyi eikä ehtinyt iskeä uudelleen.
Vanhus suuntasi samurain polviin tarkan potkun, niin että tämä romahti lattialle. Sitten hän kumartui samurain ylle ja iski tätä voimakkaasti kaulaan, ja tämä menetti tajuntansa. Taistelu oli ohi.
Taitavat soturitkaan eivät voineet olla varmoja voitosta taistelussa koko ikänsä karaten ja jujutsun kaltaisia taistelutekniikoita harjoitelleita vastustajia vastaan.
Kamppailulajit syntyivät Itä-Aasiassa
Taistelutaito on yhtä vanha kuin ihmiskunta, ja kaikkialla maailmassa ja kaikkina aikoina kyky puolustaa itseään on ollut elämän ja kuoleman kysymys.
Missään muualla taistelutekniikat eivät kuitenkaan kehittyneet yhtä pitkälle kuin Itä-Aasiassa, eikä muualla kehitetyistä aseettomista taistelutekniikoista ole tullut yhtä tunnettuja.
Samurait terrorisoivat Japanin puolustuskyvyttömiä talonpoikia.
Nykyään itäaasialaisilla kamppailulajeilla on miljoonia harrastajia ja niissä kilpaillaan kaikkialla maailmassa.
Yhtenä itäaasialaisten taistelulajien ”isistä” pidetään buddhalaista munkkia Bodhidharmaa, joka matkusti 400- tai 500-luvulla Intiasta Kiinaan levittämään Buddhan oppeja.
Tarina kertoo, että lähetystyö ei sujunut kovin hyvin, sillä hänen harjoituksensa olivat niin tylsiä, että oppilaat nukahtivat kesken meditoinnin. Pitääkseen oppilaansa hereillä Bodhidharma alkoi pitää heille fyysisiä harjoituksia. Kova harjoittelu antoi munkeille hämmästyttävän kyvyn hallita kehoaan ja lihaksiaan.
Väitetään, että kaikkien aasialaisten kamppailulajien juuret juontuvat Shaolinin luostarista Kiinan Henanin maakunnasta. Luostarin maalaukset esittävät munkkeja mittelemässä taitojaan kungfussa, joka kehitettiin yli 1 500 vuotta sitten.
Näin saivat alkunsa kamppailulajit, joista ehkä tunnetuin on karate.
Karate kehitettiin Okinawan saarella, jonka strategisesti tärkeä sijainti Itä-Kiinan meressä on tehnyt siitä alttiin hyökkäyksille ja valtataisteluille. 1600-luvulla japanilaiset miehittivät Okinawan, ja he määräsivät, että vain samurait saivat kantaa aseita.
Kiinalaisista kamppailulajeista vaikutteita saaneesta karatesta tuli okinawalaisten keino puolustautua miekkamiesten mielivaltaa vastaan.
Karatea harjoiteltiin salassa
Karaten nimi tulee japanin kielen ”tyhjää kättä” tarkoittavista sanoista kara ja te, mutta sen synnystä ja kehityksestä ei tiedetä paljoakaan. Syynä on osittain se, että suuri osa karatea koskevasta kirjallisuudesta tuhoutui toisen maailmansodan lopulla, kun Yhdysvaltojen ja Japanin joukot kävivät Okinawalla verisiä taisteluja.
Okinawan valtiaat eivät hyväksyneet kamppailulajeja, minkä vuoksi mestarit (sensei) opettivat karatea oppilailleen (deshi) salaa.
Karate- ja ninjaelokuvissa taistelijat tappavat vihollisensa yhdellä iskulla tai saavat vastustajan menettämään tajuntansa painamalla tiettyjä hermopisteitä. Elokuvien kohtaukset eivät itse asiassa välttämättä ole kovinkaan kaukana todellisuudesta.
Salamurhat olivat arkipäivää, ja henkivartijat tulkitsivat väärällä hetkellä tai väärässä tilanteessa kohotetun käden herkästi uhkaksi isäntänsä hengelle.
Jujutsun taitajat hallitsivat lukuisia otteita ja pystyivät saamaan vastustajansa tajuttomaksi kuristusotteella muutamassa sekunnissa.
Jujutsun kehittivät samurait, ja siinä keskityttiin enemmän erilaisiin heittoihin ja otteisiin kuin karatelle tyypillisiin lyönteihin ja potkuihin, jotka olivat harvoin riittävän tehokkaita haarniskoituja vihollisia vastaan.
Monien jujutsumestarien repertuaariin kuului kuitenkin paljon muutakin kuin vain otteita ja heittoja. He hallitsivat esimerkiksi tehokkaimmat tavat puhkaista vastustajien silmät ja käsitellä tikareita, kettinkejä ja muita aseita.
Taistelutaidot tekivät jujutsumestareista sotapäällikköjen tavoittelemia sotilaita ja henkivartijoita.
Muinaisessa Japanissa vallitsi äärimmäisen tiukka hierarkia ja luokkajako. Välillä maata hallitsi keisari, toisinaan valtaa piti käytännössä maan korkein sotilaskomentaja shogun.
Lisäksi oli runsaasti vähäisempiä sotapäälliköitä, joista jokaisella oli oma hovinsa.
