Our website does not support Internet Explorer.

To get the best experience on our website and of our content, please use a more modern browser like Edge, Chrome, Safari or similar.

Englannin kanaalin yli uiminen oli hengenvaarallista taistoa aaltoja vastaan.

© Getty Images
Kulttuuri - Urheilu

Amerikkalaisen uimaritytön hengenvaarallinen miehuuskoe

1920-luvulla pitkänmatkanuintia pidettiin vain tosi miesten lajina ja Englannin kanaalia todellisena uinnin Mount Everestinä. Kukaan ei uskonut, että nainen voisi selvitä moisesta haasteesta, kun 20-vuotias Gertrude Ederle asteli aaltoihin Pohjois-Ranskassa.

Gertrude Ederle keikkui talon korkuisilla aalloilla tuulen pauhatessa ja sateen piiskatessa myrskyisää merta.

Jopa vuorovesi oli 20-vuotiasta yhdysvaltalaista uimaria vastaan hänen kauhoessaan kohti Englannin rannikkoa. Hänen vierellään keinuivat hinaajat Alsace ja La Morinie.

Ederle oli uimassa ensimmäisenä naisena Englannin kanaalin poikki. Hän oli kuitenkin ajautunut pois suunnitellulta reitiltä, eikä nyt ollut enää kyse pelkästä kunniasta. Nyt hän ui kirjaimellisesti henkensä edestä.

Pikkutyttö teki maailmanennätyksen

Gertrude Ederle, joka tunnettiin yleisesti lempinimellä Trudy, oli tuttu nimi uinnin maailmassa 1920-luvulla.

Hän oli 12-vuotiaana liittynyt newyorkilaiseen uintiseuraan, ja hänestä oli jo samana vuonna tullut maailman nuorin maailmanennätyksen haltija – 880 jaardin vapaa­uinnissa.

Vuoden 1924 olympialaisissa hän voitti 18-vuotiaana yhden kultaisen ja kaksi pronssista mitalia.

Menestys olympialaisissa vakuutti Ederlen siitä, että hän oli valmis yrittämään ”uinnin Mount Everestiä” eli Englannin kanaalin ylittämistä. Sitä pidettiin 1920-luvulla pitkänmatkanuinnin todellisena kuninkuusmatkana.

Yhdysvaltalainen naisuimareiden liitto nimitti Ederlelle valtavaa haastetta varten valmentajaksi Jabez Wolffen.

Wolffe oli kokenut ja arvostettu uimari, joka ei kuitenkaan peräti 21 yrityksestään huolimatta ollut itse onnistunut uimaan Kanaalin poikki.

Kerran hänen voimansa olivat loppuneet aivan viime metreillä. Lukuisien keskeytyneiden yritysten vuoksi hän oli saanut lisänimen ”maailman epäonnisin kanaaliuimari”.

Ederlen ja Wolffen yhteistyö ei sujunut kitkatta. He olivat eri mieltä jo uintitekniikasta: Wolffe ei uskonut Ederlen pystyvän ylitykseen tämän valitsemalla nopealla mutta vaativalla kroolilla vaan yritti taivutella tämän perinteisen rintauinnin kannalle.

Ederle myös kyllästyi nopeasti Wolffen kotitekoisiin lihakeittoihin, joiden piti pitää hänet lämpimänä kylmässä meressä, eikä hän suostunut Wolffen hierottavaksi, vaikka tämä piti sitä välttämättömänä.

Wolffe väitti hierontansa vahvistavan Ederlen lihaksia, mutta nuori nainen ei ollut vakuuttunut keski-­ikäisen miehen tarkoitusperistä.

Valmentaja ei uskonut suojattiinsa

Ederle astui Kanaalin aaltoihin 18. elokuuta 1925 Pohjois-Ranskan rannikolta.

Kanaali oli muutamaa kuukautta aiemmin vaatinut espanjalaisen uimarin Rodriguez de Laran hengen, ja Wolffe oli kertonut lehdistölle vain päivää ennen Ederlen koitosta epäilevänsä tämän mahdollisuuksia onnistua.

