Historian suuri MM-visa

  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • 6
  • 7
  • 8
  • 9
  • 10
  • 11
  • 12

Robert Guérin toimi FIFAn ensimmäisenä puheenjohtajana vuosina 1904–1906. Mikä hän oli muuten ammatiltaan?

Mikä oli ensimmäinen MM-kisoihin osallistunut Afrikan maa? Se pelasi MM-kisoissa Italiassa vuonna 1934.

Kuka on ainoa valmentaja, jonka luotsaama joukkue on voittanut maailmanmestaruuden kaksi kertaa?

Vuonna 1920 Irlannin saari jaettiin Irlannin tasavaltaan ja Pohjois-Irlantiin, joilla oli kuitenkin yhteinen MM-joukkue vuoteen 1950 asti. Mikä tuolloin johti joukkueen jakautumiseen?

Mikä maa erotettiin FIFAsta vuonna 1961 rasismin vuoksi ja otettiin uudelleen jäseneksi vasta 1992?

"MM-kisat ovat käynnissä, ja minun yhtyeeni on kansainvälinen ryhmä – faneja on kaikkialla, he juhlivat hotellien baareissa!" Kuka kuuluisa muusikko vertasi suosiotaan MM-joukkueeseen?

Ensimmäisiin MM-kisoihin Uruguayssa vuonna 1930 osallistui 13 joukkuetta. Miksi niistä vain neljä oli eurooppalaisia?

Ketkä kaksi miestä ovat ainoina voittaneet maailmanmestaruuden sekä pelaajana että valmentajana?

Vuonna 1904 perustettu järjestö tuli pian tunnetuksi lyhenteellä FIFA. Mikä on järjestön virallinen nimi?

Kaikkien aikojen ehkä paras maalintekijä, englantilainen Gordon Banks, myi vuoden 1966 MM-kultamitalinsa huutokaupalla vuonna 2001. Paljonko hän sai siitä?

Elokuussa 1936 FIFAn kongressi valitsi Berliinissä MM-kisojen isännän vuodelle 1938. Ehdokkaita oli kolme: Ranska, Argentiina ja natsi-Saksa. Montako ääntä Saksa sai kaikkiaan 23 äänestä?

Saksa miehitti maaliskuussa 1938 Itävallan, jolla oli yksi 1930-luvun vahvimmista jalkapallojoukkueista. Näin Saksalla oli mahdollisuus koota saman vuoden MM-kisoihin Ranskaan erinomainen joukkue, mutta sen päihittikin yllättäen...

Ehkä sinua kiinnostaa...