1800-luvulla englantilaisissa yliopistoissa kehitettiin pelejä, joissa pallo yritettiin saada potkimalla vastustajan maaliin, mutta niiden säännöissä oli suuria eroja. Esimerkiksi joissain yliopistoissa pelaaja sai kuljettaa palloa myös kainalossaan ja vastustajan sai pysäyttää keinoja kaihtamatta.
Nykyjalkapallo syntyi pubissa
12 jalkapalloseuran edustajat tapasivat vuonna 1863 The Freemasons Arms -pubissa Lontoossa sopiakseen yhteisistä pelisäännöistä. Lajin nimiksi tuli association football eli seurajalkapallo.
Blackheath-niminen seura vetäytyi sopimuksesta, kun säännöissä kiellettiin kamppaaminen ja painiotteet sekä pallon kuljettaminen käsin. Sääntöjen mukaan pallon sai kyllä ottaa kiinni käsillä mutta sen kanssa ei saanut juosta, vaan se oli laskettava maahan ja potkaistava eteenpäin.
Muutama vuosi myöhemmin Blackheath olikin sitten mukana perustamassa Britannian rugbyliittoa.
LUE LISÄÄ: Maailman ensimmäiset jalkapallosäännöt
Moni muukin asia on jalkapallossa sittemmin muuttunut, ja kesti noin puoli vuosisataa, ennen kuin peli vakiintui suunnilleen nykyiseen muotoonsa. Siitäkin meni vielä kymmeniä vuosia ennen lajin ensimmäisiä MM-kisoja.
Fanit ja yleisö ovat olennainen osa nykyjalkapalloa, ja päivittäin tuhannet ihmiset lyövät vetoja ja veikkaavat ottelujen voittajia.