Sää oli kuitenkin suotuisa, ja Ederle eteni hyvää vauhtia hinaaja La Morinie vierellään. Aluksen kannella ­olivat Wolffe, joukko toimittajia, orkesteri ja apu-uimareita, jotka pulahtivat vuoron perään mereen Ederlen seuraksi.

Kun matkaa Englannin rannikolle oli enää seitsemän kilometriä, tilanne synkistyi. Tuuli yltyi myrskyksi, ja suuret aallot paiskautuivat Ederlen yli.

Hän sai merivettä suuhunsa ja nenäänsä, ja näytti siltä, että hänen oli vaikea saada henkeä.

Wolffe uskoi Ederlen olevan hukkumaisillaan ja määräsi apu-uimari Ishak Helmyn veteen pelastamaan Ederlen.

Kun Helmy tarttui Ederleen, peli oli menetetty, sillä kanaaliuinnin sääntöjen mukaan yritys hylätään, jos toinen ihminen koskee uimariin.

Ederle, joka ei suinkaan ollut hukkumaisillaan, raivostui valmentajalleen ja erotti tämän siitä paikasta.

Wolffe ja Ederle kävivät useiden viikkojen ajan ­likaista jälkipeliä lehtien sivuilla. Ederle väitti muun muassa Wolffen sekoittaneen kokaiinia hänen vihaamaansa lihakeittoon.

Wolffe puolestaan vakuutti vain pyrkineensä auttamaan Ederleä yrittämään mahdotonta.

”Nainen ei vain pysty uimaan Kanaalin yli”, Wolffe lausui lopuksi.

Ederle ui kuuroudenkin uhalla

Epäonnistuminen oli toki Ederlelle valtava pettymys, mutta hän ei antanut sen lannistaa. Vuotta myöhemmin hän oli ­jälleen laivan kannella matkalla kohti Pohjois-Ranskaa.

Hän oli hyvässä kunnossa ja valmis yrittämään uudestaan. Tällä kertaa hänellä oli mukanaan isänsä, Henry eli ”Pop”, siskonsa Margaret eli ”Meg” ja Yhdysvaltojen ensimmäisen tabloidilehden Daily Newsin toimittaja Julia Harpman.

Lehti oli panostanut huomattavasti Ederleen ja maksanut sekä matkan Ranskaan että 5 000 dollaria siitä, että sai yksinoikeudella julkaista ­uimarisankarin viikoittaista kolumnia.

Lisämotivaatiota Ederle sai vielä siitä, että hänen isänsä oli luvannut hänelle tulipunaisen Ford Roadster -auton, mikäli hän onnistuisi Kanaalin ylityksessä.

Henry Ederle oli Saksasta siirtolaisena tullut vanttera teurastaja, jolta tytär oli perinyt leveät hartiansa.

Isä oli myös opettanut Ederlen uimaan sen jälkeen, kun tämä oli kahdeksanvuotiaana ollut lähellä hukkua isoäitinsä pihalammikkoon.

Isä oli tosin oikeastaan vain sitonut köyden tytön vyötäisille, heittänyt tämän veteen ja jäänyt odottamaan, että tyttö ­räpisteli itse kuiville.

Ederlen opittua kerran uimaan mikään ei enää pidätellyt häntä. Ei edes se, että lääkärit varoittelivat uimisen vaarantavan hänen kuulonsa, joka oli jo heikentynyt hänen sairastettuaan tuhkarokon.

Perhe oli Gertrudelle tärkeä tuki ponnistelujen aikana. Vasemmalla sisko Margaret, keskellä isä Henry ja oikealla Gertrude itse.

© Getty Images

Uusi valmentaja uskoi Ederleen

  1. kesäkuuta matkalaiset saapuivat Cap Gris-Neziin, jossa Ederlen uusi valmentaja Thomas Burgess jo odotti.

Burgess muun muassa pelasi Ranskan vesipallomaajoukkueessa ja oli uinut Englannin kanaalin poikki vuonna 1911 toisena ihmisenä maailmassa.

Burgess ja Ederle valmistautuivat seuraavaan yritykseen sulassa sovussa. He molemmat vain nauroivat, kun lehdistössä kirjoiteltiin, ettei ”heikomman astian” pitäisi edes ryhtyä moiseen.