Salamurhat olivat tavallisia
Salamurhat olivat arkipäivää, ja henkivartijat tulkitsivat väärällä hetkellä tai väärässä tilanteessa kohotetun käden herkästi uhkaksi isäntänsä hengelle. Diplomaattisten skandaalien välttämiseksi henkivartijat koulutettiin tekemään vastustaja vaarattomaksi erilaisilla otteilla häntä vahingoittamatta.
Jos vieras osoittautuikin todelliseksi uhkaksi, tilanne oli nopeasti ohi, sillä henkivartijat oli koulutettu myös tappamaan.
Taistelutekniikat muuttuivat yhteiskunnan muutosten myötä. Rauhan aikana suosittuja olivat kamppailunäytökset, joissa kukaan ei loukkaantunut – toisin kuin keskiajan Euroopan turnajaisissa.
Sodan aikana kehitettiin kovaotteisempia tekniikoita, joiden tavoitteena oli riisua vastapuoli aseista tai tappaa hänet. On helppoa uskoa, että juuri sellaisena aikana syntyi jujutsun heitto nimeltä kikko gaeshi eli ”kilpikonnan kääntäminen”.
Se voi kuulostaa vaarattomalta, mutta oikein suoritettuna kyseinen heitto saattoi olla tappava, sillä siinä vastustaja käännettiin ensin ylösalaisin ja heitettiin sitten pää edellä maahan.
Bruce Leen läpimurtoelokuva oli Vihan nyrkki vuodelta 1972.
Kungfu-elokuvien suurin tähti
1970-luvun alkupuolella syntyi uusi elokuvien lajityyppi: kungfu-elokuvat. Ensimmäiset kungfu-elokuvat tehtiin Hongkongissa, eikä niiden käsikirjoituksessa, näyttelijöissä tai tekniikoissa ollut kehumista.
Kungfu-elokuvat menestyivät kuitenkin taloudellisesti, ja Hollywoodkin alkoi kiinnostua niistä.
Kungfu-elokuvien kirkkain tähti oli San Franciscossa syntynyt ja Hongkongissa varttunut kiinalaisamerikkalainen Bruce Lee. Hän oli pääroolissa Hongkongissa kuvatuissa klassikoissa, kuten Vihan nyrkki ja Lohikäärmeen tie.
Elokuvien perusteella näytti siltä, että Leen huippuunsa viritetyn kehon suorituskyky rikkoi fysiikan lakeja.
Hänen sanottiin olevan niin nopea, että hän pystyi nappaamaan ilmaan heitettyjä riisinjyviä syömäpuikoilla, ja niin vahva, että hän kykeni murskaamaan paksuja puulankkuja paljain nyrkein.
Bruce Lee kuoli heinäkuussa 1973, kuusi päivää ennen tunnetuimman elokuvansa Lohikäärmeen kidassa ensi-iltaa.
Valmentaja perusti oman tyylisuunnan
Nykyaikaisen karaten kehitti mies nimeltä Gichin Funakoshi (1868–1957). Hän alkoi harjoitella karatea nuorena kotisaarellaan Okinawalla, perusti oman karatekoulun 1900-luvun alussa ja levitti taitojaan Japanin pääsaarilla 1920-luvulla.
Hänen karatetyylisuuntansa sai nimen shotokan, ja sen ominaispiirteitä ovat erittäin korkeat tekniikkavaatimukset. Shotokan perustuu suurelta osin puolustukseen ja torjumiseen.
Japani oli pitkään suljettu valtio, minkä vuoksi kesti lähes 1900-luvun puoliväliin asti, ennen kuin sikäläiset kamppailulajit alkoivat toden teolla levitä länteen.
Toisen maailmansodan loputtua monet yhdysvaltalaissotilaat palasivat kotiin ja veivät mukanaan Japanissa oppimansa karatetaidot.
Vain muutamaa vuotta myöhemmin lähes jokaisessa suuressa amerikkalaisessa kaupungissa oli jo karatesali eli dojo.
Vuonna 1940 SS-johtaja Heinrich Himmler kutsui joukon norjalaisia poliiseja opintomatkalle Saksaan. Norjalaisille esiteltiin muun muassa saksalaispoliisien uutta ”salaista asetta”, jujutsua.
Karate Suomessa
Karate tuli Suomeen vuonna 1960, kun yhdysvaltalainen Christopher Caile vieraili täällä opettamassa lajia. Varsinaisesti karate juurtui Suomeen kuitenkin vuonna 1967, kun ulkomailla lajiin tutustunut judoka Max Jensen alkoi opettaa sitä.
Samana vuonna Suomeen saapuivat opettamaan myös japanilaiset Nobutaka Hosoki ja Tatsuo Suzuki. Suomen karateliitto ry perustettiin vuonna 1969, ja nykyään Suomessa noin 120 karateseuraa ja noin 20 000 harrastajaa.
Karatessa kiehtoi sen kurinalaisuutta korostava ”samuraifilosofia”, mutta kaikkia itämaisten kamppailulajien tulo Suomeen ei ilahduttanut. Lajia arvosteltiin aluksi siksi, että sen katsottiin tuovan Suomeen ”vieraita vaikutteita” ja ”ihannoivan väkivaltaa”.
Sittemmin karatesta on tullut suosittu kilpailulaji ja harrastus, ja joissakin maissa sitä käytetään jopa lääketieteen tukena kivun hoitoon.