Valepoliisit tekivät kaikkien aikojen taidevarkauden

Bostonin juhliessa Pyhän Patrickin päivää kaksi naamioitunutta roistoa livahti kaupungin hienoon taidemuseoon. 81 minuuttia myöhemmin he poistuivat sieltä mukanaan miljoonien arvosta taidetta.

Bostonin juhliessa Pyhän Patrickin päivää kaksi naamioitunutta roistoa livahti kaupungin hienoon taidemuseoon. 81 minuuttia myöhemmin he poistuivat sieltä mukanaan miljoonien arvosta taidetta.

Isabella Stewart Gardner Museum & Shutterstock

Bostonin kadut kuhisivat hilpeää väkeä pikkutunneille asti 18. maaliskuuta 1990 vastaisena yönä. Irlannin kansallispäivän, Pyhän Patrickin päivän, juhlinta alkoi puolenyön jälkeen vähitellen vaimeta. Juhlamielellä olleet ihmisjoukot täyttivät kadut palatessaan kotiin hauskan illan jälkeen, mutta kaksi tuntematonta hahmoa istui pimeässä autossa Palace Roadilla ja odotti pääsevänsä toimeen.

Kohta yhden jälkeen katu oli jo lähes tyhjä yökyöpeleistä, ja miehet nousivat autosta sinisissä poliisiunivormuissa. He astelivat ripeästi 30 metriä Isabella Stewart Gardner -museon henkilökunnan sisäänkäynnille. Taidemuseo oli Bostonin ylpeys, yksityinen galleria, jossa oli esillä joitakin maailman kalleimmista ja kenties mittaamattoman arvokkaista teoksista, yhteensä noin 2 500 taide-esinettä.

Päivisin satoja kävijöitä parveili muun muassa Rembrandtin, Rafaelin ja Degas’n teosten edessä, mutta sinä yönä vain kaksi ihmistä oli palatsimaisessa rakennuksessa Bostonin Fenwayn korttelissa – kaksi yövartijaa, jotka vuorotellen tekivät kierroksen näyttelysaleissa.

”Emme pidätä sinua, tämä on ryöstö.” Varkaat museon vartijalle Randy Hestandille

Kello 1.24 ovikello kilisi vartiotuvassa, jossa Richard Abath istui. Museon vartijoilla oli tarkat ohjeet, joiden mukaan ketään ei saanut päästää sisään, ei edes palomiehiä eikä poliiseja, ennen kuin turvallisuuspäällikkö oli antanut luvan. Kun miehet kuitenkin esittäytyivät Bostonin poliisilaitoksen poliiseiksi ja kertoivat saaneensa ilmoituksen epäilyttävästä toiminnasta rakennuksessa, Abath päätti katsoa sääntöjä sormien läpi. Hän painoi nappia ja päästi poliisit sisään – ja avasi samalla oven historian suurimmalle taidevarkaudelle.

Hetkessä Abath käsitti tehneensä elämänsä virheen. Vartiotupaan astuttuaan kaksi poliisia muuttuivat saman tien rikollisiksi. Miehet käskivät molempien vartijoiden asettua seisomaan kasvot seinää vasten. Seuraavaksi he löivät käsiraudat vartijoiden ranteisiin.

”Miksi haluatte pidättää minut?” Abathin työtoveri Randy Hestand kysyi säikähtäneenä.

”Emme pidätä sinua, tämä on ryöstö”, vastasi toinen valepoliisi.

Sitten kaikki tapahtui nopeasti. Ryöstäjät veivät vartijat museon kellariin ja kiinnittivät heidät vielä yksillä käsiraudoilla vesiputkiin. Vangeille pantiin suukapula ja kieputettiin ilmastointiteippiä käsien, jalkojen ja kasvojen ympärille niin, että he pystyivät hengittämään vain sierainten kohdalla olleista pienistä aukoista.

Poliisi löysi museon vartijan Rick Abath museosta sidottuna.

© Boston Police Department

Ennen kuin ryöstäjät jättivät museovartijat kellariin, he noukkivat näiden ajokortit lompakoista ja sanoivat tietävänsä nyt, missä nämä asuivat. ”Älkää kertoko mitään kenellekään. Jos kaikki menee hyvin, kuulette meistä vuoden kuluttua”, toinen ryöstäjistä lupasi vartijoille.