Esimerkiksi The London Daily kirjoitti: ”On kuin seuraisimme jonkun järjetöntä unta. Yksikään nainen ei ole koskaan ollut lähelläkään onnistua moisessa.”

Julia Harpmanille Ederle kommentoi epäilyjä: ”Viisi miestä on onnistunut siinä, miksei yksi nainenkin voisi? En näe mitään suurta eroa miesten ja naisten kestävyydessä.” Itsevarma lausahdus lumosi Daily Newsin lukijat.

  1. elokuuta 1926 oli uuden yrityksen aika. Ederle heräsi aamuneljältä ja tähyili huoneestaan tummaa merta.

Aamupalan jälkeen hänen sisarensa voiteli hänen kehonsa rasvaseoksella, joka suojaisi häntä kanaalin 14–15-asteiselta suolavedeltä. Kun hän oli valmis, hän sanoi vakavana isälleen ja sisarelleen:

”Älkää antako kenenkään kiskoa minua vedestä, ellen itse sitä pyydä. Lupaattehan!”

Ederlen keho voideltiin rasvaseoksella, jonka tarkoitus oli suojella hänen ihoaan suola­vedeltä ja elimistöään kylmyydeltä yli 14 tuntia kestävän uinnin aikana. Seoksessa oli oliiviöljyä, vaseliinia ja runsaasti lampaanrasvaa.

© Getty Images

Kanaaliuinti oli hengenvaarallista

Boulognen rannalle oli kertynyt uteliaita paikallisia katsomaan Ederlen lähtöä. Pieni koira juoksenteli hänen ympärillä ja popsi hänen iholtaan putoilevaa rasvaa.

Viisi minuuttia yli seitsemän Ederle asteli aaltoihin. Hänen vierellään kulki ensin soutuvene, joka ohjasi hänet kivikkoisesta rannasta avoveteen, ja siellä häntä odotti hinaaja Alsace.

Englannin kanaalin sää on petollinen, ja myrskyissä siellä nousee usein kuusimetrisiä aaltoja.

Myös voimakas vuoro­vesi kiskoi Ederleä, jonka piti lisäksi väistellä kanaalissa päivittäin kulkevista 800 laivasta peräisin olevia tyhjiä tynnyreitä ja muuta roskaa.

Lisäriskeinä olivat pinnan alla uiskentelevat hait ja suuret meduusaparvet. Ensimmäisellä yrityksellään Ederle oli polttanut itsensä pahasti uituaan meduusaparveen, mutta hän ei antanut pelolle valtaa.

Ederle halkoi aaltoja vakuuttavaa vauhtia. Yhdeksään mennessä takana oli jo 5,6 kilometriä, ja Alsacen kapteeni Corthes kertoi Henry Ederlelle, ettei ollut koskaan nähnyt yhdenkään kanaaliuimarin lähteneen niin riuskasti matkaan.

Kymmenen maissa Alsacen kannella tervehdittiin hurraa-huudoin pilvien takaa esiin tullutta aurinkoa sekä seuraan liittynyttä toista hinaajaa, La Morinieta, jossa oli lisää toimittajia ja valokuvaajia.

Puolilta päivin Ederlelle tarjoiltiin pitkän kepin avulla kanaa, sokeripaloja ja ananasviipaleita, joiden piti turruttaa suolaveden rohduttamia huulia.

Kaikki näytti sujuvan hyvin. Matkaa oli taittunut jo 16,8 kilometriä, ja Ederle oli yli tunnin edellä aikataulustaan.

Sitten Kanaali paljasti toisen puolensa, ja nousi navakka tuuli. Aallot kasvoivat kuusimetrisiksi, ja kapteeni Corthes kertoi toimittajille, että mikäli sää ei paranisi, heidän olisi keskeytettävä yritys.

Julia Harpman sähkötti toimitukseensa tuoreimmat tiedot dramaattisista käänteistä Ederlen taistellessa eteenpäin korkeassa aallokossa. Kova pohjoistuuli painoi häntä Pohjanmeren suuntaan.

