Autokilpailu: Mikä oli Peking-Pariisi-kisa?
Kesällä 2013 järjestettiin veteraaniautokilpailu, jossa ajettiin Pekingistä Pariisiin. Onko totta, että tällainen kisa on järjestetty jo lähes sata vuotta sitten?

Kisaan osallistui kaksi autoa ranskalaiselta De Dion-Boutonilta, joka oli maailman johtava autovalmistaja vuonna 1907.
Vuoden 1907 autokilpailut
Peking-Pariisi-autokisa oli suuren luokan mediatapahtuma kesällä 1907. Kisa järjesti ranskalainen Le Matin -sanomalehti, joka haastoi huimapäät todistamaan, että tosimies pääsi autollaan minne halusi.
Kisaan ilmoittautui viisi joukkuetta, joihin kuului ajajia, mekaanikkoja ja toimittajia, sillä joukkueiden piti raportoida kisan kulusta matkan varrelta. Kisareitti seurasi Aasian halki kulkevia lennätinlinjoja, joiden varrelle oli kuljetettu kameleilla ruokaa, tarvikkeita ja polttoainetta.
Vain 4 autoa pääsi maaliin
Kilpa alkoi Pekingistä 10. kesäkuuta 1907, ja se osoittautui vaativaksi koitokseksi niin autoille kuin miehillekin. Autojen tehottomat moottorit eivät jaksaneet vetää kuoppaisilla ja jyrkillä vuoristoteillä, ja joukkueet joutuivat vuokraamaan härkiä vetojuhdiksi. Yhdeltä joukkueelta loppui polttoaine keskellä Gobin autiomaata, ja miehet olisivat kuolleet, elleivät paimentolaiset olisi pelastaneet heitä.
Neljä muuta autoa pääsivät kuin ihmeen kaupalla perille Pariisiin. Ensimmäisen palkinnon, suuren samppanjapullon, kuittasi italialaisen ruhtinaan Scipione Borghesen autokunta, joka tuli Itala-autollaan maaliin 10. elokuuta 1907.