Vain 24 minuuttia sen jälkeen, kun varkaat olivat tunkeutuneet museoon, he juoksivat marmoriportaita ensimmäisen kerroksen Dutch Roomiin, ”hollantilaiseen huoneeseen”. Holvikattoinen näyttelysali oli museon vetonaula, ja siellä oli korvaamattomia teoksia Euroopan suurimpiin lukeutuvilta taideneroilta, kuten Rembrandtilta ja Vermeeriltä.

Varkaat nostivat seinältä yhden Rembrandtin varhaisimmista omakuvista ja yrittivät vääntää irti 376 vuotta vanhan teoksen kullatuista kehyksistä.

Teos ei kuitenkaan irronnut, joten miehet jättivät sen lattialle ja paneutuivat hollantilaisen mestarin muihin teoksiin. He leikkasivat julmasti kehyksistään teoksen Myrsky Galilean merellä, joka on vuodelta 1633 ja Rembrandtin ainoa merimaalaus, ja nappasivat mukaansa teoksen Nainen ja mies mustissaan sekä pikkuruisen, 4,5 x 5 sentin omakuvan.

Yksi varastetuista teoksista oli tämä pieni Rembrandtin omakuva 1630-luvulta.

© FBI

Telineestä ikkunan luota he ottivat Konsertin, jonka oli maalannut Rembrandtin kuuluisa maanmies Vermeer 1600-luvulla. Heidän poistuessaan muutaman minuutin päästä salista mukaan lähti vielä hollantilaisen Govaert Flinckin maalaus ja lähes 3 000 vuotta vanha kiinalainen pronssipikari. Noin 25 senttiä korkea pikari oli Shang-dynastian ajalta, ja se oli museon vanhin aarre.

Hollantilaishuoneesta varkaat etenivät kahden näyttelysalin läpi Short Galleryyn, ”lyhyeen galleriaan”, joka sijaitsi samassa kerroksessa ja oli rakennuksen pienimpiä saleja. Sieltä he kahmivat museon perustajan, Isabella Stewart Gardnerin, muotokuvan alta viisi ranskalaistaiteilija Edgar Degas’n kallisarvoista luonnosta.

Ennen kuin miehet jatkoivat ryöstöretkeään museon halki, he yrittivät irrottaa Napoleonin armeijan silkkisen lipun seinästä mutta eivät saaneet väännettyä pieniä kiinnitysruuveja auki. Sen sijaan he tyytyivät lipun yhteydessä olleeseen noin 20 senttiä korkeaan, kullattuun pronssikotkaan, joka oli keisarillisen Ranskan tunnus.

Kalleuksia raahaten miehet suuntasivat takaisin pohjakerrokseen ja Blue Roomiin, ”siniseen huoneeseen”, missä he leikkasivat kehyksistä Manet’n maalauksen Chez Tortoni. Se oli viimeinen 13 esineestä, jotka vietiin Gardner-museosta tuona kohtalokkaana kevätyönä.

”Kuulette meistä vuoden kuluttua” Ryöstäjät museon vartijoille lähtiessään.

Kello 2.45, tasan 81 minuuttia sen jälkeen, kun varkaat olivat päässeet sisään rakennukseen, ovi kolahti kiinni heidän takanaan.

Miehet ajoivat pois mukanaan arviolta 500 miljoonan dollarin päätä huimaava saalis. Historian siihen asti suurin taidevarkaus oli onnistunut. Varkaiden kadotessa yöhön vartijat odottivat avuttomina kellarissa, että heidät irrotettaisiin käsiraudoista ja teipistä.

”Kuulette meistä vuoden kuluttua”, ryöstäjät olivat sanoneet vartijoille. Juuri nyt nämä toivoivat vain kuulevansa pelastajiensa äänet.

Rembrandtin ”Myrsky Galilean merellä” -teoksen entiset kehykset ovat tyhjillään. Ne odottelevat sitä päivää, kun teos löydetään.