Kello tuli jo kolme eikä sää parantunut, mutta Ederle ei suostunut antamaan periksi. Myös Alsace ja La Morinie kyntivät uskollisesti mukana aallokossa, vaikka suurin osa toimittajista oli jo poissa pelistä merisairauden takia.

Iltapäivän edetessä ilmaantui voimakkaiden tuulenpuuskien lisäksi rankkoja sadekuuroja, mutta Ederle jatkoi itsepintaisesti eteenpäin.

Sotilasuimari Louis Timson rohkaisi mielensä ja hyppäsi aaltoihin pitämään Ederlelle seuraa.

Hän ei kuitenkaan kerta kaikkiaan py­synyt lempiteknii­kallaan rintauinnilla Ederlen vauhdissa mukana. Oli kuin myrskyinen meri ei olisi vaikuttanut Ederleen millään lailla.

Matkaa kertyi melkein kaksin verroin

Iltakuudelta tuuli pauhasi yhä, eivätkä aallotkaan olleet asettuneet. Kapteeni Corthes veti valmentaja Burgessin ­sivuun ja sanoi:

”Teidän on käskettävä hänet ylös. Myrsky on niin kova, ettei ole varmaa, pääsenkö edes satamaan.”

Burgess empi. Tuntia myöhemmin hän valitteli Ederlen isälle ja siskolle, että peli olisi pakko viheltää poikki. Meg oli toista mieltä: ”Jos siskoni ei valita säästä, niin ei meidänkään pidä.”

Vain osan keskustelusta kuullut toimittaja Harpman huusi Ederlelle, että tämän piti nousta vedestä. ”Miksi ihmeessä?” sinnikäs uimari vain ihmetteli.

Ederlen vastaus otettiin hinaajalla riemuiten vastaan, ja se välitettiin radioitse maailmalle. Yhdysvalloissa sitä pidettiin merkkinä amerikkalaisesta periksiantamattomuudesta.

Kun myrsky lopulta tyyntyi, se oli painanut Ederlen ja hinaajat yli 20 kilometriä sivuun suunnitellulta reitiltä.

Englannin rannikolla paikalliset seurasivat tapahtumia tiiviisti.

He olivat tottuneet siihen, etteivät kanaaliuimarit useinkaan päässeet rantaan asti, mutta kun radiossa kerrottiin Ederlen olevan jo varsin lähellä onnistumista, he lähtivät kannustamaan häntä ja sytyttivät rannoille nuotioita.

Ederlellä oli matkaa rantaan enää 600 metriä, mutta viimeiset metrit olivat aiemmin nujertaneet vahvojakin miehiä.

Voimakas virtaus vaikeutti viluisen ja väsyneen uimarin etenemistä, ja hän joutui ponnistelemaan melkoisesti, ettei olisi ajautunut takaisin avoveteen.

Hinaajan kannella Ederlen isä ja sisar seurasivat hänen aaltojen keskellä pomppivaa punaista uimalakkiaan.

Kun jäljellä oli enää 200 metriä, Ederle pani viimeisetkin voimansa peliin voittaakseen virtaukset, vuoroveden ja ­ennakkoluulot ”heikommasta astiasta”.

Kingsdownin edustalle kertyneet tuhannet ihmiset heiluttivat lamppujaan ja mylvivät yhä kovempaa.

Ederle teki viimeiset uintiliikkeet, ja kello 21.39 hän laski jalkansa Englannin kanaalin hiekkarantaan.

Hän alkoi vaappua kohti rantaa ja huusi luokseen ryntääville paikallisille, että näiden oli pysyttävä loitolla – jos he koskisivat häneen ennen kuin hän olisi noussut kokonaan vedestä, suoritusta ei hyväksyttäisi.

Viesti meni perille, ja Ederle sai kävellä hurraa-huutojen saattelemana omin jaloin kuivalle maalle asti.

Ederle oli juuri uinut Englannin kanaalin yli ensimmäisenä naisena, minkä ­lisäksi hänen aikansa 14 tuntia ja 39 ­minuuttia löi siihenastisen ennätyksen lähes kahdella tunnilla.

Ranskasta Englantiin oli linnuntietä lyhimmillään 34 ­kilometriä, mutta Ederle oli lopulta uinut 56 kilometriä myrskyisällä merellä.

Kun hänen isänsä kaappasi hänet karhunsyleilyyn, Ederle kysyi hymyillen: ”Isä, kai minä nyt saan sen Roadsterin?”

Ederlen saapuessa Doveriin samana iltana kaupunki oli sekaisin. Häntä vastaan tulleet ihmiset buuasivat, kun poliisi heidän yllätyksekseen ottikin hänet huostaansa ja vei kuulusteltavaksi epäiltynä salakuljetuksesta.

Muutaman tunnin kuluttua hän sai kuitenkin lopulta luvan kirjoittautua Grand Hoteliin ja nauttia hyvin ansaitusta kuumasta kylvystä.

Muutamassa päivässä uutinen Ederlen saavutuksesta kiiri ympäri koko maailman, ja sen jälkeen hänet tunnettiin kaikkialla ”aaltojen valtiattarena”.

Ederle ajoi avoautossa New Yorkin halki ihmisten hurratessa ja konfettien sadellessa pilvenpiirtäjistä.

© Getty Images

Uintikuningatar oli hetken maailmantähti

Ederlen uitua Kanaalin yli New York otti tyttärensä vastaan kaikkien aikojen suurimmalla paraatilla.

Usean viikon ajan liikenne pysähtyi kaikkialla, missä hän liikkui, kun uteliaat ihmiset ympäröivät hänet halutessaan nähdä vilauksen uintisankarista.

Hän pysyt­telikin pääasiassa vanhempiensa ­asunnossa päästäkseen pakoon hämmentävää julkisuutta.

Presidentti Calvin Coolidge pyysi Ederlen vierailulle Valkoiseen taloon ja kutsui häntä ”koko Amerikan tyttäreksi”.

Hänelle tulvi avioliitto-, elokuva-, kirja- ja esiintymistarjouksia, mutta syrjään vetäytyvä uimari kieltäytyi niistä useimmista.

Lopulta hän ­lupautui lähtemään ­Yhdysvaltoja kiertävän vaudeville-show'n mukaan ja esiintymään merenneitona pienessä vesialtaassa.

Kun Charles Lindbergh seuraavana vuonna lensi yksin Atlantin yli, Yhdysvallat sai uuden kiehtovan supertähden ja Ederlen loisto himmeni.

Kärsittyään hermoromahduksen vuonna 1927 Ederle vetäytyi parras­valoista, ja kaatuminen portaissa ­vuonna 1933 teki lopun hänen uinti­urastaan.

Hän kuuroutui, kuten lääkärit olivat varoitelleet, ja toimi sen jälkeen kuurojen lasten uimaopettajana.

Entinen maailmantähti eli omissa oloissaan ja naimattomana, kunnes kuoli 98-vuotiaana.

Lue myös:

Urheilu

Kuka juoksi ensimmäisenä 100 metriä alle 10 sekunnin?

1 minuuttia
Urheilu

Härkätaistelu: Kiehtovaa vai kauheaa?

4 minuuttia
Urheilu

Autokauppias keksi hullun urheilulajin

1 minuuttia

Kirjaudu sisään

Tarkista sähköpostiosoite
Salasana vaaditaan
Näytä Piilota

Oletko jo tilaaja? Oletko jo lehden tilaaja? Napsauta tästä

Uusi käyttäjä? Näin saat käyttöoikeuden!

Nollaa salasana

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin saat ohjeet salasanasi nollaamiseksi.
Tarkista sähköpostiosoite

Tarkista sähköpostisi

Olemme lähettäneet sinulle sähköpostia osoitteeseen . Siinä on ohjeet, joiden avulla voit nollata salasanasi. Jos et ole saanut sähköpostia, tarkista, että se ei ole joutunut roskapostin joukkoon.

Anna uusi salasana.

Nyt sinun pitää antaa uusi salana. Salasanassa pitää olla vähintään 6 merkkiä. Kun olet luonut uuden sanasanan, sinua pyydetään kirjautumaan sisään palveluun.

Salasana vaaditaan
Näytä Piilota