© Isabella Stewart Gardner Museum

Anturit kertoivat varkaiden liikkeet

Museon aamuvuoroon kello 6.25 saapuneet kaksi työntekijää olivat kummissaan. Yleensä yövartijat avasivat heille oven, mutta tänä sunnuntaiaamuna, 18. maaliskuuta 1990, työtoverit olivat kadonneet kuin maan nieleminä. He eivät avanneet ovea, vaikka ovikelloa soitettiin, eivätkä vastanneet myöskään puhelimeen, joten päivävartijat ottivat huolissaan yhteyttä päällikköönsä Larry O’Brieniin, joka kiiruhti museolle. Hän avasi takaoven ja tajusi samassa, että jokin oli pahasti pielessä.

O’Brien ei löytänyt yövartijoitaan vaan hälytti poliisin, joka saapui museoon kello 8.15. Tutkittuaan rakennuksen läpikotaisin poliisit löysivät molemmat vartijat kellarista kädet selän taakse kahlittuina ja suu kapuloituna.

Nopeasti alkoi muodostua kuva yöllisestä iskusta. Varkaat olivat kytkeneet museon hälytysjärjestelmän ja videovalvonnan pois päältä ja ottaneet lähtiessään nauhat mukaan, mutta kaikkialla museossa oli antureita, jotka olivat rekisteröineet varkaiden liikkeet. Siten poliisit pystyivät seuraamaan ryöstöä minuutti minuutilta näyttelysalista toiseen.

Ryöstäjät panivat vartijat käsirautoihin ja kietoivat ilmastointiteippiä näiden pään ympärille. Käsirautoja ei pystytty jäljittämään.

© Shutterstock

Rikostutkijat totesivat hämmästyksekseen, että valepoliisit olivat pysytelleet pohjakerroksessa ja ensimmäisessä kerroksessa, vaikka toisessa kerroksessa olisi ollut museon kallein ja kuuluisin teos, italialaisen renessanssineron Tizianin maalaama Europan ryöstö. Valtava teos roikkui seinällä koskemattomana, samoin Rafaelin ja muiden italialaisten mestarien maalaukset, mikä lohdutti hieman korvaamattoman menetyksen keskellä.

Tyhjiä kehyksiä, monissa yhä kankaanriekaleita, roikkui seinillä kipeinä merkkeinä siitä, että varkaat olivat olleet pikemminkin vandaaleja kuin taiteentuntijoita. Piittaamatta teosten arvosta he olivat leikanneet kankaat irti ja ilmeisesti kiertäneet ne rullalle, jolloin vuosisatoja vanha maalaus voi halkeilla ja murentua.

Näin piittaamaton käytös sai poliisin epäilemään, että ryöstön takana olivat amatöörit. Etenkin ihmetystä herätti, että varkaat olivat tuhlanneet kalliita minuutteja ryöstääkseen melko arvottoman kotkan sen sijaan, että he olisivat haalineet paljon kalliimpia esineitä.

Varkaat eivät ottaneet mukaansa museon arvokkainta teosta, venetsialaistaiteilija Tizianin ”Europan ryöstöä”.

© Gardner Museum

”Näyttää ilmeiseltä, ettei varkailla ollut käsitystä siitä, mitä heidän tulisi etsiä museosta, koska Gardner-museon suurin ylpeys ovat italialaiset maalaukset, etenkin Tizianin Europan ryöstö, jota monet pitävät hienoimpana italialaisen renessanssiajan maalauksena Yhdysvalloissa”, kirjoitettiin Time Magazinessa.

Osoittautui kuitenkin vaikeaksi ellei mahdottomaksi vastata kysymykseen, keitä moukkamaiset varkaat olivat olleet. Vartija Richard Abath ja hänen työtoverinsa pystyivät antamaan vain niukat tuntomerkit tekijöistä: toisella oli silmälasit ja molemmilla oli tummat, kiiltävät viikset, jotka mahdollisesti olivat tekoviikset.

Vuonna 1924 kuollut Isabella Stewart Gardner oli ilmaissut testamentissaan toiveen, että kaikki teokset jäisivät pysyvästi paikoille, jotka hän oli niille valinnut.

© John Singer Sargent

Rikas perijätär perusti rahoillaan museon

Isabella Stewart Gardner oli alkanut jo kerätä taidetta, kun hän peri 1,75 miljoonaa dollaria isältään vuonna 1891 ja hänellä oli aviopuolisonsa Jack Gardnerin kanssa yhtäkkiä varaa hankkia kalliita taideteoksia. Ensimmäisiä arvokkaita hankintoja olivat Rembrandtin ja Tizianin maalaukset, jotka pariskunta osti eri huutokaupoista vuonna 1896.

Gardner käytti taidekaupoissa usein miespuolista välimiestä, sillä oli poikkeuksellista, että nainen keräsi kallista taidetta.

Kolmen vuoden kuluttua vuonna 1899 Isabella hankki tontin jolle hän pystytti palatsimaisen rakennuksen, ja 1. tammikuuta 1903 hän avasi yleisölle yhden Yhdysvaltain hienoimmista yksityisistä taidekokoelmista. Siihen kuului yli 2 500 maalausta, veistosta ja keramiikkaesinettä muun muassa muinaisesta Roomasta, keskiajan Euroopasta, Aasiasta ja islamilaisesta maailmasta.

Gardner asui museossa ja toimi sen johtajana kuolemaansa asti vuonna 1919.

Jahti laajeni Kanadaan ja Japaniin

Oletuksena oli, että taide-esineet todennäköisesti vietäisiin – tai olisi jo viety – Massachusettsista muualle, joten liittovaltion poliisi FBI otti tapauksen hoitaakseen. FBI tutkii juuri rikoksia, jotka levittäytyvät Yhdysvaltain eri osavaltioihin.

FBI:n etsivillä oli kuitenkin häkellyttävän vähän jälkiä seurattavaksi. Harvat silminnäkijät – juhlista palanneet nuoret tai alueen asukkaat – olivat nähneet miehet pysäköidyn auton etupenkillä museon edessä noin kello 00.30–1.15, mutta he olivat olleet liian kaukana voidakseen antaa tarkan kuvauksen varkaista.

Toisen arveltiin olleen 178 senttiä pitkä ja normaalivartaloinen, ja hänellä oli tummat lyhyet hiukset ja kulmikkaat silmälasit. Toinen taas kuvailtiin pidemmäksi ja tukevammaksi, noin 185 senttiä pitkäksi.

Pian ryöstön jälkeen FBI julkaisi piirroskuvat varkaista viiksissä ja viiksettöminä.

© Bettmann/Getty Images

FBI:n tekniset tutkijat penkoivat koko museon läpikotaisin etsien todisteita mutta eivät löytäneet mitään – eivät sormen- tai kengänjälkiä, hiuksia, vaatekuituja eivätkä dna-jälkiä. Vartijoiden sitomiseen käytetty vahva ilmastointiteippi oli vakiotavaraa, jota voi ostaa lähes kaikkialla maailmassa, ja käsiraudat olivat mallia, jota kaupiteltiin suuria määriä niin turvallisuusliikkeissä kuin seksipuodeissakin.

Teosten rahallinen arvo oli yhteensä 500 miljoonaa dollaria, mutta todellisuudessa niitä oli mahdotonta myydä eteenpäin. Ensinnäkin ne olivat vaurioituneet kovassa kohtelussa, ja toiseksi ne olivat niin kuuluisia, että niitä oli vaikeaa tai mahdotonta kaupitella edes häikäilemättömille mustan pörssin taidekauppiaille.

Ihmeen toivossa Gardner-museo lupasi miljoonan dollarin palkkion ratkaisevista tiedoista, jotka johtaisivat kadonneiden aarteiden löytymiseen.

Suuren palkkion havittelijat soittivat FBI:n puhelimet kuumiksi. Tuhansia vinkkejä tulvi poliisille toiveikkailta ihmisiltä, jotka haistoivat helpon rahan. Selvänäkijät väittivät pystyvänsä osoittamaan paikan, minne teokset oli kätketty, ja eräs vankilassa istuva vanki kertoi ryöstösaaliin olevan taidekauppiaan hallussa Ranskassa.

Museon johtaja Anne Hewley kertoi 19. maaliskuuta 1990 lehdistötilaisuudessa järkyttävästä varkaudesta.

© Boston Globe/Getty Images

Joku väitti tietävänsä, että ryöstön oli tilannut kreikkalainen liikemies, joka halusi lahjoittaa taideteokset yläluokkaiselle rakastetulleen. Vihje johti muiden lailla umpikujaan. Toinen vinkki vei FBI-agentin Kanadan Torontoon, missä mafiapomo oli sopinut agentin kanssa tapaamisesta. Gangsteri väitti tietävänsä, missä taideteokset olivat, ja tarjoutui näyttämään ryöstösaaliin, mutta mafiapomo ei koskaan ilmestynyt sovittuun tapaamiseen, vaan FBI-agentti joutui palaamaan tyhjin käsin.

Yksi vinkki puolestaan vei agentin New Yorkiin, missä kaksimetrinen afroamerikkalainen väitti voivansa paljastaa taideryöstäjät, mutta sittemmin kävi ilmi, että hän asetti paljastukselle ehtoja. Mies ei suostunut puhumaan, ellei agentti ensin ostaisi häneltä maalausta Samuel Morsesta, morseaakkosten keksijästä. Rikosetsivä kieltäytyi tarjouksesta ja totesi tehneensä hukkareissun.

Etenkin kolme varastetuista maalauksista luetaan maailman ainutlaatuisimpien taideteosten joukkoon. Ne ovat maailmankuulujen taiteilijoiden teoksia, joiden hintaa on nykyään lähes mahdoton arvioida.

© Johannes Vermeer & Shutterstock

Konsertti

Konsertti (1663–1666) on hollantilaisen Johannes Vermeerin teos ja yksi Vermeerin nykyään tunnetusta 36 maalauksesta. Isabella Stewart Gardner osti kolmea soittajaa kuvaavan teoksen vuonna 1892 huutokaupasta Pariisista. Taulun arvioitu arvo nykyään on yli 250 miljoonaa euroa, ja se oli kallein 13 varastetusta teoksesta.

© Rembrandt & Shutterstock

Myrsky Galilean merellä

Myrsky Galilean merellä vuodelta 1633 on Rembrandtin ainoa meriaiheinen maalaus. 160 x 128 senttimetrin kokoinen maalaus kuvaa Raamatun kohtausta, jossa Jeesus on myrskyssä veneessä panikoivien opetuslastensa kanssa ja taltuttaa myrskyn. Teos on arvioitu nykyään noin sadan miljoonan euron arvoiseksi.

© Edouard Manet & Shutterstock

Chez Tortoni

Chez Tortonin on maalannut ranskalainen avantgardisti Édouard Manet vuoden 1875 tienoilla. 26 x 34 sentin kokoinen teos esittää miestä pariisilaisessa kahvilassa. Maalaus oli ainoa teos, joka varastettiin Gardner-museon Blue Roomista. Maalauksen arvoa on mahdoton laskea, mutta aiemmin Manet’n teoksia on myyty jopa yli 60 miljoonalla eurolla.

Saatuaan ilmoituksen, että Myrsky Galilean merellä oli nähty järjestäytyneeseen rikollisuuteen yhdistetyn japanilaistaiteilijan kotona, FBI-agentti Daniel J. Falzon lensi vuonna 1992 Japaniin. Toden totta Rembrandtin teos komeilikin japanilaisen seinällä – ikävä vain kyseessä oli pelkkä huono jäljennös kuuluisasta taulusta, joten vinkistä ei ollut iloa.

Tutkimuksissa paljastui myöhemmin, että aiemmin tuomittu taidevaras Kaliforniasta saapui Bostoniin juuri ennen ryöstöä ja lensi kotiin pian sen jälkeen naiseksi naamioituneena. Kyseisen henkilön alibi oli kuitenkin kunnossa. Hän oli käynyt Bostonissa vain tapaamassa rakastajatartaan.

Vuonna 1994 museonjohtaja Anne Hawley sai kirjeen, jossa nimetön lähettäjä lupasi toimittaa varastetut taideteokset takaisin 2,6 miljoonan dollarin maksua vastaan. Mikäli Gardner-museo hyväksyi sopimuksen, sen tuli julkaista koodattu viesti The Boston Globe -lehden yrityssivuilla. Salainen koodi painettiin lehteen, mutta kirjeen kirjoittaja ei ilmoittanut enää itsestään.

Lahjontaskandaali ravisteli FBI:tä

Paikallisten gangstereiden, vangittujen taideryöstäjien, arveluttavien antikvariaattikauppiaiden ja tunnettujen keräilijöiden kuulusteluissa ei saavutettu läpimurtoa, joten Gardner-museo nosti FBI:n kehotuksesta palkkion viiteen miljoonaan dollariin. Saman vuoden kesällä Boston Heraldin toimittaja Tom Mashberg, joka oli kirjoittanut ryöstöstä alusta lähtien, sai merkittävän yhteydenoton.

Paikallinen taparikollinen ja entinen antikvariaattikauppias, 38-vuotias William Youngworth, joka oli ollut useasti telkien takana muun muassa aseellisesta ryöstöstä, otti yhteyttä toimittajaan ja tarjoutui toimimaan välittäjänä taidevarkaiden ja museon välillä sitä vastaan, että koko palkkio maksettaisiin hänelle. Youngworth kertoi tietävänsä, missä Myrsky Galilean merellä ja kymmenen muuta varastettua taulua olivat, ja että hän lähettäisi kuljettajan noutamaan Mashbergiä.

Elokuun 18. päivän vastaisena yönä 1997 kuljettaja vei reportterin, jonka silmät oli sidottu, hylättyyn varastorakennukseen noin tunnin päähän Bostonin ydinkeskustasta. Siellä hänet otti vastaan Youngworth, joka taskulamppu kädessään ohjasi hänet pimeän rakennuksen sokkeloisia käytäviä pitkin lukittuun, romua pursuilevaan huoneeseen.

Laatikosta Youngworth noukki esiin ison pahvirullan ja veti varovasti esiin siihen käärityn kankaan. Lampun kajossa Mashberg näki repaleiset reunat sekä Rembrandtin tunnistettavan signeerauksen.

”Näimme kadonneen taulun”, Boston Heraldin otsikko julisti muutaman päivän kuluttua.

Napoleonin lipun roomalaisen kotkan kohtalosta ei ole tietoa ryöstön jälkeen.

© FBI & Shutterstock

Toimittaja oli pyytänyt Youngworthilta todisteita teoksen aitoudesta, ja lokakuussa 1997 Mashbergin postilaatikkoon tipahti kirjekuori, jossa oli mikroskooppisen pieniä näytteitä Rembrandtin taulusta. Hän lähetti hituset laboratorioon, missä mikroskooppitutkimukset paljastivat, että maalaus oli noin 350 vuotta vanha ja peräisin juuri samalta Hollannin alueelta, jossa Remrandt loi teoksensa.

Gardner-museosta kuitenkin kiistettiin, että maali olisi peräisin Myrskystä Galilean merellä. Varastetun taulun alla olleelta lattialta löydetyt jäännökset eivät museon konservaattorien mukaan olleet lainkaan samanlaisia kuin Mashbergille lähetetyt. Niin hiipui toivo, että Youngworth voisi tuoda menetetyt teokset takaisin päivänvaloon.

Takaisku ei kuitenkaan tarkoittanut, että FBI olisi luopunut yrityksestä. Poliisi epäili Youngworthin olevan todellisuudessa James ”Whitey” Bulgerin, Bostonin kuuluisimman ja pelätyimmän gangsteripomon, juoksupoika. Bulgerilla oli useita murhia, kiristystä, huumekauppaa, laitonta asekauppaa, ryöstöjä ja rahanpesua omallatunnollaan.

Isabella Stewart Gardner perusti taidemuseon vuosina 1898–1901. Hän määräsi testamentissaan, että taidekokoelman tuli olla siellä esillä aina.

© Shutterstock

Irlantilais-amerikkalainen Bulger hallitsi yksinvaltiaan kuninkaan tavoin Bostonin rikollista alamaailmaa ja hän oli FBI:n mukaan voinut järjestää tai tilata taideryöstön. Vähintään hän oli poliisin arvion mukaan kahminut itselleen reilun osan saaliista, kuten hänellä oli tapana, kun joku muu oli tunkeutunut hänen alueelleen.

Bulgerin roolia ryöstössä ei kuitenkaan saatu koskaan paljastettua. Vuonna 1998 suuri skandaali ravisutti Bostonia, kun kävi ilmi, että Bulger oli vuodesta 1975 ollut paikallisen FBI-osaston useiden agenttien ilmiantaja ja lisäksi lahjonut heitä isolla rahalla ja lentolipuilla.

Kiitokseksi lahjuksista agentit olivat suojelleet gangsteria, jotta hän oli voinut hoidella hämäriä liiketoimiaan rauhassa.

Vastapalveluksia tehtiin puolin ja toisin, kuten kävi ilmi lahjontaskandaalin paljastuttua. Yksi Bulgerin palkkalistoilla olleista agenteista, John Connolly, vihjasi gangsteripomolle pidätyksen olevan juuri tulossa. Samassa hetkessä rikolliskuningas häipyi kaupungista ja katosi kuin tuhka tuuleen.

Museossa 13 tyhjät kehykset odottavat edelleen varastettujen teosten palauttamista oikeille paikoilleen.

© Miguel Hermoso Cuesta

13 teosta varastettiin 81 minuutissa

Valepoliisit väittivät, että heidät oli hälytetty paikalle, koska joku oli ilmoittanut havainneensa jotain epäilyttävää. Vartija Richard Abath ei ollut kuullut hälytystä, mutta hän arveli, että naapurit tai ohikulkijat olivat ottaneet yhteyttä poliisiin nähtyään rikollisten kiipeävän aidan yli museoon.

Siksi hän teki kohtalokkaan päätöksen avata ulko-oven kahdelle miehelle, joilla oli yllään Bostonin poliisin virkamerkeillä varustetut univormut ja lakit.

Museossa varkaat kytkivät videovalvonnan pois päältä ja veivät paljastavat tallenteet mukanaan. He sitoivat museon kaksi yövartijaa, ennen kuin nämä ehtivät painaa hälytysnappia, jolloin poliisi olisi saapunut hetkessä paikalle.

Eri puolille museota sijoitettujen 60 infrapuna-anturin ansiosta FBI:n tutkijat pystyivät seuraamaan varkaiden etenemistä aina sisääntulosta asti museosta poistumiseen 81 minuutin kuluttua.

Uusi taidevaras joutui epäillyksi

Gardner-museon ryöstön jälkeisinä vuosina FBI haki vanhan tutun taideryöstäjän monta kertaa kuulusteltavaksi. Mies nimeltään Brian Michael McDevitt asui Bostonissa ja oli aiemmin yrittänyt vastaavanlaista ryöstöä. Hän oli Bulgerin lailla poliisin pääepäiltyjen joukossa. Joulukuussa 1980 McDevitt oli suunnitellut ryöstävänsä kallisarvoisia teoksia New Yorkin Glens Fallsissa sijaitsevasta The Hyde Collection -taidemuseosta.

McDevitt kaappasi rikostoverinsa kanssa Federal Expressin kuljetusauton ja tainnutti kuljettajan eetterillä. Federal Expressin univormuissa miehet
suuntasivat kohti Hyde-museota mutta juuttuivat avuttomina liikenneruuhkaan, ja museo ehdittiin sulkea. Poliisi jäljitti varastetun kuljetusauton ja sieppasi kaksikon, joka vietiin poliisiasemalle.

Auton takaosasta poliisit löysivät Hyde-museon yksityiskohtaisen kartan, 14 paria käsirautoja, rullakaupalla ilmastointiteippiä sekä erilaisia veitsiä, joilla ilmeisesti oli aiottu leikata tauluja kehyksistään. McDevitt ja hänen toverinsa tuomittiin päällekarkauksesta ja törkeän ryöstön yrityksestä ja passitettiin vajaaksi vuodeksi vankilaan.

Brian Michael McDevitt oli aiemmin yrittänyt vastaavanlaista ryöstöä, ja hän vastasi kuvausta toisesta varkaasta, mutta FBI:llä ei ollut riittävästi todisteita häntä vastaan.

© wbur.org

Ryöstäjien toimintatavoissa Bostonissa ja New Yorkissa oli ilmeisiä yhtäläisyyksiä, joiden takia poliisit olivat McDevittin jäljillä. Kuulusteluissa hän kuitenkin kielsi tietävänsä mitään Gardnerin ryöstöstä. McDevitt sopi toisesta ryöstäjästä annettuihin tuntomerkkeihin: hän oli pitkä ja tukeva, ja hän olisi voinut kätkeä lyhyet, punaiset hiuksensa mustan pystytukkaisen peruukin alle.

Lisäksi rikostutkinnassa kävi ilmi, että McDevitt oli erittäin kiinnostunut lipuista. Opiskellessaan Massachusettsin yliopistossa Bostonissa McDevitt oli kerännyt rahaa hankkiakseen yli sadan maan liput, jotka sitten ripustettiin yliopiston ympärille.

FBI:n mielestä McDevitt olisi hyvin voinut langeta kiusaukseen ja varastaa Napoleonin lipun tangon päässä komeilleen kotkan. Ilman todisteita poliisin oli kuitenkin päästettävä McDevitt vapaalle jalalle. Hän kuoli 43-vuotiaana vuonna 2004, ja taas oltiin tyhjän päällä.

Joku onnekas voi edelleen lunastaa palkkion ryöstöön liittyvillä tiedoilla. Palkkio on vuosien varrella noussut miljoonasta dollarista huimaan kymmeneen miljoonaan dollariin.

© Creative Commons

Tämän poliisi tietää:

Taideteoksia ei ollut vakuutettu

  • Ryöstöhetkellä museolla ei ollut varkausvakuutusta. Nykyään taideteokset on vakuutettu – ja turvajärjestelyjä on tiukennettu.

  • Bostonilaisgangsteri Bobby Donati oli yksi epäillyistä, mutta hänet murhattiin 21. syyskuuta 1991.

  • Ryöstetyt teokset ovat satojen miljoonien arvoisia ja monet niin ainutlaatuisia, että niiden hintaa on mahdoton arvioida.

Museo tuplasi palkkion

Etsivät ovat turhaan yrittäneet selvittää maailmanhistorian suurinta taideryöstöä kolmisenkymmentä vuotta. He ovat seuranneet tuhansia jälkiä, jotka kaikki ovat johtaneet umpikujaan. Gardner-museo luottaa nyt siihen, että jättimäisellä palkkiolla voitaisiin houkutella uusia tietoja esiin.

Toukokuussa 2017 museo päätti kaksinkertaistaa palkkion viidestä miljoonasta kymmeneen miljoonaan dollariin. Samalla se painottaa, etteivät syylliset ole vaarassa joutua oikeuteen, koska rikos on vanhentunut aikaa sitten, jo vuonna 1995. Silti ratkaiseva läpimurto puuttuu yhä.

Museoon virtaa yhä kävijöitä kuten jo sadan vuoden ajan. Kaikki näyttää idylliseltä. Aurinkoisina päivinä valonsäteet työntyvät palatsin pihapuutarhaan ja tanssivat vaaleanpunaisilla marmoriseinillä. Puutarhassa kukoistavat orkideat, ja koululaiset kumartuvat keskittyneinä piirustuslehtiöidensä ylle suihkulähteen solistessa vienosti vieressä.

Testamentissaan museon perustaja Isabella Stewart Gardner korosti, että joka ikinen esine – jokainen roomalainen patsas, kiinalainen hahmo ja hollantilainen mestariteos – on jätettävä ikuisiksi ajoiksi sille paikalle, johon hän itse aikoinaan on sen sijoittanut. Ensimmäisen kerroksen ”Dutch Roomiin” on ripustettu Rembrandtin omakuva pohjoisen puoleiselle seinälle.

Hollantilainen taidemaalari tuijottaa arvoituksellisesti seinää, jossa hänen teoksensa Myrsky Galilean merellä riippui 18. maaliskuuta 1990 asti. Nyt hänen katseensa kohtaa tyhjän kultaisen kehyksen. Sellaisena näky saa pysyäkin, kunnes rikos joskus selvitetään.

©

Historian suurimmat arvoitukset

Artikkeli on kirjasarjasta ”Historian suurimmat arvoitukset”. Sen joka osassa sukelletaan mysteereihin aina temppeliritareista natsien okkultismiin.

Tutustu kirjasarjaan ja tarjoukseen täällä: www.historianet.fi/arvoitukset